Mainos

KHL kaudella 2015–2016

  • 99 632
  • 380

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viimeisten tietojen mukaan myös Slovan Bratislava saattaisi olla jatkamassa KHL:ssä ensi kaudella. Ainakin seuran tilanne on nyt paljon parempi kuin kuukausi sitten taloudellisesti.

Tämä olisi kyllä hieno juttu KHL:n kannalta, jos Slovan sarjassa säilyisi. Levin putoaminen oli jo kova kolaus ja Slovanin putoaminen meinaisi sitä, että Jokerit ja Zagreb olisivat ainoat Neuvostoliiton alueen ulkopuoliset joukkueet.

Atlant on ilmeisesti nyt ainoa, joka varmuudella jää pois sarjasta. Toisaalta Spartak tulee takaisin, joten muutos tältä osin on marginaalinen. Periaatteessa on siis saumat olemassa siihen, että KHL:ää pelattaisiin myös ensi kaudella 28 joukkueen voimin. Toki Vladivostokin, Riikan ja Slovanin tilanteet ovat kai vielä aika epäselvät.

Joka tapauksessa ne joidenkin palstalaisten höpinät KHL:n alasajosta tämän kauden jälkeen näyttäytyvät nykyhetken valossa melkoisena nollapuheena.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tämä olisi kyllä hieno juttu KHL:n kannalta, jos Slovan sarjassa säilyisi.
Kyllä. Vaikka Slovan on pelillisesti melko heikko joukkue, on sillä kuitenkin hyvät olosuhteet, hyvä halli ja paljon kannattajia. Slovanista on muodostunut kiinteä osa KHL:ää niinä vuosina joina seura on sarjassa pelannut ja seuran kannattajat ovat myös ottaneet KHL:n omakseen. Paluu Slovakian omaan sarjaan olisi Slovanille huikea askel taaksepäin. Joku Slovanin fani kirjoitti Hfboardsilla, että kun on tottunut näkemään Radulovin ja Kovaltshukin kaltaisia pelaajia pelaamassa Slovanin kotihallissa olisi vaikea asennoitua paluuseen Slovakian omaan sarjaan varsinkin, kun myös Slovan itse menettäisi ainakin puolet joukkueestaan (sen parhaat pelaajat) muualle.

Atlant on ilmeisesti nyt ainoa, joka varmuudella jää pois sarjasta. Toisaalta Spartak tulee takaisin, joten muutos tältä osin on marginaalinen.
Sarja ei häviä eikä voita tässä vaihdossa oikeastaan mitään. Yksi Moskovan joukkue vaihtuu toiseen.


Periaatteessa on siis saumat olemassa siihen, että KHL:ää pelattaisiin myös ensi kaudella 28 joukkueen voimin. Toki Vladivostokin, Riikan ja Slovanin tilanteet ovat kai vielä aika epäselvät.
Eiköhän Riika ainakin jatka sarjassa. Vladivostokin tilanne on sen verran uusi ja auki, että pitää seurata mihin tuo kehittyy. KHL:lle ei olisi hyvää mainosta menettää vasta perustettu laajennusseura, joten luulisi halua olevan pitää se sarjassa mukana.


Joka tapauksessa ne joidenkin palstalaisten höpinät KHL:n alasajosta tämän kauden jälkeen näyttäytyvät nykyhetken valossa melkoisena nollapuheena.
Eihän jääkiekko Venäjällä tule koskaan kuolemaan, koska laji on siellä niin suosittu. Se on toinen kysymys pystyykö KHL jatkossa laajentumaan ja lisäämään jääkiekon pelillistä tasoa sarjan sisällä, vai onko tavoiteena voin ylläpitää nykyistä tasoa ja pitää nykyiset seurat mukana.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Slovanin sponsorit olisivat ilmeisesti joku autonvalmistaja ja mobiilioperaattori. Tällä hetkellä Megafon (venäläinen operaattori) ja Chevrolet kuuluvat KHL:n pääsponsoreihin ja KHL:n säännöt edellyttävät, ettei saman alan kilpaileva firma voi sponsoroida KHL-seuraa. Slovan Bratislavan markkina- ja vaikutusalue on kuitenkin ennenmuuta Slovakian sisällä. Megafonilla ei ole Slovakiassa toimintaa, eikä myöskään Chevroletin markkinaosuus Slovakiassa ole kovin kummoinen. Jos Slovanin uusien sponsoreiden sisääntulosta päästään yhteisymmärrykseen Megafonin ja Chevroletin edustajien kanssa, saatetaan Slovan hyvinkin nähdä pelaamassa KHL:ssä ensi kaudella.

E: Uskon että ratkaisuun päästään, koska on myös KHL:n etu että Venäjän ulkopuolelta alkaa virrata sarjaan rahaa. Paikallisten slovakialaisten ja/tai monikansallisten ei-venäläisten sponsoreiden tulo mukaan rahoittamaan Slovania olisi KHL:n kannalta askel parempaan suuntaan.

Voisin kuvitella että "uudessa todellisuudessa" kriisiytymisen jälkeen tähän ongelmaan pystyttäisiin tekemään välimallin ratkaisuja. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta että esim Jokerit ei voi Baltikan vuoksi tosissaan hyödyntää omaa Karjala-sponssia vaan ainoastaan hyvin rajattu yhteistyö Arenan puitteissa on sallittu. Baltikalla ei kuitenkaan ole yhtään mitään markkinoinnillisia aktiviteetteja Suomessa, joilla pyrkisivät saamaan jotain irti liiganlaajuisesta sponssistaan täällä. On ymmärrettävää että esimerkiksi TV-lähetyksissä näkyvät jää- ja kaukalomainokset (ja jopa joukkueiden pelipaidat) voidaan rauhoittaa koko liigan laajuisille sponsoreille mutta paikallisesti joukkueilla pitäisi olla vapaat kädet kerätä kolehtia sieltä mistä se suinkin on mahdollista saada.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä. Vaikka Slovan on pelillisesti melko heikko joukkue, on sillä kuitenkin hyvät olosuhteet, hyvä halli ja paljon kannattajia. Slovanista on muodostunut kiinteä osa KHL:ää niinä vuosina joina seura on sarjassa pelannut ja seuran kannattajat ovat myös ottaneet KHL:n omakseen.

Tämä on mielestäni KHL:n tässä kehitysvaiheessa kriittisin mittari KHL:n pääkonttorin näkökulmasta ja eroaa huomattavasti esim. NHL:n mallista missä Quebec City ei tule edelleenkään saamaan joukkuettaan ja toisaalta sunbeltin toiminnasta pidetään kynsin hampain kiinni vaikka ketään ei kiekko kiinnostaisi. "Kansainvälinen KHL" toimii pidemmän aikavälin strategiassa vain jos pystyy osoittamaan kasvavan fanbasen hyvän hallin ympärillä ja orastavasti tuon näköistä toimintaa kannattaa subventoida, kun taas ladossa pelaavia kuriositeettijoukkueita voi mennä ja tulla ilman että noilla on sen kummempaa strategista ulottuvuutta.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Voisin kuvitella että "uudessa todellisuudessa" kriisiytymisen jälkeen tähän ongelmaan pystyttäisiin tekemään välimallin ratkaisuja. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta että esim Jokerit ei voi Baltikan vuoksi tosissaan hyödyntää omaa Karjala-sponssia vaan ainoastaan hyvin rajattu yhteistyö Arenan puitteissa on sallittu. Baltikalla ei kuitenkaan ole yhtään mitään markkinoinnillisia aktiviteetteja Suomessa, joilla pyrkisivät saamaan jotain irti liiganlaajuisesta sponssistaan täällä. On ymmärrettävää että esimerkiksi TV-lähetyksissä näkyvät jää- ja kaukalomainokset (ja jopa joukkueiden pelipaidat) voidaan rauhoittaa koko liigan laajuisille sponsoreille mutta paikallisesti joukkueilla pitäisi olla vapaat kädet kerätä kolehtia sieltä mistä se suinkin on mahdollista saada.
Tämä ei ole kiinni vain KHL:stä vaan myös yhteistyökumppaneista joiden kanssa sponsorisopimukset on tehty. Niiltä pitää saada suostumukset näihin tapauksiin missä sponsorisopimusta jouduttaisiin "rikkomaan". KHL:n on kuitenkin kuunneltava olemassaolevien sponsoreiden mielipiteitä ja pidettävä sopimukset niiden kanssa.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä ei ole kiinni vain KHL:stä vaan myös yhteistyökumppaneista joiden kanssa sponsorisopimukset on tehty. Niiltä pitää saada suostumukset näihin tapauksiin missä sponsorisopimusta jouduttaisiin "rikkomaan". KHL:n on kuitenkin kuunneltava olemassaolevien sponsoreiden mielipiteitä ja pidettävä sopimukset niiden kanssa.

Jees, tämä toki itsestäänselvää että tehtyjä sopimuksia kunnioitetaan, mutta pointtina siis että ensimmäinen iteraatio KHL:n sponsorointistrategiasta lienee tehty hyvin karkealla tasolla eikä ole juurikaan mietitty asioita sen pidemmälle esimerkiksi kansainvälisten joukkueiden kannalta. Nyt kun avokätisesti vaikkapa Slovania ei voida tukea, niin eiköhän löydy tapoja päästä eteenpäin millä mahdollisetaan makro- ja mikrotason sponsorointi yleisen hyvinvoinnin nimissä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Neftehimik teki kovan kaappauksen, kun se hommasi tällä kaudella SHL:n pistepörssissä kakkoseksi sijoittuneen Jeff Taffen riveihinsä. Taffen sopimus on yksivuotinen. Neftehimik teki myös jatkosopimukset puolustaja Jevgeni Rjasenskin sekä hyökkääjien Maksim Rybinin ja Jegor Milovzorovin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Neftehimik teki kovan kaappauksen, kun se hommasi tällä kaudella SHL:n pistepörssissä kakkoseksi sijoittuneen Jeff Taffen riveihinsä. Taffen sopimus on yksivuotinen. Neftehimik teki myös jatkosopimukset puolustaja Jevgeni Rjasenskin sekä hyökkääjien Maksim Rybinin ja Jegor Milovzorovin kanssa.
Enpä tiedä onko kyseessä kova kaappaus. Taffe on syntynyt vuonna 1981 ja ikää ensi kaudella on jo 34/35 vuotta. Yleensä tämän ikäiset ulkomaalaispelaajat eivät ole KHL:ssä hyvin menestyneet. SHL:n pistepörssin kakkossija on hyvä meriitti, mutta KHL:ssä pelataan niin erilaista peliä että tuon perusteella ei voi vielä liikoja odottaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Admiral Vladivostok teki jatkosopimukset seuraavien hyökkääjien kanssa: Enver Lisin, Ilja Zubov, Niklas Bergfors ja Richard Gynge. Myös puolustaja Jan Kolar jatkaa seurassa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vitjaz teki jatkosopimukset Harri Säterin, Mario Kempen ja Roman Horakin kanssa. Sen sijaan ulkomaalaisista Matias Porseland ja Robert Kousal eivät jatka seurassa. Eli kaksi ulkkaripaikkaa on avoinna. Saa nähdä pitävätkö huhut paikkaansa eli täyttävätkö nämä paikat Olli Palola ja Teemu Eronen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Avtomobilist Jekaterinburgin jatko KHL:ssä on varmistunut. Seuran talousvaikeuksista on ollut uutsointia, mutta nyt alueen kuvernööri on luvannut KHL:lle, että seuralle taataan riittävästi rahaa ensi kauden läpiviemiseen.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Avtomobilist Jekaterinburgin jatko KHL:ssä on varmistunut. Seuran talousvaikeuksista on ollut uutsointia, mutta nyt alueen kuvernööri on luvannut KHL:lle, että seuralle taataan riittävästi rahaa ensi kauden läpiviemiseen.

Kirjoittaakohan Sasha Huttunen tästä jutun Iltalehteen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Patrik Hersley siirtyy Lokomotiv Jaroslavliin kahden vuoden sopimuksella.
 
KHL alkaa ensi kaudella 24. päivä elokuuta. Mahdollinen finaalien seiskapeli puolestaan pelataan 19. päivä huhtikuuta. Eli toisin sanoen kausi alkaa ja loppuu aikaisemmin kuin kuluneella kaudella. Maajoukkuetauot palaavat ensi kaudeksi myös KHL:ään. Paras uudistus on kuitenkin se, että playoff-ottelut pelataan jatkossa joka toinen päivä.

Green Light for 2015-16 Schedule : Kontinental Hockey League (KHL)

Linkki KHL:n sivuille.

Kalenterista on päästy yhteisymmärrykseen, mutta tiedetäänkö vielä edes sellaista pikkujuttua kuin että kuinka monta joukkuetta ensi kaudella pelaa?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jaroslavilla on kyllä nimekäs ulkomaalaisosasto ensi kaudella. Puolustajat Staffan Kronwall ja Patrik Hersley ovat kutakuinkin Ruotsin kaksi parasta Euroopassa pelaavaa puolustajaa, Jiri Novotny on Tshekin maajoukkueen luottosentteri ja Petri Kontiolan nyt tunnemme kaikki. Toki Konnan kohdalla on selvää, että kuluneen kauden suoritustaso KHL:ssä ei riitä mihinkään, mutta mielestäni esitykset MM-leirityksessä antavat osviittaa siitä, että ensi kaudella on lupa odottaa parempaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Seuraavassa erittelen kunkin venäläisen KHL-seuran sopimustilanteen ulkomaalaiskiintiön osalta ensi kautta ajatellen:

Admiral Vladivostok: Jan Kolar ja Tom Wandell (2)
Ak Bars Kazan: Oscar Möller (1)
Amur Habarovsk: Michel Miklik (1)
Avangard Omsk: Michal Kempny ja Vladimir Sobotka (2)
Avtomobilist Jekaterinburg: (0)
CSKA Moskova: Ondrej Nemec ja Simon Hjalmarsson (2)
Dynamo Moskova: Mat Robinson, Martins Karsums ja Kaspars Daugavins (3)
HK Sotshi: Max Wärn (1)
Lada Togliatti: Martin Zatovic (1)
Lokomotiv Jaroslav: Staffan Kronwall, Petri Kontiola ja Jiri Novotny (3)
Metallurg Magnitogorsk: Chris Lee, Jan Kovar, Oskar Osala, Wojtek Wolski ja Tomas Filippi (5)
Metallurg Novokuznetsk: Cade Fairchild ja Ryan Stoa (2)
Neftekhimik Nizhnekamsk: Ville Kolppanen, Georgijs Pujacs ja Jeff Taffe (3)
Salavat Julajev Ufa: Ilkka Heikkinen, Arturs Kulda ja Teemu Hartikainen (3)
Severstal Tsherepovets: Jakub Stepanek, Adam Almqvist ja Alexander Urbom (3)
Sibir Novosibirsk: Aleksander Salak ja David Ullström (2)
SKA Pietari: Mikko Koskinen ja Roman Cervenka (2)
Spartak Moskova: (0)
Torpedo Nizhni-Novgorod: (0)
Traktor Tsheljabinsk: Pavel Francouz, Deron Quint ja Martin Ruzicka (3)
Vitjaz Podolsk: Harri Säteri, Teemu Eronen, Olli Palola, Mario Kempe ja Roman Horak (5)
Jugra Hanti-Mansisjk: (0)

22 joukkuetta eli 110 ulkkarin paikkaa on siis lähtökohtaisesti tarjolla. Nyt näistä on täytetty 44 eli tasan 40 prosenttia. Kymmenellä suomalaisella on sopimus, joten tasaisen vauhdin taulukolla kai noin 25 suomalaista pelaa ensi kaudella venäläisessä KHL-joukkueessa. Kun huomioidaan Jokerit ja muut Venäjän ulkopuoliset seurat, noussee suomalaisten KHL-pelureiden määrä kokonaisuudessaan johonkin 45 tienoille.

Toki osalla näistä seuroista on talousvaikeuksia, joten välttämättä kaikki eivät lopulta osallistu sarjaan. Ja sitten on tietysti niinkin, että voimassa olevia sopimuksia voidaan hyvin vielä purkaa. Ainakin Kuldan, Heikkisen ja Ruzickan kohdalla on ollut huhuja potkuista. Lisäksi Sobotkalla on kai pykälä, jolla pystyy lähtemään NHL:ään näin halutessaan.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ak Bars on purkanut sopimuksen joukkueen kokeneimman pelaajan Ilja Nikulinin kanssa. Nikulinin tämän kauden taso oli sellainen, ettei se enää oikeuttanut hänen kovaa palkkatasoaan.

Nikulin on kaksinkertainen maailmanmestari ja moninkertainen Gagarin Cup -voittaja, ja yksi elävistä legendoista Kazanissa. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Ikää Nikulinilla ei ole kuin vasta 32/33 eli hän on puolustajan parhaassa peli-iässä, mutta olisiko niin että harjoittelumotivaatio ja elintavat eivät ole olleet sillä tasolla kuin mitä huippu-urheilijalta vaaditaan? Tietääkseni Nikulin ei ole suuremmin kärsinyt mistään loukkaantumisista urallaan, joten viime kausina tapahtunut pelillinen lasku on johtunut muista tekijöistä.

Uskoisin uran kuitenkin jatkuvan edelleen pienemmällä sopimuksella, joko Kazanissa tai muualla.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kazanin 2000-luvun puolivälistä 2010-luvun alkuun kestänyt dynastiajoukkue alkaa Nikulinin myötä olla mennyttä. Pois ovat Aleksei Morozov, Danis Zaripov, Sergei Zinovjev, Tony Mårtensson, Aleksei Jemelin, Niko Kapanen, Jarkko Immonen, Dimitri Kazionov, Aleksandr Svitov ja Petri Vehanen. Tuosta vanhasta rungosta on jäljellä oikeastaan enää Jevgeni Medvedev. Toivottavasti Kazan pystyy kokoamaan omista nuorista pelaajistaan uuden ja menestyvän rungon hyvillä ulkomaalaispelaajilla höystettynä.

Kun noita nimiä jälkeenpäin katsoo, niin oli se hemmetin kova joukkue.
 

faro

Jäsen
Kazanin 2000-luvun puolivälistä 2010-luvun alkuun kestänyt dynastiajoukkue alkaa Nikulinin myötä olla mennyttä. Pois ovat Aleksei Morozov, Danis Zaripov, Sergei Zinovjev, Tony Mårtensson, Niko Kapanen, Jarkko Immonen, Dimitri Kazionov, Aleksandr Svitov ja Petri Vehanen.
Mihinkäs Svitov on lähtenyt/lähdössä? Ainakin Eliteprospectsin mukaan miehellä on sopimus ensi kaudeksi Kazaniin.

Boldaus oma.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mihinkäs Svitov on lähtenyt/lähdössä? Ainakin Eliteprospectsin mukaan miehellä on sopimus ensi kaudeksi Kazaniin.

Boldaus oma.
Ei mihinkään. Luettelin nimet ulkomuistista ja unohdin että Svitov ehti palata Ufan reissun jälkeen takaisin Kazaniin!
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mihin joukkueisiin Juha Metsola mahtuisi tällä hetkellä maalille? Metsolaa huhuttiin Omskiin, mutta sinne meni jo joku nuori tsekkiveska, niin tuskin sinne enää Metsola mahtuu, kun kaksi ulkkaripaikkaa menisi sitten maalivahteihin.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mihin joukkueisiin Juha Metsola mahtuisi tällä hetkellä maalille?

Aika moneenkin. Ulkomaalaisvahti on pestattu ensi kaudeksi vain SKA:ssa, Sibirissä, Vitjazissa, Neftekhimikissä, Severstalissa, Omskissa ja Traktorissa. Lisäksi Jarloslavin ja Magnitogrskin osalta ulkomaalaiskiintiö on jo täynnä. Moskovan Dynamolla ja CSKA:lla taas on ainakin niin hyvät venäläiskassarit ettei ulkomaalasikiintiötä rasittavaan ulkkarimaalivahtiin ole tarvetta. Mutta siis noin kymmenen venäläisjoukkuetta ovat vielä sellaisia, joilla ykköskassari ainakin mahdollisesti on vielä avoin. Toki kaiken järjen mukaan Konstantin Barulin, Atte Engren ja Anders Nilsson täyttävät osan näistä paikoista.
 

faro

Jäsen
Medvescakin puheenjohtaja vahvisti Ria Novostille, että Zagreb osallistuu KHL:ään ensi kaudella.

Hieno uutinen!

Ilmeisesti kuitenkin joukkue uudistuu rajusti, ja jatkossa Zagrebin joukkueessa nähdään enemmän nuoria venäläispelaajia. Seuran budjetti tulee olemaan 13 miljoonaa dollaria.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Medvescakin puheenjohtaja vahvisti Ria Novostille, että Zagreb osallistuu KHL:ään ensi kaudella.

Hieno uutinen!

Hyvä homma.

Aika vähän niitä joukkueita lopulta taitaa pullahtaa pois. Atlant jää pois, se on varmaa, mutta muuten nuo venäläisjoukkueet taitavat kaikki jatkaa. Spartak vielä teki paluun sarjaan, niin venäläisjoukkueiden määrä pysynee ennallaan. Isoin kysymysmerkki on varmasti Slovan Bratislava ja myös Riikan tilanne on jonkin sortin arvoitus. Ehkä realistisin skenaario on se, että KHL:ää pelataan ensi kaudella 27 joukkueen voimin, näin taisi joku venäläinen kiekkotoimittajakin vähän aikaa sitten arvella.

Toki joku selvä käänne huonompaan Venäjän taloudessa voi vielä muuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös