Mainos

Ketterän runkosarjaottelut 2019–2020

  • 81 941
  • 522

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Otetaanpa illan pelistä plussat ja miinukset.

+++ Hokki -> pelasivat sydämellä
--- Imatran Ringetteklubi
Tamin sanoja lainatakseni: "mä häpeän". Piste.
 
X-Stiff

Jäsen
Hallikas näemmä pelikunnossa. Onkin tänää taas valmennus kokeilumielellä liikkeellä. Yleensä näistä ei kyllä ole hyvää seurannut. Mitenköhän käy tänään. Jos nyt edes jotain saa toivoa niin ei enää ikinä Tanhuaa ylivoimalle. Kiitos.
Ihan näin itseäni kun lainaan niin myös vastaan että ei muuten taaskaan onnistunut. Loistava ajatus sekoittaa paskan asenteen aiheuttaneen tappion jälkeen kaikki sekaisin ja paskoa toinen peli samaa syssyyn. Valmentaja väitti pressissä että oli hyvä peli mutta olen erimieltä. Oli aivan silkkaa lannoitetta koko touhu. Ensinnäkin koko retken aloitti äärimmäisen nolo tappio Iisalmessa. Se ei siitä miksikään muutu vaikka miten kirouksesta puhuu. 2 edellistä kautta ipk ollut niin huono että pisteet olisi pitänyt napsia aivan perus rutiinilla kuten tänään Kajaanista. Eipä napsittu. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä että valmistautuminen ja asenne on huonolla tasolla. Todella epä-ammattimaisen maun jättää koko touhusta kun ei selkeästi heikompia vastaan saada ladattua edes aivan perustason minimi suoritusta. Maalinteko ei ole mitään salatiedettä vaan siihenkin kuten koko peliin täytyy latautua kunnolla. Tami puhuu paljon paskaa mutta tämä slogan 90% valmistautuminen tarkoittaa 50% suoritusta pitää täysin paikkansa. Maaleista ei olla tällä hetkellä valmiit maksamaan mitään hintaa vaan se pitäisi aina saada jonkun hienon sommitelman tai laukauksen tuloksena. Kukaan ei mene irtokiekoille, kukaan ei mene maskiin. Kyllä nämä Seppäset ja Kiviahot napsii kiekkoja hanskaan vaikka 100 kertaa sadasta laukauksesta kun ilman maskia vedellään ihan mistä sattuu eikä ketään ole maskissa. Valmennuksen roolia valmistautumisessa peräänkuulutan edelleen kuten edellisilläkin kausilla. Aivan samaa paskaa tämä meidän touhu kuin aiemmillakin kausilla runkosarjassa. Kevät sitten hoitaa sen lataamisen ilman mitään valmennusta kun pelissä on iso panos.
Noh, kai se taas vaan pitää kiukku niellä ja uskoa/luottaa siihen että prosessi on kesken ja se tästä kevättä kohti iloksi muuttuu kuten viime kaudella esimerkiksi muistuu monta vastaavaa vitutusta mieleen mutta keväällä ei vituttanut. Tältä viikolta piti raapia taas melko helpot 9/9 mutta eipä raavittu. Vastustajat ei olleet mielestäni mitenkään erinomaisia vaan pisteiden menetykset olivat täysin omaa syytä. Ehkä se tämän paskan anti on vähitellen kasvava nöyryys. Kannattajanahan tämän katseleminen harmittaa vaan niin vietävästi. Ei muuta kuin naama väkisin hymyyn ja eteenpäin. Pakko kuitenkin vielä mainita että päällimäiset tunteet juuri nyt on äärimmäinen häpeä ja nolotus.
 
Viimeksi muokattu:

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ketterä laukonut viimeiseen kymmeneen peliin 578 laukausta versus vastustaja 426, niin tuolla määrällä väitän et siellä on runsaasti laadukkaita maalipaikkoja. Pitäsköhän tuota tekemistä oikeesti ruveta rentouttaa. Varmaan pitäs valmennustiimiä vahvistaa Jari Sinkkosella (lastepsykiatrian erikoislääkäri) sais pojat purkaa pahaamieltä kun se kiekko ei mee pussukkaan.

Masolle pien vinkki keskiviikon peliin, vaihtoaitioon täys hiljaisuus (eikä hihitellä kuin ringette tytöt) ja seurataan silmä kovana kuinka helposti ja rennosti KOOVEE pelurit tekee maaleja kun paikka tulee. Ja niitähän muuten tulee.

Maso-poika lohti lausuman Kajaanin pelistä, pelattiin hyvä peli. Siis mitä vittuu, oikeesti!
Jos pelissä ei oo sielu,sydän,kroppa mukana niin se ei voi olla hyväääää peliä.

Jotenkiin tuolta pelaajien pääkopasta pitää saada pois et ollaa sitä mestarii ja tätä mestarii, ettei tarvii kuin osallistuu peleihin niin pisteitä ropisee. Se nyt vaan ei mee näin halooooo. Onks siel korvien välissä enää muutkuin maailman lyhyin pururata.

Tarvitaan työtä työtä työtä, jalat jalat jalat, taklaa taklaa taklaa, kiimaa kiimaa kiimaa, mihi se kiima on muuten hävinnyt???
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
On tosiaan isohko viikko pisteiden muodossa luvassa.
Keskiviikkona vieraissa KOOVEE ja nytpä lähdetäänkin haastajana matsiin, josko se auttaisi? (väitän että vähintään 4 kihausta pitää tehdä, mikäli täyttä pistepottia havitellaan)

Lauantaina sitten keltapaitaiset pohjoisen pojat tulevat kokeilemaan Spa Areenan mietoja naistenvuoron löylyjä..
Jostain pitäisi löytää kiukaaseen potkua sen verran, että saunavieraat voivat kysellä Göstan tyyliin:"missä vitussa me hiukset pestään?"

Ennustan viikosta 2/6 pistepottia Ketterälle.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Pari nimeltämainitsematonta miestä kun laskee irti sillä ohjeella, että vetele minkä ilkeät, niin kyllä se tarttuu taisteluilme muihinkin.
Tämä asia on kyllä herättänyt ihmetystä katsomossa asti, herättänyt keskustelua. Onko näitä tiettyjä kavereita kielletty viemästä taklauksia loppuun, koska useesti ennen taklausta otetaan vauhti pois. Heitetään vittuun joukkueelta nuo ringette säännöt ja ruvetaan pelaamaan miesten peliä. Vauhtia,voimaa ja vaarallisia tilanteita sitä kansa haluaa.
 
X-Stiff

Jäsen
Ketterä laukonut viimeiseen kymmeneen peliin 578 laukausta versus vastustaja 426, niin tuolla määrällä väitän et siellä on runsaasti laadukkaita maalipaikkoja.

Tarvitaan työtä työtä työtä, jalat jalat jalat, taklaa taklaa taklaa, kiimaa kiimaa kiimaa, mihi se kiima on muuten hävinnyt???
Varsinkin kun Ketterä harvemmin laukoo ennen kuin on syötetty 147 kertaa ees ja taas. Hanakammin laukova porukka olisi naputellut tuplat laukauksia vielä tuohon nykyiseen verrattuna. Tosin kun se työnteko, kiima ja halu puuttuu niin tuskin niitä maaleja olisi tullut tuon enempää. Oi miten kirkkaana loistaa viimekauden keskustelu mielessä tästä samasta aiheesta. Ketään ei maskissa, huonoja valmistautumisia, napit auki pelailua ja kiiman puutetta.
Samaa mieltä myös siitä että nyt täyttyy lopettaa se jäähyjen pelko ja alkaa viedä taklaukset loppuun. Varmaan viimekautisia jäähymääriä ei kukaan halua mutta voihan järkevästikin pelata ja silti taklata kovaa.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Samaa mieltä myös siitä että nyt täyttyy lopettaa se jäähyjen pelko ja alkaa viedä taklaukset loppuun. Varmaan viimekautisia jäähymääriä ei kukaan halua mutta voihan järkevästikin pelata ja silti taklata kovaa.
Siis jos tuo jäähyjen pelko on syy ettei taklata täpöllä, niin kyllä on muistissa viimekauden kirkas jäähykuninkuus. Mutta pelissä oli kyllä tunnetta mukana. Kyllähän noita maalejakin tehtiin hiukan paremmin. Poffeissa nuo jäähyt sit loisti poissaololla.
Pelko pois ja vastustajaa päin ilman kässäriä.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Nythä mä hokasin, Vuohtoniemen Ville ei oo ollut pitkään aikaan herättämässä Ketterää tuosta ruususen unesta.
 
No se on uutta, että Ketterä ei taklaisi. Ainakin SaPKolla on kaksi pitempiaikaista sairaslomalaista kahdesta edellisestä kohtaamisesta taklauksien seurauksina.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
No se on uutta, että Ketterä ei taklaisi. Ainakin SaPKolla on kaksi pitempiaikaista sairaslomalaista kahdesta edellisestä kohtaamisesta taklauksien seurauksina.
Se on vaan vastaanottajan heikkoutta jos noitte pehmopoikien pumpuli taklauksista loukkaantuu muutenkin kuin henkisesti.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No se on uutta, että Ketterä ei taklaisi. Ainakin SaPKolla on kaksi pitempiaikaista sairaslomalaista kahdesta edellisestä kohtaamisesta taklauksien seurauksina.
Ne ei ollut taklauksia vaan peliin kuulumattomia aivopieruja joita ei järkevä pelaaja kollegaansa aja, ihan älyttömiä tempauksia ja erikoisinta on ettei niistä seurannut mitään sanktioita, vain pitkä sairasloma joiden loppua ei edes näy.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Jos nuo oli aivan älyttömiä aivopieruja ja törkeyksiä niin kysymys kuuluu: Miksi ei seurannut sanktioita, no vastaus kuuluu: Kun ne ei niitä ollut. PISTE.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Jos nuo oli aivan älyttömiä aivopieruja ja törkeyksiä niin kysymys kuuluu: Miksi ei seurannut sanktioita, no vastaus kuuluu: Kun ne ei niitä ollut. PISTE.
Itse olen rekisteröinyt kolme polvitaklausta tälle kaudelle ja yhdestä on tullut sanktiota kun vastustaja kuoli jäälle...
 
X-Stiff

Jäsen
Siis jos tuo jäähyjen pelko on syy ettei taklata täpöllä, niin kyllä on muistissa viimekauden kirkas jäähykuninkuus. Mutta pelissä oli kyllä tunnetta mukana. Kyllähän noita maalejakin tehtiin hiukan paremmin. Poffeissa nuo jäähyt sit loisti poissaololla.
Pelko pois ja vastustajaa päin ilman kässäriä.
Niin. Kyllähän sitä tietysti kaikenlaista tapahtumaa oli viime kaudella, olisiko tunne läikytellyt toiminnan vähän vääriin asioihin, kun esim. maalintekohan oli melkoista tuskaa välillä ja jos en väärin muista niin erityisesti yv takkusi pahemman kerran juuri tästä samaisesta syystä kuin nyt on taas ollut muutaman peliä. Ei maskia, ei jatkajaa, tehotonta pörräystä. Toivotaan että Kajaanin bussiin on kannettu pelin aikana 17tynnyriä olutta ja pojat on saaneet nollata kaiken matkalla. Olisi nyt sitten freesi viikko ja kaikki alkaa alusta. Potentiaaliahan noissa pojissa on vaikka muille jakaa, jospa sen joku vielä osaisi kaivaa esille.
Näin muuten mietiskelin tuossa että olisikohan Haaparanta tämän kauden komeetta ja vetäisi isänmaan palveluksen päätyttyä hirmuisen kevään. Toivottavasti.
 
Joo hiukan on samaa tuskaa näköpiirissä, mutta hyvä niin jos se on vaan kasvukipuja pojista miehiksi.

Ekös tuo isänmaan palvelu ollut viimevuonna Lipiäisen kohdalla näitä aikoja. Vaan vapauduttuaan harmaista veti aivan mallikkaan loppukauden. Odotukset Haaparannan kohdalla vähän samallaiset, jospa se siitä lähtis.
 
Jackie Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjala

Näin oli joo. Lipiäisellä oli mallikas loppukausi ainakin keväällä.

Itsellä odotukset Haaparannan kohdalla eivät ole oikeastaan kuitenkaan ihan samanlaiset, sillä Lipiäinen on minun kiikareiden läpi monikertaisesti ”parempi” pelaaja, jos ymmärrät(te) mitä tarkoitan.

Toivotaan silti että Haaparannalla lähtee, ja saa viimekauden maalivireestä kiinni, viimeistään silloin kun pelataan tosipelejä.

Ja ei ruveta joukkutovereita vertailemaan keskenään ja vastakkainasettelemaan, odotus-sana vaan kiinnitti huomion!
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jos nuo oli aivan älyttömiä aivopieruja ja törkeyksiä niin kysymys kuuluu: Miksi ei seurannut sanktioita, no vastaus kuuluu: Kun ne ei niitä ollut. PISTE.
Kirjan mukaan ne ei kuitenkaan menneet, siis sääntökirjan. Se miten teot sanktioidaan on ihan arpapeliä jopa show’ssa jonka nämä aivan älyttömät poikittaisella mailalla hakkaamiset jälleen osoitti. Mestis on hyvin kaukana nhl:n tasosta myös tuomareiden ja järjestelmän puolesta niin ei voi sen perusteella pelkästään arvioida tapahtumia tuleeko sanktioita vai ei. Poikittainen maila voimalla alaselkään juuri ennen päätylaitaa tai vauhdilla ajo päin vastustajan polvia/polvea eivät ole järkevän toista pelaajaa kunnioittavan pelaajan tekoja. Fiksu fani ymmärtää myös tämän.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Näin oli joo. Lipiäisellä oli mallikas loppukausi ainakin keväällä.

Itsellä odotukset Haaparannan kohdalla eivät ole oikeastaan kuitenkaan ihan samanlaiset, sillä Lipiäinen on minun kiikareiden läpi monikertaisesti ”parempi” pelaaja, jos ymmärrät(te) mitä tarkoitan.

Toivotaan silti että Haaparannalla lähtee, ja saa viimekauden maalivireestä kiinni, viimeistään silloin kun pelataan tosipelejä.

Ja ei ruveta joukkutovereita vertailemaan keskenään ja vastakkainasettelemaan, odotus-sana vaan kiinnitti huomion!
Joo turhahan näitä vesseleitä on keskenään ruveta vertaamaan kun ovat aivan erityyppisiä pelaajia.

Ja tuolla Haaparannan odotusarvolla tarkoitin Mikon hen.koht potenttiaalin ulosmittaamista sitä nimittäin on vielä reilusti tähän hetkeen verrattuna.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kirjan mukaan ne ei kuitenkaan menneet, siis sääntökirjan. Se miten teot sanktioidaan on ihan arpapeliä jopa show’ssa jonka nämä aivan älyttömät poikittaisella mailalla hakkaamiset jälleen osoitti. Mestis on hyvin kaukana nhl:n tasosta myös tuomareiden ja järjestelmän puolesta niin ei voi sen perusteella pelkästään arvioida tapahtumia tuleeko sanktioita vai ei. Poikittainen maila voimalla alaselkään juuri ennen päätylaitaa tai vauhdilla ajo päin vastustajan polvia/polvea eivät ole järkevän toista pelaajaa kunnioittavan pelaajan tekoja. Fiksu fani ymmärtää myös tämän.
Ymmärrän kyllä tuskasi, mutta jos haluat pelejä seurata sääntökirja edellä niin eipä siinä mitään väärää ole.
Itse kuitenkin toivon ettei kiekkoa vaihdeta renkaaseen. Ainahan sitä sattuu ja tapahtuu.
Toisaalta turha verrata Mestistä Änäriin, sielläkin kun tuppaa menemään paljon taklauksia sääntökirjan yläpuolelle.

Tältä kaudelta on noin kolme neljä tapausta jossa Ketterä pelaaja ajettu selästä pääedellä laitaan ja kropalla viimenen silaus pää siinä laidan välissä. Tuomarien mielestä puhdas taklaus ja peli jatkuu. Ei noistakaan sen kummempia kokouksia aikaan saatu.
Eikä noilla vastustajilla jotka nuo taklaukset teki varmaankaan ollut tarkoitus vahingoittaa, näitä vaan sattuu.

Ehkä en ole fiksu fani jos nyt fani ollenkaa.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Minä oottelin Haaparannan puhkeamista kukkaan jo viime vuonna, ja saatoin siitä tännekin kirjottaa. Viime kaudella 32 peliin 8+0, vaikka olis hyvin voinut olla 15+10. Maalintekopotentiaali on paljon. Luulen kanssa et selvä tason nosto tehopisteiden osalta on edessä armeijan "harmaiden" jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös