Kiekkovuosi 1990 – 25 vuotta vanhan lopusta ja uuden alusta

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Itävallalla oli kaudeksi 1990 odotettavissa alustavissa ennakkoarvioissa jälleen kerran korkealle B-sarjan hyvin kapeaan keskikastiin luettava joukkue. Sen arveltiin lähinnä taistelevan sijoista 4-5 eikä olevan uhaksi sarjan kermamaille tai A-sarjasta tippuneelle Puolalle. Punaisen A:n nimellä tunnettu (siihen aikaan maajoukkuepaidoissa oli hyvin usein punainen A mikä tietenkin tuli englanninkielen sanasta Austria eli Itävalta.) Itävalta kuitenkin yllätti B-sarjan kisoissa kaudella 1990 kaikki vaikka totta kai jonkin verran joukkueen oli kiitettävä Puolan ja Ranskan möhläilyä ja ennen kaikkea sen avainpelaajina olleita maan kaksoiskansalaisia kuten Michael Sheaa, Edward Lebleriä, Gary Venneriä ja Brian Stankiewichziä.

Joka tapauksessa päävalmentaja Ludek Bukacin käytettävissä ollut joukkue oli teknisiltä taidoiltaan ja nopeudeltaan kuin Sveitsin hieman hitaampi versio jäällä. Eli parhaimmillaan erittäin kovatasoinen ja parhaimpina päivinään myös A-sarjaan kelpaava joukkue Itävalta toki oli. Joskin huomattavasti kapeammin kuin Sveitsi tai Italia.

Ja huonoimpina päivinään joukkuetta ei ainakaan A-sarjaan olisi ikinä haluttu häviämään otteluita joskin välillä joukkueen taitotasoa kohtaan kyseinen vihamielisyys oli vahvasti liioiteltua. Varsinaisesti kisoista ei heitetty muuten ketään pelaajaa pois paitsi tietenkin edelliskauden doping-käryn kärsinyt Siegfried Haberl. Muutoin joukkuetta vaivasivat loukkaantuneet ja poisjäännit kuten Herbert Hohenbergerin tapauksessa.

Kuten todettua Itävalta yllätti lähtemällä peleihinsä aina täysillä ja kaikki osapuolet maalivahtipelistä puolustukseen ja hyökkäykseen keskittyivät toimimaan vahvassa yhteistyössä. Lopputulos oli tuottaa heti jätti yllätyksen Ranskaa vastaan jolloin tosin surkeasta ylivoimapelaamisesta johtuen se voitti lopulta vain vaivoin 4-3. Tällä voitolla tuli olemaan ratkaiseva merkitys loppupelissä Itävallan jäämiselle B-sarjaan kaudeksi 1991, mutta tuossa vaiheessa sitä ei voitu tietää.

Italiaa vastaan Itävallan piti hävitä alustavasti 5-0 tai 10-0. Niin karmeana koko ottelua pidettiin jopa Itävallan omassakin leirissä sillä Italian taitotaso oli vain kerta kaikkiaan huikeaa B-sarjassa. Ludek Bukac oli huvittavan tuntuisesti valmistautunut viettämään jopa välipäivää tämän ottelun jälkeen, mutta joukkue yllätti kuitenkin niin päävalmentajansa kuin koko jääkiekkoyleisönkin Lyonissa pelatussa ottelussa Italiaa vastaan.

Vaikeasta alusta huolimatta Italia kuitenkin yllätettiin lopulta pääsemällä sen oman lähes voittamattoman tuntuisen puolustuspelin halki ja kaikkein uskomattominta oli Itävallan toisen erän lopulla tapahtunut johtaminenkin. Toisen erän päättyessä tilanne oli uskomaton 3-2 Italialle. Johdosta huolimatta Lopulta kolmannessa erässä alle viisi minuuttia oli jäljellä kun Itävalta vielä Italian järkytykseksi tasoitti ottelun 3-3:n.

Italian joukkueen laukaukset tuntuivat pysähtyvän kerta toisensa jälkeen huikeisiin torjuntoihin yltäneeseen ottelun yllättäjään eli Itävallan toiseen maalivahtiin Andreas Salatiin. Italialla oli melkein kolminkertainen määrä laukauksia maalia kohti, mutta silti vain kiekko pysähtyi kerta toisensa jälkeen Salatin hanskaan ja parhaimmillaan jopa luistimien välikköön. Ilman maaliin menoa. Lopulta peli päättyi tasapeliin 3-3 ja se oli uskomaton temppu siinä vaiheessa kaikille osapuolille ja 31.3.1990 pelattu ottelu Itävalta-Italia tarjosi kaikille jääkiekon ystäville hyvän kamppailun ja olisi kelvannut varmasti myös A-sarjan maillekin sellaisenaan. Itävallan vahvistunut itseluottamus oli erittäin tärkeää ennakkoon melko vaikeana pidettyä Puolaa vastaan. Itävalta voitti ottelun 4-1 ja tässä vaiheessa jopa sarjanousua alettiin pitämään ensi kertaa vuosikausiin mahdollisena edes jotenkin.

Sveitsiä vastaan ennakoitiin tulevan Italian tapaan yhtä suuri tappio aluksi, mutta kasvanut itseluottamus yllätti Sveitsin ja sen oli pelattava parhaalla mahdollisella tasolla pitääkseen Itävallan edes jotenkin kurissa. Itävalta yllätti pelaamalla Sveitsin kanssa tasapelin 2-2. Sveitsille tasapeli oli yhtä suuri järkytys kuin Italialle oli ollut. Onneksi kuitenkaan Sveitsi ei edellisen kauden tapaan alkanut sekoilla ketjutuksissa tai pelitapansa kanssa järkytyksestä huolimatta. Samalla Itävalta toimi melkoisena kipinänä B-sarjan lopulliselle nousutaistelulle Italian ja Sveitsin välillä vaikka käytännössä ilman mitään suuria ihmeitä se oli itse menettänyt sarjanousunsa.

Japanin Itävalta voitti sen ensimmäisen erän taistelusta huolimatta melko helpoin luvuin 7-2 ja masentuneen Hollannin voittaminen luvuin 8-0 oli myös hyvää. Harmi vain, että Sveitsi ja Italiakin menestyivät samanaikaisesti omilla tahdoillaan ja näin Itävallan sarjanousu oli käytännössä ohi. Kisojen päätöspäivän avauspelissä Megevessä Itävallalla oli kunnia toimia Itä-Saksan eli DDR:n kautta aikojen viimeisenä vastustajana. B-sarjan aluksi sarjan keskikastin kovaotteisessa ottelussa arvioiden kohtasivat erittäin rennosti viimeistä otteluaan pelannut DDR ja jopa kaikkein kovimpansa yllättänyt ja mitään pelkäämätön, ennakkoluulottoman rohkea Itävalta.

Ottelusta tuli hyvin tasainen ja lopulta Itävalta voitti luvuin 3-2. Kun Itävallan joukkuetta miettii vuoden 1990 osalta niin Itävalta oli Ranskassa pelatuissa B-sarjan MM-kisoissa sinä vuonna kisojen ehdottomin Musta Hevonen. Se oli erittäin taidokas pelitavoiltaan ja tehokas tappion hetkelläkin. Se oli valtavasti muuttunut niiden kolmen vuoden aikana vuosien 1987-1990 välillä. Verrattuna silloiseen vuoden 1987 puolimasentuneeseen, mitäänsanomattomaan joukkueeseen jonka olisi pitänyt pelata jopa A-sarjassa niin siihen verrattuna Itävalta olisi huomattavasti enemmän ansainnut pelata vuoden 1990 tai vuoden 1991 A-sarjan MM-kisoissa. Toki osasyy vuoden 1987 vaisuuteen oli jäljitettävissä omiin kotikisoihin pääsemättömyydessä, mutta sillä ei voinut perustella kaikkea.

Vuoden 1987 Itävalta olisi murskattu A-sarjassa, mutta vuoden 1990 A-sarjassa murskalukujen eteen olisi pitänyt parempien maiden tehdä töitä. Ja ainakin Länsi-Saksan ja Norjan Itävalta olisi voinut voittaa rehellisesti taitotasollaan. Suomea vastaan vain Suomen täydellinen perseily takki auki, masentuneisuus muista hävityistä peleistä tai käytännössä Suomen pelatessa Sisu Team-Kehitysjoukkue-tason pelaajilla olisi voinut tuottaa sille voiton. Jo tasapeli Suomea vastaan olisi ollut sensaatio. Joskin Suomella tuntui olevan selittämätön pelko aina kun Itävallan maajoukkueessa pelasi muuan Herbert Hohenberger...

Kaiken jälkeen Itävalta oli B-sarjan MM-kisoissa vuonna 1990 Ranskassa pelatussa turnauksessa oman arvioidun tasonsa ylittäneenä kisojen yllätyskolmonen. Ranskan voittamalla se olisi saattanut jopa nousta A-sarjaan ja tasapelillä toteutuneessa historiassa Italian ohi mahdollisesti toiseksi tai olisi ollut kolmas hieman paremmin muiden lukujen osalta.

Joka tapauksessa tässä Punaisen A:n eli Itävallan maajoukkue vuodelta 1990 eli 25 vuotta sitten:

Maalivahdit: Brian Stankiewicz ja Andreas Salat

Puolustajat: Michael Shea, Erich Solderer, Peter Haberl, Karl Heinzle, Engelbert Linder ja Michael Sparr

Hyökkääjät: Günther Koren, Thomas Cijan, Peter Znenahlik, Edward Lebler, Werner Kerth, Gerhard Puschnik, Gerald Ressmann, Franz Fussi, Gary Venner, Friedrich Ganster, Silvester Szybisty, Andreas Pusnik, Peter Raffl ja Manfred Mühr.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
7.4.1990 Megeven jäähallissa Ranskassa pelattiin B-sarjan vuoden 1990 ehkäpä tärkein ja maineikkain ottelu joka tuntui olevan yksi niitä hyvin harvoja otteluita jotka jääkiekon ns. Paremmissa Maissa herättivät edes jotakin huomiota. Kyse oli ollut tuolloin B-sarjan nousukamppailusta A-sarjaan ja siinähän kohtasivat tietenkin Italia ja Sveitsi. Ottelu päättyi Sveitsin hyvin niukkaan 5-4 voittoon ja Sveitsin A-sarjapaikan varmistumiseen tai ainakin lähes varmaan sellaiseen. Ennen tätä kyseistä ottelua Italian taustoja käydään läpi tässä:

Italialla oli jälleen kerran edessään vain ja ainoastaan A-sarjaan nousemisen tavoite. Jälleen kerran sillä oli myös omalle sarjatasolleen äärimmäisen kova joukkue ja vain ainoastaan Sveitsille ja kotiyleisönsä edessä pelaavalle Ranskalle Italia oli valmis tarvittaessa häviämään. Muille maille häviäminen kuten myös A-sarjasta pudonneelle Puolalle häviäminen olisi ollut hyvin nöyryyttävää ja pitkälti voitto tai sarjapaikan sijat 2-3 olivat tavoitteena.

Italialla oli käytettävissään erittäin kova huippuluokan Roberto Bob Mannon johtama puolustus joka pystyi kehittämään huippuluokan syöttötekniikkaa hyökkäyspelaajien käyttöön tavalla jotka olisivat nolanneet perinpohjaisesti Jääkarhujen tai Jääkotkien eli Norjan ja Länsi-Saksan vastaavat pelitavat A-sarjassa.

Luistelunopeus, hyökkäyslähdöt ja äärimmäisen timanttinen syöttöpeli oli myrkkyä vastustajille. Jälleen kerran myös Ivano Zanattan ja Lucio Topatighin johtama vahva keskialuepelaaminen ja tarvittaessa pudottautuminen alakentälle tukipelaajaksi Mannon, Circellin, Mastrullon tai jonkun muun taitavan pelaajan avuksi oli tärkeää. Hyökkäyspeli oli erittäin nopeaa myös puolustautuvaa, pudottautuvan päällekäyvää hyökkäystä harjoittaneen Martino Soracreppan ja pidättäytyvän hidasta puolustuspeliä, nopeaa syöksymispelaamista hyökkäyksiin ja kulmista aloittamisten voitoissa erikoistuneen ja sitä pelitapaa harjoittaneen Giuseppe Foliettan käsissä.

Varsinainen todellinen sankari nopean pelaamisen saralla jopa Italian omienkin erittäin nopeidenkin pelaajien keskuudessa oli tietenkin Gaetano Orlandon pelitapa jäällä joka sai enemmän tai vähemmän yleensä pakostakin ihailemaan enemmän kuin sitä kritisoimaan. Gene Ubriaco toimi joukkueen päävalmentajana vuoden 1990 B-sarjan MM-kisoissa Ranskassa kuten myös vuoden 1989 B-sarjan MM-kisoissa Norjassa oli tehnyt. Jälleen kerran Italian pysäyttäminen oli käytännössä lähes mahdotonta B-sarjan muille maajoukkueille. Ainoa mahdollinen tapa oli vain yrittää päästä aikaiseen johtoon, pitää hyökkäyspeli kerta kaikkiaan liikkuvana ja kiekko tietenkin omilla pelaajilla mikä oli helpommin sanottu kuin tehty.

Ja mikäli Italian sitten onnistui jollakin tavalla voittamaan hyökkäyksissä tai puolustuksen osalta (mikä etenkin puolustuksen osalta oli jopa kovempaa kuin hyökkäyksen sillä toisinaan juuri hyökkääjät menettivät Italian kulta-aikoina jääkiekossa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alusta sen puoliväliin tai loppupuolelle enemmän kiekkoja kuin puolustus kiekonriistojen osalta. Tosin ainakin väistämättä se oli selviö silloin kuin Italia kohtasi jääkiekossa vain kerta kaikkiaan sitä itseään parempia maita kaikilla tasoilla mitaten.) niin Jim Corsia ei ohitettu. Legendan arvoon jäällä ja etenkin italialaisessa jääkiekossa erittäin korkealle aina arvostettu maalivahti Corsi oli siinäkin mielessä erikoinen pelaaja vuonna 1990, että B-sarjan kisat jäivät hänelle viimeisiksi ja hänen ei aluksi pitänyt edes olla niissäkään mukana.

Alun perin Italian maalivahtina vuoden 1990 kisoissa piti olla Roberto Bob Romano, mutta IIHF ei ensin hyväksynyt hänen kisapassiaan ja kun passi olisi leimattu lopulta myös IIHF:n sääntöjen mukaan kelpaavana niin ilmoittautumisajan mentyä umpeen Romano ei saanut osallistua joukkueeseen. Ennen lopullista kieltävää päätöstä Romano oli ollut ns. Leimaamattomana pelaajana paikan päällä Itä-Saksan Mirko Lüdemannin tapaan. Kun Jään Sininen eli Ghiaccio Blu oli jäämässä ilman maalivahtiaan niin Jim Corsi tuli eläkkeeltä hätiin torjumaan.

Corsi oli lopettanut vuoden 1989 jälkeen uransa, mutta perui päätöksensä ja tuli pelaamaan poikkeuksellisesti vielä yhdet kisat. Mikäli Italia kuitenkin nousisi A-sarjaan vuodeksi 1991 olisi hän pelannut mahdollisesti vielä yhden kauden lisää ja samalla Corsi luonnollisesti mietti kuumeisesti myös tulevia talviolympialaisia vuodeksi 1992 ja niissä pelaamista. Corsin lisäksi joukkueen kakkosmaalivahdiksi Ranskassa pelattaviin kisoihin nostettiin alkuperäinen kolmosmaalivahti ja ns. Leimaamaton pelaaja Michael Joseph Zanier eli tuttavallisemmin Mike Zanier. Leimaamattomaksi pelaajaksi maalivahdeista leirien jälkeen jätettiin myös David Delfino.

Zanier ei tietenkään ollut aivan paras mahdollinen maalivahti kykyjensä puolesta, mutta oli silti parempi kuin yli puolet Ghiaccio Lega Serie A:n ja melkein kaikkien Ghiaccio Lega Serie B:n maajoukkueeseen ehdolla maalivahdiksi olleita henkilöitä vastaan maajoukkueen leirijaksoilla. Ja Italiankin maajoukkueella oli sen verran korkeat kriteerit maalivahtien valinnassa, että Lega Interregionalen, pelkkänä Interregionalen tai Ghiaccio Lega Serie C:n parhaimmillakaan maalivahdeilla ei olut mitään asiaa maajoukkueeseen.

Joka tapauksessa Corsi pani pystyyn viimeiselläkin uransa kaudellaan upean sarjan mahtavia pelejä kaiken kaikkiaan. Vuoden 1990 B-sarjan MM-kisoissa Ranskassa Italia oli sanalla sanoen voiman, nopeuden ja hyökkäyspelin kuningas. Sillä oli käytössään mitään pelkäämätön ja ammattimainen jääkiekkomaajoukkue käytettävissään. Sillä oli hyvin vähän huonoja puolia. Etenkin B-sarjatason jääkiekossa ja sen pelaama jääkiekko olisi kelvannut myös A-sarjassakin. Tosin jossain määrin erikoistilannepelaaminen ja marginaalisesti teknisen pelaamisen taitotaso olivat Italian harvoja heikkoja puolia.

Vuoden 1990 Italia tarjosi jääkiekon ystäville paljon viihdettä (Ja tulisi tarjoamaan tuleville vuosillekin.) ja mikäli se olisi pelannut A-sarjassa niin voittojen kuin tappioidenkin hetkellä sillä riitti sitkeyttä pelata omaa peliään ja tietenkin Sveitsinkin piti kauden 1989 Norjan tapaan pelata aivan viimeisille minuuteille asti sarjanousun päättäneessä ottelussa kivenkovaa ja jäänkylmää kiekkoa jotta Italian kaltainen joukkue pystyttiin voittamaan. Toisaalta taas juuri teknisen kiekkoilun pienet puutteet ja Italian omatkin liian hienot taktiset pelisuunnittelut kostautuivat juurikin Sveitsin kaltaista teknistä jääkiekkoa pelannutta Itävaltaa ja sitä vastaan käydyssä ottelussa tasapelin muodossa. Ottelussa joka olisi pitänyt ehdottomasti voittaa. Tosin Italian onneksi aluksi Sveitsi näytti mokaavan kaiken tasapeliinsä Itä-Saksaa vastaan ja myöhemmin uudelleen Italian yllättänyttä Itävaltaa vastaan taas tasapelin muodossa. Italian ottelut menivät siis aluksi suunnitelman mukaisesti.

Japanin se voitti 7-1, pelasi Itävallan kanssa 3-3 tasapelin, voitti Sveitsiin verrattuna Itä-Saksan selvin luvuin 6-3, voitti ensimmäisen erän vaikeuksista huolimatta Hollannin luvuin 8-3 ja oli lopulta yllättävänkin heppoisasti pelannutta Ranskaa vastaan voittaja luvuin 4-1. Lopulta väistämätön kohtaaminen Sveitsin kanssa kävi toteen. Äärimmäisen tasaisena ottelu säilyi ensimmäisen erän aikana jolloin Sveitsi johti vain 1-0. Toisessa erässä Italia iski kaksi maalia ja siirtyi itse 2-1 johtoon, mutta Sveitsin elintärkeät pelaajat nousukamppailussa eli Gil Montadon ja Thomas Vrabec löysivät aina maalipaikkoja ja ennen pitkää hieman väsyttivät Italian puolustusta ja maalivahtia ja se näkyi toisen erän päätteeksi johtoluvuin Sveitsille 4-2.

Kolmannessa erässä monet luulivat kamppailun olleen ohi, mutta Italia ei luovuttanut. Moni muu maa B-sarjassa ja ehkä jopa A-sarjassa olisi luovuttanut, mutta ei Italia. Kerta kaikkiaan ei juuri Italia. Italia iski kaksi maalia joista erityisesti Gaetano Orlandon veto siniviivalta oli yksi kisojen komeimpia maaleja. Tilanne oli 4-4. Juuri ärsytettynä ja alakynnestä päästyään tasapeliin Italia oli vaarallisimmillaan, mutta edellisen vuoden Ranska-ottelun fiaskoa Sveitsi ei toteuttanut uudelleen ketjutuksia vaihtamalla. Ei enää. Lopulta pitkän ja vaikean kamppailun jälkeen Gil Montadon teki Sveitsille tärkeässä paikassa 5-4 maalin ja se riitti. Italia oli hävinnyt taistelun sarjapaikasta ja käytännössä ainoa mahdollisuus oli pakkovoitto Puolasta ja toivoa vain Sveitsin häviävän tai pelaavan korkeintaan tasapelin Ranskalle vielä Italian sarjanousua varten A-sarjan MM-kisoihin Helsinkiin vuodeksi 1991.

Sveitsi ei hävinnyt eikä pelannut tasan vaan voitti Ranskan 4-1 ja jälleen katkerasti Italian oli jäätävä B-sarjaan vuodeksi 1991. Italia lievästi sanoen vimmoissaan luisteli Puolan kumoon, antamatta sille mitään mahdollisuutta ja voitti sen luvuin 9-2 vaikka murskaluvut olisivat voineet olla vaikka 15-0 tai 20-0 Italialle. Sen verran masentuneesti myös Puola pelasi koko vuoden 1990 B-sarjan MM-kisojen viimeisessä ottelussa 8.4.1990 Megeven jäähallissa Ranskassa. Italia oli jälleen kerran toisella sijallaan se kuuluisa Kruunaamaton Nousija kaudella 1990 ja muutenkin joukkue olisi ansainnut paikkansa A-sarjassa mikäli Sveitsi sinne ei olisi noussut. Mikäli Italia olisi voittanut Itävallan niin toteutuneessa historiassa Italia olisi todennäköisesti noussut A-sarjaan vuodeksi 1991. Näin ei kuitenkaan käynyt. Toisaalta maan joukkueessa oli myös kaksoiskansalaisia eli ns. Oriundeja.

Italialaisesta jääkiekosta voisi puhua pitkäänkin, mutta tässä kuitenkin pelaajia kauden 1990 maajoukkueesta eli Ghiaccio Blusta tai toiselta lempinimeltään Azzuriaanien Joukkueesta eli Squadra Azzurrista:

Maalivahdit: James Jim Corsi ja Mike Zanier

Puolustajat: Roberto Bob Manno, Daniel Fascinato, Anthony Circelli, Mike Mastrullo, Martin Crepaz, Robert Oberrauch ja Erwin Kostner

Hyökkääjät: Gaetano Orlando, Frank Nigro, Santino Pellegrino, Mario Simioni, John Vecchiarelli, Cesare Carlacci, Rick Morocco, Martin Pavlu, Ivano Zanatta, Martino Soracreppa, Giuseppe Folietta, Lucio Topatigh ja Marco Scapinello
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sveitsillä oli vuonna 1990 eräällä tavalla tragikoominen tilanne edessään. Se pelasi B-sarjan MM-kisoissa Ranskassa sen sijaan, että olisi pelannut omissa kotikisoissaan A-sarjaa Sveitsissä. Tämän ja vuoden 1987 Itävallassa pelattujen A-sarjan MM-kisojen ja niissä tapahtuneen Itävallan poissaolon myötä Sveitsi toimi Itävallan ja Länsi-Saksan tapaan katalysaattorina IIHF:ssä kisaisäntien automaattiselle kisapaikalle sarjapaikasta riippumatta joskin tietenkin mitä alemman maailmanlistan maa haki paikkaa varsinaisille MM-kisoille eli A-sarjan kisoille niin sitä tiukemmat kriteerit siihen olivat joten käytännössä 25 vuotta olleen maailmankäytännön mukaan juuri mikään A-sarjan ulkopuolinen maa ei oikein voinut järjestää MM-kisoja. Pois lukien sitten tietenkin käytännössä B-sarjassa pelanneita maita kuten Sveitsiä. Sveitsin ehdotus ei ollut A-sarjan maille tai etenkään aivan parhaimmille kiekkomaille mieluinen.

MM-kisojen laajentamista vastustettiin 12 maan turnaukseksi asti vaikkakin turnausformaatin muutoksille tai äärimmäisen vaihtoehtoisesti 10 maan MM-kisoille oltiin oltu aikanaan edes myötämielisempiä ja myös oltiin vuonna 1990 pidetyissä eri IIHF:n kokouksissa. Sveitsi joutui pelaamaan silti siis B-sarjaa edellisvuoden karmean taktiikkamokansa takia mitä tietenkin Sveitsin päävalmentaja Simon Schenk ei aikonut missään tapauksessa uusia.

Sveitsin kiekkoliiton pomojen uusi mielenkiinnon kohde päävalmentajaksi oli ollut aikaisemmin myös Ranskan kiekkoliiton hankintalistalla ollut Sveitsin B-maajoukkueen päävalmentaja eli Juhani Tamminen. Tamminen oli myös aktiivisesti mukana enemmän tai vähemmän myös Ranskassa olleiden B-kisojen pohjalta yhteydessä kiekkoliittoon kisojen kestäessä. Sveitsin maajoukkue oli Itävallan ohella Suomessa suhteellisen hyvin tunnettu myös Sveitsin pelatessa melko säännöllisesti Sisu Teamia tai Kehitysjoukkuetta vastaan ja ajoittain jopa itse Suomen varsinaista maajoukkuetta vastaan.

Sveitsi oli myös ulkopuolisesta asemastaan huolimatta eniten keskustelluin B-sarjan maa vuoden 1990 A-sarjan MM-kisoissakin aina erilaisissa ottelulähetyksissä mitä YLE lähetti ja hyvin pikaisesti noissa taidettiin mainita myös Italia, Itävalta, Ranska ja ehkä jopa Itä-Saksakin. Sveitsin oma taitotaso olisi todennäköisesti riittänyt kotikisoissaan kaikkein huonoimpien A-sarjamaiden eli Norjan ja Länsi-Saksan lyömiseen ja se olisi voinut olla haaste liikaa takki auki pelaavalle paremmalle joukkueelle kuten jopa Suomelle. Sveitsin tilanne oli kuitenkin B-sarjan MM-kisoissa hyvin selvä.

Saatuaan silti enemmän tai vähemmän tahtonsa läpi MM-kisojen laajennuksesta vuodeksi 1992 Sveitsin oma tilanne keskittyi jääkiekon huomattavasti suurempaan kehittämiseen maassa ja ennen kaikkea näyttöjä haettiin sillä, että maa nousisi A-sarjaan ilman kabinettipäätöksiä. B-sarjan MM-kisoihin Sveitsi lähti vuonna 1990 Ranskaan hakemaan ehdottomasti vain voittoa eikä lähtökohtaisesti mitään muuta. Sveitsillä oli kuitenkin vaaranpaikkansa sillä Italia oli äärimmäisen vaarallinen kiekkomaa B-sarjan tasolla ja mittapuulla. Sveitsi oli varautunut myös kisaisäntää eli Ranskaa vastaan vaikeaan otteluun ja myös Puola tiedettiin tarvittaessa hyvin vaikeaksi joukkueeksi. Italiaa ja Ranskaa vastaan hävityt pelit ketjutusten tarpeettoman ja typerän sekoittamisen vuoksi olivat vieneet Sveitsin mahdollisuudet edellisellä kerralla vuoden 1989 B-sarjan MM-kisoissa Norjassa.

Sveitsi pelasi vuoden 1990 B-sarjan MM-kisoissa teknisen tehokkaalla ja taktisesti tarkalla jääkiekon tavalla jonka sopivuus A-sarjaan ei välttämättä ollut kovin hyvä, mutta B-sarjaan se oli riittävän tehokasta ja Italian tapaan aivan liian hyvää siihen etenkin joukkueen parhaimpina päivinä. Jonkin verran Sveitsin mainetta söi myös kaksoiskansalaisten pelaaminen joukkueessa, mutta kuitenkin moni muukin maa varsinkin B-sarjassa käytti tätä taktiikkaa. Avainpelaajia Sveitsin joukkueessa olivat kisojen aikana Colin Müller, Gaetan Boucher, Gil Montadon ja Thomas Vrabec. Tärkeimmässä ottelussa juurikin Italiaa vastaan Montadon teki kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen kun taas Vrabec teki yhden maalin ja kaksi syöttöpistettä. Italia voitettiin viime hetkellä 5-4 ja kun vielä Ranska voitettiin 4-1 päätöspelissä ja koko turnauksen toiseksi viimeisessä pelissä Megeven jäähallissa Ranskassa 8.4.1990 niin nousu oli totta.

Sveitsi olisi voinut kuitenkin menettää kaiken jälleen kerran hyvinkin helposti. Se oli ajoittain aivan liian hidas ja joukkueen pelitapa jäällä oli varsin kankeaa ja niin kovin pilkuntarkkaa kiekonhallintaa jota sitten turhautuneena roiskittiin ympäriinsä tai vastaavasti pelattiin Länsi-Saksan, DDR:n tai Itävallan tapaan yksipuolista pystysuunnan jääkiekkoa liian hitailla viivelähdöillä. Italia tai satunnaisesti niinkin paljon Sveitsiä jääkiekossa heikompi maa kuin Japani pystyi jyräämään sveitsiläisen kiekkotavan perin pohjin maanrakoon. Italia nyt ainakin. Turnaus alkoi siis huonosti Itä-Saksaa vastaan päättyen vain 2-2 tasapeliin. Ja huolimatta 2-0 johtoasemasta maata kohtaan joka olisi periaatteessa pitänyt voittaa paljon selvemmin. Myös Hollantia vastaa ensimmäinen erä sujui huonosti kun lukemat olivat vain 2-1. Sittemmin voitettiin sentään 6-1. Japani vuorostaan väsytettiin ennen jyräämistä luvuin 6-1.

Sen sijaan Itävaltaa ei jyrätty vaikka se olisi pitänyt tehdä. Sen sijaan Sveitsi pelasi teknisestä ja taktisesta ylivoimasta huolimatta vain 2-2 tasapelin taas. Oltuaan pitkään nöyryyttävästi 2-0 tappiolla Itävallalle. Tosin Itävalta onnistui syömään myös Italian ja Ranskan pisteitä otteillaan. Sitten asettui vastaan Puola jonka umpisurkean ylivoimapelaamisen ja jäähyt Sveitsi osasi onneksi kääntää edukseen ja siten myös voittaen sen 5-3. Italiaa vastaan Sveitsi tuntui venyvän kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin voittaakseen. Lopulta Montadon sai kun saikin kiekon Italian maalivahdin Jim Corsin taakse ja Sveitsin piti enää voittaa tai pelata riittävä tasapeli A-sarjapaikan varmistumiseen. Sveitsi varmisti sarjanousunsa 4-1 voitolla koko B-sarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Ranskassa Megeven jäähallissa pelatussa B-sarjan MM-kisoissa ja sen ottelussa 8.4.1990.

Sitä päivää voisi sanoa 7.4.1990 Megeven jäähallissa tapahtuneen Italian voittamisen lisäksi myös sveitsiläisen jääkiekon historiassa uudelleensyntymisen aluksi ja vanhan ajan laskusuunnan kuolemaksi. Laskusuunnan jossa Sveitsi pyöri pahimmillaan 1970-luvun puolivälissä C-sarjassa tai sen lähellä säännöllisesti ei ollut enää paluuta. Sveitsi oli noussut A-sarjaan pelaamaan Helsinkiin kaudeksi 1991 ennen kaikkea sen oman suoritusvarmuuden takia. Se ei enää sortunut ketjutusten sekoiluihin, yleisön paineisiin tai liikoihin jäähyminuutteihin kuten aikaisempina vuosina tai sitten ylimieliseen takki auki pelaamiseen. Tosin Itävallan ja Itä-Saksan kaltaisia Mustia Hevosia tai Italian kaltaista huippuluokan pelitapaa kohtaan Sveitsin keinot olivat hyvin vähissä ja silloin piti luottaa pelaamisen lisäksi myös kohtalon voimaan.

Tässä kuitenkin pelaajia jotka pelasivat 25 vuotta sitten kaudella 1990 Ristimaan tai Lehmänkellomaan eli Sveitsin maajoukkueessa:

Maalivahdit: Renato Tosio ja Olivier Anken

Puolustajat: Didier Massy, Sandro Bertaggia, Patrice Brasey, Christian Silling, Andreas Ritsch ja Fausto Mazzoleni

Hyökkääjät: Thomas Vrabec, Andy Ton, Felix Hollenstein, Gil Montadon, Jörg Eberle, Manuele Celio, Roman Wäger, Peter Jaks, Gaetan Boucher, Marc Leuenberger, Colin Müller, Roberto Triulzi ja Patrick Howald
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkarhuilla eli Norjalla oli melkoinen Hockeyfeber eli Kiekkokuume podettavanaan vuoden 1990 A-sarjan MM-kisojen aikaan. Jääkarhunpennut eli alle 20-vuotiaiden maajoukkue oli kyennyt talvella melkoisen yllätykseen Suomessa pidetyissä ikäluokkien MM-kisoissa. Siellä Norja oli ollut lopulta kuudes voittaen Puolan ja Yhdysvallat ja kiusaten hyvin pitkään myös Ruotsia ja Kanadaa. Toisaalta taas liika yrittäminen teki Jääkarhunpennuista veteliä muun muassa Pikkuleijonia vastaan...

Norjan oma maajoukkue eli murroksen aikaa ja jossain määrin hyvää, mutta myös jonkin verran huonoa enteillyt ratkaisu oli ottaa vanhan ja tutun Lennart Åhlbergin sijaan George Kingston valmentamaan joukkuetta sillä Kingston toi mukanaan omat tapansa mitkä taas eivät olleet sopeutettavissa aivan toivotunlaisesti Jääkarhujen normaaliin pelitapaan. Toisaalta taas Kingston oli kuitenkin erittäin ammattimainen valmentaja Jääkarhujen kaltaiselle palaavalle A-sarjan joukkueelle sillä Hockeyfeberistä huolimatta Norjan lehdistössäkin innokkuudesta huolimatta pyrittiin säilyttämään vain sarjapaikka kaudeksi 1991. Omanlaisensa ratkaisu oli myös korvata varapäävalmentaja Tore Jobs ruotsalaisella Lenny Erikssonilla. Etenkin kun ylemmät toimihenkilöt Jääkarhujen puolella säilyttivät paikkansa. Sven Mollekleiville mietittiin jopa mahtavaa ylennystä liittotasolle. Maajoukkueleireillä Jääkarhuilla oli jonkin verran ongelmia valita oikeita huippuluokan pelaajia seurajoukkueista tai erityisesti maan omasta B-maajoukkueesta.

Maalivahtiosastolla lopulta alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa pelannut Hasle/Lörenin Mattis Haakensen jätettiin lopulta ns. Leimaamattomaksi pelaajaksi ja hänen sijaansa nimettiin viime hetkellä kolmanneksi maalivahdiksi Torbjörn Orskaug. Myös Lasse Syversen jätettiin pois maalivahtiosastolta maajoukkueesta leirien jälkeen. Kingston teki myös virheen jättämällä nuorista puolustajista erityisesti Jääkarhuille sensaatiomaisen NHL-varauspelaajan Tommie Eriksenin pois maajoukkueesta. Eriksen oli tosin eniten jäähyjä ottanein pelaaja Jääkarhunpentujen peleissä Suomessa pelatuissa kisoissa. Rene Hansen oli myös melko hyvä pelaaja joukkueeseen ehdolla, mutta ei päässyt. Tommy Jakobsen oli lupaavimpia ja toiseksi paras näyttöpelaaja Furusetin miehenä ja tässä kohtaa Kingston teki myös virheen olla noudattamatta varapäävalmentaja Lenny Erikssonin neuvoa ottaa häntä mukaan joukkueeseen.

Hyökkääjistä maajoukkueleirillä tehtiin virhe olla ottamatta AHL:n ja ennen pitkää myös NHL:n pelaajatiedustelun haukansilmien edessä ainakin vielä maajoukkuenäyttöjen aikaan hyviä otteita esittänyt Vegard Barlie. Barlie oli myös uuden Eliteserienin parhaita pelaajia Vålerengan riveissä. Barlien lahjakkuus toi ennen pitkää tietenkin myös Edmonton Oilersin varauspelaajan tittelin Barlien tilalle otettiin niin Pikkujääkarhuissa, B-Jääkarhuissa kuin myös Eliteserienin parhaimmistoon Furusetissa kuulunut Ole Eskild Dahlstörm mukaan maajoukkueeseen. Minnesotankin varauspelaajaksi NHL:ään päässyt Dahlström ei kuitenkaan esiintynyt lopulta koko kisojen aikana kuin vain yhdessä ottelussa osin Kingstonin ylivarovaisen peluuttamisen vuoksi.

Jonkin verran pelaajaehdokkaista ehkä alisuorittavin sinällään oli Jääkarhujen alle-18 vuotiaitten riveissä huikeita tehoja napsinut ja vielä edes jotenkin huippuluokan pelaajana pidetty ja alle-20 vuotiaitten riveissä pelannut Stig Stigu Johansen. Johansenilla tuntui olevan eniten vaikeuksia tuottaa rohkeita syöttöjä joukkuetovereilleen ja huolimatta siitä, että hänellä oli aineista synnynnäiseksi johtajaksi hyökkäyspäässä niin muun muassa paineiden kasvaessa ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä, että mitä tapahtui legendaariselle rystylaukaukselle jolla oli tapana hämätä vastustajan maalivahteja Eliteserienin peleissä Kongepokalenin taistossa? Miksi Johansen vetäytyi kuoreensa?

Norjan kiekkolehdistöllä riitti asiassa puimista, mutta pitkään se ei syyttänyt Johansenia ongelmistaan. Sen sijaan Kingstonia syytettiin erityisesti kisojen jälkeen ja jo ennenkin siitä, että se ei ottanut maajoukkueeseen ehkä huikeinta pelaajaa Jääkarhuissa sitten edellisenä vuonna auto-onnettomuudessa traagisesti menehtyneen Björn Skaaren eli Espen Knutsenia. Espen Knutsen oli kerta kaikkiaan paras pelaaja näyttöpelaajista maajoukkueleireillä.

Tom Erik Olsenin ja Marius Rathin osalta lähinnä joukkueen muu koko oli esteenä heidän pääsylleen Jääkarhujen joukkueeseen. Lisäksi joukkueeseen oli tarjolla lukuisia Frisk Askerin pelaajia, mutta ylitarjonnan, joukkueen toimiessa enemmänkin pääsääntöisenä B-maajoukkueen pelaajatuottajana ja osin muunkin tason vuoksi siitä seurasta ei päässyt juuri pelaajia. Carl-Gunnar Gundersen edusti ainakin Hockey-Tigereitä maajoukkueessa. Ja Hockey-Tigereiden osalta maajoukkueesta pois jäi ainakin Lars Sohlberg maalivahtien puolelta.

Kun Norjan tasoa A-sarjassa 25 vuotta sitten miettii niin se oli kuuluisa siirtyminen pienen lammen isojen kalojen joukosta suuren lammen pikkukalaksi. Pelitapa olisi voinut olla viime kauden tapaisen peli-ilon kadottua tappion hetkelläkin paljon parempikin kuin vain kilpikonnatapaa tai turhaa roiskimista B-sarjan Ranskan tyyliin...

Toisaalta taas Jääkarhut osasivat kerta kaikkiaan myös yllättää peleissään. Jääkarhujen osalta kunniaksi on luettava myös enemmän tai vähemmän sensaatiomainen Sisu Teamin voittaminen ennen kisoja. Ja tätähän ei Leijonat osanneet kerta kaikkiaan ymmärtää tai uskoa Jääkarhujen minkäänlaiseen jääkiekkopelaamiseen ennen kuin sitten tosipaikassa luvut 3-3 olivat lopussa ja Jääkarhut saivat tasapelin myös kisoissakin.

Jääkarhut tekivät uskomattoman sensaation pelatessaan myös Tre Kronoria vastaan erinomaisen kamppailun häviten sen lopulta vain 4-3. Tre Kronor sai melkoiset haukut lehdistöltään voitosta riippumatta sillä joukkueen olisi pitänyt murskata Jääkarhut vaikka yhdellä kädellä ja jalalla luistellen ennen ottelua. Muut huippuhetket turnauksessa oli Tsekkoslovakian kiusaaminen alkusarjassa ensimmäisen erän ajan ennen 9-1 tappiota. ja Länsi-Saksan alkusarjan voittaminen luvuin 7-3. Toiseksi viimeinen sija alkusarjassa pudotti sen putoamissarjaan.

Siellä masentunut ja ärsyyntynyt Leijonat sentään tällä kertaa reagoi oikein vaikka ensimmäinen erä oli yhtä tuskaa täynnä. Jääkarhut puraisivat ja kynsivät, mutta Leijonat ketteryydellään ja ihan vain palatessaan oikeasti pelaamaan voittivat sen luvuin 8-1. Norja taisteli hyvin myös Yhdysvaltoja vastaan, mutta hävisi luvuin 4-1. Jääkarhujen ratkaiseva säilymisottelu Jääkotkia vastaan päättyi lopulta 4-0 sen tappioksi. Norja olisi tarvinnut 4-0 voiton vähintään siitä säilyttääkseen sarjapaikkansa, mutta jopa Jääkarhujen oman tarmokkuuden loputtua mitään ei ollut tehtävissä ja Jääkarhujen oli palattava B-sarjaan kaudeksi 1991.

Joukkueen itseluottamus oli kuitenkin hyvää ja verrattuna ehkäpä todella vain sarjapaikastaan pelanneeseen ja yleensä varsin hengettömän tuntuiseen Länsi-Saksaan verrattuna Norja olisi erityisesti alkusarjan, mutta myös loppusarjankin otteiden turvin ansainnut säilyttää paikkansa A-sarjassa. Toisaalta taas Norja ei olut parhaimmillaankaan aivan niin näyttävä tai tasoltaan aivan oikeasti hyvä kuin mitä vaikkapa Italia tai Sveitsi olisi ollut vuoden 1990 A-sarjan kisoissa mikäli ne sinne asti olisivat päässeet.

Ja aivan parhaimpia kiekkomaita vastaan millään B-sarjatason maalla kuten myöskin A-sarjaan palanneella Norjalla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Kanada ja Neuvostoliitto olivat sille liiankin hyviä ja samoin Yhdysvallat alkusarjassa ilman masentunutta pelitapaa ja ensimmäisen erän kompurointia lukuun ottamatta. Pahin virhe oli olla ottamatta niin Tommy Jakobsenia kuin myös Espen Knutsenia kisoihin sillä heistä olisi ollut varmasti paljon apua sarjapaikan mahdollisen säilymisen kannalta. Katsojina kisoissa paikan päällä olivat myös leimaamattomat maalivahdit Mattis Haakensen, Lasse Syversen ja Lars Sohlberg.

Tässä pelaajat jotka pelasivat Jääkarhujen riveissä 25 vuotta sitten vuonna 1990:

Maalivahdit: Jim Marthinsen, Steve Allman ja Torbjörn Orskaug

Puolustajat: Petter Salsten, Jörgen Salsten, Åge Ellingsen, Morgan Andersen, Jan-Roar Fagerli, Cato Tom Andersen, Tor Helge Eikeland ja Kim Sögaard

Hyökkääjät: Geir Hoff, Knut Walbye, Ole Eskild Dahlström, Per Christian Knold, Lars Bergseng, Stephen Foyn, Arne Billkvam, Örjan Lövdal, Morten Finstad, Carl-Gunnar Gundersen, Erik Kristiansen ja Rune Gulliksen

Päävalmentajana toimi George Kingston, Valmentajana tai varapäävalmentajana Lenny Eriksson, Toimitusjohtajana, Joukkueenjohtajana ja Joukkuekoordinaattorina toimi Sven Mollekleiv, Kuntovalmentajana toimi Jan Krookas ja Materiaalivastaavana toimi Per Simensen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ja kun Mattis Haakensenia miettii niin siinä oli kyllä harvinaisen kevytrakenteinen maalivahti Norjalle käyttöön aina sinällään. Kevyimmillään painoi uransa aikana vain vähän alle 60 kiloa ja parhaimmillaankin vain 72 kiloa. Pituutta oli vain 175 senttiä, mutta ketterä oli kuin kärppä aina Eliteserienin peleissä etenkin Playoff-kaudella aikanaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kauden 1990 A-sarjan MM-kisoissa Sveitsin Bernissä Länsi-Saksalla oli myös omalta osaltaan historialliset viimeiset MM-kilpailut menossa. Tietenkin omana edustamanaan maana sillä jo vajaan vuoden ajan ennen MM-kisoja Länsi-Saksalla oli tietenkin oma poliittinen kysymys yhdistymisestä DDR:n eli Itä-Saksan kanssa.

Vielä keväällä 1990 Itä-Saksa hylkäsi yhdistymisen, mutta käytännössä hyväksyi kaikki muut toimet jotka vastasivat yhdistymistä ja muurin murruttua marraskuussa 1989 DDR oli jo tavallaan lakannut olemasta. DDR:n kieltäydyttyä yhdistymästä tai muutenkaan lähettämästä pelaajiaan jääkiekossa yhdistettyyn Saksan joukkueeseen (Mitä vuosina 1949-1990 jääkiekossa ja satunnaisessa muussakin urheilulajissa kahden eri Saksan osalta pidettiin yllä.) Länsi-Saksa joutui tulemaan toimeen omillaan.

Vuosina 1949-1990 Länsi-Saksa oli saavuttanut jääkiekossa suurimmillaan hopeamitalin vuonna 1953 ja pronssimitalin vuonna 1976 olympialaisten yhteydessä. Silti se oli ollut jokseenkin aina tietynlaisissa vaikeuksissa jääkiekon saralla. Se oli muutamia kertoja pudonnut B-sarjaan ja lisäksi ennen vuoden 1976 olympialaisia ja yhdistettyjä jääkiekon MM-kilpailuja sinänsä se oli juuri noussut vuonna 1975 B-sarjasta takaisin niin olympialaisiin kuin vuodeksi 1977 A-sarjaankin.

Välillä jopa Yhdistetyn Saksankin joukkueella pelatessa kun sillä oli käytettävissään myös Itä-Saksan sarjatason pelaajia ja viimeisen kerran todella kovantuntuisiin suorituksiin se oli kyennyt lähinnä vuosina 1983 ja 1984 jolloin se pelasi myös Kanada Cupissa.

Vuonna 1983 Länsi-Saksa oli ollut peräti viides MM-kisoissa ja vuonna 1984 Kanada Cupissa se oli ollut kuudes ja turnauksen viimeinen ja olympialaisissa maa oli ollut Sarajevossa viides mikä suinkaan ei ollut vallan huono suoritus. Sitä taustaa vasten Länsi-Saksa oli mielenkiintoinen maa jääkiekossa.

Pelaajistossa oli paljon kokemusta, voimaa ja tehokkuutta, mutta edelleen sitä vaivasi myös perisaksalainen kuoreen vetäytymisen ongelma vastoinkäymisten tullessa tielle, alkusarjan yleinen pelin hengettömyys satunnaista välähdystä lukuun ottamatta ja muutamat muut pelin ulkopuolelta joukkueeseen liittymättömät seikat. Parhaimmillaan Länsi-Saksan pelitaso riitti vuoden 1989 tapaan vuonna 1990 sinällään sijoille 5-6, mutta käytännössä se pelasi jatkuvasti sarjapaikastaan ja huonoimmillaan olisi kuulunut reilusti B-sarjaan ja jopa sielläkin todella huonoille sijoille.

Etenkin kun vastassa oli kuitenkin Norjan, Sveitsin, Italian, Itävallan ja jopa DDR:n kaltaisia kiekkomaita jotka olisivat A-sarjassa voineet olla sitä parempia ja Norja tietenkin olikin vielä alkusarjassa. Omanlaisensa erikoisuus oli päävalmentaja Xavier Unsinnin terveysongelmat joita mies itse vähätteli ja ne heijastuivat myös jäälle. Peluutuksissa ei ollut järkeä, valmennustapa oli joko ajoittain liian tiukka tai liian passivoiva ja lopulta ennen pitkää mies itse ei voinut enää niille mitään. Tai jos pystyi niin joukkue sai tarpeekseen. Ja erityisesti joukkueenjohto.

Toisaalta taas terveysongelmat tuntuivat myös jossakin määrin DDR:n Joachim Ziechen tapaan keksityiltä syiltä todellisille ongelmille. Etenkin kun Unsinn oli jatkuvasti poissaolevan kaltainen eikä hänellä koskaan ollut pelaajiinsa kunnollista otetta. Kommunikointi ei toiminut joten pelaajat nostivat itse johtajansa. Gerd Truntschka ja Udo Kiessling joutuivat kantamaan enemmän valmentajalle kuuluneita vastuuta myös pelaajistosta. Truntschkan ketju oli jossain määrin harvoja aikaan saavia pelaajaketjuja Saksan Liittotasavallan joukkueen osalta vuonna 1990.

Etenkin Gerdillä oli aina taktista terävää peliä laiturina pelatessaan. Lopulta Unsinnin ongelmien vuoksi varapäävalmentajana toimineen Erich Kühnhacklin piti ottaa vastuu myös päävalmentajan tehtävistä. Kühnhacklin tehdessä työnsä Länsi-Saksa pelastui putoamasta B-sarjaan joskin paljoa ei puuttunut ja muutenkin tuleva sarjalaajennus huomioiden ja hyvin todennäköisen yhdistymiskysymyksen myötä Länsi-Saksan oli otettava huomioon myös tulevien entisten Saksan Demokraattisen Tasavallan pelaajien tilanne maajoukkuetta ajatellen.

Länsi-Saksalla oli myös ongelma jatkuvien doping-epäilyjen suhteen ja lopulta sille hyvin murheellisesti Uwe Krupp kärähtikin dopingin käytöstä. Tarkemmin sanottuna fentermiinin käytöstä. Kruppin tilannetta ei pidetty hyvänä liiton puolella eikä oikein pelaajistossakaan hetkeen tapauksen vuoksi. Käry kävi lopulta jälkikäteen Tsekkoslovakialle hävityn 0-3 pelin jälkeen. Lopulta kilpailukiellon mitta oli 18 kuukautta, mutta se ei koskenut NHL-pelejä ja pois lukien kuulustelua NHL ei muutoin millään tapaa rankaissut Kruppia teoistaan koska kyse ei ollut NHL:n otteluista tai sen doping-sääntöjen rikkomuksesta.

Alkusarjassa ilonaiheiksi jäivät Neuvostoliiton ja Ruotsin kiusaamiset omissa otteluissaan niiden ensimmäisissä erissä ennen väistämättömiä 5-2 ja 6-0 tappioita. Tuolloin ensimmäisissä erissä luvut olivat vain 2-1 ja 1-0. Neuvostoliiton ottelussa jopa toisessakin erässä vain 4-2. Tsekkoslovakiaa vastaan pelattu ottelu oli myös hyvä sinällään Länsi-Saksalle, mutta dopingin vuoksi sen ottelun maine mustaantui ikiajoiksi.

Myös Ruotsia, Neuvostoliittoa ja Kanadaa vastaan 5-1 tappioon pelatut pelit olivat aina doping-epäilyjen alaisia, mutta niissä mahdollisesti Kruppin lisäksi muutamaan muuhunkin pelaajaan kohdistetut syytteet kumottiin. Alkusarjassa Länsi-Saksa kiusasi melko hyvin myös Yhdysvaltoja, mutta hävisi pelinsä silti 6-3. Ensimmäisen erän tarmokkaasta puolustuspelistä ja tappioluvuista 2-0 huolimatta. Erikoisen oloisesti ennen Norjan otteluitaan parhaan pelin suhteessa Länsi-Saksa pelasi Suomea vastaan. Masentuneet Leijonat pelasivat hyvin huonosti ja kolmanteen erään mennessä vasta löytyi Suomen voitto Länsi-Saksasta lukujen ollessa jopa 2-0 Länsi-Saksan eduksi. Ottelu päättyi 4-2 Länsi-Saksan tappioon.

Norja vuorostaan käytännössä murskasi Länsi-Saksan jäällä luvuin 7-3. Länsi-Saksa ei tuntunut saavan peliinsä mitään otetta ja kun sai niin 20-25 minuutin pelin jälkeen 60 minuutista se väsyi tehottomaksi liitelijäksi käytännössä kaikissa alkusarjan peleissään. Putoamissarjassa Länsi-Saksa edes jotenkin piristyi ja silloin kun sen kärkipelaajat pääsivät läpi kun pääsivät niin Yhdysvallat tai Suomikaan eivät voineet mitään sillä tarkat laukaukset silloin kun pelaajat jaksoivat niihin keskittyä tiesivät varmaa maalia niille.

Silti lopulta hävittiin vielä uudelleen Yhdysvalloille luvuin 5-3 ja pelattiin Suomen kanssa tasapeli kun Leijonilta oli lopullisesti peli-ilo poissa silmistä ja poissa mielistä. Ottelu päättyi luvuin 1-1. Lopulta voitettiin Putoamissarjan viimeinen ottelu Norjaa vastaan tarvittavin luvuin 4-0 joilla säilytettiin sarjapaikka A-sarjassa vuodeksi 1991.

Länsi-Saksalla oli edessään melkoinen selvitys myös liittotasolla joukkueen tulevaisuudesta. Lokakuussa 1990 Saksat yhdistyivät ja siten yhdistyneen Saksan Tasavallan ensimmäinen vuosi sitten pahamaineisen Kansallissosialistisen Saksan Tasavallan, Tuhatvuotisen Valtakunnan tai Kolmannen Valtakunnan tulisi olemaan totta. Laitan tähän seuraavaksi Länsi-Saksan viimeisissä MM-kisoissa 25 vuotta sitten eli vuonna 1990 joukkueessa pelanneet pelaajat.

Tässä ne tulevat:

Maalivahdit: Helmut de Raaf, Klaus Merk ja Joseph Heis
Puolustajat: Udo Kiessling, Andreas Pokorny, Andreas Niederberger, Ulrich Hiemer, Michael Schmidt ja Harold Kreis
Hyökkääjät: Helmut Steiger, Gerd Truntschka, Dieter Wilman, Dieter Hegen, Bernd Truntschka, Andreas Lupzig, Thomas Brandl, Peter Dreisatl, Harald Birk, Georg Holzmann, Axel Kammerer, Christian Brittig ja Raimund Hilger
Päävalmentajat: Xavier Unsinn ja Erich Küchnhackl
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1990 MM-kisat Sveitsin Bernissä olivat tietyllä tapaa jälleen näytönpaikka Leijonille. Suomen maajoukkueelle jääkiekossa arvioitiin jälleen tulevan hyviä sijoituksia, mutta edellisen vuoden Globenin kiekkokevääseen eli vuoden 1989 MM-kisoihin verrattuna tietynlaista pahansuopaisuutta joukkueeseen ja sen menestysmahdollisuuksista puhuttaessa takavuosien malliin ennen Leijonien koko olemusta muuttaneeseen Calgaryn olympiahopeaa oli jälleen ilmaantunut.

Jossakin määrin tietty pahan ilman aavistelu oli alkanut jo ennen kisojakin. Nuorista tähdistä syksyllä 1989 Teemu Selänne oli loukkaantunut JyP HT:tä vastaan pelatussa SM-Liigan pelissä ja loukkaantumisesta toipuminen tuntui jossakin määrin olevan este sille miksi monien mielestä lahjakkainta tulevaisuuden pelaajaa sitten Jari Kurrin ei voitu käyttää maajoukkueessa.

Kulisseissa vuorostaan Pentti Matikaisen säilyttäminen päävalmentajana tuntui olevan jossakin määrin joillekin tahoille punainen vaate sillä Matikaisen vastaiset tahot eivät olleet alun alkaenkaan iloisia hänen nimittämisestään päävalmentajaksi. Totta oli, että Matikainen sai kiittää myös olympiahopeaa ja liitto antoi jo keväälle 1990 talven keskustelujen jälkeen luottamuslauseen säilyttää hänet päävalmentajana vuoden 1989 epäonnistumisesta huolimatta.

Sisu Teamista maajoukkueeseen oli ehdolla lukuisia varapelaajia MM-kisoihin ja maajoukkuevalinnoista käytiin jälleen kiihkeää keskustelua eniten omana aikanaan.

Etenkin nuorekkaasta ja energisestä Sisu Teamista maajoukkueeseen oli paljon tulijoita, mutta Matikaista syytettiin jossain määrin myös turhasta konservatiivisuudesta pelaajavalinnoissa. Kisojen alla Leijonilla oli jälleen takanaan nykypäivänänkin tuttu itseluottamus ja vankka usko omaan tekemiseensä joka kuitenkin 25 vuotta sitten oli edelleen melko uutta.

Niin positiivista suhtautumista oli ollut vain Calgaryssa 1988 ja Ruotsissa 1989 eli vajaat viimeiset 2-3 vuotta Sveitsin kisat mukaan luettuna monien vuosien ja pahimmillaan jopa vuosikymmenienkin hiljaisen turhautumisen ja aivan loppuvaiheessa jopa avoimen ivallisuuden jälkeen. Jossain määrin huolimatta nuorten Sisulaisten sisukkuuksista ja näyttöhaluista ei lopulta Matikainen ottanut yhtäkään heistä kisoihin.

Mikä sitten tietenkin oli pelaajien mielestä suuri harmi ja tuotti hieman jopa mielipahaa rannalle jääneille. Ylösellä ja Matikaisella oli asiasta värikkäitäkin keskusteluja, mutta silti työt osattiin ammattimaisesti selvittää ilman todella suuria kohu-uutisia muualle kiekkopiirien ulkopuolelle.

Vaikka Sisu Teamin pelaajien ulosjätöistä Matikaista etenkin jälkikäteen voisi syyttää paljonkin niin kaikkeen sentään Matikainen ei ehtinyt edes negatiivisimmissakin teoissa tai ajatuksissa. Muista pudokkaista etenkin Hannu Virran poisjäänti murtuneen käden vuoksi aiheutti yleistä harmittelua ja se ei ainakaan olisi ollut Matikaisesta kiinni. Matikaisen mukaan paikka joukkueeseen olisi ollut ilman loukkaantumista melkein täysin varma. Virran lisäksi muutama muukin pelaaja jäi pois loukkaantumisten takia tai muuten vain ennen pitkää näyttöjen jälkeen.

Vuoden 1989 tapaan Team Finlandilta eli C-maajoukkueesta ei tiettävästi ollut pääsemässä juurikaan pelaajia maajoukkueeseen edes vuoden 1990 kisojen näyttöleireille. Ennen kisoja Suomi jossain määrin ratkaisevasti aliarvioi muun muassa Norjan kyvykkyyttä A-sarjaan palanneena maana. Edes Sisu Teamin tappio Jääkarhuille ei haitannut valmennusjohtoa mikä tulisi kostautumaan omalla tavallaan. Leijonilla oli välillä ehkä liiankin kova usko omiin kykyihinsä joka kuitenkin sinällään oli sallittua kaiken jälkeenkin ja etenkin kisojen alkupäivinä jälleen kerran Leijonat luottivat itseensä kaikkien eniten.

Sittemmin Calgarysta 1988 asti ollut mitalihaaveen uusiminen ja edellisen kahden vuoden tapaan joskin hieman pienemmin ääntä alleen saanut maailmanmestaruusunelma romuttuivat ennen pitkää tappioiden teiden aiheuttamaan masennukseen. Jo toista vuotta peräkkäin tappioita tuli sellaisillekin maille jotka olisi voitu voittaa ja kun taas kerran Neuvostoliitto marssi vastaan niin kaikki toivo oli jo menetetty käytännössä ennen peliäkin. Norjan kanssa pelattiin tietyllä tapaa lopullisesti häpeällisen, valmentajajohdon yli-itsevarman suhtautumisen ja ylimielisen perseilyn myötä 3-3 tasapeli ja tässä vaiheessa lopullisesti kisat tuntuivat menevän vessasta alas. Etenkin kun tappiokin Jääkarhuille käväisi liiankin lähellä pelissä.

Lopulta Alkusarjan pakkopullana voitettiin Länsi-Saksa luvuin 4-2 ja hävittiin myöskin lohdutuspalkinnon hakemisessa käytännössä yhtä paljon Suomen tapaan masentuneelle Yhdysvalloille luvuin 2-1. Alkusarjassa Suomi oli tasan Norjan kanssa pisteissä joskin suhdanneluku nosti sen kuudenneksi. Putoamissarjassa Leijonia ei sentään Jääkarhut purreet lavoille yhtä pahoin kuin aiemmin ja 8-1 sentään edes palautti päiväjärjestyksen joskin ensimmäinen erä siinäkin oli tarpeettoman vaikea lukujen ollessa vain 2-1 Leijonille.

Länsi-Saksan kanssa oli Putoamissarjassa vaikeuksia enemmänkin ja tasapeli ei mieltä lämmittänyt 1-1 muodossa. Lopulta vuoden 1990 alavireiset kisat päättyivät Yhdysvaltojen voittaessa Suomen uudelleen luvuin 3-2. Molemmat Yhdysvaltojen pelit olisivat voineet olla voitettavissakin. Yleisesti ottaen 25 vuoden takaisissa Leijonissa riitti taitavuutta ja se oli normaalisti luettu keskivertoa paremmaksi joukkueeksi huonoimmillaankin. Se oli myös useimmiten huippumaiden päänsärky jääkiekossa jo tuolloin.

Ihme kyllä Leijonien pahin vihollinen tuntui olevan loppupelissä se itse enemmän kuin itse vastustaja. Kiekollisessa pelaamisessa sillä oli käytettävissään nopeaa luistelutaitoa ja laukaisutehokkuutta joskin ei aina tarkkuutta tarpeeksi. Lisäksi huonoina päivinä keskittyneisyys oli kadoksissa joukkueesta mikä oli myös sen hyvä puoli normaalisti.

Vaihtelevan hyväksi voitiin laskea myös syöttötehokkuus joskin huonona päivänä omiin nimiin pelaamistakin esiintyi ja tähtipelaajien asenneongelmia. Muun muassa Esa Keskinen ei aina saanut tarvittavia syöttöjä joukkuekavereiltaan tai omalta ketjultaan viimeistelyä varten. Ketjutuksia myös vaihdettiin Länsi-Saksaa vastaan kun pelko pitkästä aikaa jopa B-sarjaan putoamisesta ja ainakin Mitalisarjasta putoamisesta puhuttaessa oli saanut Leijonat paniikkiin. Sisu Teamista olisi voinut löytyä nopeita ja tehokkaitakin laukojia, mutta niitä ei Matikainen huolinut kisoihin ja maksoi siitä hintansa. Christian Ruuttun tuleminen kisoihin toki paikkasi jonkin verran pelin ongelmia. Suomen eräs ase oli kuitenkin hyökkäyspelin pitävyys tehokkaine laukauksineen ja hyvä maalivahtipeli.

Ainoa toivo huippumaiden osalta oli päästä aikaiseen johtoon tai vaihtoehtoisesti painostaa Suomen puolustajat virheisiin tai voittaa heidät nopeudessa vuorostaan. Useimmiten muille huippumaille Suomen omat henkiset ongelmat tappion hetkellä olivat tätäkin parempi lääke vaivoihin pelillisesti. Tavallaan Suomen voitiin sanoa olevan vääränlainen kiekkomaana. Missään nimessä Suomi ei kuulunut jääkiekon keskikastiin enää sinällään vuonna 1990 muun muassa parantuneen joukkuetason, yleisen pelidynamiikan, ennen kaikkea nopean luistelupelin, musertavien lyöntilaukausten ja voitontahdon myötä. Toisaalta Suomen tahdonvoima oli huonoina päivinä kyseenalainen ja luovutusherkkyys edelleenkin erottivat kapeahkon puolustuspelin ohella myös hyökkäyspään terävimmän viimeistelyn ohella Suomen muista kärkimaista.

Kuitenkin Suomi oli olosuhteisiinsa nähden vakaa kiekkomaa jolta ei lahjakkuuksia puuttunut kentällä. Suomella oli hyvänä päivänään erinomaista tehokkuutta ja huonona päivänään joukkue oli itsensä varjo. Vuoden 1990 kisoista lähdettiin hakemaan sijoja 1-4 ja lopulta sijoituttiin kuudenneksi mikä oli huonompi kuin vuotta aiemmin. Jälleen kerran harmiteltiin myös taistelutahdon löytymisestä väärästä sarjasta kuin siitä mistä sitä olisi pitänyt löytyä. Jälleen kerran suuresta kohusta huolimatta päivittelyä ei jatkunut kuitenkaan kohtuuttoman pitkään huonoistakaan tuloksista. Ei edes varapäävalmentajan Hannu Jortikan tai joukkueenjohtajan eli Veli-Pekka Ketolan ryyppyreissukaan saanut kohua kasvamaan sietämättömiin mittasuhteisiin joskin pahennusta se toki herätti.

Kiekkoliitossa käytiin kisojen pohjalta edellisvuotta huomattavasti kovempi väittely Matikaisen vastustajien ja kannattajien välillä hänen päävalmentajapestinsä jatkamisesta, mutta Kiekkoliitto antoi jälleen luottamuslauseen Matikaiselle. Pieni vähemmistö vastustajista oli kuitenkin kasvamaan päin ja se ei ollut hyvä juttu Matikaisen tulevaisuutta ajatellen. Vuonna 1991 edessä oli kuitenkin kotikisat ja alustavasti niiden jälkeen Matikaisen pestin ratkeaminen jatkon osalta.

Kansan usko tappiosta huolimatta Leijoniin oli edellisiin vuosiin nähden parempi silti kuin koskaan ja Suomen uskottiin ottavan kotikisoissaan mitalit tai jopa maailmanmestaruus paremmin kuin muiden maiden kisoissa. Pelillisesti ottelut menivät tappioksi Ruotsille luvuin 4-2, Tsekkoslovakialle luvuin 4-2, Kanadalle luvuin 6-5 ja Neuvostoliitolle luvuin 6-1. Neuvostoliiton ottelusta eteenpäin peli-ilo oli Leijonilta niukkojen tappioiden takia mennyt kokonaan. Erityisen selvä syy oli sille kaikelle Kanada-tappiossa. Sen jälkeen Leijonat ei koskaan ollut enää entisensä 25 vuotta sitten pelatuissa kisoissa. Joka tapauksessa tässä kuitenkin joukkue miltä Leijonat näytti 25 vuotta sitten Sveitsissä pelatuissa A-sarjan MM-Kisoissa vuonna 1990 pelaajiensa osalta:

Maalivahdit: Jukka Tammi, Sakari Lindfors ja Markus Ketterer
Puolustajat: Hannu Henriksson, Pekka Laksola, Heikki Leime, Jyrki Lumme, Simo Saarinen, Kai Rautio, Arto Ruotanen ja Jarmo Kuusisto
Hyökkääjät: Esa Keskinen, Ari Vuori, Pekka Arbelius, Raimo Helminen, Risto Jalo, Pauli Järvinen, Raimo Summanen, Reijo Mikkolainen, Pekka Tirkkonen, Christian Ruuttu, Juha Järvenpää, ja Jukka Vilander
Päävalmentaja: Pentti Matikainen
Varapäävalmentaja: Hannu Jortikka
Joukkueenjohtaja: Veli-Pekka Ketola
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1990 MM-Kisoista jääkiekon saralta Yhdysvallat lähti jälleen tavoittelemaan luottavaisin mielin voittoa ja maailmanmestaruutta. Vuoden 1989 kaltaista epäonnistumista ei pitänyt tulla ja itseluottamus joukkueella ennen kisoja oli todella huipussaan.

Jälleen kerran vuoden 1989 tapaan Yhdysvalloilta odotettiin paljon ja mestaruus ei ollut poissa kuvioista mikäli ennakkoveikkailuissa jälleen kerran kaikkein kovimpana pidetyt Kanada ja Neuvostoliitto möhlisivät omat kisansa penkin alle. Ennen kisoja minimitavoite tuntui olevan pronssimitali ja muutoin sen epäonnistuessa mikä tahansa muu sijoitus kuin edellisvuoden kuudes sija tai huonompi.

Neuvostoliittoa vastaan tunteita vieläkin riitti joskin jälleen paljon vähemmän kuin koskaan ennen maailmanpolitiikan mullistusten takia. Vuoteen 1989 verrattuna joukkue oli kokonaisuutena ainakin nimellisesti paperilla kokonainen ja yhtenäinen, mutta eroavaisuudet olivat radikaaleja mikä oli jälleen Yhdysvaltain tuttu perinteinen ongelma jääkiekon saralla.

Joukkueen pelitason kyvykkyys vaihteli nuorista yliopistotasoa vähän parempiin sarjatasoihin, AHL:n ja NHL:n normaalista pelitasosta aina huippuluokan NHL:n pelimiehiin ja kokeneisiin maajoukkuepelaajiin myös olympialaisten osalta. Vuonna 1990 maailmanmestaruustason henkeä nostatti joukkueeseen myös kokeneiden Miracle on Ice-pelaajien Neal Brotenin ja Mark Johnsonin tuleminen mukaan joukkueeseen.

Vuonna 1980 he olivat voittamassa yhteistä olympiakultaa ja maailmanmestaruutta sinällään. Siitä ei kuitenkaan tulisi olemaan apua 10 vuotta myöhemmin Sveitsin kisoissa vaikkakin väistämättä he loivat joukkueeseen myös positiivisuutta. 1990-luvun ensimmäisen kiekkokevään tullessa Yhdysvaltain liittotason valinnat ja niiden kriteerit olivat muuttuneet paljon tiukemmiksi kuin mitä oltiin luultu.

Tai ainakin luultiin kunnes valinnat maajoukkueiden pelaajista tulivat ilmi. Päävalmentaja Tim Taylorin mielestä joukkueeseen ja sen pysyvyyteen olisi pitänyt panostaa paljon enemmän kuin mitä panostettiin. Vuoden 1989 joukkueesta mukana olivat vain Greg Brown ja Jeffrey Norton.

Corey Millen jätettiin edellisvuoden doping-tapauksen joukosta pois maajoukkueesta, mutta rannalle jäi myös moni muukin potentiaalinen huippupelaaja ennen kisoja ja valitettavasti osaa pelaajista ei kiinnostanut maajoukkueeseen tuleminen joskin kieltäytymiskynnys oli oikeastaan moneen muuhun vuoteen verrattuna yllättävänkin matala vain pelkästä NHL:n pelaamisesta johtuen.

Joukkue oli siis kaikkiaan melko keskiverto tasoltaan joskin laitapelaaminen ja hyökkäyspelaaminen oli muutamaa innokasta nuorta pelaajaa kuten Mike Modanoa lukuun ottamatta melko hitaahkon oloista ja jonkinlaisena ennakkomittapuuna muutoin kuin huippumaita vastaan puhuttaessa Yhdysvalloille toimi edellisvuoden Putoamissarjan vastustaja eli Suomi.

Suomella ja Yhdysvalloilla oli vuosien 1989-1990 jääkiekon pelillisissä joukkuekuvioissa yllättävänkin paljon samaa tasoa joskin Suomen statusta nosti pakostakin Calgaryn 1988 olympiahopea jääkiekkomaana. Muutoin pystyttiin puhumaan jopa A-sarjan kapeasta keskikastista johon juuri Suomi ja Yhdysvallat kuului. Laitapelaamisen lisäksi hyökkäyspelaaminen muun muassa Suomeen verrattuna oli yleisestikin hitaan oloista ja syöttöpeliä Suomesta poiketen ei aina tuettu oikein.

Joukkueen 1980-luvulla tunnetuksi tehnyt voimapelaaminenkin ei ollut mitenkään supermies-tason mittapuuta nähnytkään ja parhaimmillaankaan edes erityisen vaikuttavaa ainakaan 1990-luvun alkutekijäksi. Yleinen laukaisutaito maalintekotilanteissa oli tallella, mutta yleinen hyökkäys ja maalintekokyky oli kuitenkin rajallinen. Maalivahtipelikin kärsi selvästi jatkuvasta muutospaineista ja se oli huono mukautumaan vaihteleviin olosuhteisiin pelissä. Ja mikäli se edes jotenkin riitti niin silti edelliseen vuoteen verrattuna tason menetyksestä maalivahtipelistä puhuttaessa voitiin puhua paljonkin.

Suomeen verrattuna parempaa maalinteossa oli lähinnä maalipaikkoihin keskittyminen mitä ei Suomella aina ollut. Etenkin tappiohetkiin verrattuna pelaaminen maalipaikoista oli erilaista. Yhdysvaltain suurin ongelma oli kuitenkin jälleen se, että se halusi olla maailman paras jääkiekkomaa joka kuitenkin joutui tyytymään itselleen liian huonoon sijoitukseen. Se myös pelasi joukkueena liiankin suurella varmuudella paremmuudestaan.

Toisin sanoen Yhdysvallat ei ollut missään nimessä sinällään huono, mutta se ei ollut paraskaan. Toisaalta murskatappiot juurikin omille mittapuilleen maailmanmestaruudesta puhuttaessa veivät paljon joukkueen moraalia.

Loppupelissä Yhdysvallat oli keskinkertaista parempi, suhteellisen nopeaa jääkiekkoa pelannut ja melko hyviäkin maaleja tärkeissä paikoissa tehnyt joukkue kauden 1990 MM-kisoissa. Kaikkiaan Yhdysvallat oli hyvä jääkiekossa, mutta parempiakin maita oli olemassa jääkiekon osalta ainakin Bernissä 1990. Suomen tapaan itse kunkin jääkiekon ystävän näkökulmasta riippuu, että kumpana vuonna maajoukkueet mailla olivat toisiaan parempia eli oliko vuonna 1989 ja 1990 Suomen ja Yhdysvaltain joukkueet parempia vai huonompia toisiinsa nähden.

Erikoista jääkiekon MM-kisoissa sen vuonna 1990 Yhdysvalloille oli, että myös maan jalkapallomaajoukkue pääsi MM-kisoihin Italiaan samana vuonna ja aloitti käytännössä pääsyllään maan nykyaikaisen jalkapallon kehittymisen. Sitä myös vauhdittivat vuonna 1994 pidetyt Jalkapallon MM-kisat lisääkin.

Jääkiekon MM-kisoista 1990 puhuttaessa Yhdysvallat tuli kisoihin voittajana ja jopa ennakkosuosikkina, mutta poistui vain äärimmäisen minimitavoitteen saavuttaneena ja jokseenkin nöyryytettynä. Kaikki alkoi jo Tsekkoslovakiaa vastaan tapahtuneesta 7-1 tappiosta. Vielä ensimmäisessä erässä Tsekkoslovakia johti vain 1-0, mutta sitten se murskasi Yhdysvallat perinpohjaisesti.

Jälleen kerran Yhdysvallat ei kyennyt reagoimaan tarvittavasti pelin vaatimiin muutoksiin ajoissa ja viime vuoden virheitä toistettiin. Kanadaa vastaan Yhdysvallat vaikutti palaavan normaaliin päiväjärjestykseen ja toisen erän lopussa peli olikin tasan 3-3. Lopulta peli päättyi Kanadan 6-3 voittoon kolmannen erän takaaohivedolla mikä jätti Yhdysvaltain pelaajat rannalle. Tästä eteenpäin Yhdysvallat menetti käytännössä lopullisesti peli-intonsa kisoissa ja se heijasti samalla tavalla myös Suomen peliasennetta kääntäen verrannollisesti.

Neuvostoliittoa vastaan pelattu ottelu oli jotakin karmaisevaa Yhdysvaltain jääkiekkohistoriassa. Toki jopa pahaankin tappioon kuten vaikka 5-0 tai 6-0 tappioon oltiin vielä varauduttu mikäli tappio vain kerta kaikkiaan tulisi, mutta jo ensimmäisen erän 6-0 tappioluvut murskasi joukkueen yrityshalun ja lopputulos 10-1 oli jopa Punakoneen erinomaisuuden tietäen melkoinen shokki kaikille jääkiekkoa seuranneille katsojille. Yhdysvallat kärsi arveltua suuremmankin tappion ja siitä eteenpäin joukkue alkoi vain keskittyä käytännössä ensi kauden MM-kisoihin tai johonkin muuhun kuin MM-kisoihin.

Erikoisesti Yhdysvallat jaksoi vielä taistella Ruotsia vastaan 40 minuuttia ja kaksi erää tappiolukemista 2-0 huolimatta, mutta sitten Ruotsi aloitti iskuvaihteen jolla lukemat 10- tai 15-1 Ruotsin eduksi eivät olisi olleet poissa kuvioista, mutta Ruotsille riitti voittolukemiksi luvut 6-1. Lopulta Yhdysvallat voitti pakkopullana Länsi-Saksan luvuin 6-3 ja Norjan luvuin 9-4 joskin toisessa erässä Norja säikäytti väliaikaisesti Yhdysvallat pahasti tekemällä kaksikin maalia ennen Yhdysvaltain maalinteon nopeutumista. Sitten kohdattiinkin Suomi Alkusarjan viimeisessä ottelussa jolle kostettiin edellisvuoden tappio Putoamissarjassa luvuin 2-1, mutta vain hyvin tiukan ja vaikean kamppailun jälkeen.

Putoamissarjaan Yhdysvallat joutui jälleen kerran. Siellä Yhdysvaltoja vastaan Länsi-Saksa pelasi sitä vastaan uudestaan Yhdysvaltain mielestä ns. Liian Tasaisen ottelun ja Yhdysvallat voitti vain niukasti luvuin 5-3. Norjan Yhdysvallat voitti ensimmäisen erän vaikeuksista huolimatta. Tuolloin luvut olivat vain 2-1, mutta norjalaisten väsymys toi lopulta voiton luvuin 4-1 vaikka luvut etenkin kriitikoiden mielestä olisivat saaneet olla suurempiakin.

Vappupäivänä 1.5.1990 25 vuotta sitten Yhdysvallat pelasi Suomea vastaan ja voitti sen uudelleen niukasti luvuin 3-2. Edellisen vuoden Putoamissarjan tappio oli kostettu kahteenkin kertaan. Viides sija ei ollut kuitenkaan se mitä Yhdysvallat haki vuoden 1990 MM-kisoista jääkiekossa. Niin vain kuitenkin kävi ja joukkueen suoritustason ymmärtäen olisi voinut käydä paljon huonomminkin.

Tässä kuitenkin joukkue vuoden 1990 MM-kisojen osalta Sveitsissä pelatuissa peleissä:

Maalivahdit: Bill Pye, Jon Casey ja John Blue
Puolustajat: Greg Brown, Jeffrey Norton, Chris Dahlqvist, Jim Johnson, Dan Keczmer ja Guy Gosselin
Hyökkääjät: Kip Miller, Neal Broten, Mike Modano, Paul Ranheim, Joel Otto, Kevin Stevens, Danton Cole, Tom O'Riley, Bobby Reynolds, Ed Galiani, Mark Johnson, John Fritsche, Steve McSwain ja Joe Sacco
Päävalmentaja: Tim Taylor
Varapäävalmentaja: Ben Smith
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
1990 kisoista tuli ensimmäinen "kontakti" Steve Yzermaniin ja Detroit Red Wingsiin. Jäi mieleen tämä kaveri, kun naputteli pistepörssin voiton kotiin. Jos en väärin muista, niin kaatoikos Stevie Suomen kahdella maalilla ja viidellä tehopisteellä, jolla Kanada nousi 4-0 tappiolta 6-5 -voittoon?

Muuten aivan huiketa settiä tämä historian kertaus.


EDIT:

No löytyyhän sitä näköjään kaikki nykyään Youtubesta.

MM 1990 - Kanada - Suomi (alkusarja) - YouTube

Videolta statsit pikaseen:

3-0 Pauke Järvinen (Jukka Vilander, Esa Keskinen) yv
4-0 Pekka Laksola (Arto Ruotanen, Esa Keskinen) yv
4-1 Greg Adams (Steve Yzerman)
4-2 Yzerman (Jamie Macoun)
5-2 Ari Vuori
5-3 tai 5-4 ??? (Al MacInnis) yv
5-4 tai 5-5 Yzerman (Rick Tocchet)
5-6 Shawn Burr (Yzerman) 57:44

1-0, 2-0 ja yks kanukkien maali tuosta puuttui.

Nauratti kyllä tämä "Paul Coffey kaatuu Suomen maalin takana" ja sen jälkeen kohta Vuoren läpiajo ja maali.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kanadalla oli kauden 1990 MM-kisoihin lähdettäessä Berniin tavoitteenaan jälleen vain maailmanmestaruus kuten tavallista. Mahdollisesti Neuvostoliiton yleisen maineen vuoksi toinenkin sija oli riittävä. Kolmas sija tuntui minimitavoitteelta ja neljäs sija olisi jo Kanadan omalla mittapuulla pettymys ja jopa suurikin pettymys tilanteesta riippuen. Kanada oli hyökkäyspelin mestari, mutta ajoittain sillä tuntui olevan selittämättömiä vaikeuksia peleissään kauden 1990 MM-kisoissa eivätkä ne jääneet vain yhteen ainoaan näyttöön.

Joukkueena Vaahteramiehistöllä tuntui kaikki olevan paperilla eliittitasoa, mutta kisoissa jokaisella joukkueen osa-alueella oli omat onnistujansa ja epäonnistujansa. Toisaalta oma ongelmansa oli perikanadalainen vastustajaan kohdistunut ylimielisyys ja tietty pelillinen identiteettikriisi silloin kun vastustajan pelitapaa ei tiedetty tai jos vastustaja osasi yllättää.

Ongelmana oli jälleen myös joukkueen koostumuksen vaihtuminen. Vuoden 1989 joukkueesta mukana olivat vain Brian Bellows ja Steve Yzerman mikä oli harmi päävalmentaja Dave Kingin mielestä. Toisaalta Kanadalla oli nopeuspeli melkein kuin toisesta maailmasta olevaa parhaimmillaan kisoissa.

Lisäksi joukkueen jonkun verran heikossa hapessa kisojen alussa ollut laitapelaamisen yhteistyö parantui kisojen edetessä ja erikoisesti alkusarjassa etenkin Kanadan oman huippuluokan puolustuspelin yleinen tunnettavuus nolattiin kaikkein näyttävämmin Suomen toimesta alkusarjassa sen johtaessa jopa 4-0 eräässä vaiheessa ennen tunnettua ja surullista sulamista joskin Kanadan maaleista ainakin yksi oli hyvin kyseenalainen Shawn Burrin luistinpotkumaali.

Vastustajan oli lisäksi käytettävä tarkoin valittuja ja harjoiteltuja taktiikoita Kanadan pysäyttämiseksi jääkiekossa. Vaikkakin jääkiekossa varsin vähän tuohon aikaan oli mitään todellisia huippumaita ja vaikka niilläkin oli huonot päivänsä tiedossa niin Kanada oli kuitenkin jääkiekossa omana aikanaan Neuvostoliiton ohella se joukkue mikä pakotti antamaan kaikkensa peliin vastustajan osalta.

Ellei sitten vastassa ollut aina horjumaton ja peloton Tsekkoslovakia, taktisen erikoista ja luottavaista peliä pelannut Ruotsi tai sitten satunnaisesti jokin muu hyvä jääkiekkomaa kuten Suomi tai Yhdysvallat. Ja aivan todella satunnaisesti joku muukin maakin kuin edellä mainitut maat.

Kun Suomi-pelin shokista oli toivuttu ja valmennusjohto muutenkin alkanut pitää puolustuspeliä tärkeänäkin tekijänä niin silloin puolustuksen maine alkoi edes korjautua ja palata todella kovaksi tiedetylle tasolleen. Suomen tai Yhdysvaltojen kaltaisella maalla oli potentiaalia pitää Kanada varuillaan moninkin keinoin, mutta esimerkiksi Länsi-Saksalla ja Norjalla ainoa tapa edes jotenkin voittaa teoreettisestikin Kanada (satunnaisesti sama homma oli myös Yhdysvalloilla ja Suomellakin.) tai päästä edes tasapeliin sen kanssa oli kerta kaikkiaan pitää aktiivista hyvää syöttöpeliä, pitää Kanadan maalivahteja jatkuvan paineen alla, saada Kanadan hyökkäysjyrät tai puolustuksen pakit jäähyputkeen kaikin mahdollisin keinoin ja lopulta ennen kaikkea vain toivoa parasta.

Suomelle tai Yhdysvalloille olisi riittänyt vähempikin tästä kuviosta Kanadan voittamiseen tai parempaan tasapelaamiseen, mutta silti etulyöntiasema piti pelaamalla pelata ja saavuttaa. Jäähyputkeenkin Kanadan sai huijattua, mutta jostain syystä Suomelle tai Yhdysvalloille tämän kaltaisen tilanteen toivominen kostautui tai oli ainakin 1980-luvulla kostautunut useammin omille näpeille kuin Kanadan.

Maalintekemisestä puhuttaessa vastustajalle 1-3 maalia yleensä riitti Kanadan lyömiseen etulyöntiaseman suhteen, mutta Kanadan jääkiekon legendaarinen sitkeys pelitehon suhteessa nousta isoistakin tappioista kuten vaikka Suomea vastaan käydyssä ottelussa neljän maalin tappioasemasta voittoon kertoivat omaa tarinaansa tehokkuudesta. Fyysisessä voimapelissä kisojen edetessä Kanada tuntui osoittautuvan mestaruuden arvoiseksi ja kun Vaahteramiehistö pääsi vastustajansa puolustuksen läpi niin se tiesi melkein takuuvarmaa maalia ainakin myöhemmin kisoissa kun Alkusarjan tarkkuuden ja keskittyneisyyden ongelmista päästiin eroon lyöntilaukaustehokkuuden osalta.

Huonoimmillaan Kanadaa vastaan tappio oli pahimmissa tapauksessa ennalta tiedetty ilmiö joskin Neuvostoliiton tapaan Kanadakaan ei ollut voittamaton. Alkusarjassa vaikeimmat ottelut koettiin tietyllä tapaa taas kerran niin Yhydsvaltoja kuin Suomea vastaan ja edellisestä vuodesta eli vuodesta 1989 poiketen oman pienen jännityksensä mukaan toivat niin Länsi-Saksa kuin Norjakin. Länsi-Saksa etenkin kun se pelasi ilman mitään menettävää ja Norjaa vastaan joukkueen ns. Tuntemattomuuden takia ja lisäksi myös Jääkarhujen harjoittamasta varsin omalaatuisesta karvauspelistä hyökkäyspelin yksikkökärkihyökkäyspelin ja nousevan-laskevan liikkuvan pareittain puolustuksen pelin osalta mitä nähtiin kisoissa sittemmin lähinnä pienessä mittakaavassa Tre Kronorilta.

Länsi-Saksa voitettiin maalein 5-1 kun aivan alun vaikeudet oli saatu selätettyä ja Länsi-Saksalla ei enää puolustusta lukuun ottamatta muuta tarmokkuutta ollut jäljellä yhtään enempää kuin oli Kanadallakaan haluja hyökätä. Yhdysvallat voitettiin jopa erittäinkin tiukan pelin jälkeen 6-3 mikä avasi joukkueen pelitehokkuutta, mutta oli tuoda uskomattoman moraalin laskun kun Suomi johti Kanadaa jo 4-0 ottelussa.

Toisessa erässä Kanadan nousu toi jännitystä pelin kaikille osapuolille tilanteen ollessa Leijonille 4-3, mutta kolmannessa erässä Kanada voitti 6-5 ja puolustuksen osalta pidettiin melkoinen palaveri jonka jälkeen ajoittain oikeastikin lähinnä onnella vastustajien hyökkäyksiä torjunut puolustus alkoi pelaamaan oikein kisoissa. Vahvistunut itseluottamus näkyi jo Norjaa vastaan vaikkakin toki ottelun alussa oltiinkin vielä vaikeuksissa. Jo ensimmäisen erän 4-0 lukemat pohjustivat 8-0 voiton Kanadalle.

Tsekkoslovakia voitettiin 5-3 vaikkakin Kanadan osalta Tsekkoslovakia teki voiton saamisen hyvin hankalaksi omalla kirillään jota ei 3-0 tappiolukemat haitanneet aikaisemmin. Ruotsikin voitettiin 3-1 vaikka jossain määrin etu tietyllä tapaa oli jo tuolloin tunnustelevaa, hyökkäävän varovaista liikepeliä harjoittaneella Ruotsilla. Erityisesti kun Ruotsi meni vielä itse johtoon ensin ottelussa ja noin puolet tai kolme neljännestä ottelusta oli tietyllä tapaa Ruotsin taktista pelihallintaa. Sitä olisi voinut luulla kuin shakiksi kaukalossa.

Lopulta olikin jäljellä jossain määrin Alkusarjassa vaisusti pelanneen Neuvostoliiton vuoro. Ottelu oli kahden kovimman kiekkomaan välinen kohtaaminen jossa tunteita ei puuttunut ja lopulta tuloksena oli tasapeli luvuin 3-3. Kanada voitti Alkusarjan ja siten koitti Mitalisarjan vuoro. Mitalisarjassa tapahtui jotakin järkyttävää Tsekkoslovakian kanssa pelatun niukan 2-3 tappion jälkeen. Jostain kumman syystä Kanada menetti voitontahtonsa ja joukkue alkoi kärsiä ilmeisestikin identiteettikriisistä tai jostakin mille sen fanit eivät voineet keksiä nimeä. Mitalisarjassa sen toisessa ottelussa Neuvostoliitto meni jo ensimmäisessä erässä 4-0 johtoon ja Kanadan oma ainoa 4-1 maalikaan ei auttanut toisessa erässä.

Sen sijaan, että Kanada olisi yrittänyt kolmannessa erässä kuuluisaa rynnistystään voittoon niin Neuvostoliitto pani tuolloin lopullisesti kaiken peliin ja siten Kanada hävisi. Ei toivomiinsa 4-5 lukemiinsa vaan peräti 7-1 ja se oli katastrofi heille. Etenkin kun edes yhtäkään maalia ei saatu lisää. Lopulta koko Jääkiekon MM-kisojen viimeisessä pelissä vuonna 1990 2.5.1990 Kanada hävisi myös ennen pitkää täyden vaihteen päälle iskeneelle Ruotsille luvuin 6-4. Ruotsi oli tietyllä tapaa niskan päällä jo ensimmäisessä erässä luvuin 3-0 ja toisessakin erässä luvuin 6-1 kun Kanada sai näennäisen ainoan maalinsa.

Lopulta kolmannessa erässä Kanada aloitti ehkä hieman liian myöhään kirinsä joka Neuvostoliiton otteluun poiketen edes toi maaleja ja jonkinlaisen kunnioituksen maalle muutenkin. Lopulta Kanada oli neljäs ja jäi mitaleitta mikä oli järkytys dominoivan alkusarjan jälkeen. Puolustuspelaamisesta tuntui riittävän perustavanlaisesti puhuttavaa. Etenkin kun se ajoittaisesta uskomattoman kovasta tasosta huolimatta onnistui mokaamaan tärkeissä paikoissa ja jättämään maalivahdit ilman suojaa kiekoilta ja vastustajan laukauksilta. Kaikkiaan siis Bernissä pelatut MM-kisat olivat Kanadalle ulkopuolisesti hyvät, mutta joukkueelle itselleen pettymys. Joko lievästi tai valtavasti.

Tässä kuitenkin joukkue joka oli Sveitsissä MM-kisoissa 25 vuotta sitten vuonna 1990:

Maalivahdit: Kirk McLean, Ken Wregget ja Bob Essensa
Puolustajat: Curtis Leschynshyn, Michel Petit, Al MacInnis, Jamie Macoun, Doug Lidster, Rick Green ja Paul Coffey
Hyökkääjät: Ron Sutter, Murray Craven, Keith Acton, Rick Tocchet, Theoren Fleury, Doug Gilmour, Joe Nieuwendyk, Shawn Burr, Brian Bellows, Steve Yzerman, John Cullen, Mark Recchi ja Greg Adams
Päävalmentaja: Dave King
Varapäävalmentaja: Brian Murray
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kaudella 1990 Tsekkoslovakialla oli myös kauden 1989 tapaan erittäin kova joukkue jälleen jalkeilla ja jälleen kerran arvioissa jostain kumman syystä varsin aliarvostettu sellainen. Sijoituksia 4-6 arvioitiin joukkueelle jopa edellisvuoden pronssimitalista huolimatta ja suurimmaksi mahdolliseksi arvioksi arvioitiin taas pronssimitalia sijoitusten osalta. Huolimatta monista kovista pelimiehistä ja nuorukaisten koplasta johon uusimpana liittyi ehdottomasti kisojen kovimpiin nuoriin tähtipelaajiin kuulunut Jaromir Jagr.

Jagrin ohella Robert Bobby Holik ja Robert Reichel jatkoivat aiemmista ikäluokkien maajoukkueistaan ja niiden peleistään tuttua uskomatonta tehopeliään jossa yhdistyi niin syöttökyvykkyys, ketteryys, maalintekokyky kuin voimapelikin tarvittaessa joskin nuorukaisia ja muutamia muita pelaajia vietiin ajoittain kuin märkää rättiä etenkin vastustajien fyysisten puolustajien toimesta. Lisäksi kun huono päivä sattui niin asenneongelmaa riitti Tsekkoslovakialla muille jaettavaksi. Jagrin osalta edelliskauden virhettä ei enää toistettu ja hänet otettiin mukaan maajoukkueeseen ehdoitta. Toisaalta taas uusien pelaajien johdosta Otakar Otto Janecky jäi kisoista rannalle. Maalivahtipuolella Dominik Hasek tuntui myös loistavan ja tulevaisuutta lupailtiin huikeaksi hänen osaltaan.

Yllätysvalmiutta ja monipuolisuutta riitti vaikkakin aivan parhaimpana joukkueena sitä taas ei osattu Kanadan ja Neuvostoliiton takia kohdella. Sitä ei kuitenkaan voitu pelotella ja voimapeliä joukkueesta yhä löytyi vaikkakin erikoisinta oli olla ongelmissa niin Länsi-Saksan puolustuksen kuin myös heidän noudattaessa oman fyysisen voimapelin ohjeitaan tärkeimmillään. Tsekkoslovakialla oli ajoittain hitaasti muuttuviin pelitilanteisiin reagoiva puolustus ja yleinen luistelunopeuskin.

Toisaalta Suomea ja Yhdysvaltoja vastaan Tsekkoslovakia pelasi omissa peleissään huomattavasti nopeampaa ja keskittyneempää jääkiekkoa heti kun sille annettiin mahdollisuus. Ainoa etu Tsekkoslovakiaa vastaan heillä oli laitapelaajien nopeus ja ennen kaikkea hyvä syöttöpeli. Sen aseen Tsekkoslovakia käänsi heitä vastaan ryhtymällä itse käyttämään ketjutuksissa jokaisen ketjun nopeinta pelaajaa ja ennen kaikkea painottamaan laitapelaajilleen nopeaa luistelua ja syöttöpeliä.

Ja mikäli laitapelaajat eivät onnistuneet karistamaan vastustajaa niin silloin nopeat syötöt hyökkäyspelaajille olivat tärkeitä. Huonoimmillaankin Tsekkoslovakialla oli vuoden 1990 kisoissa paljon samaa kuin Suomella ja Yhdysvalloilla joukkueessaan ja jotkut sen osa-alueet olisivat voineet nostaa niin Yhdysvallat kuin Suomenkin aivan toisenlaiseen asemaan mikäli sellaisia pelaajia olisi ollut joukkueessa tai edes pelitapoja olisi haluttu edes kokeilla millä Tsekkoslovakia itse pärjäsi peleissään jopa loistavastikin. Toisin sanoen Suomen ja Yhdysvaltain valmennusjohto näki ennen pitkää kisoissaan vain päiväunia Tsekkoslovakian kaltaisen kiekkomaan menestyksestä.

Sen maajoukkue tuntui olevan tasoltaan siis jääkiekossa A-sarjasta puhuttaessa keskitason yläpuolella oleva maa jolla ei ehkä aivan ollut maailmanmestaruuteen tarvittavaa huippumiehistöä, mutta toisaalta oli kerta kaikkiaan erittäin vaarallinen ja suotuisissa oloissa Tsekkoslovakia oli jo osoittanut kykenevänsä voittamaan maailmanmestaruuden. Ja varsinaisia heikkouksia täysipäiväisesti pystyivät hyödyntämään tuttuun tapaan vain Neuvostoliitto tai Kanada jääkiekossa.

Mikä tahansa A-sarjan joukkue oli vuonna 1990 Tsekkoslovakialle puolustuksiensa osalta aina vaarassa. Vieläkin enemmän jos puolustus rakoili tai joukkue ei osannut keskittyä. Erikoistilannepelaaminen loisti niin murhaavan tehokkaasta ylivoimasta hyvään alivoimapelaamiseen ja huonoimmillaan kelvolliseen aloitusten voittamisen pelaamiseen. Kulmasta aloituksetkin sujuivat vuotta 1989 paremmin Tsekkoslovakialta. Jossain määrin ongelma joukkueella oli kuitenkin huippumaista puhuttaessa ajoittainenkin taipumus saada osumia ja lieviä loukkaantumisia. Lisäksi Tsekkoslovakia tuntui helpommalta saada jäähyputkeen toisin kuin Kanada tai Neuvostoliitto.

Tsekkoslovakialla oli lisäksi alttius etenkin Länsi-Saksan ja Norjan peleissä olla liian altis päästämään maalipaikkoja vastustajilleen. Heidän salaisuus piili etenkin Länsi-Saksan pelissä siinä, että pakkeja pidettiin jatkuvassa väsytysliikkeessä ja jatkettiin tehokasta syöttöpeliä palautuksineen ja nostoineen ja laukauksia tehtiin vain mikäli paikka oli varma. Sillä tavalla Länsi-Saksa pääsi ajoittain jopa helpostikin Tsekkoslovakian maalipaikkoihin kiinni ja muutaman kerran lähinnä maalivahtien torjunnat, Länsi-Saksan epäröinti hyökkäyspelissä tai sitten kiekkoa hallussa pitävän pelaajan osalta ja yleensäkin hyvä onni pelasti Tsekkoslovakian pelin sitä vastaan.

Suoralla hyökkäyksellä Norjan tapaan tai erikoista yksikkökiekkopelaamista hyökkäyskärkeä hyödyntäen saatiin näyttävyyttä, mutta muutoin se oli itsemurha Jääkarhuille. Etenkin kun Tsekkoslovakian ei tarvinnut muuta kuin saada kärkipelaaja pois ja yksinkertaisesti päästä maalille ja tehdä maali. Näitä maaleja tosin hidastivat niin Jääkarhujen harjoittama erikoinen karvauspeli, sisukas puolustus ja myös heidän harjoittama kilpikonnapelaaminen kiekkojen roiskinnan tapaan. Siten Norjan todella vaaralliset ja täysin varmat maalipaikat ottelussa heitä vastaan olivat harvemmassa kuin kanan hampaat. Tai niin oli tietenkin jälkiviisaana helppo sanoa voittajana...

Tsekkoslovakialla oli itselläänkin samanlaisia ongelmia ajoittain. Etenkin mikäli joskus huippumaita vastaan päästiinkin edullisiin maalipaikkoihin niin harvemmin mitään perustavanlaatuista hyötyä kuitenkaan saatiin koska vastustajalla karvauspeli ja kiekonriisto toimi paremmin. Siten vain harvoin kauden 1990 MM-kisoissa Sveitsissä Tsekkoslovakialla oli todellisia hyökkäyspaikkoja joista tulisi yhtä tehokkaasti maalikin.

Tämä siis huippumaita vastaan puhuttaessa Se todennäköisesti heikon erikoispelaamisen lisäksi maksoi heille maailmanmestaruuden vuoden 1990 MM-kisoissa Bernissä. Kaikilla Tsekkoslovakian maajoukkueilla eli A, B kuin myös C-maajoukkueillakin painotettiin vahvaa erikoistilannepelaamisen tärkeyttä. Siitä huolimatta se ei onnistunut tavoitteissaan. Joka tapauksessa Alkusarjassa Tsekkoslovakia voitti vaikean alun jälkeen Yhdysvallat jopa vaikuttavastikin 7-1 heti käännettyään joukkueen nopeusaseen sitä vastaan ensimmäisen erän 1-0 johtotilanteestaan. Leijonia vastaan pelatessaan Tsekkoslovakia oli aluksi 1-0 tappiolla, mutta käänsi sen hienosti 4-2 voitoksi heti käännettyään Suomen nopeusaseen sitä vastaan.

Toisessa erässä Suomen annettiin hetken aikaa näennäisesti hallita ja sitten pantiin kaikki peliin nopeuden osalta fyysistäkin voimaa hyödyntäen ja voitettiin. Norjaa vastaan pelattiin 30 minuuttia vaikeastikin ja oltiin välillä jopa 1-1 tasapeliä lähellä. Etenkin Norjan sisukkuus yllätti sen. Ensimmäisessä erässäkin lukemat olivat Tsekkoslovakialle vain 1-0 ja vielä toisessakin erässä vain 4-1. Kolmannessa erässä sentään maalihanat aukesivat kunnolla ja Norja voitettiin luvuin 9-1. Länsi-Saksa sen sijaan osoittautui toista vuotta peräkkäin hyvin nöyryyttäväksi vastustajaksi Tsekkoslovakialle.

Edellisenä vuonna 1989 Tsekkoslovakia oli pelannut nöyryyttävän tasapelin ja tällä kertaa voitettiin, mutta vain luvuin 3-0. Se aiheutti hirvittävän arvostelumyrskyn joukkuetta kohtaan voitostakin huolimatta. Etenkin kun Tsekkoslovakian taitotasolla olisi pitänyt voittaa Länsi-Saksa luvuin 5-0, 10-0 tai vaikka luvuin 15-0. Tsekkoslovakia syyllistyi ottelussa liialliseen takki auki pelaamiseen, mutta myös Länsi-Saksalla oli sisukas ja tarmokas puolustus hyvän maalivahtipelin ja fyysisen pelin ohella selitys noin pienelle tappiolle sitä reilusti itseään parempaa kiekkomaata vastaan.

Silti se nähtiin yleisenä perseilynä ja katastrofina. Sittemmin Kanadalle hävittiin 5-3, Neuvostoliitolle luvuin 4-1 hävittiin ja Ruotsille hävittiin jopa yllättävänkin hiekon toisen erän takia luvuin 5-1. Tsekkoslovakia oli Alkusarjan neljäs mikä ei luvannut hyvää kivenkovaan Mitalisarjaan. Tsekkoslovakia kiinnittyi jopa maailmanmestaruuteen voittaessaan Kanadan maalein 3-2 tiukan pelin jälkeen. Maailmanmestaruudesta tuli kuitenkin vaikeaa saavuttaa kun Ruotsin kanssa se pelasi vieläkin tiukemman pelin ja sen päätteeksi luvut olivat 5-5 ja tasapeli oli selvä juttu.

Neuvostoliiton kanssa maailmanmestaruus ratkaistiin ja siinä Tsekkoslovakia hävisi luvuin 5-0 mikä oli jostain syystä 2.5.1990 pelatussa ottelussa ja yleensäkin Jääkiekon MM-Kilpailuiden osalta vuonna 1990 A-sarjan toiseksi viimeisen ottelun osalta kovin erikoista. Ruotsin voittaessa Kanadan se oli tasapelissä Tsekkoslovakian kanssa pisteissä, mutta maaliero ratkaisi hopeat sille ja siten Tsekkoslovakia sai pronssia Tre Kronorin saadessa hopeaa. Tsekkoslovakia sai jälleen olla iloinen saadessaan pronssia kovatasoisessa Mitalisarjassa jossa etenkin jälkikäteen voitiin reilusti ihastella aikansa kovatasoisinta jääkiekkoa maajoukkuepelien osalta.

Tässä kuitenkin joukkue millä Tsekkoslovakia pelasi vuoden 1990 Jääkiekon MM-kisoissa Bernissä Sveitsissä 25 vuotta sitten:

Maalivahdit: Dominik Hasek, Petr Briza ja Eduard Hartmann
Puolustajat: Jergus Baca, Leo Gudas, Drahomir Kadlec, Bedrich Scerban, Frantisek Prochazka, Antonin Stavjana ja Mojmir Bozik
Hyökkääjät: Jiri Dolezal, Tomas Jelinek, Zdeno Ciger, Oto Hascak, Jiri Kucera, Robert Kron, Martin Hostak, Libor Dolana, Robert Bobby Holik, Ladislav Lubina, Jiri Hrdina, Robert Reichel ja Jaromir Jagr
Päävalmentajat: Pavel Wohl ja Stanislav Nevesely
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Lisäksi kansainvälisen jääkiekon laajentumisesta käytiin jälleen valtavaa keskustelua koska Sveitsi puuttui omista MM-kisoistaan Itävallan kauden 1987 A-sarjan kisojen tapaan ja monta erilaista ehdotusta oli ilmassa. Mielenkiintoinen ratkaisu olisi ollut myös vain 10 maan A-sarjan MM-kisat joita oli enemmän tai vähemmän ehdoteltu jo pitempäänkin kuin vain vajaat kolme-neljä vuotta kaudesta 1986 eteenpäin.

12 maan MM-kisoja tosin pidettiin omana aikakautenaan liian laajana sarjana, mutta jotakin piti tehdä sillä Neuvostoliiton hajoaminen vaikutti ennen pitkää liiankin todennäköiseltä ja MM-jääkiekko oli laajentumassa joka tapauksessa.

Vuonna 1990 lopulta sovittiin ennen pitkää 12 maan MM-kisoista kaudesta 1992 eteenpäin mikä ei todellakaan miellyttänyt suurimpia kiekkomaita vaikkakin keskikastin tai B-sarjan eliittimaille tämä päätös oli hieno. Tosin Sveitsiä, Itävaltaa, uutta yhdistynyttä Saksaa ja Italiaa lukuun ottamatta juuri kukaan maa ei alempien sarjojen perusteella halunnut 10 maan MM-kisoja mikä taas vuorostaan olisi käynyt ainakin Suomen ja Norjan edustajille kompromissina sillä jääkiekon laajenemisen realiteetit ja paineet oli kuitenkin pakko hyväksyä.

Lopulta 12 maan kisoja pidettiin tuolloin viimeisenä laajentumisena sillä tasoerojen pelättiin todella kasvavan ja jääkiekon mahtimaat hakivat vielä tuolloiseen alustavaan päätökseen jopa lykkäystä muutamaksi vuodeksi kauden 1992 sijaan.
Eiköhän tuon laajennuksen todellinen syy ollut yksinkertaisesti se että suurin sponsorimaa (Länsi-)Saksa haluttiin pitää A-ryhmässä vaikka väkisin. Tuolloin varsinkin vakuutusyhtiö Allianz rahoitti kisoja isolla kasalla D-markkoja, mutta ehtona oli että Saksa pelaa mukana.
Joku takaporttihan siihen jätettiin että laajentumista oltaisiin vielä voitu lykätä, ja kovasti vuoden 1991 MM-kisojen aikaan kuiskittiin ettei kisojen laajentamista seuraavalle vuodelle ehkä sittenkään tapahtuisi. Lopulta kuitenkin Saksa jäi viimeiseksi vuoden 1991 kisoissa, joten puheet jatkamisesta kahdeksalla joukkueella loppuivat hyvin äkkiä sen jälkeen.

Nuo Sveitsin kisat olivat kyllä aika pahasti vaakalaudalla kun ensin Sveitsi ei sinne päässyt ja sitten vielä vuoden 1989 kisoissa oli todellinen vaara siitä että myös Länsi-Saksa putoaa niistä pois. Tukholmassa oli kyllä valmius päällä että kisat järjestettäisiin sielä saman tien uudelleen, mutta lopulta ne Sveitsissä pelattiin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1990 Tre Kronor eli Ruotsin maajoukkue lähti Suomen ja Yhdysvaltain tapaan hakemaan 25 vuotta sitten maailmanmestaruutta jonkinlaisena mustana hevosena MM-kisoista Sveitsin Bernistä. Ruotsilla päätavoite pyöri jälleen pitkälti sijoissa 3-4 sillä Kanada ja Neuvostoliitto nähtiin jälleen lähtökohtaisesti liian kovina vastustajina maailmanmestaruutta ajatellen.

Äärimmäinen haastaja kaudeksi 1990 tuntui olevan kauden 1989 tapaan Tsekkoslovakia ja kaudeksi 1991 äärimmäinen haastaja olisi itänaapuri eli Suomi. Silloin se pelaisi kotikisojaan ja silloin Ruotsin oli oltava kaikkein kovimmassa terässään ainakin alustavissa arvioissa sen voittaakseen.

Jälleen kerran Ruotsilla tuntui Suomeen verrattuna olevan parempi hyökkäyspeli suhteessa maalivahtipeliin joukkueena vaikka eihän maalivahtipelikään mitään huonoa ollut. Ruotsin maajoukkue oli tuttuun tapaan ehdottomasti maailmanmestaritason joukkue ja ainakin haastaja. Lisäksi Tre Kronor oli voimakas joukkue.

Sittemmin joukkueen pelivauhti alkoikin parantua.

Etenkin hyökkäyskärjen ja laitapelaamisen osalta. Suomen osalta Ruotsilla oli jääkiekossa paljon samaa, mutta erojakin toki oli. Muun muassa joukkuehenki oli 1989 kotikisoissa parempi, mutta jostain ihmeen syystä Tre Kronorin pelaajilla vuonna 1990 oli omanlaisensa sooloiluvaihde päällä.

Ajoittain pelaajilla ja etenkin joukkueen oletetuilla tähtipelaajilla oli hirveää leipomista ja kiekon pitämistä itsellään vaikka väkisin mieluumminkin kun olisi edes haettu syöttöjä ja maalipaikkoja joukkueen eteen.

Äkkinäisiä hyökkäyksiä verratessa Suomen keskittyneisyys oli vertailun vuoksi edellisiin vuoden 1989 kisoihin nähden parempaa kuin Ruotsilla vuonna 1990.

Edellisenä vuonna tilanne oli ollut toisin päin eli pelipaikat milloin Suomi sai vain pelattua niin sen se toteutti paremmin siinä missä Ruotsi haaskasi ne pahimmillaan hyvinkin pikkumaisiin keskinäisiin näyttöihin.

Tre Kronor oli hyökkäyskärkien syöksypelissään ja laitapelaamisen suhteellisen heikkouden takia ajoittain hätää kärsimässä juuri tällä osa-alueella ja kärsikin liikaa juurikin niitä kaikkein kovimpia kiekkomaita vastaan.

Mielenkiintoista oli myös ajoittain se, että huonoimmillaan Ruotsilla oli vain hieman keskitasoa parempi puolustuksen torjuntaosuus kiekonriistojen kanssa ja maalivahtipelikin erityisesti huippumaita. Suomen tapainen tappiomentaliteetti oli myös hyvin läsnä mikäli Ruotsi osattiin yllättää pelissään ja etenkin sen ensimmäisessä erässä.

Tosin hyökkäyskärjen tai sittemmin kisojen edetessä myös laitapelaajien liikenopeuden ja syöttöhalukkuuden kasvaessa Ruotsin laukaisutehot maalipaikkoihin nähden olivat kiistämättömän tarkkoja ja kisojen edetessä myös itseluottamus kasvoi ja alkupään jopa suoranainen keskinäinen herjailu joukkueen ja median osalta jäivät paljon vähemmälle.

Jossain määrin Suomen lisäksi Ruotsilla oli paljon kyvykkyytensä, voimapelaamisensa, joukkueen kovan taistelutahdon ja ennen kaikkea yleisen voittamisen kulttuurin takia paljon samoja piirteitä myös Kanadan kanssa.

Hyökkäyspelissään ne vuoden 1990 kisoissa olivat parhaimmillaan sen yläpuolella ja muutoin joko hieman heikompia tai hieman vahvempia kokonaisuutta katsoen.

Hitaan tehokas ja korostuva liikepeli oli tärkeää Ruotsille sillä pitkin 1980-lukua Ruotsi oli hakenut tietyllä tapaa riittävän onnistunutta pelitapaa joukkueelleen. Vuoteen 1990 mennessä se oli tavallaan löytänytkin sellaisen. Omalla pelitasollaan sen liikepelistä oli lopulta hyötyä niin kovatasoisessa hyökkäyspelissä kuin myös runsaita syöttöjä sisältävässä puolustuspelissä. Lopulta Ruotsin voitiin sanoa olleen vuoden 1990 kisoissa erittäinkin kova joukkue maailmanmestaruudesta puhuttaessa tai edes muutoin tavoitesijoilleen 3-4 kuuluvana joukkueena.

Sen ainoat huonot puolet ajoittaisista pelaajien lievistä loukkaantumisista pois lukien olivat lähinnä fyysisen pelin kontrastin heikkous kaikkein parhaimpiin maihin nähden, aina kisojen loppuun asti jossain määrin huono laitapelaaminen (huonompiakin totta kai oli, mutta nimenomaan huippumaiden omaa pelitapavertailua haettiin ja suhteessa se oli hyvin vaihtelevaa verrattuna vaikkapa tasaisen hyvään tai huonoon Yhdysvaltain tai Suomen vastaavaan laitapelaamiseen.) ja tietenkin myös kaikkein tärkeimmässä paikassa jossain määrin tehtävänsä laiminlyönyt puolustus pelaajien pelitapoineen päivineen.

Tietynlainen ruotsalainen pirteys kuitenkin auttoi yleensä joukkueen mainetta ja sen eteenpäin viemisessä. Itse kisoissa kaikkein vaikein vastustaja ensi alkuun Alkusarjassa oli tietysti Suomi.

Vaikeat ennakkotunnelmat vaihtuivat melkoisen nopeasti Ruotsille suotuisaksi ja ennen pitkää tiukan taistelun ja ennen kaikkea oman sitkeän pelaamisensa johdosta Ruotsi voitti Suomen maalein 4-2. Tilanne olisi voinut olla toinen, mutta Suomen lopputurnausta kuvastanut tappiomentaliteetti nosti päätään jopa jo tuolloin siinä missä Ruotsi olisi todennäköisesti mahdollisesta tappiostakin huolimatta mennyt eteenpäin ja katsonut seuraaviin otteluihin. Varsinainen suuryllätys nähtiin Norjaa vastaan käydyssä pelissä josta koko jääkiekkomaailma kohahti tavallaan erittäin paljon omana aikanaan.

Ruotsilla oli melkoinen painajainen edessään Jääkarhuissa koska otteluun lähdettiin kisojen ylimielisimmällä ja typerimmällä mahdollisella asenteella. Eli täydellisellä vastustajan aliarvioinnilla ja perseilyllä jolle veti korkeintaan vertoja vain Suomen vastaava tilanne omalla vuorollaan Jääkarhuja vastaan pelattaessa. Jääkarhut lähtivät surkuttelun ja tappiomielialan sijaan uskomattomalla halulla peliin Tre Kronoria vastaan ja sai aikaan melkoisen kiekkonäytelmän Fribourgissa 17.4.1990. Lopulta Tre Kronor voitti kyllä Jääkarhut niukasti luvuin 4-3 mikä nosti voitostakin huolimatta uskomattoman määrän kritiikkiä Ruotsin lehdistössä ja koko joukkueenkin kannattajien keskuudessa.

Joillekin Tre Kronorin kannattajille tämä voitto oli melkein sama asia kuin se olisi ollut tappio. Niin pahasti siitä otettiin Ruotsissa nokkiinsa ja ainoastaan tasapeli tai tappio olisi ollut sitäkin karmeampi asia nieltäväksi. Samanlaiselta painajaiselta vaikutti myös Länsi-Saksaa vastaan pelattu ottelu joka oli ensimmäisen erän jälkeen vain 1-0. Lopulta Ruotsi voitti siedettävästi luvuin 6-0 ottelun.

Edelleen joukkueen suorituksia sätittiin varsinkin sellaisissa lehdissä Ruotsissa jotka eivät ymmärtäneet jääkiekosta välttämättä yhtään mitään. Tai joiden tehtävä oli julkisesti loata jääkiekon arvoasemaa maan urheilulehdissä ja kansan silmissä. Yhdysvaltoja vastaan lähdettiin myös vaikeissa tunnelmissa.

Lopulta ensimmäisen erän 2-0 johtotilanne kääntyi 6-1 voitoksi. Omalla tavallaan Tre Kronorin koko joukkuehengen ja mediasuhteen positiiviseksi käänsi Neuvostoliiton voittaminen ensimmäisen erän 1-0 tappiosta huolimatta luvuin 3-1.

Tuolloin ensimmäisen kerran Ruotsin arveltiin voittavan maailmanmestaruuden. Alkusarjan voiton maksoi kuitenkin Kanadaa vastaan kärsitty tappio luvuin 3-1 tiukan ottelun jälkeen jossa korostui Tre Kronorin huono laitapelaaminen ja puolustuksen ongelmat liian ison kiekontorjunnan taakan alla. Tätä taustaa vasten Alkusarjan osalta Ruotsin oma päätösottelu päättyi osittain yllättävänkin suureen voittoon Tsekkoslovakiasta luvuin 5-1.

Etenkin kun Tsekkoslovakia tiedettiin hyvinkin vaikeaksi vastustajaksi tasoltaan yleisesti jääkiekossa. Ruotsi oli Alkusarjan toinen ja sen helpotukseksi Suomi tai Yhdysvallat ja leikkisästi sanoen myös Norja jäivät Lohdutussarjaan kun taas Ruotsi nousi kivenkovaan Mitalisarjaan.

Maailmanmestaruusehdokkaana Ruotsi oli jokseenkin pieni yllätys kovasta tasostaan huolimatta pitkälti Alkusarjan ongelmiensa takia vuonna 1990. Ruotsi pelasi hyvin Neuvostoliittoa vastaan, mutta sitä ei enää uudelleen yllätetty ja niin Ruotsi hävisi käytännössä maailmanmestaruuden häviämällä Neuvostoliitolle luvuin 3-0. Ruotsi pelasi Tsekkoslovakian kanssa 5-5 tasapelin ja hävisi maailmanmestaruuden lopullisesti vuoden 1990 osalta.

Kanadan osalta Ruotsi maksoi Alkusarjan tappionsa sille Jääkiekon MM-kisojen viimeisessä ottelussa vuonna 1990 voittamalla sen 2.5.1990 luvuin 6-4. Ruotsi sai lopulta maalieron turvin hopeaa vuoden 1990 MM-kisoista Tsekkoslovakian saadessa pronssia ja Neuvostoliiton kultaa.

Ruotsissa oltiin kaiken jälkeen hyvinkin tyytyväisiä hopeaankin. Ivallisesti kaikkein eniten Ruotsin lehdistöä järkytti huomattavasti loppupelissä moninkertaisesti sitä huonomman Norjan voittaminen vain luvuin 4-3.

Jääkarhut olisivat saaneet ainakin omasta puolestani ja koko maan jääkiekon ja muutenkin ymmärtävyyden lisäämiseksi voittaa niin Ruotsin kuin vaikka Suomenkin vuoden 1990 kisoissa ihan vain maan kiekkoilun aliarvostamisen hävittämiseksi.

Joka tapauksessa tässä kuitenkin joukkue joka pelasi Tre Kronorin paidassa 25 vuotta sitten Jääkiekon MM-Kisoissa vuonna 1990 Sveitsin Bernissä:

Maalivahdit: Rolf Ridderwall, Peter Åslin ja Fredrik Andersson
Puolustajat: Thomas Jonsson, Magnus Svensson, Anders Eldebrink, Pär Djoos, Ulf Samuelsson, Tommy Samuelsson, Peter Andersson ja Thomas Eriksson
Hyökkääjät: Thomas Rundqvist, Håkan Loob, Magnus Roupe, Patrick Erickson, Johan Garpenlöv, Mikael Johansson, Kent Nilsson, Per-Erik Eklund, Anders Carlsson, Johan Strömvall, Anders Huss ja Mats Sundin
Päävalmentaja: Tommy Sandlin
Varapäävalmentaja: Bengt Ohlsson
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ruotsin osalta asiaa olisi ollut jonkin verran enemmänkin, mutta harmittavasti pientä erroria iski koko viestin lähetyksen ajan joten taitaa jäädä nuo osuudet kirjoittamatta joskin lyhyesti niissä olisi pureuduttu hieman enemmän Ruotsin omiin pieniin liikevahvuuksiin ja muihin kuvioihin suhteessa muihin vastustajiin A-sarjassa juurikin vuonna 1990.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Neuvostoliitto oli edelleen 25 vuotta sitten vuonna 1990 tavallaan jääkiekon osalta maailman paras sellainen maajoukkueensa suhteen. Toisaalta taas se ei enää ollut samanlainen kuin ennen eikä se myöskään enää ollut edes maineensa veroinen voittamaton Punakonekaan. Ei käytännössä muutamaan vuoteen ja jossain määrin ei oikein pitkään aikaankaan. Riitoja joukkueeseen toivat myös päävalmentajan Viktor Tihonovin jatkuvat riitelyt pelaajien kanssa milloin mistäkin ja kaikkein huonoimmat välit olivat tiettävästi hänellä ja Vjatseslav Fetisovilla.

He eivät yksinkertaisesti suostuneet tulemaan edes samaan huoneeseen huonoimmillaan ja kaikki vähänkin oikeasti tärkeä kommunikointi merkityksettömiä pikkueleitä ja asioita huomioimatta oli kovapäiden välillä tehtävä varapäävalmentaja Igor Dmitrijevin kautta. Maan vähemmistökansalaismiehillä eli Arturs Irbellä ja Juri Leonovilla olivat myös joukkueen kanssa omat ongelmansa kisojen keskellä. Leonovilla vähemmän, mutta ennen pitkää Irbellä hyvinkin näkyvästi.

Välillä Neuvostoliittoa pidettiin vain maailman toiseksi parhaimpana tai kolmanneksi parhaimpana maana pitkälti maan omien ongelmien ja lisäksi myös ihan vain koko lajin kehittymisenkin johdosta. 1990-luvun alussa tulevaisuutta ja jopa edelleenkin tiettyjen tahojen mielestä pystyssä pysyvänä, mutta erittäin horjuvana maana Neuvostoliitto oli jääkiekosta puhuttaessa edelleen voitettavissa ja se ei ollut enää niin voittamaton kuin kerran oli ollut.

Ja välillä Neuvostoliitollakin oli pieniä motivaatio-ongelmia parhaiden mahdollisten joukkueiden lähettämisessä kisoihin.

Huippumaiden helpottunut pelitaso Neuvostoliittoa vastaan ei silti tiennyt jääkiekon pienille maille helpotusta ja edelleen Suomellekin koko muuttunut jääkiekon pelitilanne tapaus Neuvostoliitonkin suhteen tuntui tuovan vain hyvin vähän uutta uudellakin vuosikymmenellä ja sen ensimmäisissä kisoissa. Neuvostoliitolla oli myös pieniä jäähyongelmia ajoittain ja turhautumista nopeuden ongelmien ohella. Toisaalta Neuvostoliitto pystyi jääkiekossa ottamaan tappion hetkilläkin tai alakynnessäkin osumaa ja silti myös antamaan osumia vastustajalle.

Lisäksi Neuvostoliiton pelitaso pystyi yleisen lopputilanteen eteen hyväksymään jo säännöllisesti myös tasapelin. Uutena asiana nähtiin kuitenkin se, että mikäli Neuvostoliiton mukavuusalueelle jostakin syystä pääsi jääkiekon keskikastin maa A-sarjatasolla tai jopa sitäkin huonompi maa niin Neuvostoliiton kiekkoilussa tapahtui vuonna 1990 ensimmäistä kertaa kenties vuosikymmeniin levotonta roiskimista kiekkojen osalta, ryöppy täysin ponnettomia ja typeriä syöksyjä vastustajan laita-alueelle joiden seurauksina vastustaja vältti ryntäävät Punakoneen edustajat ja jopa tekivät maalejakin tilanteissa missä Neuvostoliitto otti vauhkoontumisestaan tai neuvottomuudestaan vastaan vain jäähyjä.

Tällaiseen hyvin epätavalliseen tilanteeseen Neuvostoliiton jääkiekon osalta ajoi huippumaista puhuttaessa Ruotsi ja pienemmistä maista Länsi-Saksa. Erityisesti Länsi-Saksan pelin jälkeen näennäisestä voitosta tihkuneesta tyytyväisyydestä huolimatta pukukopeissa Tihonovin savuisuus oli havaittavissa ja joukkueen pelaajat saivat melkoista ryöpytystä niskaansa tavalla jota vaikka näin esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa olisi pidetty jo valmentajan yliliioitteluna ja turhana ankaruutena pelaajia kohtaan.

Toisaalta Neuvostoliitto yksinkertaisesti Länsi-Saksaa vastaan oli odottamattomasti eniten vaikeuksissa Jääkotkien puolustuksen kanssa ja muutoin lähinnä oman itsensä kehittämän sisäisen ongelman vuoksi. Ajoittain myös taktiset kuviot eivät olleet pelin tasalla ja erikoisiakin vaihtoja ketjutuksissa tehtiin mikä Dimitrijevin mielestä oli joissakin tapauksissa väärin ja hän sanoi sen ääneen yleensä huonoin seurauksin.

Toisaalta erikoisesti myös pelaajapaikkojakin turnauksessa Neuvostoliitto vaihtoi. Ilja Bjakin oli puolustaja varsinaisesti, mutta pelasi turnauksessa myös hyökkääjänä.

Välillä Neuvostoliitto olisi jääkiekossa varmaankin ja etenkin sen voimansa päivinä voinut voittaa vaikka B-maajoukkueellaan lähes kaikki vastustajat ja C-maajoukkueellakin varsin paljon etenkin huonompia maita. 1990-luvun alussa myös B-maajoukkueen ja C-maajoukkueen yleistaso oli Neuvostoliitolla huonontunut.

Tosin C-maajoukkueen osalta Neuvostoliiton pelaajavalinnat siihen olivat olleet aina melko villejä mikä ei toki ollut ihme muissakaan jääkiekkomaissa, mutta Neuvostoliiton osalta erona maan omaan B-maajoukkueeseen se tarkoitti usein kiekkomiehistöjä siinä myös huonommistakin neuvostotasavalloista jääkiekon osalta ja ajoittain hädin tuskin edes neuvostotasavaltojenkaan alueella hädin tuskinkaan olevista jääkiekkojoukkueistakin.

Juri Leonovin osalta erikoista oli ennen kisoja ollut siirto Kazakstanin Neuvostotasavallan jääkiekkojoukkueeseen, mutta sittemmin Leonov korvattiin toisella pelaajalla hänen tasavallastaan ja niin Leonov pääsi maajoukkueeseen. Leonov oli tuolloin Moskovan Dynamon edustaja ja aiemmin oli ollut pelaajana tai ehdolla myös B ja C-maajoukkueissakin.

Joka tapauksessa pelillisesti Neuvostoliitto aloitti maailmanmestaruutensa puolustamisen ansiokkaasti avausottelussaan 16.4.1990 Bernissä Sveitsissä pelatuissa A-sarjan vuoden 1990 Jääkiekon MM-kilpailuissa Norjaa vastaan. Kun Jääkarhujen muuta taivalta miettii niin oikeastaan vain Neuvostoliittoa vastaan kaikki tuntui olevan hävittyä ja sitä ei tarvinnut tasoeron vuoksi edes hävetä.

Tappio tuli hyvinkin maltillisin luvuin 9-1 Jääkarhuille ja Neuvostoliitto pelasi kuin Sininen Kone eli Italia B-sarjassa hyvin jäähdytellen ottelunsa Norjaa vastaan. 3-0 johtolukemat ensimmäisessä erässä olivat suorastaan huvittavankin pienet. Samanlaista Italiallakin oli oman tasonsa sarjassa alempien MM-kisojen puolella. Maalin päästäminenkään ei haitannut Neuvostoliittoa mitenkään. Joka tapauksessa kisojen seuraavassa ottelussa Länsi-Saksaa vastaan tapahtui uskomaton näytös mikä herätti melkoista keskustelua ja aiheutti joukkueen pukukopinkin levottomuuden alut.

Länsi-Saksa iski Neuvostoliittoa vastaan liiankin kovaa ja toisen erän päättyessä luvut olivat vain 4-2 Neuvostoliitolle joka aiheutti käytännössä tietynlaisen häpeän joukkueelle ja naurunremakoita maata inhoaville tahoille. Kolmas eräkin oli järkyttävää puskemista ja sinnittelytaistelua selvästi tasoeroltaan huonompaa maata vastaan. Voitto luvuin 5-2 oli tietyllä tapaa kaikkea muuta kuin tyydyttävä sille.

Samanlaiset luvut vaikkapa Suomea vastaan olisivat tuoneet kehuja joukkueelle hyvästä pelistä ja ehkä pienen muistutuksen joukkueen tähtipelaajille yhteistyön korostamisen tahdosta, mutta Länsi-Saksaa vastaan se johti käytännössä valmentaja Tihonovin suorittamaan joukkueen simputukseen jota erityisesti Fetisov ei halunnut kuunnella minkään vertaa rankan pelin jälkeen. Yhdysvaltoja vastaan joukkue lähti jopa lähes tappiomielialan piinatessa, mutta poistui sieltä valtavan ilahtuneena 10-1 tason murskavoitosta jollainen tuntui jopa Neuvostoliiton erinomaisuudenkin tietäen hieman kaukaa haetulta. Neuvostoliiton kiekkopropagandassa jopa Jääkarhunkin kerrottiin purreen enemmän kuin USA:n...

Suomea vastaan Neuvostoliitto pelasi antaumuksellaan ja ajoittain jopa leppoisastikin. Eräässä vaiheessa omien virheiden johdosta Punakone tuntui jopa tarjoavan tasapelin mahdollisuutta ja ehkä jopa voittoakin. Turhaan. Jossain määrin Leijonat masentui voitoksikin käännettävän pelin osalta toisen erän lopussa ja kolmannen erän alussa ottelun ollessa vain 3-1 luvuissa Neuvostoliiton eduksi. Neuvostoliitto voitti Suomen maalein 6-1. Sitten tapahtuikin melkoinen yllätys joka oli viedä joukkueen uuteen ahdinkoon.

Se nimittäin hävisi Ruotsille luvuin 1-3. Jälleen koko ajan piilossakin kyteneet ristiriidat leimahtivat ja keskinäinen syyttely koventui. Tsekkoslovakia voitettiin kovan tason ottelussa luvuin 4-1 ja voitto oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys Punakoneelle. Neuvostoliiton Alkusarja päättyi tiukkaan 3-3 tasapeliin Kanadaa vastaan koko Alkusarjan päätösottelussa. Se oli hyväksyttävää sillä mikäli ei vain voinut Kanadaa tai Yhdysvaltoja voittaa niin tasapeli oli hyväksyttävää pelata.

Neuvostoliitto oli Alkusarjan kolmas ja Mitalisarjassa se voitti Ruotsin aluksi kovassa, mutta lopulta helpostikin sille menevässä ottelussa luvuin 3-0. Kanadalle Punakone kosti Alkusarjan tasapelin voittamalla sen murskalukemin 7-1 mikä oli myös uskomaton shokki jääkiekkomaailmalle sinällään ja melkoinen yllätys myös Neuvostoliitolle. Käytännössä Neuvostoliitto juhli maailmanmestaruuttaan jo tällä voitolla, mutta lopullisesti se sinetöi sen 2.5.1990 koko Jääkiekon MM-Kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Tsekkoslovakiaa vastaan pelattuun voittoon siitä luvuin 5-0. Mikä myös oli melkoinen yllätys sille.

Maailmanmestaruuden järkytykseksi Irbe järjesti oman kuuluisan näytöksensä ja siten hänellä ei ollut enää asiaa maajoukkueeseen. Vähän tiedettiin sinällään silloin, mutta maailmanmestaruus tulisi olemaan Neuvostoliitolle sen viimeinen.

Tässä kuitenkin vuoden 1990 eli 25 vuoden takainen Punakone eli miehistö jolla Neuvostoliitto pelasi Jääkiekon MM-kisoissa Bernissä Sveitsissä:

Maalivahdit: Sergei Mylnikov, Arturs Irbe ja Vladimir Myskin
Puolustajat: Vjatseslav Fetisov, Igor Kravchuk, Vladimir Malachov, Mihail Tatarinov, Vladimir Konstantinov, Ilja Bjakin ja Aleksei Gusarov
Hyökkääjät: Sergei Makarov, Vjatseslav Bykov, Valeri Kamenski, Andrei Chomutov, Sergei Fedorov, Sergei Nemchinov, Jevgeni Davydov, Juri Leonov, Aleksander Semak, Viktor Tjumenev, Dmitrij Christic, Sergei Priahin ja Pavel Bure
Päävalmentajat: Viktor Tihonov ja Igor Dmitrijev
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Olipahan melkoinen vuosi tämäkin aikanaan!

Pitää vielä miettiä, että tekisiköhän jonkun muun 1980-luvun vuoden MM-kisajoukkueiden pelitavoista tai yleistavoista jonkinlaisen arvion vai 1990-luvun alkuvuosien vastaavista vielä jonkinlaisen arvion. Jotenkin etenkin Hollannin, Belgian tai Iso-Britannian kiekkokehityksestä tai kiekkohistoriasta voisi vaikka vielä kirjoittaa. Oma erikoisuutensa oli myös 1990-luvun puolivälin Viron, Latvian ja Liettuan seikkailut alemmilla MM-tasoilla. Tai Australiallakin silloin kun Malsteen Arto siellä pelaili...
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Löysin tuossa muutama päivä sitten vihdoin ja viimein Espanjan maajoukkueen kokoonpanon ja suurena bonuksena myös Seleccionin eli Espanjan ikioman B-maajoukkueen kokoonpanon 25 vuoden takaa eli vuodelta 1990.

Sen verran korjattavaa D-sarjassa vuonna 1990 Cardiffissa Yhdistyneen Kuningaskunnan ja Walesin alueella pelatuissa peleissä Espanjan osalta on, että nuori ja espanjalaisella jääkiekon mittakaavalla aikansa lahjakkain pelaaja Alain Iturralde itse asiassa oli vain varsinaisen maajoukkueen ns. Leimaamaton pelaaja ja kuului joukkueen reserviin joka teki tosin debyyttinsä maajoukkuepaidassa Walesia vastaan pelatussa näytösottelussa jonka tuloksia turnauksessa ei huomioitu.

Iturralde siis varsinaisesti pelasi kaudella 1990 vielä Seleccionissa ja teki lopullisen ja virallisen hyväksytyn maajoukkuedebyytin vasta vuoden 1992 C-sarjan MM-kisoissa. Ja oikeammin vielä tuolloin erillisessä C2-sarjan kisoissa. Espanjan mielestä sen maajoukkueella oli jääkiekossa paljon kehitettävää ja vuoden 1990 maajoukkueella edelliseen kauteen etuna ja taakkana oli se, että sillä ei ollut hirvittävästi kieltäytymisiä maajoukkueesta.

Maajoukkueen osalta vuoden 1989 D-sarjan MM-kisoissa sen taakkana olivat olleet Copa Catalanan, LEH:n eli Espanjan Superliigan ja Copa del Reyn kiekkokarkelot jotka rasittivat maajoukkuetta aiheuttaen myös kieltäytymisiä ja vuoden 1990 kisoihin jokainen maajoukkueeseen valittu pelaaja joutui brittiläistyyliseen leiritykseen. Samalla luonnollisesti mitään asiaa Copa del Reyn, Copa Catalanan tai Superliigan kiekkoiluun ei ollut asiaa pelaajia leirien aikana.

Tuleville vuosille Espanja oli valmistautumassa kehittämään jääkiekkoaan Espanjan Kiekkoliitonkin suhteen ennen pitkää merkittävään asemaan sinne nousseen merkittävän miehen eli Pepe Arbuesin sanoin brittiläistyyliseen suuntaukseen ja lisäksi haettiin myös kanadalaista ja australialaista jääkiekko-oppia. Maajoukkueeseen haluttiin myös paikallisen päävalmentajan tilalle italialaisia päävalmentajia opettamaan espanjalaisia paremmin yleisessä pelissä. Arbues oli tekijämiehiä liitossa ja ollut mukana myös Espanjan jääkiekon uudelleensyntymisessäkin 1970-luvulla.

Joka tapauksessa laitan tähän nyt varsinaisen 25 vuotta sitten eli vuonna 1990 pelanneen Espanjan maajoukkueen ja heti perään myös Seleccionin eli B-maajoukkueen joka käytännössä oli maan alle 20-vuotiaiden maajoukkue. Leimaamattomia pelaajia Iturralden lisäksi olivat maajoukkueen osalta Seleccionin maalivahdit Gregorio Martin ja Jose Ramon Salvador. Martin ja Salvador olivat mukana myös Walesia vastaan pelatussa epävirallisessa ottelussa joukkueen varsinaiset maalivahdit.

Tässä kuitenkin maajoukkue ja heti perään Seleccion:

Espanjan Maajoukkue 1990:

Maalivahdit: Inaki Leclerc ja Carmelo Calvo

Puolustajat: Luis Fernando Tito Marcelino, Javier Ara, Arturo Aguinaga, Francisco Jose Ara, Koldo Saenz, Jose Miguel Ruiz de Galarreta Garmendia ja Gonzalo Eguiluz

Hyökkääjät: Ignacio Noguero, Marcel Pujol, Jordi Cot, Jose Antonio Arangoya, Inaki Izaiguirre, Asier Egana, Juan Maria Txirris Izqueirdo, Jordi Pous Rodriguez, Roberto Cajal Marin, Enrique Zapata ja Javier Casaus

Seleccion 1990:

Maalivahdit: Gregorio Martin ja Jose Ramon Salvador

Puolustajat: Unai Arizcorreta, Eugenio Arbesu, Igor Santamaria, Isidoro Garcia, Antonio Vera, Alberto Casas, Agustin Guinot ja Jesus Colera

Hyökkääjät: Jorge Lucarini, David Cerezo, Eduardo Teignier, Ion Aizpurua, Inigo Arangoya, Victor Luis, Marcos Rodriguez, Gabriel Maso, Sergio Garcia ja Alain Iturralde

Päävalmentaja Maajoukkueelle ja Seleccionille ja myös Varatoimitusjohtaja ja Varajoukkueenjohtaja ja Seleccionin yhdistetty Joukkueenjohtaja ja Toimitusjohtaja: Jacques Delorme

Maajoukkueen Joukkueenjohtaja, Toimitusjohtaja ja Maajoukkuetoimintojen Pääkoordinaattori: Pepe Arbues
 
Sori nyt vaan kun kysyn. Mutta mikä tämä sun motivaatio on jostain tälläisistä aisoista kirjoitella ja itsellesi vastailla vain itsesi ylläpitämään viestiketjuun?
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Maalivahdit: Jukka Tammi, Sakari Lindfors ja Markus Ketterer
Puolustajat: Hannu Henriksson, Pekka Laksola, Heikki Leime, Jyrki Lumme, Simo Saarinen, Kai Rautio, Arto Ruotanen ja Jarmo Kuusisto
Hyökkääjät: Esa Keskinen, Ari Vuori, Pekka Arbelius, Raimo Helminen, Risto Jalo, Pauli Järvinen, Raimo Summanen, Reijo Mikkolainen, Pekka Tirkkonen, Christian Ruuttu, Juha Järvenpää, ja Jukka Vilander
Päävalmentaja: Pentti Matikainen
Varapäävalmentaja: Hannu Jortikka
Joukkueenjohtaja: Veli-Pekka Ketola
Kovimmat otsikot kisojen aikaan ja niiden jälkeen aiheutti Jortikan ja Ketolan illanvietto. Sinänsä miehet eivät sortuneet hölmöilyihin, mutta median mielestä toimivat kuitenkin väärin. Joukkueella oli ollut vapaailta ja seuraavakin päivä taisi olla vapaa. Mitään häiriörä joukkueelle tästä ei siis koitunut. Kisojen jälkeen Jortikka ja Ketola kuitenkin jättivät maajoukkuehommat, yhteisymmärryksessä Kummolan kanssa. Hyvä esimerkki, että mitään väärää ei tapahtunut, on se, että molemmat herrat ovat kelvanneet Liiton hommiin myöhemminkin.

Itse Suomen joukkue, kuten nimilista kertoo, oli etenkin pakiston osalta melko heikko. Siihen Suomen ongelmat paljolti kulminoituivatkin. Hannu Virran poisjäänti teki ison loven Suomen peliin. Heikki Leime sai loistavan liigakauden ansaitun paikan joukkueessa. Aikaa kuvaa hyvin se, että esimerkiksi Ruotsin Luulajassa tuolloin pelannut Timo Jutila ei kelvannut Matikaiselle pitkään aikaan. Vasta seuraavaksi kaudeksi Jutila teki paluun Leijoniin.

Sentteripeliä vaikeutti Raimo Helmistä tuolloin vaivannut sitkeä ja monivuotinen selkäkipu. Näidenkin kisojen aikaan, Raipe oli, kuten hän itse jälkeen on todennut, romuna. Kari Jalonen tippui viimeisten pelaajien joukossa kisoista, mitä pidettiin yllätyksenä. Olihan Kojo ollut vuotta aiemmin Leijonien pisterohmu. Paluun maajoukkueeseen tehneen Risto Jalon pelitempo ei riittänyt enää kansainvälisissä kaukaloissa. Sen sijaan Keskinen jatkoi nousuaan Leijonien johtavien senttereiden joukkoon.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän bonuksena Hollannin alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen kokoonpanoja ja sen pelaamien pelien osuuksia vuoden 1990 Nuorten jääkiekon MM-kisojen C-sarjasta Hollannista. 25 vuotta sitten Hollannilla oli ylivoimaisesti oman ikäluokkansa paras joukkue C-sarjassa. Etenkin kun Jong Ijs-Oranjella oli hyvin paljon erittäinkin kovapalkkaisia BP Oilers Heerenveenin huippunuorukaisia maajoukkue täynnä. Heillä oli myös Hollannin Hockey Eredivisien seuroista eniten jääaikaa käytössään ennen kisoja olleissa harjoituksissa.

Belgian vetäytettyä oman vastaavan nuorten joukkueensa kisoissa pelasi 7 maata lopulta 8 maan sijaan. Hollannin paras pelaaja ja koko joukkueen tärkein pelaaja oli ehdottomasti Tommie Speel. Speel valittiin kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi Italian Harald Eggerin ollessa paras maalivahti ja Unkarin Tamas Gaborin ollessa paras puolustaja. Pienenä tahrana täydellisessä turnauksessa Pohjois-Korean nuorten joukkue voitti sen 3-4, mutta muutoin Hollanti voitti Italian erittäin kovatasoisen nuorten maajoukkueen niukasti 4-3, Bulgarian nuoret 6-2, Etelä-Korean nuoret 11-4, Iso-Britannian nuoret 7-2 ja kisojen lopuksi Unkarin nuorten joukkueen maalein 9-2. Siten Jong Ijs-Leeuw karjui tiensä läpi Nuorten MM-kisojen B-sarjaan vuodeksi 1991.

Tällainen oli Jong Ijs-Oranje vuonna 1990 eli 25 vuotta sitten kokoonpanoltaan:

Maalivahdit: Paul Hendriks ja Raymond Burgerhof

Puolustajat: Ronnie Ron Plamont, David Bouckaert, Eric Gemser, Edwin Rusticus, Mike Aertsen, Ronald Slijters ja Henk Lammers

Hyökkääjät: Tom Tommie Speel, Harry de Groot, Henry de Kort, Dave Gijsberts, Maikel Kuijpers, Willie van Megen, John Versteeg, Marco Beukeveld, Rob Habraken, Arjen Nolles ja Edwin Neef

Päävalmentaja: Doug Mason

Varapäävalmentaja: Danny Cuomo
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Hollannilla oli myös varsin paljon pelaajia ehdolla niin Jong Ijs-Oranjeen kuin myös varsinaiseen Ijs-Oranjeen Ijs-Oranje B:stäkin eli Hollannin B-maajoukkueestakin. B-maajoukkue pelasi vuonna 1990 otteluita ainakin Ranskan B-maajoukkuetta, Italian B-maajoukkuetta, Romanian B-maajoukkuetta, Jugoslavian B-maajoukuetta, Itävallan B-maajoukkuetta, Tanskan B-maajoukkuetta ja lopuksi ainakin Espanjan A-maajoukkuetta ja B-maajoukkuetta eli Seleccionia vastaan. Harmittavasti vuoden 1990 B-maajoukkueen päävalmentajaa, varapäävalmentajaa ja muutamia muita jäseniä enempää en tähän hätään tiedä, mutta vuoden 1991 B Ijs-Oranjen jäsenet laitan kokonaisuudessaan vuoden 1991 toikin puolelle.

Vuoden 1990 B Ijs-Oranjen päävalmentaja oli kuitenkin Peter Bol ja varapäävalmentaja oli kuitenkin Ivan Kocanda ja joukkuekapteeni oli Daniel Sipkema ja muutamat muut tietämäni pelaajat olivat Borke Erades, Marc Koperdraad, Manitas Demelinne, Jeroen Admiraal, Ronny Gosselin, Jordy Geesink ja tietenkin Jong Ijs-Oranjen myöhempi pelaaja Alexander Schaafsma kuului joukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tuli netin syövereistä kaivettua myös sellaistakin tietoa esille, että jo vuoden 1990 C-Sarjan MM-kisoissa Jugoslavian päävalmentajana toimi Neuvostoliiton Anatoli Kostrjukov. Tanskan päävalmentajana kilpailuissa toimi Per Holten-Möller.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kiinan päävalmentajana vuoden 1990 C-Sarjan MM-kisoissa toimi edelleen Wu Keqiang.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Bulgarian päävalmentajana vuoden 1990 C-Sarjan MM-kisoissa jatkoi myös edelleen Nikolai Iankov ja joissakin yhteyksissä Iankovia on kutsuttu myös Nikolai Jankoviksi.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkarhujen maajoukkuekapteeni vuoden 1990 MM-Kisoissa oli Åge Ellingsen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja