Kovasti toimistolla tehdään (ja on tehty jo pitkin kautta) duunia, jotta ensi kausi olisi parempi kuin tämä myös urheilullisesti.
Tältä kaudelta on saatu paljon dataa ja oppeja myös niihin talouden ennakoinnin asioihin (tietysti pitää toivoa, että toimistolla opitaan joukkuetta nopeammin asioita). Sen vuoksi myöskään sellaisia isoja yllätyksiä ei pitäisi tulla, mitä viime kevään ja kesän aikana tuli.
Kyllä itse uskon, että niin joukkue kuin kaikki muukin toiminta ympärillä on fiksummin toteutettu ja paremmin ennakoitu kuin tällä kaudella oli. Täysin luottava olo, että joka osa-alueella ollaan ensi kaudella vahvempia ja valmiimpia.
Ja tuohon yhteen aiheeseen - se, mitä itse näin ja koin, Koch on pelaajia, joille kyllä antaisin ehdottomasti jatkoa, mutta toisaalta oma näkymä on hyvin kapea. Jos ei jatka, siihen on varmasti hyvä syy.