Ottamatta kantaa Sihvonen-Ruutu tapaukseen, aloitan oman threadin kiekkoväkivaltaan liittyen. Silti ottelussa lähti sairastuvalle myös kolme muuta IFK:n pelaajaa, joka mielestäni oikeuttaa kysymään -jälleen kerran-, mikä / missä menee nykykiekossa pieleen? Koska vaaraton pelitilanne saattaa sekunnin murto-osassa tehdä lupaavasta nuoresta kiekkoilijasta ramman työttömän, on keskustelu myös muualla kuin Jatkoajan palstalla mielestäni tarpeellista.
Jääkiekkoiluun liittyy, ja on aina liittynyt, suuria tunteita varsinkin kannattajien keskuudessa. Viime vuosien julkisessa keskustelussa suurimmaksi teemaksi on noussut pelaajien saamat palkkiot sekä tietysti tiistai-illan pääteema, kaukaloväkivalta. Vaikka väkivaltaisuus kaukaloissa on tuskin aikojen saatossa lisääntynyt, siihen kiinnitettäneen enemmän huomiota kuin aiemmin. Hyvä näin. Saammekin aika ajoin todistaa mitä ilkeämmän näköisiä taklaus- ja pelitilanteita, joissa vastaanottava osapuoli voipuu jään pintaan hakemaan lisävoimia. Valitettavan usein seuraksena on aivotärähdys, jonkin asteen revähdys tai muutoin pelaajan terveyteen vakavastikin ja mahdollisesti pitkäaikaisestikin vaikuttava seikka. Tuntuukin, että myös itse alan ammattilaiset ottavat pelin välistä turhan totisesti; kyllä se metro liikkuu huomennakin äijät, vaikka tänään osakeyhtiömme kärsisikin tappion! Tästä huolimatta on vaikea uskoa, että pelaajat itsekään haluavat tietoisesti vahingoittaa kanssapelaajiaan; "Älä tee sitä toiselle, mitä et itsellesi soisi tehtävän".
Totta on myös, että fanit - seurojen tulonlähde - haluavat saada viihdykettä maksamansa lipunhinnan edestä. Korostan tässä sanaa viihdyke, sillä mielestäni jääkiekko on mitä suurimmissa määrin huipputreenattujen viihdetaitelijoiden tarjoamaa sirkushuvia. (Tässä kuitenkaan aliarviomatta raskaan tien kulkeneita jääkiekon ammattilaisia). Kirjoittajan, muiden katsojien ja kiekkoilijoiden itsensä mielestä jääkiekon perusluonteeseen kuitenkin kuuluu fyysisyys, kontaktin hakeminen ja taklaukset. Mikäli sääntökirjasta tehtäisiin uusintapainos ja kaikenlainen väkivalta kitkettäisiin jääkiekosta sääntömuutoksin, näkisimme varmasti Hartwall-Areenalla seuraavaksi kutkuttavan jännittäviä, aikamme gladiaattoreiden välisiä uppopallon SM-taistoja.
Nähdäkseni on väärä lähtökohta miettiä jälkikäteen, oliko pelaajan aiheuttama vaaratilanne tahallinen vai tahaton. Baaritappelussakaan tekijä tuskin saa takkia päälleen narikasta, mikäli on hetkeä aiemmin viskannut lasituopilla vierustoveriaan keskelle jakausta. Olipa teko sitten hetken mielijohteesta johtunut humalaisen idioottimainen idea pelata polttopalloa, tai harkittu ja laskelmoitu appi-isän tappoyritys. Teräksiset kahleet helähtävät tekijän nilkkoihin ja hän saa mitä suurimmalla todennäköisyydellä vastattavakseen syytteen lievästä/törkeästä pahoinpitelystä tai jopa tapon yrityksestä. Ei auta, vaikka jälkikäteen tekijä menisikin uhrin sairasvuoteelle pahoittelemaan tapahtunutta, Pasilanraitio vaatii silti saataviaan. Lisäksi on huvittavaa seurata keskusteluita, jotka liikkuvat akselilla "Te kolhitte meidän pelaajaa, seuraavalla kerralla me kolhimme teidän pelaajaa". Taitaisi Hesari menettää allekirjoittaneen eurot, jos tuo oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunut appiukko hyökkäisi haulikon kanssa baaritiskille seuraavana perjantai-iltana. Oikeuslaitoksemme pohtii käsiteltäviä tapauksia lain asettamista lähtökohdista, jolloin syytetyllä on mahdollisimman oikeudenmukainen asema, kun tekoa verrataan aiempiin vastaavanlaisiin tapauksiin, lakiin ja olosuhteisiin. Asetus määrää kullekin rikokselle rangaistuksen liukuvalta asteikolta, jättäen tuomioistuimella harkintavallan määrätä lopullinen tuomio vallinneiden olosuhteiden perusteella. Ensikertalainen selviääkin usein ehdollisella tuomiolla ja saa jatkaa elämäänsä vapaassa yhteiskunnassa. Onneksemme tämä usein riittääkin, olihan tekijä sekavassa mielentilassa, eikä jatka tuoppisotaansa kolmosen raitiovaunun iltapäiväruuhkassa.
Kaukalossa tapahtuvia väkivallantekoja tulisikin tarkastella juridisin perustein, ei moraalisin oikeutusperustein, kuten nykykäytäntö toimii. Voidaankin perustellusti epäillä, onko SM-liigan sisäinen kurinpitoelin se ainoa ja oikea instituutio jakamaan oikeutta kaukalon tapahtumiin. Nykyisessä käytännössä kiekkopiirien kummisetä Don Moberg kun jakaa ylhäisessä yksinäisyydessään tuomioita pelaajille, jotka odottavat päätöstä pelikiellon pituudesta suurella mielenkiinnolla. (Kritisoin instituutiota, en henkilöä, joka nähdäkseni on suoriutunut kunnialla saamastaan tehtävästä). Päätökseen kun saattaa paljoltikin vaikuttaa, kuinka keskittynyt ottelutarkkailija oli viereisen Cheerleaderin takamukseen. En kuitenkaan aio ehdottaa Pasilan Oikeustalolle mobiilia käsittelysalia, joka päivystäisi pikaoikeudenkäyntejä varten jäähallin takakäytävällä. (Tosin moni varatuomari olisi varmasti iloinen saadessaan SM-liigan VIP-kortin). Asianmukaisempaa olisi uudistaa nykyistä käytäntöä paremmin tavoitteita palvelevaksi. Tavoitetta ei ainakaan palvele yhden päätuomarin järjestelmä, joka lienee jo tullut todistetuksi. Jos tarkoituksena on alentaa pelaajien vakavat loukkaantumiset minimiin, olisi parempi ratkaisu perustaa useamman hengen komitea, joka sääntöjen, jopa lain puitteissa määrittelisi pelaajan sanktiot. Rangaistuksia määrätessä tulisi huomioida vallinneet olosuhteet, ja niiden tulisi olla konkreettisempia kuin pelikielto. Kaukaloiden ulkopuolellakin uhri saa korvausta kärsimästään kivusta ja särystä, jonka lisäksi vastaaja saa maksettavakseen sanktioon liittyvät sakot. Näin tulisi olla myös jääkiekkokaukaloiden sisäpuolella. Tulee muistaa, ettei rangaistus ole rangaistuksen itseisarvo, vaan pelotevaikutus, jonka se aiheuttaa.
Valitettavasti allekirjoittaneella ei ole pakettiratkaisua esittämäänsä kysymykseen. Sori, en ollut uusi Messias. Tärkeintä olisi kuitenkin, että liiga itsessään ottaisi selkeän kannan tilanteeseen ja toimisi sen mukaan. Kannan lisäksi tekojen tulisi palvella tarkoitusperää, joka ainakaan tällä haavaa ei näytä toteutuneen. Olisi valitettavaa, jos näkisimme kaukaloissa ensimmäisen todellisen uhrin, ennen kuin muutoksiin todella ryhdyttäisiin.
Jääkiekkoiluun liittyy, ja on aina liittynyt, suuria tunteita varsinkin kannattajien keskuudessa. Viime vuosien julkisessa keskustelussa suurimmaksi teemaksi on noussut pelaajien saamat palkkiot sekä tietysti tiistai-illan pääteema, kaukaloväkivalta. Vaikka väkivaltaisuus kaukaloissa on tuskin aikojen saatossa lisääntynyt, siihen kiinnitettäneen enemmän huomiota kuin aiemmin. Hyvä näin. Saammekin aika ajoin todistaa mitä ilkeämmän näköisiä taklaus- ja pelitilanteita, joissa vastaanottava osapuoli voipuu jään pintaan hakemaan lisävoimia. Valitettavan usein seuraksena on aivotärähdys, jonkin asteen revähdys tai muutoin pelaajan terveyteen vakavastikin ja mahdollisesti pitkäaikaisestikin vaikuttava seikka. Tuntuukin, että myös itse alan ammattilaiset ottavat pelin välistä turhan totisesti; kyllä se metro liikkuu huomennakin äijät, vaikka tänään osakeyhtiömme kärsisikin tappion! Tästä huolimatta on vaikea uskoa, että pelaajat itsekään haluavat tietoisesti vahingoittaa kanssapelaajiaan; "Älä tee sitä toiselle, mitä et itsellesi soisi tehtävän".
Totta on myös, että fanit - seurojen tulonlähde - haluavat saada viihdykettä maksamansa lipunhinnan edestä. Korostan tässä sanaa viihdyke, sillä mielestäni jääkiekko on mitä suurimmissa määrin huipputreenattujen viihdetaitelijoiden tarjoamaa sirkushuvia. (Tässä kuitenkaan aliarviomatta raskaan tien kulkeneita jääkiekon ammattilaisia). Kirjoittajan, muiden katsojien ja kiekkoilijoiden itsensä mielestä jääkiekon perusluonteeseen kuitenkin kuuluu fyysisyys, kontaktin hakeminen ja taklaukset. Mikäli sääntökirjasta tehtäisiin uusintapainos ja kaikenlainen väkivalta kitkettäisiin jääkiekosta sääntömuutoksin, näkisimme varmasti Hartwall-Areenalla seuraavaksi kutkuttavan jännittäviä, aikamme gladiaattoreiden välisiä uppopallon SM-taistoja.
Nähdäkseni on väärä lähtökohta miettiä jälkikäteen, oliko pelaajan aiheuttama vaaratilanne tahallinen vai tahaton. Baaritappelussakaan tekijä tuskin saa takkia päälleen narikasta, mikäli on hetkeä aiemmin viskannut lasituopilla vierustoveriaan keskelle jakausta. Olipa teko sitten hetken mielijohteesta johtunut humalaisen idioottimainen idea pelata polttopalloa, tai harkittu ja laskelmoitu appi-isän tappoyritys. Teräksiset kahleet helähtävät tekijän nilkkoihin ja hän saa mitä suurimmalla todennäköisyydellä vastattavakseen syytteen lievästä/törkeästä pahoinpitelystä tai jopa tapon yrityksestä. Ei auta, vaikka jälkikäteen tekijä menisikin uhrin sairasvuoteelle pahoittelemaan tapahtunutta, Pasilanraitio vaatii silti saataviaan. Lisäksi on huvittavaa seurata keskusteluita, jotka liikkuvat akselilla "Te kolhitte meidän pelaajaa, seuraavalla kerralla me kolhimme teidän pelaajaa". Taitaisi Hesari menettää allekirjoittaneen eurot, jos tuo oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunut appiukko hyökkäisi haulikon kanssa baaritiskille seuraavana perjantai-iltana. Oikeuslaitoksemme pohtii käsiteltäviä tapauksia lain asettamista lähtökohdista, jolloin syytetyllä on mahdollisimman oikeudenmukainen asema, kun tekoa verrataan aiempiin vastaavanlaisiin tapauksiin, lakiin ja olosuhteisiin. Asetus määrää kullekin rikokselle rangaistuksen liukuvalta asteikolta, jättäen tuomioistuimella harkintavallan määrätä lopullinen tuomio vallinneiden olosuhteiden perusteella. Ensikertalainen selviääkin usein ehdollisella tuomiolla ja saa jatkaa elämäänsä vapaassa yhteiskunnassa. Onneksemme tämä usein riittääkin, olihan tekijä sekavassa mielentilassa, eikä jatka tuoppisotaansa kolmosen raitiovaunun iltapäiväruuhkassa.
Kaukalossa tapahtuvia väkivallantekoja tulisikin tarkastella juridisin perustein, ei moraalisin oikeutusperustein, kuten nykykäytäntö toimii. Voidaankin perustellusti epäillä, onko SM-liigan sisäinen kurinpitoelin se ainoa ja oikea instituutio jakamaan oikeutta kaukalon tapahtumiin. Nykyisessä käytännössä kiekkopiirien kummisetä Don Moberg kun jakaa ylhäisessä yksinäisyydessään tuomioita pelaajille, jotka odottavat päätöstä pelikiellon pituudesta suurella mielenkiinnolla. (Kritisoin instituutiota, en henkilöä, joka nähdäkseni on suoriutunut kunnialla saamastaan tehtävästä). Päätökseen kun saattaa paljoltikin vaikuttaa, kuinka keskittynyt ottelutarkkailija oli viereisen Cheerleaderin takamukseen. En kuitenkaan aio ehdottaa Pasilan Oikeustalolle mobiilia käsittelysalia, joka päivystäisi pikaoikeudenkäyntejä varten jäähallin takakäytävällä. (Tosin moni varatuomari olisi varmasti iloinen saadessaan SM-liigan VIP-kortin). Asianmukaisempaa olisi uudistaa nykyistä käytäntöä paremmin tavoitteita palvelevaksi. Tavoitetta ei ainakaan palvele yhden päätuomarin järjestelmä, joka lienee jo tullut todistetuksi. Jos tarkoituksena on alentaa pelaajien vakavat loukkaantumiset minimiin, olisi parempi ratkaisu perustaa useamman hengen komitea, joka sääntöjen, jopa lain puitteissa määrittelisi pelaajan sanktiot. Rangaistuksia määrätessä tulisi huomioida vallinneet olosuhteet, ja niiden tulisi olla konkreettisempia kuin pelikielto. Kaukaloiden ulkopuolellakin uhri saa korvausta kärsimästään kivusta ja särystä, jonka lisäksi vastaaja saa maksettavakseen sanktioon liittyvät sakot. Näin tulisi olla myös jääkiekkokaukaloiden sisäpuolella. Tulee muistaa, ettei rangaistus ole rangaistuksen itseisarvo, vaan pelotevaikutus, jonka se aiheuttaa.
Valitettavasti allekirjoittaneella ei ole pakettiratkaisua esittämäänsä kysymykseen. Sori, en ollut uusi Messias. Tärkeintä olisi kuitenkin, että liiga itsessään ottaisi selkeän kannan tilanteeseen ja toimisi sen mukaan. Kannan lisäksi tekojen tulisi palvella tarkoitusperää, joka ainakaan tällä haavaa ei näytä toteutuneen. Olisi valitettavaa, jos näkisimme kaukaloissa ensimmäisen todellisen uhrin, ennen kuin muutoksiin todella ryhdyttäisiin.