Mainos

Ketterä pudotuspeleissä 2022

  • 37 028
  • 325

ahal

Jäsen
Hei, myö ollaan TAAS FINAALISSA!
Reilut onnittelut Rokille, mutta te hävisitte tänään.
Eikä tuossa pelin aikana usko horjunut kertaakaan, ei kertaakaan, luotto oli kuin vuoreen et tää hoidetaan.

Hiuka kyllä risuja tuosta Ketterän leikkimisestä, sekä tuon lopun maalien yrittämisestä, eikun määrämittaista purkua vaan niinkuin Kettunen teki fiksusti ja kello raksutti.

Ei voi hirveesti Rokin pelaajia lynkata tuosta "kovaa" pelaamisesta hehän vain suorittivat valmentajan pelikirjaa joka oli aika ohut.
Taito vastaan kovuus, no ei ollut Roki tarpeeksi kova että ois taidon tylsyttänyt. Ketterällä vain oli sietokyky tarpeeksi kova, sipuli kesti.

Tästä hyvä jatkaa sinne tavoitteeseen asti.
Onnittelut Ketterälle tosiaan finaalipaikasta, jälleen kerran. Viime kesänä en olisi lyönyt asiasta vetoa, mutta talvi muutti näkemyksen. Mutta, kyllä Masoa voi myös oikeasti nimittää "napapiirin sankariksi". Viime suvena ei yksikään täyspäinen kiekkoniilo olisi lyönyt mistään vetoa, että RoKi pelaa Ketterää vastaan pääsystä finaaliin. Uroteko jos mikä. Syksyn Jatkiksen Mestisennakko kirjoitti mm. seuraavaa:

Jatkuuko Mason mestaruusputki?

RoKille jo suora paikka pudotuspeleissä olisi mestaruus ja karsintojen välttäminenkin torjuntavoitto. Seura on sijoittunut kaikilla kausillaan sarjan peräpäähän, eikä joukkue ainakaan nimilistan perusteella vaikuta nytkään sen vahvemmalta. Lehtonen kertoi kaivanneensa uusia haasteita – ja niitä tämän pestin myötä riittää. Harjoituspeleissä RoKi ei onnistunut voittamaan yhtään Mestis-vastustajistaan.

Eli syksyllä oltiin vielä ihan lähtökuopissa muihin nähden ja valtavalla takamatkalla. Mutta hitaasti kiiruhtaen etumatka kaventui lähes mestarin rinnalle. Forssa oli toinen suuri yllättäjä, mutta muut pelasivat kutakuinkin odotusten mukaan. Selvää on, että kevyehköllä rosterilla RoKin oli käytettävä armotonta tsemppiä vahvimpana aseenaan, kun muuta ei ollut. Mutta Mason pelikirjan ohuudesta ei ole kyse, RoKi vain toteutti yhtä lukua siitä.

Nyt vaan täysillä K-Espoota päin, hävittävää ei ole, vain voitettavaa. Hieno päätös kiekkokeväälle.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Mitäs paikallislähteet tietävät, pelataanko kaikki finaalipelit varmuudella Imatralla, vai onko jonkinlaisia todennäköisyyksiä Lappeenrannan isommassa hallissa finaalien pelaamiselle?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Taitaa olla jo jää sulatettu Lappeenrannassa.
Joo. Siellä on nyt vaan padelia tiedossa.

Mites Ketterän fanitoiminta? Onko sieltä tulossa kootusti porukkaa vai onko jatkuva menestys pöhöttänyt fanit tulemaan paikalle vasta ratkaisupeliin "nostelemaan kannua"?
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tulipa tehtyä 600km ajolenkki ja käytyä katsomassa Imatralla kiekkoa, viisi km ennen paluuta kotiin oli sitten villisikakolari enemmän kuin lähellä, mutta Rovanperämäinen viime hetken väistö pelasti tilanteen, on se muuten iso eläin. Tällä kertaa vahingoista viisastuneena oli pukeutuminen riittävää ja selvittiin ilman palentumia hallissa, alkuunhan siellä oli kylmää nytkin. Ennen pelin alkua Osmos Cosmos ja Karjalaisten laulu oli aika kiva yhdistelmä, toimii Imatralla hyvin.

Pelissä Ketterä pelasi fiksua kiekkoa 35 minuuttia noin ja puolusti Rokin täysin pois paikoilta, ensimmäinen oikea tilanne tuli noin 30 minuutin kohdalla Sedlakille. Kärsivällisyys on hyve kiekossa ja tämän vuoksi taitavampi Ketterä ottikin sen 4-0 johdon. Sitten iski se kuuluisa hyvä olo, 4-1 maali oli kohtuullisen karmea virhe hyökkäyspäässä. Rokin toisen mielestäni Lipiäinen imaisi, mutta noita aina joskus vain tulee. Tämän jälkeen peruuttelu omassa päässä jatkui ja hyökkäyspäässä pidettiin vain kiekkoa ilman suurta yritystä tappaa peli. Lopulta vieraat iskivätkin sen 3. maalinsa, mutta aikaa ei jäänyt riittävästi hakea tasoitusta. Ketterän puolesta ihmettelin etenkin kolmannessa erässä oman pään puhtaita aloitushäviöitä, oliko oikeat miehet aloittamassa?

Hiukan kävi pelin aikana mielessä, onko Ketterä liian homogeeninen joukkue, onko roolituksia riittävästi, yksi Paalanen ei vielä roolita hyökkäyspäässä kaikkea. Taitoa on paljon ja ajoittain pitkät pyöritykset olivat näyttäviä, samaan aikaan tehottomia. Yksikään maaleista ei syntynyt näiden jälkeen. Puolustuksesta jäi mieleen yllättäen Luhanka, hyvää pelaamista, mutta ei vielä ole aika siirtyä punaisiin, vuosi tai kaksi divarissa tekisi pelaajasta valmiimman. Rikkilä on hyvä prospekti myös ja kun isä on tuttu, niin jään seuraamaan mielenkiinnolla kehitystä. Nyt pitää löytyä finaaleissa koko joukkueelta tappamisen meininkiä, siis ilman sitä vahingoittamista.

Rokin pelissä oli paljon hyvää, mutta hiukan tuo näennäinen kovuus ja jopa vahingoittamisyritykset vie maun joukkueesta. Tuomareille erittäin iso miinus etenkin siitä poikkarista maalin edessä, jossa oli riski isoonkin loukkiin, ainoa oikea ratkaisu olisi ollut 5+20 ja pelistä pihalle. Pitää olla rohkeutta viheltää, kun sen aika on. Onkohan väärän vaihdon säännöt muuttuneet, löysin kolmen selkeän väärän vaihdon lisäksi tilanteita, jossa vaihtoon tulevan tilalle tullut pelaaja ehtii luistella ehkä noin 20 metriä ja lähes vastustajan maalille, ennen kuin vaihtoon tullut vääntäytyy aitioon. Muutamalla Rokin pelaajalla oli tunteet aika pinnassa koko pelin, toisaalta sen ymmärtää, mutta harvoin se parantaa omaa suoritusta. Tykkäsin etenkin sen pitkän venäläispakin pelaamisesta, voitti aika isolla prosentilla kiekkoja.

Kotiyleisö olisi voinut tukea enemmänkin joukkuettaan, mutta ehkä on tullut liikaa makeaa vuosien aikana. Ravintolapalvelut eivät ihan toimineet, logistiikka ei ollut onnistunutta ja jos sitä olisi osattu ohjata, niin meidän ryhmä olisi käyttänyt enemmän palveluita, jäi esim. hyvännäköiset hodarit odottamaan tulevia tapahtumia. Pieni neuvo, yksi rahastaa ja kaksi tai kolme antaa sitten ne tuotteet, kaataa kahvit, antaa limua tai ojentaa niitä hodareita. Nyt jossain vaiheessa ainakin yksi teki kaiken ja muut seisoivat lähettyvillä valmiina kai lisäämään tuotteita myyntiin, vaikka olisivat voineet nopeuttaa itse myyntitapahtumaa. Kokonaisuutena ihan kiva reissu, etenkin kun se villisika ei tärvellyt autoa lunastuskuntoon, pientä hienosäätöä joukkueen peliin ja tapahtumaan, niin tosi hyvä tulee lopputuloksesta.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Tulipa tehtyä 600km ajolenkki ja käytyä katsomassa Imatralla kiekkoa, viisi km ennen paluuta kotiin oli sitten villisikakolari enemmän kuin lähellä, mutta Rovanperämäinen viime hetken väistö pelasti tilanteen, on se muuten iso eläin.
Olipa luojan lykky ettei katastrofia käynyt, eli refleksit tallella. Olikos sillä villisialla keltanen paita päällä :)
Mitä tulee tuohon roolitukseen, niin vaikea se on lähteä roolittamaan kun taitokiekkoilijoita riittää nelosketjuun asti. Tämähän on ollut tietoinen valinta joukkuetta kasattaessa.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Olipa luojan lykky ettei katastrofia käynyt, eli refleksit tallella. Olikos sillä villisialla keltanen paita päällä :)
Mitä tulee tuohon roolitukseen, niin vaikea se on lähteä roolittamaan kun taitokiekkoilijoita riittää nelosketjuun asti. Tämähän on ollut tietoinen valinta joukkuetta kasattaessa.
Heikosti ovat villisiat ainakin meidän suunnalla merkitty. Oikealle kaartuva mutka, ehkä hiukan liikaa vauhtia ja pidin auton tietysti sisäkurvissa, siellähän se harmaa mötikkä oli yhtäkkiä edessä. Luin wikipediasta heti illalla, niin korkeus voi olla yli metrin ja Suomessa painoa yli 200kg, Euroopassa jopa yli 300kg. Oma arvioni oli kohtaamisen jälkeen, että olisi ollut korkeampi, mutta näin ne silmät kai valehtelevat, ei kai se sitten metriä korkeampi ollut, mutta osuma olisi tehnyt autoon pahaa jälkeä. Tytär oli tyytyväinen, ettei eläimelle käynyt kuinkaan, näin me ajatellaan eri tavalla.

Juuri tuohon viittasin, itse rakentaisin joukkuetta niin, että olisi selvästi se nelonen, joka raastaa, taklaa, repii ja osaa olla inhottava. Ei taida aivan sellaista Ketterästä löytyä ja onko divarin joukkueissa oikein edes näitä kentällisiä? Joku heitti Nickersonin nimen esiin ja hiukan eilen jäi suuhun maku, että (johtuu varmaan suosikkijoueestani), että kyllä itse tuonne divariin ottaisin yhden erittäin fyysisen peruspakin jostain tai sitten sen nelosen laitahyökkääjän, joka muistuttelee olemassaolollaan noita vahingoittamisyrityksiin pyrkiviä pelaajia, mikäli tuomarit eivät sitä näe tarpeelliseksi. Korostan samalla, että ei Roki pelannut kokonaisvaltaisesti mitenkään rikollisesti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Rokin se Dolgopjatov, tai sinnepäin oli hiton hyvä.
Tuosta kovuudesta, näissä peleissä ei kannata lähteä hakemaan megapommia. Niissä on aina se ison jäähyn riski. Muutaman kerran oli paikka, mutta jättämällä ajamatta hyökkäys omiin oli 3-4,kun kärkikarvaaja oli syvällä ja toinen kurvasi alas.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Megapommit on ihan turhia, tarkoitus on pelata jääkiekkoa, ei vaarantaa kenenkään terveyttä. Kovuutta on kahdenlaista, puhdasta pelikovuutta ja sitten rottailua ja sikailua. Ja jälkimmäiseen kuuluu kaikki takaapäin suoritetut toimet, tosin voi edestäpäinkin lyödä munille, purra sormeen tai lyödä mailalla. Roolitus on kieltämättä hieman vaikeaa kun kultakypärä pelaa nelosen laidassa
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mites Ketterän fanitoiminta? Onko sieltä tulossa kootusti porukkaa vai onko jatkuva menestys pöhöttänyt fanit tulemaan paikalle vasta ratkaisupeliin "nostelemaan kannua"?
Päättelen hiljaisuudesta, että mitään organisoitua fanilaumaa ei ole perjantaina tulossa paikalle. Olenko väärässä?
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Päättelen hiljaisuudesta, että mitään organisoitua fanilaumaa ei ole perjantaina tulossa paikalle. Olenko väärässä?
Tuskin olet. Ainakaan seuran puolesta ei ole mitään järjestetty eikä tuo "virallinen" faniyhdistyskään ole näkynyt tai kuulunut millään tavalla. Itse noita reissuja oon järjestänyt viimeksi 2019 pleijareissa ja 19-20 runkosarjassa, mutta ei tahdo nykypäivänä enää aika riittää noihin. Varmaan omalla kyydillä imatralaisia ja etä-ketteriä paikan päälle kuitenkin saapuu useita.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
"virallinen" faniyhdistyskään ole näkynyt tai kuulunut millään tavalla
Harmillista. Meille kyllä halliin mahtuisi isompikin joukko kannustamaan omiaan. Perjantain kunniaksi oluthifistelijät voisivat vielä kaupan päälle keskittyä mollaamaan kivikova-olutta ja kertoa kuinka paljon parempaa keskiketterä on.
 

X-Stiff

Jäsen
Harmillista. Meille kyllä halliin mahtuisi isompikin joukko kannustamaan omiaan. Perjantain kunniaksi oluthifistelijät voisivat vielä kaupan päälle keskittyä mollaamaan kivikova-olutta ja kertoa kuinka paljon parempaa keskiketterä on.
Minkäs panimon mallasta tämä Kivikova on jos saan kysyä? Tätähän on jostain etsittävä ihan mielenkiinnosta maisteltavaksi.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Tänään sitten Espooseen parantamaan keskiviikosta. On kaverin kokoonpano mikä tahansa niin näihin kuvioihin kuuluu parantaa peli peliltä
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Onkohan räkä ruvennut valumaan Ketteränkin pukkarin lattialle kun Eme, Viskari, Perttu poissa. Noistakin sais pikkasen kovan ketjun.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onkohan räkä ruvennut valumaan Ketteränkin pukkarin lattialle kun Eme, Viskari, Perttu poissa. Noistakin sais pikkasen kovan ketjun.
Kyllähän toi siltä vaikuttaa. Jos on, lauantaina on sitten enemmän ukkeleita sivussa. Meillä vikassa välierässä Turtiainen köhässä ja ekassa finaalissa "melkein kaikki". Vaikka siitä on meille aika iso hyöty, jos nyt Ketteräkin sairastuu, en sitä toivo. Mieluummin voitetaan ykkösmiehistö kuin varaukkojen varaukot. Keskiviikon jälkeen olette varmaan samaa mieltä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
5 minuuttia alusta pelasivat tosissaan.
Mihin hävisi Karjalainen, kun pelataan joka toinen päivä ja välipäivä istutaan bussissa? Onko vedetty pullaa nuuska huulessa, kun ei jaksa?
Säälittävä esitys, ei vaan voi olla niin, että finaali ei innosta pelaamaan.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Vetää kyllä ihan vitun sanattomaksi. Tuo Vertanen voitais laittaa jatkossa johtoasemassa hyökkääjäksi, et sie nyt jumalauta puolusta perässä hiihtämällä omaa maalia.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Joo, sellasta puolustus koomailuu et niihin ratkes. Mutta kohti huomista lauantaisaunaa.
Henkka ja Rämppä ois voinu ratkoo mut ei kelvannut. No näitä sattuu, ehkä huomenna.
 

Napanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Kyllä noista paikoista pitää maalit tehdä. Valmennuksen pitäs potkii perseelle osaa pelaajista, kun meno näyttää ihan helvetin löysälle...
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Pääsin kotiin pelistä ja fiilis on just ja vittu näin... No maanantaina menen uudelleen! Saavatkin saatanat laittaa vähän vastusta huomenna tuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös