Mainos

Kiekko-Espoon peliesitykset runkosarjassa 2023–2024

  • 146 827
  • 1 924

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuo ainoa voitto tuli kauden alussa osana TuTon tappioputkea, taisivat olla sarjataulukon viimeisiä niihin aikoihin.

Minun silmissä relevantti luku siis 0/8.
Playoffseissa sitten lyödään sellaiset kivikovat kortit pöytään, joita kaveri ei ole nähnytkään. Voitetaan oikeat ottelut. Vastustajien ei kannata muuttaa mitään pelaamisessaan meitä vastaan, mutta meillä on runsaasti aikaa miettiä miten iskeä heidän heikkouksiinsa. Tämä toki on puhdasta toiveajattelua, mutta mieluummin häviän ison määrän vähemmän tärkeitä pelejä ja voitan ne muutamat tärkeät kuin päinvastoin. Se nimittäin syö ihmistä, kun voittaa runkosarjan ja putoaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Hiljaa hyvä tulee.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Kannattajapäädyn siirtyminen matsi matsilta omien kannustamisesta typeryyksien huuteluun vastustajille ja tuomareille
Itsekin samaa huomannut tapahtuvan, enkä itse ole poikkeus. Siispä koitan vähentää solvausten määrä sekä tehdä niistä hieman lapsiystävällisempiä seuraavassa kolmessa kotipelissä.

E. Lisätään nyt tähän sen verran ettei pelin ensimmäisissä erissä tuntunut seisomakatsomon alariveiltä lähtevän paljoakaan ääntä, pl. nuija ja idiootti -huutelut. Eikä ole ensimmäinen kerta.
Jottei mene täysin ohi aiheen, Rimpinen on hyvin vakuuttava, syönyt itselleen kakkosmaalivahdin paikan aivan täysin. Jos Lampinen ei itseään Hermestä vastaan kye lunastamaan vakuuttavalla pelillä, menee nuorelle miehellee ykkösmaalivahdin paikka ainakin näin periaattessa.
 
Viimeksi muokattu:

Cartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse paikalla olleena, näin kolmannen erän 10 viimeisessä minuutissa, sitä oikeaa Kiekko-Espoo peli-ilmettä, jota olisi hienoa nähdä myös kaikissa peleissä.
Toki, täytyy muistaa, että TuTo:lla oli eilen kova peli Imatraa vastaan ja eivät ehkä olettaa ihan parhaalla jalalla liikkeellä, muttakin tarpeeksi hyvällä, että ottivat kolme pistettä mukaan. Siihen nähden TuTo:lta hieno peli.

Oman joukkueemme 50 minuuttia oli tuttua taaperrusta, jossa tuli jälleen esille ne perusasiat, joissa meillä on ongelmia ja jotka tulisi saada kuntoon mahdollisimman nopeasti:
- peli-ilme ja pelinopeus
- viisikkopelaaminen
- paineen alla pelaaminen, jonka johdosta emme pääse avaamaan peliämme, emmekä näin pääse kontrolloituihin viisikkohyökkäyksiin. Toki, viimeiset 10 minuuttia onnistuimme siinä, mutta johtui osittain, että TuTo lopetti paineistamisen, jota harrastivat 50 ensimmäistä minuuttia.
- jne.

Tämänkin illan pelissä, vietimme paljon aikaa omassa päädyssä ja viisikkopelaaminen oli usein roiskimista päätyyn. Emme päätyneet oikein missään vaiheessa kontrolloituihin hyökkäyksiin, johtuen edellä mainituista ongelmista.

Uskon vahvasti, että jos saisimme lisää nopeutta viisikkopelaamiseen ja löytäisimme oikeat ketjukokoonpanot viisikkopelaamiseen
Itse paikalla olleena, näin kolmannen erän 10 viimeisessä minuutissa, sitä oikeaa Kiekko-Espoo peli-ilmettä, jota olisi hienoa nähdä myös kaikissa peleissä.

Toki, täytyy muistaa, että TuTo:lla oli eilen kova peli Imatraa vastaan ja eivät ehkä olettaa ihan parhaalla jalalla liikkeellä, mutta tarpeeksi hyvällä, että ottivat kolme pistettä mukaansa. Siihen nähden TuTo:lta hieno vieraspeli.

Oman joukkueemme 50 minuuttia oli tuttua taaperrusta, jossa tuli jälleen esille ne perusasiat, joissa meillä on ongelmia ja jotka tulisi saada kuntoon mahdollisimman nopeasti:
- peli-ilme ja pelinopeus
- viisikkopelaaminen ja kontrolloidut sekä nopeat hyökkäykset
- paineen alla pelaaminen, jonka johdosta emme pääse avaamaan peliämme, emmekä näin pääse kontrolloituihin viisikkohyökkäyksiin. Toki, viimeiset 10 minuuttia onnistuimme siinä, mutta johtui osittain, että TuTo lopetti paineistamisen, jota harrastivat 50 ensimmäistä minuuttia.
- jne.

Tämänkin illan pelissä, vietimme paljon aikaa omassa päädyssä ja viisikkopelaaminen oli usein roiskimista päätyyn. Emme päässeet oikein missään vaiheessa kontrolloituihin ja nopeisiin hyökkäyksiin, johtuen edellä mainituista ongelmista.

Kaikesta huolimatta, uskon vahvasti, että jos saisimme lisää nopeutta viisikkopelaamiseen ja löytäisimme oikeat ketjukokoonpanot viisikkopelaamiseen, niin varmasti parannukset poikisivat useampia laadukkaampia maalintekopaikkoja ja luonnollisesti maaleja. Uskon myös vahvasti, että parannukset nostaisivat myös pelaajien peli-iloa ja itseluottamusta, jotka varmasti heijastuisivat ilona myös meihin katsojiin.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itsekin samaa huomannut tapahtuvan, enkä itse ole poikkeus. Siispä koitan vähentää solvausten määrä sekä tehdä niistä hieman lapsiystävällisempiä seuraavassa kolmessa kotipelissä.
Nuija on mielestäni oiva ja perinteikäs solvaus tuomarille. Entinen työkaverini pohdiskeli paljon kiroamista ja totesi että (voi) perseensuti on riittävän -- mutta ei liian -- radikaali ilmaisu arkipäiväisille harmituksille.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nyt itsekin kukkahattuilen hetken, niin kyllä muakin vähän vituttaa kaikenlainen turha juntteilu katsomossa. On ihan eri asia huutaa tuomarille jonkun paskan vihellyksen jälkeen kuin vetää jotain one-man-showta milloin kenellekin milloin mistäkin. Onhan se hetken viihdyttävää, mutta liika on liikaa.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Positiivista:
+ Rimpinen
+ yleisömäärä
+ vitosen jäähyn tappaminen
+ Taisteluhenki ajan 44.32-60.00
+ Jämsenin aktiivisuus

Negatiivista:
- Hasardisyötöt omalla alueella (Laitinen ei todellakaan ainoa)
- Kiekonmenetykset hyökkäyssinisellä
- Sallitut läpiajot ja ylivoimahyökkäykset, osin edellisestä johtuen
- Hyökkäysten pyöriminen vaarattomina kulmissa pelin ensimmäiset 50 min
- Täysin turhat hyökkäyspäädyn jäähyt
- Tuomarit
- Kannattajapäädyn siirtyminen matsi matsilta omien kannustamisesta typeryyksien huuteluun vastustajille ja tuomareille

En haluaisi olla kukkahattutäti, mutta ei se kauhean inspiroivaa ole lapsen kanssa käydä pelissä, jossa kanssakatsojat karjuvat vieressä suu vaahdossa kirosanoja ja vyön alle meneviä solvauksia.

Valmentajien taistosta en nyt ihan ekana olisi arvannut, että Jonne Virtanen ottaa Westerlundista voiton myös taktiikan saralla.
Lisätään toimimattomiin vielä se yv-kikkailu, jossa kiekkoa ylös kuljettava pelaaja kääntyy keskialueella takaisinpäin hakemaan toista aaltoa. Näyttää kovin harvoin onnistuvan.
 
Wineofari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse otan kaiken reagoinnin katsomosta mielellään vastaan, mikä tapahtuu pelin aikana. Toinen juttu on se, buuataanko jo ennen pelin alkua esimerkiksi tuomareille tai vastustajalle.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mutta kun nämä ei mitenkään tapahdu toisen kustannuksella. Tai niillä ei ole toisiinsa vaikutusta. Voittamaan pitäisi pian alkaa.
Itse asiassa nimenomaan selitin sen mekanismin miksi näin voi tapahtua. Omakohtainen kokemus on että jos jääkiekon MM-kisoissa joukkue A voittaa joukkueen B alkusarjassa, niin hyvin usein joukkue B voittaakin joukkueen A pudotuspelivaiheessa. Miksi? Samasta syystä minkä kerroin: aiemmin voittanut joukkue pyrkii samaan suoritukseen, mutta altavastaajajoukkue muuttaa peliään. Tosin nyt on pakko myöntää että tästä ei ole mitään tilastollista analyysia käsilllä. Sen kuitenkin uskallan väittää että keskinäisten runkosarjapelien tulokset ennustavat huonosti pudotuspelisarjan keskinäisiä tuloksia.

Tottakai IPK ja Ketterä ovat vedonlyönnissä ennakkosuosikkeja mestareiksi runkosarjan jälkeen. En kuitenkaan ikinä löisi rahaa heidän puolestaan.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Voittamaan pitäisi pian alkaa.
Kyllähän pelejä voitetaan. Ei vaan sitä kärkikuusikkoa vastaan.
E. Uskon niin, että keväällä iäkkäämpi kokenut ja taitava miehistö verrattuna TuTon, Ketterän, IPK:n ja Jokereiden nuoriin miehistöihin tulee olemaan hyvin tehokas pudotuspeleissä. Ihan vaan kokemuksen vuoksi peleistä joita yksinkertaisesti ei vaan voi hävitä.
 
Espoonmies

MM-kisoissa tilanne on siksi eri että siellä pelataan paras yhdestä. Mestiksessä pelataan paras seitsemästä. Se antaa sille ennakkosuosikille mahdollisuuden ja ihan hyvin aikaakin reagoida vastustajan muutoksiin. Jatkoonmenijä riippuu usein siitä miten se reagointi onnistuu. Tästä hyvinä esimerkkeinä Kiekko-Espoo - Hermes keväällä -21. Ei ehditty reagoimaan kun oli vain paras kahdesta. Kaksi jatkoaikatappiota. Toisaalta sitten -22 keväällä välierissä FPS:ää vastaan reagointi onnistui ja mentiin jatkoon vaikka hävittiin kaksi ensimmäistä. Vähän samaa oli myös viime kevään TUTO-sarjassa.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän pelejä voitetaan. Ei vaan sitä kärkikuusikkoa vastaan.
Jep. Ja jos Kiekko-Espoo olisi pari noista peleistä esim pomppukiekkojen avulla kääntänyt voitoiksi, niin olisiko se tehnyt meidän jengistä oikeasti yhtään sen parempaa?

Runkosarjapelit ovat loppujen lopuksi aika merkityksettömiä. Altavastaajalla on aina tietty etu, joka ehkä suurin piirtein vastaan kotikenttäetua. Tietty olisi kiva voittaa, mutta tärkeämpää on nähdä tuloksien taakse.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Tietty olisi kiva voittaa, mutta tärkeämpää on nähdä tuloksien taakse.
Naulan kantaan. Alkukaudesta voittoja tuli paljon ja monta putkeen, mutta kyllä peli tuntuu osittain nyt paremmalta.
 
R.I.P

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Blues. Kiekko-Espoo, Nottingham Forrest
Hyökkääjät ovat pelanneet tähän mennessä hyvin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta onneksi ne on poistettu pelaavasta kokonpanosta. Parannettavaa olisi ehkä eniten puolustus suuntaan.
Puolustajista ei voi sanoa samaa. Aika paljon tasoitusta annetaan vastustajille kun jatkuvasti hyökätään "alivoimaisena". Harvassa ovat ne pakit joista on hyökkäyksissä jotain apua. Ei ole viiva pelotetta, vedot ensimmäistä plokkaajaa päin. Eikä pakit tunnu välillä pärjäävän siinäkään hommassa mihin ne on hankittu, eli puolustamisessa. Oman maalin edessä aika heppoisia.
Kun hyökkäys vahvistui tälle kaudelle, jopa merkittävästi niin puolustus heikkeni vielä enemmän. Toi joukkue huutaa ainakin yhtä puolustajaa josta olisi hyötyä ja apua hyökkäykseen. Toisaalta ei tekis pahaa myöskään sellainen pakki joka pärjäisi myös omassa päässä.
Hyökkäys päätä ei tarvitse enää vahvistaa, mutta puolustukseen pitäisi saada pari "äijää" lisää.
 
J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täällä puhutaan että voitetaan sitten playoffeissa nämä kärkijengit ja ei niin väliä vaikka nyt hävitään. Kyllä voittoja pitää ottaa runkosarjassa, jotta päästään edes pelaamaan kärkijengejä vastaan. Itse en ainakaan halua säälipleijareihin, sillä siinä pelataan vain kahdesta voitosta. Peli vaihtelee niin paljon että se on ihan 50/50 että tiputaanko sääläreissä jo.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
E. Uskon niin, että keväällä iäkkäämpi kokenut ja taitava miehistö verrattuna TuTon, Ketterän, IPK:n ja Jokereiden nuoriin miehistöihin tulee olemaan hyvin tehokas pudotuspeleissä. Ihan vaan kokemuksen vuoksi peleistä joita yksinkertaisesti ei vaan voi hävitä.
Kiekko-Espoon keski-ikä on 24,22 ja TuTon 24,66.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Kiekko-Espoon keski-ikä on 24,22 ja TuTon 24,66.
Viime kauden mestaruusmiehistöstä on jäljellä valtaosa, samoin sitä edeltävän kauden hopea-sijan miehistöstä. Usealla on kokemusta finaalipeleistä ja niihin edeltävästä kierroksista. Ikä on loppujen lopuksi vain numero.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Jos katsoo pudotuspelitasoisia joukkueita vastaan tehtyjä maaleja viime ajoilta, on maaleja tekemällä tehneet käytännössä vain Jämsen laukauksensa ansiosta, ja And hyvin pelatun paikan ansiosta. Muuten näyttääkin sitten aika tyhjältä. Vai unohdanko jotain? Luistinmaaleja ja vastustajan lahjoittamia maaleja en tähän laske, vaan todellisesti itse tehdyt maalit ja maalipaikat. Ne on hyviä joukkueita vastaan jääneet aivan liian harvojen varaan.

Oikeastaan tässä on kaksi ratkaisua, koska tämä on nyt pidempään jatkunut onglema. Joko jostain on hankittava maalintekijä tai pari. Tai vaihtoehtoisesti pelisysteemiä pitää muuttaa, jotta paikkoja, ja parempia paikkoja saadaan luotua nykyistä enemmän. Koska tämä määrä ei näemmä riitä.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
No esim. TuTon Turo Asplundin kohdalla se on paljon muutakin. Vei eilen esim. aloitukset aika suvereenisti.
Toki ikä tuo tottumuksesta taitoa. Mitä tarkoitin, että playoff-pelejä ei ratkota pelkällä taidolla. Jos ei pää kestä, niin sitten tulee pataan.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
No esim. TuTon Turo Asplundin kohdalla se on paljon muutakin. Vei eilen esim. aloitukset aika suvereenisti.
Toki ikä tuo tottumuksesta taitoa. Mitä tarkoitin, että playoff-pelejä ei ratkota pelkällä taidolla. Jos ei pää kestä, niin sitten tulee pataan.

Jos Tuto ja Espoo kohtaavat pudotuspeleissä, uskallan väittää että Tuton pää kestäisi kovat paikat espoolaisia paremmin. Että se numeroista.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Jos Tuto ja Espoo kohtaavat pudotuspeleissä, uskallan väittää että Tuton pää kestäisi kovat paikat espoolaisia paremmin. Että se numeroista.
En tuota epäilisi, TuTolla kuitenkin ehkä henkisiä johtajia enemmän.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös