Mainos

Kiekko-Espoon juniorijoukkueet

  • 984 799
  • 2 841

Jookoskookos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Colorado Avalanche, Joe Sakic #19
RantaRoope on sitten ainakin tänään A-nuorten mukana Tampereella ja kasassa jo 1+1. Olisiko tässä sitten annettu Rannalle se Nättisen paikka niin liigassa kuin junnuissakin? Nättinenhän on koko loppukevään Kajaanissa.
Eihän Nättinen tehnyt kuin 3 ottelun sopimuksen, vai onko tähän tullut jotain lisätietoa?
 

Number 11

Jäsen
Eihän Nättinen tehnyt kuin 3 ottelun sopimuksen, vai onko tähän tullut jotain lisätietoa?

Eikai tuohon käsittääkseni mitään muutosta ole tullut. Korjatkaa toki ihmeessä jos olen väärässä sanoessani, että Nättinen palaa Espooseen tänään Kouvolan pelin jälkeen.

Mitkäköhän muuten mahtavat olla Bluesin suunnitelmat A-junioreiden kapteenin Lasse Uusivirran osalta? On kuitenkin jo yli-ikäinen junnuissakin, mutta pelit puolustajana ovat sujuneet ihan hyvin. Vaikka Lasse ei varsinaisesti kiekollinen puolustaja olekaan, niin erittäin kovat tehopisteet on tehtaillut ASM:ssä. En missään nimessä lähtisi päästämään pois, ennen kuin näytönpaikka kovemmalta sarjatasolta on annettu. Siinä mielessä alkaa olla jo kiire, että 2v yli-ikäisenä A-junnuissa päätoimisesti pelaamisessa ei kyllä mitään järkeä ole seuran eikä pelaajan kannalta.
 

msg

Jäsen
Eikai tuohon käsittääkseni mitään muutosta ole tullut. Korjatkaa toki ihmeessä jos olen väärässä sanoessani, että Nättinen palaa Espooseen tänään Kouvolan pelin jälkeen.

Jotenkin olin siinä luulossa, että Nättinen olisi loppukauden Kajaanissa, mutta taisi minulla mennä toiveet ja todellisuus sekaisin.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mitkäköhän muuten mahtavat olla Bluesin suunnitelmat A-junioreiden kapteenin Lasse Uusivirran osalta? On kuitenkin jo yli-ikäinen junnuissakin, mutta pelit puolustajana ovat sujuneet ihan hyvin. Vaikka Lasse ei varsinaisesti kiekollinen puolustaja olekaan, niin erittäin kovat tehopisteet on tehtaillut ASM:ssä. En missään nimessä lähtisi päästämään pois, ennen kuin näytönpaikka kovemmalta sarjatasolta on annettu. Siinä mielessä alkaa olla jo kiire, että 2v yli-ikäisenä A-junnuissa päätoimisesti pelaamisessa ei kyllä mitään järkeä ole seuran eikä pelaajan kannalta.

Uskoisin Uusivirran pelaavan mestiksessä junnupelien loputtua. Näytönpaikkaa on hieman hankala antaa, koska nokkimisjärjestyksessä edellä on Gröndahlia ja Näkyvää. Järkevintä lienee tehdä samanlainen soppari kuin Gröndalilla on kuluvalla kaudella ollut.
 

msg

Jäsen
Uskoisin Uusivirran pelaavan mestiksessä junnupelien loputtua. Näytönpaikkaa on hieman hankala antaa, koska nokkimisjärjestyksessä edellä on Gröndahlia ja Näkyvää. Järkevintä lienee tehdä samanlainen soppari kuin Gröndalilla on kuluvalla kaudella ollut.

Minusta Uusis 2.0 olisi kyllä parempi stuntti Mezeille kuin Näkyvä. Uusis vain ei ole tainnut treenata liigaporukan mukana ja siksi Näkyvä menee nokkimisjärjestyksessä edelle. Oma amatööriskouttaajan arvioni, joka perustuu useampaan paikanpäällä seurattuun junnumatsiin, pitää Uusista huomattavasti parempana omassa päässä kuin Näkyvää, jolla tuntuu junnuliigassakin olevan ongelmia puolustuspelaamisessa. Pitäisi varmaan katsoa tilastoja, mutta perstuntumalta Näkyvä on ottanut melkoisen läjän kakkosia jouduttuaan kuseen omassa päässä.
 

Number 11

Jäsen
Uskoisin Uusivirran pelaavan mestiksessä junnupelien loputtua. Näytönpaikkaa on hieman hankala antaa, koska nokkimisjärjestyksessä edellä on Gröndahlia ja Näkyvää. Järkevintä lienee tehdä samanlainen soppari kuin Gröndalilla on kuluvalla kaudella ollut.

Niin lähinnä tarkoitin sitä, ettei Uusivirta ole saanut edes yksittäisiä näytönpaikkoja Mestiksessä. Gröndahlin tilanne tähän kauteen lähdettäessähän oli kuitenkin täysin erilainen, kuin Uusivirralla ensi kauteen lähdettäessä. Gröndahl oli aikaisemmalla kaudella pelannut Mestistä parissakin joukkueessa ja U20-maajoukkueen mukana kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Liigadebyyttikin oli tehtynä. Samanikäisinä pelaajina Gröndahl oli myös tähän kauteen lähdettäessä vuotta nuorempi kuin Uusivirta ensi syksynä. Jos säännöllistä peliaikaa Mestiksestä ei olisi saanut, niin A-junnuissa olisi hätätilanteessa pystynyt pelaamaan.

Pointtina siis se, että sopimus Uusivirran kanssa sisältää selvästi enemmän riskejä. Hänhän siirtyi puolustajaksi vasta tälle kaudelle ja pärjääminen Mestiksessäkään ei missään nimessä ole kirkossa kuulutettua. Mitä Blues tekee Uusivirran tilanteessa, jos teemme hänelle sopimuksen ja syksyllä Mestiksestä ilmoitetaan, että ei mahdu rinkiin. Nojoo, kyllä johonkin Mestis-seuraan Uusivirta varmuudella kelpaa. Ja jos valmennusjohto ei näe hänellä tulevaisuutta liigajoukkueessa tulevaisuudessa muutenkaan, niin turha pitää ringissä enää mukana.

A-junioritasolla Lasse on erinomainen pelaaja enkä epäile hetkeäkään, etteikö hän pystyisi pelaamaan hyvällä tasolla myös laadukkaamissa sarjoissa. Olisin kuitenkin toivonut tällä kaudella edes muutamaa suuntaa antavaa peliä esim. Mestiksessä.

Minusta Uusis 2.0 olisi kyllä parempi stuntti Mezeille kuin Näkyvä. Uusis vain ei ole tainnut treenata liigaporukan mukana ja siksi Näkyvä menee nokkimisjärjestyksessä edelle. Oma amatööriskouttaajan arvioni, joka perustuu useampaan paikanpäällä seurattuun junnumatsiin, pitää Uusista huomattavasti parempana omassa päässä kuin Näkyvää, jolla tuntuu junnuliigassakin olevan ongelmia puolustuspelaamisessa.

Yksittäisessä ottelussa ihan mahdollista, että Uusis olisi parempi stuntti jos ja kun Mezeille korvaajaa haetaan. Kokonaisuutena Näkyvä on kuitenkin huomattavasti lahjakkaampi pelaaja. Uskon vahvasti, että hänestä tulee olemaan paljonkin hyötyä Bluesin liigaryhmälle jo ihan muutaman vuoden sisään. Monet tuntuivat olevan sitä mieltä, että Näkyvälle ei vielä ensi kaudellakaan ole mitään käyttöä liigassa.

Tottakai iso rooli Mestiksessä voisi kehittää enemmän etenkin jos Blues oikeasti panostaa ensi kauden rosteriin selvästi tätä kautta enemmän. Siitä huolimatta Näkyvä toivon mukaan saa ensi kaudella liigapelejäkin vyölleen. Sitäkään en täysin allekirjoita, että Näkyvä millään tavalla olisi lapanen omassa päässä A-junioreissa. Kieltämättä pelaa välillä valitettavan pehmeästi tilanteita. Jäähymäärien tilastot vilkaisin ja Uusivirta on ottanut keskimäärin 0,77 kakkosta peliä kohden. Näkyvällä lukema on sama 0,77. Näkyvä kuitenkin pelaa isompia minuutteja jatkuvasti ja about 25 minuutin keskiarvolla on ymmärrettävääkin, että jäähyjä välillä tulee.
 

msg

Jäsen
Monet tuntuivat olevan sitä mieltä, että Näkyvälle ei vielä ensi kaudellakaan ole mitään käyttöä liigassa.

Tilastot sitten eivät tukeneen fiilispohjaista analyysiäni jäähyherkkyydestä.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kausi Mestiksessä voisi tehdä Näkyvälle hyvää. Mutta kun Blues ei ole NHL-joukkue ja Näkyvä ei ole kahdensuunnan sopimuksella pelaava NHL-kiekkoilija, niin nämä "Vuosi Mestiksessä" -viritykset eivät ole lainkaan niin helppoja järkätä kuin tuolla rapakon takana.
 

msg

Jäsen
Ranta, Stålhammar ja Blomqvist sitten koittavat hinata Bluesia pudotuspeleihin. Tänään kaatui Ässät kotona 4-1 ja Stälhammar 2+2, Rantakin pari maalia ja Blomqvistillekin muutama syöttäpinna.
Vähän näytti siltä kuin Ranta olisi kuvitellut olevansa NHL-stara SM-liigassa, kun kuvitteli kai kieputtavansa kokonaisen viisikon yksin solmuun. Melkoista yhteen päähän pelaamistahan tuo oli, mutta aika tehotonta. Niin ja yv-pelissä kannattaisi joskus kokeilla muutakin kuin pakin vetoa viivasta.

Eipä taida tänä vuonna kannattaa laskea Kivilinna-palkinnon pisteitä, kun taitavat kaikki äijistä C:hen asti taistella tiukasti edes pudotuspelipaikasta. Eikä naisillakaan ole ollut aiempien vuosien kaltaista menoa tänä vuonna.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Suhteellisen tärkeät kaksi peliä jäljellä, jotta A-junnut pääsisivät edes pleijareihin. Tänään siis JYP vieraissa ja ekan erän jälkeen 0-3 johto. Lauantaina vielä SaiPa vieraissa ja voittoja tarvitaan. Eipä ainakaan ole organisaatiosta kiinni menestys sillä lähes kaikki mahdolliset avut on otettu edustuksesta mukaan.

Onhan ketjut Virkkunen - Stählhammar - Ranta sekä Blomqvist - Lajunen J - Sallinen J aika käsittämättömän kovia nuorten SM-liigaan.

Sen lisäksi vielä Näkyvä sekä Gröndahl näköjään kotiutettu takaisin Espooseen kun ovat hekin pelissä mukana. Sen lisäksi Laaksokin pelailee siellä.

Siis yksi erä pelattu: Blomqvist 2+0, J. Lajunen 1+1 sekä Näkyvä 0+3.

Luonnollisesti myös Uusivirran Lasse tehtaillut jo normaalit 0+2. En kyllä tajua ettei näin hyvällä luistelulla omaavaa ihan kohtuullisen kädellistä pakkia ole edes kokeiltu liigassa. On siellä huonompiakin ollut...
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Voittivat lopulta 1-3 JYPin.

Sijat 6-9 nyt: Ässät 65p (+16), Blues 65p (+14), Jokerit 64p (1 peli vähemmän) ja Ilves 63p. Joku lähtee lauluun.

Ilves ja Ässät pelaa viimeisellä kierroksella keskenään ja Blues kohtaa siis SaiPan. Eihän pleijaripaikkaa voi enää ryssiä. Toki mahdollisuudet vielä sijoihin 5-9. Ja jatkossa riippuen millä miehistöllä pelataan mahdollisuudet vaikka uusia viime vuotinen.

Mutta on tuo maalintekotehokkuus junnuissa juuri sitä mitä miehissäkin. Tänään laukaukset 93-23 Bluesille ja torjunnatkin 57-13 ja vain 3 maalia...
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sijat 6-9 nyt: Ässät 65p (+16), Blues 65p (+14), Jokerit 64p (1 peli vähemmän) ja Ilves 63p. Joku lähtee lauluun.
Lisätään tähän Ipan maalieroksi -5. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkoaika- tai rankkaritappio riittää viimeisessä ottelussa. Tällöin Ilves voi nousta tasapisteisiin, mutta Ässät jää taakse. Tällöin vastaan tulisi HIFK tai KalPa. Nämä olisi hyvä välttää puolivälierissä.
Mutta on tuo maalintekotehokkuus junnuissa juuri sitä mitä miehissäkin. Tänään laukaukset 93-23 Bluesille ja torjunnatkin 57-13 ja vain 3 maalia...
Tämä hämmästytti itseänikin. Mukana oli kuitenkin hyvin laukovat Laakso ja Blomqvist.
 

Robert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitos ja näkemiin
Sen lisäksi vielä Näkyvä sekä Gröndahl näköjään kotiutettu takaisin Espooseen kun ovat hekin pelissä mukana...

Ilmeisesti ei voi osallistua mestkisen pudotuspeleihin.

linkki
 

msg

Jäsen
Ilves ja Ässät pelaa viimeisellä kierroksella keskenään ja Blues kohtaa siis SaiPan. Eihän pleijaripaikkaa voi enää ryssiä.

Näemmä sitten pystyivät ryssimään. Lappeenrannassa turpaan 2 - 0. Ilves voitti Ässät ja Jokerit johtaa toiseksi viimeistä matsiaan Sportia vastaan kahden erän jälkeen 4-1.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Näemmä sitten pystyivät ryssimään.
Noloa jumalauta ! Viimevuoden mestari ei oo pleijareissa !
Noh, menee Bluesin tämän kauden linjan mukaisesti kuten kaikissa ikäluokissa, alemmasta ikäluokasta kun on nostettu pojat vanhempiin niin tässä on tulos.
Aikaansaannoksella ei ole merkitystä vaan syntymävuodella.

Bluesin junioreilla ei ole näköjään tärkeintä enää menestys SM-sarjoissa vaan joku muu, mikä ?

Loppui monella hyvällä pelimiehellä kausi hiukkasen liian aikaisin...
 

Number 11

Jäsen
Noloa jumalauta ! Viimevuoden mestari ei oo pleijareissa !
Noh, menee Bluesin tämän kauden linjan mukaisesti kuten kaikissa ikäluokissa, alemmasta ikäluokasta kun on nostettu pojat vanhempiin niin tässä on tulos.
Aikaansaannoksella ei ole merkitystä vaan syntymävuodella.

Bluesin junioreilla ei ole näköjään tärkeintä enää menestys SM-sarjoissa vaan joku muu, mikä ?

Loppui monella hyvällä pelimiehellä kausi hiukkasen liian aikaisin...

Onhan tämä tilanne hieman nolo kieltämättä. Blues yritti toki playoffs-paikkaa viime hetkillä hakea ihan tosissaan ja parin viime pelin kokoonpanot olivat tälle sarjatasolle todella kovia. A-junnuilla oli toki todella nuori joukkue ja ehkä suurin syy tähän oli kapea materiaali 90- ja 91-ikäluokissa. Näiden ikäluokkien parhaiden pelaajien kehityksen kannalta ASM ei enää ollut optimaalinen vaihtoehto.

Kärjen takana oli todella hiljaista ja kaikki kunnioitus herroille Forsström, Kilpeläinen, Mörsky, Manninen, Huovila, Tamminen, Roos, Nieminen (kaikki -90 tai -91) , mutta kukaan heistä ei vielä kyennyt nousemaan ratkaisurooliin tällä tasolla. Osa toki ihan kohtuullisia roolipelaajia. Heidän lisäkseen Valtteri Virkkusen kausi oli paha pettymys ja 6+6 30 otteluun oli selvästi vähemmän kuin olisin odottanut.

Nuoremmista ikäluokista parhaiden peluuttaminen ylempänä oli tässä tilanteessa järkevää ihan jo siksi, että he kuuluivat pelillisesti A-nuorissakin parhaaseen mahdolliseen kokoonpanoon. Tietenkin tämä näkyy näiden nuorempien ikäluokkien pärjäämisessä. Tästä päästään tuohon kysymykseesi siitä, mikä Bluesin junioreissa tärkeintä. Mielestäni vastaus on yksittäisten pelaajien kehittäminen. Olisihan Nättistä, Blomqvistia, Näkyvää, Gröndahlia, Laaksoa jne. voitu peluuttaa vaikka koko kausi A-junioreissa. Samalla olisi voitu jättää Halinen, Aaltonen, Ruotsalainen ja puolustuksesta Hovinen, Kettukangas, Valkonen ja Matilainen B-nuoriin. Joukkueiden menestyksen kannalta ero olisi ollut todella merkittävä. Sen sijaan pelaajien kehityksen kannalta useiden kohdalla kyseessä olisi ollut katastrofaalinen virhe.

Mielestäni Bluesin linja on ehdottomasti oikea ja junnujoukkueiden menestyksen sijaan yksilöiden kehittämiseen on panostettava. Nyt taisi tosin jäädä monelle luu käteen, kun edustukseen ei mahdu ja pelit päättyivät tähän. B-junioreihinhan on tarjolla ihan huikea joukkue mikäli vaan kaikki siellä pelikelpoiset mukaan otetaan.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mielestäni Bluesin linja on ehdottomasti oikea ja junnujoukkueiden menestyksen sijaan yksilöiden kehittämiseen on panostettava. Nyt taisi tosin jäädä monelle luu käteen, kun edustukseen ei mahdu ja pelit päättyivät tähän. B-junioreihinhan on tarjolla ihan huikea joukkue mikäli vaan kaikki siellä pelikelpoiset mukaan otetaan.
Jepulis! Onhan se Kivilinna-palkinto mukava voittaa silloin tällöin, mutta junnuissa kuuluu keskittyä yksilöihin. Joskin samaan henkeen on sanottava, että Bluesin organisaatiolla on tässä vielä hommaa. Joku on pielessä, kun juniorimylly tuottaa lähes pelkästään 170 senttisiä pörrääjiä joilla on umpisurkea laukaus. Ne harvat kookkaat pelaajat ovat lähes poikkeuksetta pehmeitä ja suht kädettömiä.

Kysymys: mikä on B-2 ikäluokka? Tiedän B-junnuissa pelaa yhtä aikaa kaksi ikäluokkaa, mutta tämä B-2 on kyllä ihan tuntematon.
 

dimmu

Jäsen
Mielestäni Bluesin linja on ehdottomasti oikea ja junnujoukkueiden menestyksen sijaan yksilöiden kehittämiseen on panostettava.

Oikein.

A-junioreissa mielestäni tehtävänä on kehittää pelaajia mahdollisimman hyvin, eikä hakea sitä menestystä joka vuosi sillä, että siellä pelaa liian hyviä pelaajia a-junioreihin, sellaisia, joita a-junioripelit eivät kehitä enää. Onhan sekin vaihtoehto, että otetaan mestaruuksia sillä, että peleissä pelaa näitä, ketkä ovat jo mestis- tai liiga-tason pelaajia, mutta peluutetaan a:ssa sen takia, että joukkue menestyy. Organisaatiolle on enemmän hyötyä siitä, että mahdollisimman moni pelaaja kehittyy, ja lähes joukkueellinen pelaajia kehittyy liiga- tai mestistason pelaajiksi, kuin se, että parin vuoden aikana samat pelaajat pelaavat a:ssa pari mestaruuskautta, ja sen jälkeen pari pelaajaa nousee liigaan.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
The Nikkari kirjoitti:
Jepulis! Onhan se Kivilinna-palkinto mukava voittaa silloin tällöin, mutta junnuissa kuuluu keskittyä yksilöihin. Joskin samaan henkeen on sanottava, että Bluesin organisaatiolla on tässä vielä hommaa.
Joku on myös pielessä Espoolaisessa junnuvalmennuksessa kun ei omia pelimiehiä saada kehitettyä tästä isosta pelaajamassasta, vaan ulkopuolelta imuroidaan Akatemiaan ja se ei todellakaan ole ilmaista.
Eli, jos et ole 15 vuotiaana mj-tasoa, vaikka pelaisit Bluesissa tai KEspoossa, niin olet nobody ja tilalle hemmo keski-suomesta, pitkäjänteistä touhua sano. Kun nämä omat pojat on laitettu sivuun ja nämä importit on nostanu kytkintä 19v ikäisenä jonnekkin muualle niin ei ihme että ikäluokka on vähän "kapea". Tää kuvio on nähty jo muutaman kerran ja paljonkohan tää lysti oikein maksaa Oy:lle...

Montako Kähköstä on menetetty tämän takia ?

The Nikkari kirjoitti:
Kysymys: mikä on B-2 ikäluokka? Tiedän B-junnuissa pelaa yhtä aikaa kaksi ikäluokkaa, mutta tämä B-2 on kyllä ihan tuntematon.
B-ikäluokassa pelaa tänä vuonna 92- ja 93-syntyneet. B2 on se ns "nuorempi B" jotka ovat näitä 93:sia. Tämä B2-sarja on tehty sentakia että on parempi päästä nuorempana B-ikäisenä pelaamaan kuin istumaan penkin päässä. B-ikäluokassa lopettamis-% on kaikkein suurin ja tätä B2:lla koitetaan ehkäistä.
Tämän hyvän idean kilpatasolla ovat ottaneet kaikki muut käyttöön paitsi Blues, Hifk ja Jokerit, koska näissä organisaatioissa imuroidaan maalta senhetken parhaat pelimiehet ja potkitaan omat junnut nevadaan jos et halua istua katsomossa.

Semmoinen vaikutelma on tullut että Espoolaiset pärjäävät kansallisesti hyvin E-D-C2 -junnuissa mutta kun tullaan vanhempiin niin onkin vähän vaisumpaa, miksi ?

Espoossa taitaa olla kaikkein eniten pelipaikkoja C-A junnuissa höntsätasolla, ollaan ylpeitä siitä. Laadukas Espoolainen junnutuotanto on illuusio. Mallia voisi ottaa vaikka Kuopiosta.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
On tietty ikävää että A-junnujen kausi katkesi mutta jos sillä saatiin tällä kaudella ajettua sisään muutamia pelaajia "lopullisesti" liigajoukkueeseen (J.Lajunen, Laakso, Ranta) jotka ensi/tulevina kausina ovat osa liigajoukkueen runkoa niin se on sen arvoista. Ainakin mun papereissa A-junnujen ensisijainen tavoite on kasvattaa pelaajia liigamiehistöön. Jos kiekosta joskus aiotaan tehdä Espoossa edes suht kannattava bisnes se on myös yksi oiva tapa siihen.

On myös harmi jos espoolaisia junnuja heitetään syrjään "junan tuomien" edestä mutta jos nyt miettii näitä ketkä ovat liigarinkiin murtautunut niin kuinka moni nyt oikeastaan on muualta? Salliset, Lajuset, Kähkönen, Miettinen, Ranta ja Ståhlhammar ovat ainakin mun mielestä espoolaisia, Kurki & Laakso taas alunperin eivät. Ja ensinmainitun seitsikon ympärillehän joukkuetta nyt kasataan. Ok, onhan siellä vielä mm Nättinen ja Blomqvist muualta mutta toisaalta sitten myös Näkyvä & Gröndahl "espoolaisina". Em nelikko nyt tosin ei mun mielestä ole liigatasolla vielä lyöneet läpi.
 

trap

Jäsen
Pahoittelen tietämättömyyttäni, mutta mistäs muualta Blomqvist on? Jatkoajan pelaajakortinkin mukaan ainakin B-junnuista saakka pelannut Espoossa, ja olen elänyt uskossa että nuoremmastakin asti.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Pahoittelen tietämättömyyttäni, mutta mistäs muualta Blomqvist on? Jatkoajan pelaajakortinkin mukaan ainakin B-junnuista saakka pelannut Espoossa, ja olen elänyt uskossa että nuoremmastakin asti.
On on. Ihme ajatuskatko mulla tossa sillä kyllähän Sami ainakin jo C-junnuista asti on Espoossa pelannut.
 

Grafite

Jäsen
Täysin espoolainen, sillä hän on myös jäähongan kasvatti, missä on kaikki kautensa pelannut ennen Bluesiin siirtymistä vanhemmassa C:ssä.

Mutta tämä täysin espoolainen kultakimpalehan ollaan ilmeisesti päästämässä lähtemään pois seurasta kauden jälkeen. Pitäisi oikeasti yrittää tehdä jotain asialle nyt kun ei vielä ole liian myöhäistä. Voitaisiin lähettää palautetta asiasta P.Matikaiselle ja J.Vuoriselle.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Nikke kirjoitti:
On myös harmi jos espoolaisia junnuja heitetään syrjään "junan tuomien" edestä mutta jos nyt miettii näitä ketkä ovat liigarinkiin murtautunut niin kuinka moni nyt oikeastaan on muualta?
Ja vois vielä kysyä että kuinka moni "junan tuoma" on käyny kääntymässä 2-3 vuotta ja lähteny sitten jonnekkin muualle, ja taas kustiin omien poikien kintuille. Kuka voitti ?
Jos halutaan olla vähänkin ylpeitä omasta kasvattajatyöstä niin pidettäis sitten vähän paremmin huolta näistä omista pojista.

Toki hienoa että nuo mainitut ovat breikanneet liigatasolle. Taitaa tosin pikku-Jönnin ja Ståhlhammarin osoitteet olla enskaudella jossain muualla kuin Espoossa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kaikille ei vaan ole liigassa tilaa, se pitää hyväksyä. Edes joka vuosi ei voi A:sta nousta ja taidon sekä talentin lisäksi tarvitaan aina roppakaupalla onnea/tsägää/yhteyksiä/oikeita kuun asentoja, jotta liigapaikka - tai edes mahdollisuus sellaiseen - aukeaa.

Aika harvassa jengissä on tätäkään määrää omia kasvatteja sopimuksen alaisena, puhumattakaan siitä, että peliaikaa saisivat äijissä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös