Kiekko-Espoon juniorijoukkueet

  • 966 235
  • 2 819

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Pikku-Granlund oli todella pieni häkkipää, joka ei tosiaan erottunut missään. Hieno voitto, mutta onko jätkillä paskat luistimet? Joka vaihdossa oli about kolme kertaa joku Bluesin jätkä masullaan jäällä. Usein vielä samat kaverit useasti (11,44). No ehkä ne yritti niin kovasti. Volden vähän pomputti, mutta melko vähällä pääsi ja parempi voitti.

Meinasin kysyä Tomekilta, jotta saiko auton helposti parkkiin. En saanut tilaisuutta, kun se spekuleeras "varo ettei talos pala" Rautakorven kanssa. Helvetisti oli muutenkin skoutteja ja muita yleisneroja paikalla.

Putia tuli ikävä, sillä yleisöä oli, mutta nykyään on elokuvissa enempi meteliä viikonloppuisin kuin tänään oli hallissa. Puti olisi yksin pessyt muun hallin huudoillaan.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Välierät sitten alkoivat. Matsi jäi väliin aikatauluongelmien vuoksi, mutta liiton sivujen tulosseurannan pohjalta näyttäisi, että aika yhteen maaliin on pelattu. Blues siis otti voiton Ilveksestä lukemin 6 - 1. Sunnuntaina jatketaan Tampereella ja tiistaina sitten taas Matinkylässä.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
C-junnut voittivat juuri JYPin 3.puolivälierässä ja menivät välieriin voitoin 3-0. B-junnuilla on välieräsarja Jokereita vastaan jo käynnissä ja siellä voitot on 1-1, kolmella voitolla finaaliin.

Erinomaiselta näyttää tämä kausi junnujen puolella! Tulisiko jopa useampi mestaruus Espooseen?
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Pakko kyllä arvostaa Bluesin työtä junioripuolella. Käsitteekseni siellä on rakennettu hyviä pohjia jo useamman vuoden ajan kuntoon junioripuolelle ja nyt tuo homma alkaa tuomaan tulosta todella laajalla rintamalla. Veikkaisin, että Espooseen menee keväänä 1 mestaruus sekä jonkinväriset mitalit kaikista ikäluokista. Kova suoritus!

Onneksi meilläkin on vihdoin alettu laittamaan junnupuolta kuntoon, koska niin monta ikäluokkaa ja lahjakasta pelaajaa on hukattu vuosien saatossa esim. huonon valmennuksen takia. Itse veikkaankin, että muutaman vuoden päästä meilläkin päästään yhtä hyvään tilanteeseen kun Bluesissa tällä hetkellä ja tulevina vuosina Jokerit ja Blues vääntämät useissa ikäluokissa kovaa kilpaa mestaruuksista.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
A-junnut ottivat toisen voiton välieräsarjassa Ilvestä vastaan luvuin 3-6. Finaalipaikka on tarjolla tiistaina Matinkylässä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ja finaalipaikkahan irtosi tänään. Kahta aikaisempaa en nähnyt, mutta tänään Ilves oli minun mielestäni(ja torjuntojenkin valossa) hallitsevampi osapuoli. Volden oli mies paikallaan ja vaihteeksi Manniselle hattutemppu. Useamminhan laiturit Mörsky ja Forsström ovat näitä maaleja paukutelleet. Ipa pyöritti ensi minuutit, mutta Manninen iski ensimmäisellä laukauksella maalin edestä maalin.

Aittokallio oli tänään otettu liigasta mukaan ja mukana olivat myös Jokipakka, Keränen ja Peltola. Bluesilta oli sitten vastaavasti Näkyvä ja Laakso.

Ensi tiistaina alkavat sitten finaalipelit.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Bluesin B raiskasi Jokerit 4.välierässä 0-6 ja tasoitti voitot 2-2:een. Finaalipaikka ratkeaa Matinkylässä perjantaina.
 

trap

Jäsen
Bluesin B raiskasi Jokerit 4.välierässä 0-6 ja tasoitti voitot 2-2:een. Finaalipaikka ratkeaa Matinkylässä perjantaina.

Ajeltiinko siellä veskaria vai mistähän syystä Blues vaihtanut maalivahtia samaan aikaan Jokerien estämisjäähyn kanssa?

A-junnuissa pääsääntöisesti esiintyneet Rooba ja Aaltonen ratkaisurooleissa.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Miska Sydänmaa

Loukkaantui eilen toisessa erässä, ja tilanne oli vakava, koska Miskan jalat eivät jäällä maatessa liikkuneet. Sairaalassa Miskan jalat alkoivat kuitenkin toimimaan ja hän on päässyt tänään jo sairaalasta. Jäälle pääsee pian.

Hienoa, että homma meni näin!
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Loukkaantui eilen toisessa erässä, ja tilanne oli vakava, koska Miskan jalat eivät jäällä maatessa liikkuneet. Sairaalassa Miskan jalat alkoivat kuitenkin toimimaan ja hän on päässyt tänään jo sairaalasta. Jäälle pääsee pian.
Mukava kuulla, että selvittiin säikähdyksellä. Voisitko kertoa loukkaantumiseen johtaneesta tilanteesta? Yhteentörmäys?
 

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukava kuulla, että selvittiin säikähdyksellä. Voisitko kertoa loukkaantumiseen johtaneesta tilanteesta? Yhteentörmäys?
Kiekko Jokereista katsoen maalin oikean kulman takana. Veska pysäyttää kiekon pakille maalin kulman taakse ja lähtee itse luistelemaan takaperin takaisin maalin eteen. Jokereiden Honkonen luistelee karvaamaan keskilinjaa pitkin. Pakki feikkaa lähtevänsä oikeaan kulmaan, mutta tekee nopean käännöksen ja lähteekin kiertämään maalia. Honkonen vastaa tähän vaihtamalla suuntaa mennäkseen maalin edestä, mutta luistimista loppuu pito kantatessa ja kaatuu pitkin pituuttaan. Honkonen keilaa maalivahdin takaapäin keskivartalolla juuri maaliviivan takana maalin kulmalla. Veska löi ilmeisesti päänsä/niskansa tai selkä retkahti, kun kaatui yllättäen taakseen. Oli mielestäni 100% vahinko, eikä tuomari muuttanut alkuperäistä 2-minuuttista. Saatanan pelottava tilanne, veska jäi makaamaan, eikä aluksi kukaan Bluesista mennyt tarkistamaan tilannetta, kun oli toinen erä. Veska ei liikkunut mihinkään, ennenkuin vietiin ilmapatjalla 40min ajan jälkeen. Onneksi katsomosta löytyi lääkäri tai sitten joku veti roolia ja erittäin mukava kuulla, että jalat liikkuu.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
B-junnut meni myöskin finaaliin voittamalla Jokerit 6-3. Ei Jokereilla kasetti näemmä kestänyt, kun vikalla minuutilla on laitettu hulinaksi.

Huikea suoritus, että Blues on jokaisessa ikäluokassa + naiset vielä mukana taistelemassa mitaleista.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Ja B-junnut ottivat ensimmäisen kiinnityksen kultaiseen mitaliin voittamalla TPS:n vieraissa lukemin 3-5! Mahtava alku kyllä, ei voi muuta sanoa!
 

Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kolikon kääntöpuoli taisi olla se, että C-junnut hävisivät oman kolmannen välieränsä TPS:lle 0-8 !. Voitot silti edelleen sinisille 2-1.

Taustalla taitaa olla se tosiasia, että C-junnujen kärkipelaajat pelasivat samaan aikaan B-junnujen peliä.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Kolikon kääntöpuoli taisi olla se, että C-junnut hävisivät oman kolmannen välieränsä TPS:lle 0-8 !. Voitot silti edelleen sinisille 2-1.

Taustalla taitaa olla se tosiasia, että C-junnujen kärkipelaajat pelasivat samaan aikaan B-junnujen peliä.

No ei sieltä puuttunut kuin yksi hyökkääjä (Koivistoinen) ja yksi puolustaja (Ilvonen). Pelissähän Blues C oli aivan käsittämättömästi kokoajan aivan jaloissa. Liekö pojat luulleet onko homma jo ohi.

Ei kuitenkaan kahden pelaajan puuttuminen näin paljon vaikuta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Huomenna muuten alkavat finaalit klo 19.00 tutussa paikassa. Saas nähdä pääseekö vieläkin kausarilla sisään. Ainakin lauantain matissa esitetyssä mainoksessa niin luvattiin.
 

Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
No ei sieltä puuttunut kuin yksi hyökkääjä (Koivistoinen) ja yksi puolustaja (Ilvonen). Pelissähän Blues C oli aivan käsittämättömästi kokoajan aivan jaloissa. Liekö pojat luulleet onko homma jo ohi.

Ei kuitenkaan kahden pelaajan puuttuminen näin paljon vaikuta.

Eikös Janne Puhakka ollut myös B:n mukana? No yhtäkaikki, ei se vaikutus tietenkään näin suuri siltikään pitäisi olla, vaikka tärkeistä pelaajista puhutaankin.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Käsittämättömästi taas 9-3 tukkaan Tepsiltä C-junnujen välierissä. Nyt on sitten voitot tasan 2-2 ja ratkaiseva matsi pelataan Matinkylässä torstaina. Aika kova henkinen nousu täytyy tapahtua jos Blues tuosta vielä finaaleihin menee.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Mitä tuolla C:ssä on tapahtunut? Onko TPS saanut mukaan joukon B:ssä pelanneita vai mitä? Tuntuu oudolta, että kahden voiton jälkeen tulee noin tylyjä lukemia.
 

Luigi4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Flames
Ensiviestiä :D

Blues B hävisi neljännen finaaliottelun turussa 4-2 (viimeinen maali tyhjiin). Bluesin maalit viimeisteli Puhakka ja Seppälä.

Nyt on kaikilla juniorijoukkueilla tappiot alla, loistava tilanne ei näytäkkään enää niin hyvältä. Nyt pitäisi saada jengit voittokantaan, jotta saataisiin Espooseen mestaruuksia!

Huomenna on C:ssä todennäköisesti vahvistukset mukana (Ikonen, Ilvonen, Koivistoinen ja Puhakka), joten eiköhän nuo pojat nosta Bluesin voittoon turkulaisista. A:lla on myös kova paikka Jyväskylässä, saa nähdä miten Dufva-pelitavan omanneen joukkueen kanssa käy vieraskaukalossa. Forsströmin johtaman kentän pitää ainakin nostaa tasoa viime ottelusta, puolustushan toimi mainiosti.
 

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Blues B hävisi neljännen finaaliottelun turussa 4-2 (viimeinen maali tyhjiin). Bluesin maalit viimeisteli Puhakka ja Seppälä.

Nyt on kaikilla juniorijoukkueilla tappiot alla, loistava tilanne ei näytäkkään enää niin hyvältä. Nyt pitäisi saada jengit voittokantaan, jotta saataisiin Espooseen mestaruuksia!

Huomenna on C:ssä todennäköisesti vahvistukset mukana (Ikonen, Ilvonen, Koivistoinen ja Puhakka), joten eiköhän nuo pojat nosta Bluesin voittoon turkulaisista. A:lla on myös kova paikka Jyväskylässä, saa nähdä miten Dufva-pelitavan omanneen joukkueen kanssa käy vieraskaukalossa. Forsströmin johtaman kentän pitää ainakin nostaa tasoa viime ottelusta, puolustushan toimi mainiosti.

No eihän Forsström johda mitään kentällisiä. A-junnuthan oli aivan jaloissa koko pelin ja ihan turha sanoa, että puolustus toimi mainiosti. Kyllähän he olivat hätää kärsimässä useaankin. Kuitenkin 0-2 tai 0-3 oli lähempänä kuin espoolaisten voitto. Olihan ykkösketju kuitenkin se mikä pystyi edes vähän laittamaan hanttiin.

Ja taas tämänkin pelin perusteella on ihan turha haikailla Näkyvää tai puhumattakaan Hakanpäätä liigan rosteriin ensi kaudelle. Täällä on kuitenkin muutamia nimimerkkejä ketkä aina mainitsevat jotain Hakanpäätä tai Mörskyä kokoonpanoon.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Täällä on kuitenkin muutamia nimimerkkejä ketkä aina mainitsevat jotain Hakanpäätä tai Mörskyä kokoonpanoon.

Onko heittää parempia tilalle? Nimittän A:sta pitää nousta aina pari nimeä liigapiireihin per kausi, muuten homma seisahtuu. Ei heidän tarvitse nousta ykkösketjuun samantien, kunhan haistelevat ilmapiiriä. Muutenkin aika erikoista, jos tuomitset kaverit yhden matsin perusteella, Mörsky ainakin tainnut pelata aika hyvän runkosarjan?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onko heittää parempia tilalle? Nimittän A:sta pitää nousta aina pari nimeä liigapiireihin per kausi, muuten homma seisahtuu.
No eihän se nyt voi olla itse tarkoitus, että joka ikinen kausi joku nousee. Silloin nousee, kun rahkeet riittävät. Kurki, Miettinen, Kähkönen, Lehtonen, V. Lajunen, Koskinen, Ranta, T. Sallinen, J. Lajunen, J. Sallinen, Blomqvist ja 2*Koskiranta ovat syntyneet 86-90. Se on kolmetoista pelaajaa "viiden vuoden" sisään, joka on aivan erinomainen tahti, mutta sen ei pidä automaattisesti olettaa jatkuvan. Eikä varsinkaan väkisin. Tulee lahjakkaampia ikäluokkia ja vähemmän lahjakkaita. Ei siinä sen kummempaa.

Valitettavasti Bluesin menestys junnuissa perustuu joukkuepelaamiselle eikä huippuyksilöitä ole kovinkaan monessa ikäluokassa edes Suomen mittapuulla. Mielummin olisivat siellä sarjan keskivaiheilla ja eläisivät muutaman yksilön kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös