Uimalakin ja uimalasit vois meidän office antaa hälle joululahjaksiLindroht aika pelle
Ketsuppipullo aukesi!Rimpisen pistetili auki!
Ja aiettä sytyin, että Koivusaarelle haettiin hattua tuohon loppuun!
Selvästi paras pelinsä, myös ihan silmin havainnoituna.Seppälää kun on täällä nostettu tikun nokkaan, niin tänään 0+2=2, ja +3. Oli tekemässä kentällä oikeita asioita.
Seppälältä todella hyvä peli. Malttia oli selkeästi aiempaa enemmän, joka näkyi mm. siinä että luopui paineen alla fiksusti kiekosta purkamalla keskialueelle/päätyyn sen sijaan että olisi keskialueella yrittänyt bobbyorreja. Sitten taas kun tilaa oli nousta, lähti hyvinkin suoraviivaisesti nousemaan. Tykkäsin paljon.Seppälää kun on täällä nostettu tikun nokkaan, niin tänään 0+2=2, ja +3. Oli tekemässä kentällä oikeita asioita.
En oikein meinaa löytää sitä muutenkaan kaverille kun ei oikein edes pääse jyvälle siitä, mikä olisi se sopivin rooli.
Onhan tuo eilinen Koivusaaren toinen maali heittämällä tämän kauden hauskin. Vieläkin naurattaa, kun sitä katselee…:)
Koivusaaren kommentti oli myös rautaa: "... onneksi meni sen verran pitkäksi, etten läpiajoon joutunut."Onhan tuo eilinen Koivusaaren toinen maali heittämällä tämän kauden hauskin. Vieläkin naurattaa, kun sitä katselee…:)
Toivottavasti on meidän etu ja meidän porukka käy vaikka bussi ajelulla aamulla kehä 1 päästä päähän niin saa jalat auki kuin vieraspeleissä konsanaan.Näyttää siltä että väsynyt ja ärsytetty Ilves huomenna hallissa. Hyvä heidät nollata sitten ison yleisön edessä.
Matkalla on hyvä käydä aakkos-asemalla lounaalla. Pistooli-Peteäkään ei haittaa, kun hän on jo valmiiksi loukkaantunut.Toivottavasti on meidän etu ja meidän porukka käy vaikka bussi ajelulla aamulla kehä 1 päästä päähän niin saa jalat auki kuin vieraspeleissä konsanaan.