Mainos

Kiekko-Espoo kaudella 2024–2025 – paluu Liigaan

  • 192 214
  • 1 981

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Pakkipohdintaa - sytyn!

Itselleni pakiston mysteerimies on ollut Koch, josta en ole oikein saanut mitään otetta. Siksi olen katsonut häntä hiukan tarkemmalla silmällä pari edellistä peliä. Selkein havainto, joka yllätti itsenikin, on se, että hänhän on aivan älyttömän taitava luistelija. Sanoisin, että kevyesti joukkueen paras luistelija teknisesti. Luistelu on niin sulavaa ja vaivatonta, että vetää välillä vaihtoja hyvinkin matalalla sykkeellä, kun jo pelkällä liu'ulla pärjää.

Toisaalta hänen luistelustaan puuttuvat rytmit. Koch tuntuu menevän sellaisella peruspakki-dieselillä joka tilanteessa, ja esim puolustuspään pyörityksissä hän ei oikein pysy mukana suunnanmuutoksissa. Tämä viittaa siihen, että salilla olisi tekemistä.

Toinen minua hiertävä juttu tämän tanskalaisen kanssa on asenne/luonne. Puolustaminen on hänellä ennemmin mailalla tökkimistä, kuin kropalla puolustamista, eikä kaksinkamppailupelaaminen ole parasta mahdollista. Väitän, että vastustajien hyökkääjillä ei ole kovinkaan hankalat olot maalin edessä, kun Koch on luutimassa.

Paljon pohdintaa herättänyt Seppälä on monessa mielessä Kochin vastakohta: siinä missä Koch pelaa matalilla kierroksilla, haluaa Seppälä mahdollisimman korkeat kierrokset ja korkean intensiteetin, jotta syttyisi. Siinä missä Koch on taitava mutta vähän arka, on Seppälä lahjoiltaan keskinkertainen, mutta luonteeltaan hurja ja pelityyli todella aktiivinen. Lopputulemana se, että Seppälä on useimmiten siellä missä tapahtuu, vaikkei aina osaisikaan, ja Koch vastaavasti tyylittelee lievästi pelin ulkopuolella.

Pelaajan temperamenttia ei ole ihan helppo lähteä muuttamaan, mutta kokonaisuuden kannalta olisi varmasti hyvä, jos näiden kahden pelaamista saisi viilattua vähän toisiaan lähemmäksi. Eli Kochille vähän enemmän munaa, meininkiä ja kiekollista peliä, Seppälälle vähän vähemmän höyryämistä ja rooli asteen verran peruspakkimaisempaan suuntaan.
 
EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
En nähnyt peliä, mutta seurannan perusteella pelattiin hyvin ja Rimpinen pimensi Lukon yritykset. Miltä peli näytti? Vieläkö samat nimet ongelmissa? Jännä miten paljon näemmä peliesitykset vaihtelee pelistä toiseen. Ongelmia valmistatumisssa peleihin?
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
En nähnyt peliä, mutta seurannan perusteella pelattiin hyvin ja Rimpinen pimensi Lukon yritykset. Miltä peli näytti? Vieläkö samat nimet ongelmissa? Jännä miten paljon näemmä peliesitykset vaihtelee pelistä toiseen. Ongelmia valmistatumisssa peleihin?
Erittäin hyvä peli. Ehjä kokonaisuus, jossa kolmannessa jouduttiin ottaa vastaa. Seppälä oli hukassa maalissa ja Liedes oli muutamassa tilanteessa löysä, mutta eipä oikeastaan kellekkään voi kriittikkiä tästä antaa. Edes edellämainituille.
 
FrenchFilms

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Rehellisesti itse en kyllä ennakkoon budjetoinut tästä pelistä 3 pistettä.

Todella tasapainoinen 60min. Alun turhat jäähyt, kun tapettiin niin avaimet voittoon oli käsissä. Rimpinen dominoi ihan huolella. Varsinkin noi ensimmäisen erän pelastukset todella isoja pelin kannalta ja lopunkin Lukko-rynnistys kestettiin.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei se mestaruus realistinen tavoite ole.

Mutta en minä mitään syytä nää sille, miksi K-Espoo ei voisi olla keväällä 2025 Suomen mestari.
Mutta... jos mikä tahansa muu kuin mestaruus tyydyttää, ei koskaan sitä mestaruutta voita. Maailma on täynnä "hyviä kakkosia".
 
jayy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ennen kauden alkua mestaruus ei ollut realistinen tavoite. Nyt kun noin puolet runkosarjasta on pelattu, en näe mitään syytä sille, miksei se olisi ainoa tavoite.

Joukkue on ylittänyt kaikki odotukset. Parhaillaan pelaa aivan uskomattoman hyvää jääkiekkoa, kenties liigan parasta. Kun saadaan nukahdukset ja muutamat ohipelit pois (kuten keskiviikon KooKoo-peli, vaikka se onnistuttiinkin voittamaan), niin eihän tätä mestaruusjunaa estä mikään.

...paitsi ehkä Saipa. Perkele ne on kovia.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

28.12. Toistan: 28.12.
 
Phanttomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Dallas Stars
Sinne muuten on varattu yhdistyksen puolelta 100 lippua... matkaluuriin vaan viestiä, olisi hienoa saada kaksi bussia tähän kärkitaistoon liikkeelle.
Toivottavasti täyttyy ja saadaan myös sinistä omatoimien kautta hyvin halliin. Itse joudun omatoimi porukan kautta tähän peliin iskeä. Liput alkaa olla hyvin lopussa niin bussit täyteen ja hophop kaikki omatoimi saapujat liput nappaamaan.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Hyvä tilastollinen indikaatio tuloksellisesti erinomaisesta alkukaudesta on muuten myös se, että Ilvestä lukuunottamatta ollaan jo nyt onnistuttu jokaiselta Liigajoukkueelta keräämään pisteitä. Ja lauantainahan on mahdollisuus rikkoa se viimeinenkin este kun Ipa tulee vastaan. KalPa on Ilveksen lisäksi ainoa joukkue jota vastaan puuttuu voitto tililtä, ja se ollaan kohdattu vasta yhdesti jolloin hävittiin rankkareilla.

Pisteet tähän mennessä eri joukkueita vastaan tarjolla olleista:

HIFK (2/9) (kaksi keskinäistä ensimmäisellä viikolla) (puuttuu 3p voitto vielä)
HPK (3/6)
Ilves (0/6) (puuttuu vielä pisteet)
Jukurit (11/12)
JYP (2/6) (puuttuu 3p voitto vielä)
KalPa (1/3) (puuttuu vielä voitto)
KooKoo (5/6)
Kärpät (5/6)
Lukko (3/6)
Pelicans (3/3)
SaiPa (3/6)
Sport (3/3)
Tappara (6/6)
TPS (5/6)
Ässät (4/6)

Kymmenen eri joukkuetta kuudestatoista onnistuttu jo voittamaan varsinaisella peliajalla näin paluukaudella, mikä on mielestäni näin puolen runkosarjan jälkeen kiitettävä suoritus. Mielenkiintoista katsoa miten tämä tilasto päivittyy loppukauden osalta.

Päivitetty 11.12.
 
Viimeksi muokattu:

Tonnikala

TPS (2/3) (puuttuu 3p voitto vielä)
Ässät (4/6)

Kymmenen eri joukkuetta kuudestatoista onnistuttu jo voittamaan varsinaisella peliajalla näin paluukaudella, mikä on mielestäni näin puolen runkosarjan jälkeen kiitettävä suoritus. Mielenkiintoista katsoa miten tämä tilasto päivittyy loppukauden osalta.
Pitää toivoa, että Aho saa piiskattua jengin niin kettumaiselle pelipäälle, että hiljennetään pari tuhatta vierasmatkailijaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Pitää toivoa, että Aho saa piiskattua jengin niin kettumaiselle pelipäälle, että hiljennetään pari tuhatta vierasmatkailijaa.
Lepoetu ainakin on meidän puolella. Ilveksellä viikon neljäs peli kuuteen päivään kyseessä.

Näkisin että nyt jos koskaan olisi sauma lyödä luu Ilveksen kurkkuun.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Lepoetu ainakin on meidän puolella. Ilveksellä viikon neljäs peli kuuteen päivään kyseessä.

Näkisin että nyt jos koskaan olisi sauma lyödä luu Ilveksen kurkkuun.

Viimeksi ajattelin että nyt jos koskaan on sauma, kun Ilves tuli paikallispelin perään seuraavana päivänä Espooseen. Fokus ja keskittyminen oli varmasti täysillä eilisessä.

No, mitäs kävi. Espoo unohti, että oli liigapeli...
 
Seinä44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid
Viimeksi ajattelin että nyt jos koskaan on sauma, kun Ilves tuli paikallispelin perään seuraavana päivänä Espooseen. Fokus ja keskittyminen oli varmasti täysillä eilisessä.

No, mitäs kävi. Espoo unohti, että oli liigapeli...
Hyvinhän Espoo tuon pelin pelasi. Maalinteko oli vain todella vaikeaa ja Rimpisellä ohipäivä tuolloin. Muuten peli näytti todella paljon paremmalta kuin monessa tämän kauden otteluissa!
 
Phanttomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Dallas Stars
Eiköhän lauantaina ole revanssihenki suuri ja täysi halli myös iso fiiliksen tuoja. Huomisesta hyvä tulos myös varmasti antaa fiilistä. Ilveksestä ei muodostu mörköä.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No, mitäs kävi. Espoo unohti, että oli liigapeli...
Valmentajien suusta tulee välillä asiaa. Aho on useampaankin kertaan puhunut pelirytmin merkityksestä. Eli pitkät tauot pelien välissä ovat olleet joukkueelle ongelmallisia (toki niistä on myös hyötyä).

Toinen asia mistä Aho on puhunut on että onnistumisten jälkeen itseluottamus kasvaa välillä liikaakin ja aletaan neppailemaan. Pitäisi kuitenkin vaan kyetä jatkamaan suoraviivaista peliä. Alkukaudesta tämä oli isompi ongelma.
 
Phanttomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Dallas Stars
Valmentajien suusta tulee välillä asiaa. Aho on useampaankin kertaan puhunut pelirytmin merkityksestä. Eli pitkät tauot pelien välissä ovat olleet joukkueelle ongelmallisia (toki niistä on myös hyötyä).

Toinen asia mistä Aho on puhunut on että onnistumisten jälkeen itseluottamus kasvaa välillä liikaakin ja aletaan neppailemaan. Pitäisi kuitenkin vaan kyetä jatkamaan suoraviivaista peliä. Alkukaudesta tämä oli isompi ongelma.
Joo tuo pelirytmi on välillä varsinkin ikävästi näkynyt kotona breikin jälkeen. Viime viikolla esim kun tauon jälkeen tiukka kotipeli ja voitto niin ohoh ukot painoi vieraissa Lukon auki. Nyt pitäisi 2 kotipeliä iskeä pelirytmillä haltuun. Ehjää 60min pelaamista tarvitaan kuten Aho sanonut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös