Mainos

KHL-kausi 2022–2023

  • 29 347
  • 94

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
KHL-joukkueista on vapautunut ja vapautumassa kärkiketjujen pelipaikkoja, kun suurin osa ulkomaalaispelaajista on siirtymässä pois sarjasta ensi kaudelle.

Noin viikko sitten näin otsikon, jonka mukaan 16 viime kauden ulkomaalaispelaajista oli uutisointihetkellä jatkamassa KHL:ssä. Jutussa väitettiin erityisesti osan kanadalaispelaajista olevan rekrytoitavissa jatkosopimuksilla sarjaan ja todettiin myös uusia nikkareita olevan haussa ensi kaudelle. Ulkomaalaispelaajien määrä tulee kuitenkin laskemaan eikä osa joukkueista edes näytä etsivän heitä riveihinsä vaan antaa omille nuorille mahdollisuuden tai houkuttelee nuoria Pohjois-Amerikan sarjoista ”kotiin”.

Eilen julkaistiin muutamia ainakin itseäni kiinnostavia pelaajasiirtoja:

- Jokereissa pelannut kanadalaispuolustaja Alex Grant on tehnyt sopimuksen SKA:n kanssa. Sopimus on yksivuotinen.
- Kaksi kanadalaissentteriä jatkaa ensi kaudella Dynamo Moskovassa: Eric O’Dell ja Weal.

O’Dellin jatkoa voi pitää erikoisena, koska hän jätti viime kauden kesken Dynamo - Severstal -pudotuspelisarjan jälkeen henkilökohtaisiin syihin vedoten. O’Dell on erinomainen pelaaja ja nousi viime kaudella Dynamon kapteenistoon, vaikka pelasi joukkueessa ensimmäistä kautta.

Weal tulee Dynamoon Ak Bars Kazanista vaihtokaupassa, jossa toiseen suuntaan liikkuu Stanislav Galimov.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ihan laatu-ulkkareita KHL näköjään edelleen vetää. Nähtävästi useampien kanukkien keskuudessa urheilu ja talous ovat edelleen politiikan sijasta ykkösprioriteetteja seuravalinnassa.

Puheet KHL:n kuolemasta olivat selvästi kovin ennenaikaisia. Jotkuthan olivat keväällä kovin varmoja siitä, ettei KHL:ään lännestä pelaajia enää mene, mutta nähtävästi pahasti väärässä ovat olleet.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ai vieläkin tälle sarjalle löytyy omat faninsa ja puolesta puhujat täältä? Toivottavasti kaikki länsimaalaiset pelaajat kuten Press ja kumppanit saavat porttikiellon jatkossa Euroopan sarjoihin. Sama kanukeille ja jenkeille, mutta tuskin AHL jne. rupeaa näitä kuitenkaan karttamaan, joten eiköhän sinne ovet ole auki jatkossakin. Euroopan sarjat toivottavasti lyövät ovet säppiin näiltä pelaajilta lopullisesti.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mikään media ei käsittele tai uutisoi KHLstä. En usko että suomalainen jääkiekkoon keskittyvä keskustelupalsta tarvii yhtään tämän kaltaista ketjua. Nimittäin ketjun avaaja ei varmasti tule kritisoimaan mitään vaan mahdollistaa Venäjän propagandan syötön tällekin palstalle.
On täysi vale, ettei mikään media uutisoisi tai käsittelisi KHL:ää. Esimerkiksi Robin Pressin jatkodiili Severstaliin juuri uutisoitiin Suomen mediassa hämmentävänkin isosti.

En myöskään ihan ymmärrä, miksi olet vaatimassa jonkin sortin ennakkosensuuria. Tähän mennessä tässä ketjussa ei ole ollut mitään viitteitä Venäjän propagandan syötöstä, joten ketjun poistaminen tai lukkoon lyöminen sen verukkeella olisi lähinnä pöyristyttävää.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Mikään media ei käsittele tai uutisoi KHLstä. En usko että suomalainen jääkiekkoon keskittyvä keskustelupalsta tarvii yhtään tämän kaltaista ketjua. Nimittäin ketjun avaaja ei varmasti tule kritisoimaan mitään vaan mahdollistaa Venäjän propagandan syötön tällekin palstalle.

@Ylläpito ja @Moderaattorit

Melkoista jeesustelua. KHL:ää koskeva oma aihealue on jo poistettu juurikin noiden mainitsemiesi syiden takia. Jos täällä muiden sarjojen alla on yksi ketju jossa KHL-kautta käsitellään muutaman viestin voimin(joissa en näe mitään propagandaa minkään vertaa), pitääkö sekin sensuroida? Sinä voit ihan hyvin skipata ne aiheet jotka ei sinua kiinnosta. Nytkin olet ihan varta vasten ensin eksynyt alueelle muut ulkomaalaiset sarjat ja sitä kautta tähän ketjuun. Jos khl:stä edelleen joku 2-3 nimimerkkiä haluaa täällä keskustella niin ihan aikuisten oikeasti helvetti keskustelkoot.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jenkkipakki Nick Ebert siirtyy kahden vuoden diilillä Avtomobilist Jekaterinburgin riveihin. Ebert oli viime kaudella yksi SHL:n tehokkaimpia puolustajia. Kova kiinnitys Avtolta saada riveihin noin laadukas 28-vuotias rightin pakki.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Esimerkiksi Robin Pressin jatkodiili Severstaliin juuri uutisoitiin Suomen mediassa hämmentävänkin isosti.
Niin ja ne uutiset olivat ainakin IS:n ja Maikkarin osalta sellaisia missä siirtoa enemmänkin kritisoitiin.

Yle ja Iltalehti eivät tainneet uutisoida lainkaan, loput "hämmentävän isot uutisoijat Suomen mediassa" ovat näitä sportti.comeja sun muita paskasivustoja.
 
Suosikkijoukkue
TPS
En olisi kauhean surullinen näiden ulkkaripelaajien puolesta jos syystä tai toisesta heillä palkat jäisivätkin saamatta. Voisin jopa vienosti hymyillä.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Janis Kalnins tosiaan Amuriin. Siinä missä Miks Indrasisin siirtyminen Spartakiin taisi jäädä huhun asteelle, niin Kalnins vahvisti siirron heti itse.

Hänestä tulee samalla ensimmäinen pelaaja joka menettää oikeutensa pelata maajoukkueessa, toivottavasti jää ainoaksi. Kalninsin ura on toki ollut vaikea maajoukkueessa ihan alusta asti kun veskariosasto on Latvian levein osasto. Hän on jäänyt Merzlikinsin, Gudlevskisin ja Punnenovsin jalkoihin + nyt on tulossa 2000-luvulla syntyneitä uusia veskareita, joten jatkossa olisi entistä vaikeampaa. Pahinta tässä on siis lähinnä maineen menettäminen, paluu kotimaahan voi olla karu jos haluaa viettää kesiään Latviassa ja asua siellä vanhana miehenä..

Kalnins sanoi haastattelussa että hän haluaa turvata perheensä tulevaisuuden kun ura alkaa kääntyä hiljalleen kohti loppusuoraa. Huhut kertovatkin että Amur maksaisi veskarille täysin poskettoman palkan; 700.000€! Siinä on ilmaa sellaiset kevyehköt puoli miljoonaa! Jos tuo pitää paikkansa, niin onhan tuo vittumoinen tilanne pelaajalle kun saisit kuitenkin 3-4 kauden palkan vuodessa. KHL taitaa siis yrittää kalastaa näitä ylemmän keskitasonkin ulkkareita järjettömillä tarjouksilla..
 
Janis Kalnins kertoi Championat.comin haastattelussa päätöksensä taustoista:

- 30-vuotiaana tietää, ettei peliuraa ole enää paljon jäljellä
- tietää päätöksensä herättävän reaktioita, mutta ”jokainen meistä elää oman elämänsä ja tekee päätöksiä, jotka tuntuvat parhailta itselle ja perheelle”.

31-vuotiaan Miks Indrasisin tuoretta sopimusta Spartak Moskovaan on ihmetelty, koska hän kertoi keväällä sosiaalisessa mediassa, ettei tule enää pelaamaan Venäjällä. Indrasis on pelannut KHLssä yhteensä 9,5 kautta: 7 kautta Dinamo Riiassa, 2 kautta Dynamo Moskovassa (luonne ei riittänyt mielestäni) ja viime kaudella 26 ottelua Vitjaz Podolskissa ja 20 ottelua Admiral Vladivostokissa. Dinamo Riikaa 1,5 kautta päävalmentanut Pekka Rautakallio ”löysi” hänet kaudella 2011-2012 Dinamo Riian juniorijoukkueesta HK Riiasta ja nosti hänet rohkeasti KHL-joukkueeseen. Jos Indrasis olisi löytänyt itsestään huippu-urheilijan asenteen harjoitteluun, niin hän olisi saanut todennäköisesti näyttömahdollisuuden NHL:ssä.

Indrasisin äiti kertoi tänään Championat.comille, että Miksin mielipide on muuttunut, koska yksi hänen lapsistaan on sairas. Lapsen hoitoon tarvitaan rahaa. Äiti ei halunnut kertoa lapsenlapsensa sairaudesta enempää.

Olen itsekin oppinut elämästä kantapään kautta, että aika harvoin kannattaa tai voi vannoa, ettei koskaan...Elämässä voi sattua kaikenlaista, myös sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
31-vuotiaan Miks Indrasisin tuoretta sopimusta Spartak Moskovaan on ihmetelty, koska hän kertoi keväällä sosiaalisessa mediassa, ettei tule enää pelaamaan Venäjällä. Indrasis on pelannut KHLssä yhteensä 9,5 kautta: 7 kautta Dinamo Riiassa, 2 kautta Dynamo Moskovassa (luonne ei riittänyt mielestäni) ja viime kaudella 26 ottelua Vitjaz Podolskissa ja 20 ottelua Admiral Vladivostokissa. Dinamo Riikaa 1,5 kautta päävalmentanut Pekka Rautakallio ”löysi” hänet kaudella 2011-2012 Dinamo Riian juniorijoukkueesta HK Riiasta ja nosti hänet rohkeasti KHL-joukkueeseen. Jos Indrasis olisi löytänyt itsestään huippu-urheilijan asenteen harjoitteluun, niin hän olisi saanut todennäköisesti näyttömahdollisuuden NHL:ssä.

Indrasisin äiti kertoi tänään Championat.comille, että Miksin mielipide on muuttunut, koska yksi hänen lapsistaan on sairas. Lapsen hoitoon tarvitaan rahaa. Äiti ei halunnut kertoa lapsenlapsensa sairaudesta enempää.
Mitä sopimusta? Indrasis kertoi somessa kaksi päivää sitten, että mitään sopimusta Spartakin kanssa ei ole ja miehellä ei ole mitään aikomusta Venäjällä pelata. Samalla tuomitsi jyrkästi hyökkäyksen Ukrainaan ja kertoi, että sopimus on jo tehty muualle.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Luisteleva ihmisky*pä Josh Ho-Sang on matkaamassa Salavat Yulaev Ufan riveihin. Eipä yllätä, että hänet tuonne signataan.. Sopii tuohon KHL-linjaan, jossa ongelmapelaajia ja pukukopin syöpiä signataan isolla rahalla kun ei isoihin valoihin riitä tai asiat on muuten ryssitty.. Samaa kastia kuin Reid Boucher ja kumppanit. Inho jokaista Venäjälle signaavaa ulkomaalaista kohtaan hipoo korkeuksia.

Noh, toivottavasti Ho-Sang viihtyy niin hyvin, että jää sinne vaikka loppuelämäkseen.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kanadan olympiajoukkueessa helmikuussa pelanneen Josh Ho-Sangin siirto Ufaan varmistui.

Myös toinen mielenkiintoinen ulkkarihankinta julkaistiin, kun hallitseva mestari Moskovan CSKA signasi 170 NHL-ottelua pelanneen 29-vuotiaan ruotsalaispakin Fredrik Claessonin. Hallitsevan mestarin riveihin palaa myös Maxim Mamin, joka kiekkoili menneellä kaudella Florida Panthersin riveissä 40 NHL-ottelua kohtalaisin tehoin 7+7=14.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vähän kyllä hirvittäisi mennä koheloon näiden viimeaikaisten juttujen (Fedotov, Kaprizovin epäselvä tilanne) perusteella, kaipa seurat ovat luvanneet hyvän palkan lisäksi myös kunnon turvatakuut. Pakko myöntää että KHL:n vetovoima on yllättänyt, olisin kuvitellut Sveitsin, Saksan yms. ryöstökalastavan ulkkarit mutta ei näköjään.

Niin se vaan tahtoo olla että kaikki arvokeskustelu ilman hintalappua on turhaa.
 
Pardus

Jäsen
Kunlunin uusi päävalmentaja on Italiaa ja HC Bolzanoa viimeiset kolme vuotta valmentanut kanadalainen Greg Ireland. Joukkue kokoontuu huomenna Mytištšissä ja kuukauden kestävä harjoitusleiri alkaa tiistaina.

Kunlunin ja Kiinan maajoukkueen viime kauden paras pistemies Spencer Foo siirtyy NHL:ään solmittuaan torstaina yksivuotisen sopimuksen Vegasin kanssa. Foo on aiemmin pelannut NHL:ssä kaudella 17-18, neljä ottelua Calgaryn paidassa tehoin 2+0.
 
Eiköhän Spencer Foo, vai pitäisikö sanoa Fu Jiang, pelaa Hendersonissa AHL:ää. En näkisi kyllä mitään asiaa Vegasin rosteriin kauden mittaan. AHL-tasolle ihan kelpo pelaaja kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös