No jaa. Näin kaikki kauden kotipelit, ja siitä jäi mielikuva paitsi käsittämättömästä ailahtelusta pelin sisällä (2. erän syndrooma) ja joidenkin välillä, niin myös selvä fiiliksen hiipuminen kevättä kohti. Syke ei ollut sama kuin syksyllä, näytti ettei joukkue oikein uskonut tekemiseensä eikä pannut itseään likoon täysillä. Peli oli sellaista väkisin puurtamista. Sen huomasi mm. iäkäs sukulaiseni, joka usein kävi Valtilla.No, en minä nyt sitten tiedä. Kyllä minusta tämä peli oli aivan eri sydämellä pelattu, kuin ensimmäinen puolivälierä. Samoin olen antanut itselleni kertoa, että toisessa puolivälierässä oli ensi kertaa kuukausiin KiValta nähtävissä jonkinnäköistä tunnetta ja yritystä.
Sen verran jossittelua perään, että jos vaikka Honkanen olisi jatkanut Capon ohella loppuun, pelit olisivat luultavasti jatkuneet. Ehkä jotain muuta kuin Jokipoikia vastaan.