Kiekko-Espoon peliesitykset runkosarjassa 2023–2024

  • 134 713
  • 1 924

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kattelin nyt masokismissani matsia vähän Katsomosta uusiksi. Olen aiemmissa peleissä kiinnittänyt huomiota siihen kuinka monta vastustajan maalia on mennyt tilanteessa, jossa Arttu Tuomaala ei ole pitänyt kunnolla miestään maalin edessä. Tänään Ketterän ensimmäisessä maalissa Tuomaala sijoittui päin helvettiä ja päästi oman miehensä maskiin (toki tämä ei lopulta ollut se varsinainen maskimies) ja Ketterän toisessa maalissa se oli taas nimenomaan Tuomaala, jonka mies oli vapaana siinä iskemässä kiekon maaliin.

Niin paljon kuin Tuomaalasta pelaajana pidänkin, hänen on pakko parantaa tuota puolustuspeliä. Etenkin sentterinä ei voi pelata noin löysästi noita tilanteita.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko tuolla puolillakaan pelaajista edes sitä viime kauden itse pelattua mestaruutta? Valmennuksella se on kaikilla.
No puolet pelaajista ja valmennus on jo aika iso osa, uudet pelaajat sitten voi olettaa, että helppoa tulee olemaan kun on niin ylivoimasessa jengissä ja siitä se sitten lähteekin.

Toisaalta enhän mä tiedä mistään mitään, kunhan koitan jotain syitä keksiä tälle tilanteelle. :D
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kattelin nyt masokismissani matsia vähän Katsomosta uusiksi. Olen aiemmissa peleissä kiinnittänyt huomiota siihen kuinka monta vastustajan maalia on mennyt tilanteessa, jossa Arttu Tuomaala ei ole pitänyt kunnolla miestään maalin edessä. Tänään Ketterän ensimmäisessä maalissa Tuomaala sijoittui päin helvettiä ja päästi oman miehensä maskiin (toki tämä ei lopulta ollut se varsinainen maskimies) ja Ketterän toisessa maalissa se oli taas nimenomaan Tuomaala, jonka mies oli vapaana siinä iskemässä kiekon maaliin.

Niin paljon kuin Tuomaalasta pelaajana pidänkin, hänen on pakko parantaa tuota puolustuspeliä. Etenkin sentterinä ei voi pelata noin löysästi noita tilanteita.
Mun silmään koko alkukauden harjoituspelit mukaanlukien oman pään kiekoton pelaaminen on ollut melkoista perässäjuoksemista koko joukkueelta. Sijoittumisissa ei ole ollut oikein mitään järkeä. Vauhtia pelissä on pirusti, mutta ajatus ei pysy mukana. Tai sitten mitään ajatusta ei olekaan vaan voitot on tulleet ihan vaan sillä että pelaajat on taitavia.

Ehkä se siitä syksyn organisoituu...
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joukkueen puolella mestaruuskrapula voi vaikuttaa. Katsomon puolella voi kyse olla osittain mestaruushumalasta. Toisin sanoen mestaruus on noussut huiviin ja odotukset ovat korkealla. Näin ollen heikot esitykset harmittavat normaaliakin enemmän.
 
Tuli tässä kyllä muisteltua myös niitä lukuisia tylsiä rutiinivoittoja, joita tuli pelailulla ja surffailulla viime kaudella aika monta. Välillä nekin oli puuduttavia katsoa.

edit. eli mietin sitä, että olisiko ne kuitenkin pienempi paha. Ainakin sijoitus sarjataulukossa lopulta kiitti, vaikka playoffeihin mentiikin melkeen yhtä takki auki.

edit2. Westerlundilta ihan ok haastattelu pelin jälkeen. Alun latteuksien jälkeen päätyi ihan sanottamaan myös missä oltiin jäljessä ja aika paljon samoja havaintoja kuin itsellä toki neutraalimmin ilmaistuna. Ainakin tietää missä on vika, nyt vaan pitäs korjata.
 
Viimeksi muokattu:

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kattelin nyt masokismissani matsia vähän Katsomosta uusiksi. Olen aiemmissa peleissä kiinnittänyt huomiota siihen kuinka monta vastustajan maalia on mennyt tilanteessa, jossa Arttu Tuomaala ei ole pitänyt kunnolla miestään maalin edessä. Tänään Ketterän ensimmäisessä maalissa Tuomaala sijoittui päin helvettiä ja päästi oman miehensä maskiin (toki tämä ei lopulta ollut se varsinainen maskimies) ja Ketterän toisessa maalissa se oli taas nimenomaan Tuomaala, jonka mies oli vapaana siinä iskemässä kiekon maaliin.

Niin paljon kuin Tuomaalasta pelaajana pidänkin, hänen on pakko parantaa tuota puolustuspeliä. Etenkin sentterinä ei voi pelata noin löysästi noita tilanteita.

Tästä kyllä samaa mieltä ja samaa olen katsellut jo pidemmän aikaa. Mielestäni ylipäänsä Tuomaalan puolustusasenne on surkeaa. Onneksi tajuttiin vähentää alivoimalla pelaamista, koska siihen ei mielestäni sovi.

Itsellekin Tuomaala on yksi suosikkipelaajista, mutta asenne pitää parantua paljon puolustuspelin suhteen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Trg

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viikon päästä onkin sitten kolme kotipeliä putkeen, joka muutenkin haastava ja vastassa ei mitään yleisömagneetteja. Vähän luulen ja pelkään että tuo eilinen luokaton ja hengetön esitys veroittaa yleisöä entisestään. Itseä ainakin suututti niin paljon että varmasti montaa muutakin... Toki enköhän itse katsomoon taas eksy ja toivottavasti moni muukin:)
 
LaBarbera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vähän luulen ja pelkään että tuo eilinen luokaton ja hengetön esitys veroittaa yleisöä entisestään.
Pakko kyllä tarttua tähän jälleen kerran kun helvetin usein tuntuu nousevan esille. En tiedä onko tässä totuuden perää, vai onko vain jotain palstalaisten oksennusta, mutta oikeasti? Ihmiset siis tulevat hallille tai eivät tule sen perusteella miten edellinen ottelu on päättynyt? Ja sitten jossain toisessa lauseessa puhutaan kiekkobuumista. Pientä ristiriitaa eikö?

Liigan puolella on joukkueita joille mestaruudet ovat todella harvinaista herkkua, mutta porukkaa käy pelistä toiseen hyvin hallilla. Ulkomaisiin liigoihin en edes mene. Jos Espoossa on tosiaan niinkin herkässä yleisön paikalle saaminen, että yhdessä ottelussa lipsahtaminen vähentää X määrän katsojia seuraaviin peleihin nähden, niin suosittelen heittämään sen liigahakemuksen suoraan roskakoriin.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Mahdollinen uusi katsoja todennäköisesti katsoo niitä ilmaisotteluita TV:stä ja sen mukaan päättä lähtisikö jopa paikanpäälle. Ja jos lähtisi, niin Espooseen vai Helsinkiin? Kun joukkue on näyteikkunassa, niin varmasti se vaikuttaa uusiin katsojiin. Eikä kyse ole siitä miten peli on päättynyt, vaan millaista peli on.
Toki vanhat katsojat eivät tuolla kaikkoa tietenkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J44

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pakko kyllä tarttua tähän jälleen kerran kun helvetin usein tuntuu nousevan esille. En tiedä onko tässä totuuden perää, vai onko vain jotain palstalaisten oksennusta, mutta oikeasti? Ihmiset siis tulevat hallille tai eivät tule sen perusteella miten edellinen ottelu on päättynyt? Ja sitten jossain toisessa lauseessa puhutaan kiekkobuumista. Pientä ristiriitaa eikö?

Liigan puolella on joukkueita joille mestaruudet ovat todella harvinaista herkkua, mutta porukkaa käy pelistä toiseen hyvin hallilla. Ulkomaisiin liigoihin en edes mene. Jos Espoossa on tosiaan niinkin herkässä yleisön paikalle saaminen, että yhdessä ottelussa lipsahtaminen vähentää X määrän katsojia seuraaviin peleihin nähden, niin suosittelen heittämään sen liigahakemuksen suoraan roskakoriin.

Niin tässä pitäisi aina muistaa kaksi asiaa fanit ja satunnaiskatsojat. Jotta satunnaiskatsojia saa paikan päälle pelin täytyy olla hyvää ja varsinkin asenteen kentällä kunnossa (=hyvä kokemus). Seura nimenomaan tarvitsee noita satunnaiskatsojia entistä enemmän paikan päälle, jotta yleisömäärät kasvavat. Eilen oli varmasti näitä paljon paikanpäällä ja he vain sattuvat yleensä ajattelemaan erilailla kuin fanit. Fanit tulevat joka tapauksessa hallille, mutta satunnaiskatsojilla on monta muutakin vaihtoehtoa pelipäivälle.

Ylipäänsä katsojien saaminen paikanpäälle muuttuu koko ajan haastavammaksi oli laji mikä tahansa. Ihmisten vapaa-ajasta vain on niin kova kilpailu muutenkin.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Eilisen pelin kaava muotoutui enemmän Ketterän hyvyydestä kuin Espoon huonoudesta. Mestarina saatte tottua että jokainen joukkue tulee täysillä vastaan. Mestaruuden uusiminen on oikeesti aika harvinaista.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Ihmiset siis tulevat hallille tai eivät tule sen perusteella miten edellinen ottelu on päättynyt?

Monelle jääkiekko on viihdetuote. Vaikka vastustaja muuttuu, samaa jääkiekkoa siellä on tarjolla seuraavassa pelissä. Jos edellinen peli jätti tunteen että "tää on tylsää, ei tätä jaksa", ei asiakas tule uusiksi. Ihminen keksii rahalleen muutakin kulutettavaa, etenkin pk seudulla, jossa tarjonta on valtavaa.

Fanikausarin omistajat saattavat toimia eritavoin. Mutta kun katsoo, montako lippua on vaikkapa helmikuussa pelattavaan kotipeliin nyt myymättä, niin aika monella ihmisellä on vielä päättämättä, onko tuolloin kyseisessä hallissa vai jossakin muualla siihen aikaan.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Eilisen pelin kaava muotoutui enemmän Ketterän hyvyydestä kuin Espoon huonoudesta. Mestarina saatte tottua että jokainen joukkue tulee täysillä vastaan. Mestaruuden uusiminen on oikeesti aika harvinaista.

Tottakai Ketterä oli eilen todella hyvä. Ero esimerkiksi vaikka IPK:hon lauantaina oli huikean iso.

Mutta, se selittää vain osan eilisen esityksen surkeudesta. Ja sitä loppuosaa täällä ruoditaan.

Espoo olisi voinut eilen hävitä vaikka olisikin pelannut hyvin, mutta ei todellakaan pelannut.

Ei tämä "surkein peli aikoihin" - keskustelu ole Ketterää mitenkään väheksyvää.
 
Suosikkijoukkue
Espoo
Itse hakisin syitä tähän syksyn surkeaan aloitukseen hieman syvemmältäkin. Joo, toki pelaajat pelaavat lähes jokainen omaa tasoaan heikommin ja huonommalla asenteella kuin olisi suotavaa ja mihin ollaan Espoossa totuttu. Strömbergistä sentään päästiin onneksi eroon. Taisi olla Kiekko-Espoon uuden tulemisen ainoa(?) täysin floppihankinta. Tervemenoa.
Valmentajat ovat vastuussa joukkueen suorittamisesta, mutta eivät ole hekään saaneet tänä syksynä ryhtiä tekemiseen. Huhtalan korvaajaa asenteen ja tuloksenteon puolesta joukkue kaipaisi kovasti.
Mutta mistä tällä kaudella sitten ylipäätänsä pelataan? Viime kaudella joukkueen tavoite oli selkeä: "Meillä on vain yksi tavoite ja se on voittaa mestaruus." Tällä kaudella Kiekko-Espoon organisaation ainoa tavoite on tuntunut olevan liigahakemuksen tekeminen. Toimistolla on ymmärrettävästi jouduttu siihen suuntaamaan jotakuinkin kaikki keskittyminen, varsinkin kun liiga muutti mielensä liigan avoimuuden suhteen ja sitten Espoon kulissipelin takia oli pakotettu kääntämään takkinsa uudestaan.
Olisi kuitenkin hyvä huomata, että siellä on kausikin menossa. Tälle kaudelle pitäisi olla myös tätä kautta koskevat selkeät pelilliset tavoitteet ja päämäärät. Ei näin nuori organisaatio kestä kannattajapohjan luomisen puolesta mitään "läpytellään menemään ilman mitään panosta" -kautta mahdollista liigapaikkaa ensi kaudeksi odotellessa. Ei espoolaista yleisöä laajemmin kiinnosta käydä katsomassa joukkueen pelaamista, jota itseään ei pelaaminen kiinnosta. Asenteen ja yrityksen on oltava kunnossa. Bluesin ajan ajokoirakulttuuri on vielä kuitenkin kaikkien muistissa. Vaikka ei aina voitettaisi, niin ainakin yritettiin ja annettiin kaikkemme. Sitä jaksaa katsoa ja tukea. Espoolainen yleisö kuitenkin vaatii sen, että edes yritetään.
 
Ristimollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Seppälä taas vauhdissa ihan horror kiekkoa mieheltä. Ihan hirveetä peliä muutenkin. 2-0 jo hei haloo.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Joukkuetta vaivannee liigakrapula. Liikaa mediahuomiota ja ”varmahko” liigapaikka niin riittää että puolet jengistä veltostuu hieman ja tässä on tulos. Samaa velttoilua mihin jäätiin kotipelissä

Mulle sopii että pelataan Mestistä jos jengillä tippuu käsineet tällä tavalla. Ei ansaita mitään enemmän. Hyi hitto.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Helvetin kuritonta touhua. Ja alivoima täyttä paskaa.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Myönnettäköön, että katsoin peliä hieman sivusilmällä, mutta hieman paremmalta näytti ja tuntui, ettei kiekkoa hierottu liikaa vaan uskallettiin laukoakin viivasta ja niistäkin tuli onnistumia. Suunta on oikea ainakin.
 
Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Hämäläinen ei pelannut lainkaan kolmannessa erässä. Toivottavasti mitään pahempaa ei käynyt. Ensimmäisen erän jälkeen pelikin alkoi kulkemaan välillä ihan mallikkaasti.

Ja kyllä: tuomarit olivat todella heikkoja tänään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös