Karvaan tappion ja nukutun yön jälkeen voisi olla paikallaan lyhyt arvio pelaajistostamme tässä pudotuspelisarjassa.
Rimpinen 9 ½ (5 GP, 92,0%)
On meillä kylmäpäinen nuori mies, jota ei kovat paikat pelota. Jos runkosarjan lopussa Rimpisen peli ailahteli, keräsi hän itsensä näihin pudotuspeleihin ja antoi meille mahdollisuuden voittaa. Aikamoisessa kiekkosateessa oli etenkin pelien toiset erät ja ilman Rimpistä ei vitospeliin olisi päästy. Viimeisessä Tampereen pelissä voittomaaliksi jäänyt Rautiaisen maali oli pieni lapsus, mutta niitä tulee jokaiselle. Tuossa neljännessä pelissä olisi vain tarvittu enemmän maaleja, sillä yhdellä tehdyllä maalilla on vaikea voittaa.
Aronsson 7 (5 GP, 0+0, -5, PIM 4 min)
Hienosti näytti fyysisyyttään läpi sarjan ja etenkin hämmensi Tanusta, joka jäi aika näkymättömäksi koko sarjan ajaksi. Muuten ei erottunut niin hyvässä tai pahassa, mutta joukkueen huonoin +/- ollessa -5 on negatiivinen tilasto. Lisäksi typerä jäähy neljännessä pelissä Rautiaisen maalin jälkeen.
Ekberg 6 ½ (4 GP, 1+0, -1, PIM 0 min)
Paljon parjattu Ekberg pelasi odotuksiin nähden ihan kelvollisesti. Avauspelaamisessa vaikeuksia ja saikin kuitattua tekemänsä maalin ykkössyötöllä kolmospeliin Granathin maaliin. Harmillisesti tippui viimeisessä pelissä heti alussa Savinaisen kyseenalaisen taklauksen jälkeen, mikä tuli mielestäni myöhässä ja vauhdit oli ladattu vaihtoaitiosta asti.
Keskitalo 8 (4 GP, 0+1, 1, PIM 6 min)
Ensinnäkin toivon sydämeni pohjasta Miron olevan kunnossa ja toipuvan tuon sikailun jäljiltä. Tuo tapahtuma jätti likaisen jäljen tälle muuten hienolle sarjalle. Keskitalo paransi peli peliltä ja muodosti Lajusen kanssa oikein kelvollisen pakkiparin – huomioitavaa, että kummankin +/- oli 1, mikä on kunnioitettava suoritus Kiekko-Espoon tehdessä vain 3 maalia tasakentällisin koko sarjan aikana Tapparan yhdeksää (+ yhtä alivoima maalia) vastaan. Keskitalon jäähyt olivat turhia.
Kotkansalo 5 (5 GP, 0+0, -4, PIM 0 min)
Ensimmäinen selkeä epäonnistuja. Olen mieltänyt Kotkansalon varmaksi peruspakiksi, mutta tässä sarjassa tuli lukuisa määrä karmivia avaussyöttöjä ja kiekkojen menetyksiä omassa päässä. Runkosarjan hieno +/- 12 muuttui viidessä ottelussa -4, mikä on huima pudotus. Todella kaksijakoiset fiilikset, sillä ajoittain teki hyviäkin ratkaisuja.
Kulonummi 8 ½ (5 GP, 0+4, -2, PIM 0 min)
Paras kiekollinen puolustajamme. Nuoresta iästä huolimatta pelasi erittäin kypsästi ja etenkin ykkösylivoimassa oli vaarallinen viivapelaaja. Ajoittain hyviä nousuja tukemaan hyökkäyksiä. Miinuksena erittäin flegmaattinen puolustaminen Rauhalan maalissa, sillä antoi Rauhalan kävellä parhaaseen sektoriin ihan rauhassa.
Laakso 8+ (5 GP, 0+1, -1, PIM 4 min)
Puolustuksemme näkymätön soturi. Huima määrä blokkeja sekä kaksinkamppailuvoittoja. Keskitalon ja Ekbergin pudottua peliaika nousi huimasti ja viimeisessä pelissä kellotti 28.37 min. Mielestäni Laakso jaksoi kuitenkin taistella loppuun asti, vaikka kuorma alkoi olemaan yltiöpäinen taistellessa maalin edessä Savinaisia ja Rauhaloita vastaan lähes puoli tuntia illan aikana. Todella varma puolustaja.
Lajunen 9- (5 GP, 0+1, 1, PIM 2 min)
Kapteeni Lajunen jos joku nosti tasoaan runkosarjasta. Runkosarjassa Lajunen tunnettiin hienojen maalien lisäksi kammottavista puolustuspään virheistä sekä typeristä jäähyistä. Tässä pudotuspelisarjassa nämä kaikki loisti poissaolollaan (hyvässä ja pahassa). Lajusen luistin ei ole enää raikkain ja hänen kuormansa sarjan aikana oli massiivinen peliaikakeskiarvon ollessa 24.34 minuuttia (Game4 28.54 min, Game5 28.33 min). Tämä näkyi luistelussa, mutta ei taistelutahdossa. Lajunen oli erittäin vahva omassa päässä ja johdatti joukkoja omalla esimerkillään. Harmi, ettei päässyt hyödyntämään lämäriään enempää.
Antonen 7- (5 GP, 0+2, 0, PIM 6 min)
Karvaasti päällimmäisenä mielessä tuo typerä jäähy viimeisen pelin varsinaisen peliajan lopussa. Niin turha jäähy kun olla ja voi, koska tilanteessa ei ollut mitään hätää. Taitelijasielu näkyy muutenkin surffailuna ja tilanteisiin puolivillaisesti menemisenä. Toisaalta kiekon kanssa yhteispeli Liedeksen kanssa oli vaarallisin osa-alue hyökkäyspelissämme. Ylivoimaa pyöritti hyvin ja antoi ovelia syöttöjä.
Hillis 6 ½ (5 GP, 0+2, -3, PIM 4 min, aloitukset 51,4 %)
Tehot jäivät Hillisillä piippuun ja sen takia epäonnistuja. Kyseessä statukseltaan ykköskorin hyökkääjämme, joten tuloksentekoa odotetaan. Hillisin tyyliin kuuluen taisteli kuitenkin jokaisesta irtokiekosta ahnaasti. Jäi kuitenkin kaivertamaan viimeisen pelin Tapparan 3-2 kavennus, jossa Hillis mukamas antaa painetta viivaan ja yrittää blokata laukausta. Blokkauksen epäonnistuessa aiheutti jäätävän maskin Rimpiselle ja viivaröpelö upposi sisään. Lisäksi menetti kiekon Tapparan 1-1 tasoituksessa keskialueella, josta peli kääntyi omiin.
Hämäläinen 7 ½ (4 GP, 0+1, -1, PIM 0 min)
Pelasi varsin pirteästi neloskentässä ja toi tuohon kenttään hieman luisteluvoimaa. Puhtaat paperit.
Järvinen 8+ (4 GP, 0+1, -1, PIM 25 min, aloitukset 55,6 %)
Järvinen on tehtaantakuu ja hänen puuttumisensa kolmospelin lopusta sekä neljännestä pelistä näkyi. Todella tärkeä palanen joukkuetta etenkin aloitusympyrässä, jossa hävittiin joukkueena karmivasti Tapparalle. Tehoja olisi voinut toivoa enemmän.
Leppänen 5 ½ (5 GP, 0+0, -2, PIM 0 min)
Kaksijakoiset fiilikset Ooveen esityksistä. Aika näkymätön läpi sarjan, mitä tilastot puoltavat. Lähinnä esiintyi negatiivisesti alivoimalla lukuisten epäonnistuneiden purkukiekkojen heittäjänä. Ei tuonut hyökkäyssuuntaan oikein mitään.
Liedes 9 (5 GP, 3+1, -1, PIM 2 min)
Johtava hyökkääjämme, joka pelasi hyökkääjistä selvästi eniten. Ahon luottoratsu ja yhteispeli Antosen kanssa on erinomaista. Teki tärkeitä maaleja sekä pelasi hyvää alivoimaa. Syynsä, miksi on ollut mestarijoukkueen kapteeni.
Piipponen 7 (2 GP, 0+0, 0, PIM 2 min)
Vähän kommentoitavaa, sillä otanta niin pieni. Kovia taklauksia ja perus pörräämistä.
Quenneville 9 (5 GP, 3+2, -3, PIM 0 min)
Ratkaisijoiden perään huudeltiin ja Pistooli Pete vastasi huutoon. Maali jokaisessa viimeisessä kolmessa pelissä on erittäin hieno saavutus – kyllä harmittaa tuo viimeisen pelin sisätolppalaukaus. Ylivoimalla sarjan paras maalintekijä. Vähän jäi kaivelemaan näennäinen takakarvaus Rauhalan maalissa.
Rohdin 7½ (5 GP, 0+2, -1, PIM 2 min)
Jocke kyllä taisteli ja melkein ratkaisi viidennen ottelun. Olisi jotenkin suonut onnistumisia maalien muodossa Rohdinille, sillä haastoi rohkeasti Tapparan puolustajia.
Sallinen 7+ (5 GP, 0+0, -3, PIM 4 min, aloitukset 42,4 %)
Sarjan kolmas peli oli Sallisen kauden paras peli, jossa hän näytti espoolaista sydäntä uurastaessaan Järvisen ja Virtasen tiputtua pelistä. En tiedä söikö tuo peli Sallisen voimia, sillä kaksi viimeistä peliä olivat melko kehnoja. Aloitusprosentti oli pettymys, sillä odotusarvona oli voitollinen prosentti.
Tallberg 7+ (5 GP, 0+0, -2, PIM 2 min)
Kelvollista pelaamista neloskentässä kovia taklauksia jakaessa. Hankki muutaman jäähyn vastustajalle, josta plussaa. Hoiti oman ruutunsa.
Tuomaala 9+ (5 GP, 1+4, -2, PIM 0 min, aloitukset 34,3 %)
Onneksi tämä taikuri on meillä vielä tulevat kaksi kautta. Uran ensimmäisellä liigakaudella piste-per-peli tahti pudotuspeleissä on maaginen tilasto. Tuomaala oli erittäin hyvä hyökkäyssuuntaan ja pelasi kypsästi. Aloitukset suurin murheen aihe.
Virtanen 9- (5 GP, 2+0, 0, PIM 2 min, aloitukset 50,0 %)
Virtanen antoi sielunsa peliin joka tilanteessa. Mielestäni Savi pelasi erittäin hyvin ja ei vuotanut omiin missään tilanteessa.