Mainos

Ketjulotto kaudelle 2015–2016

  • 83 794
  • 309

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tehdään tänne TPS-osioonkin ketjulotto, kun sellainen näyttää olevan muillakin joukkueilla. Niittymäen sanoin joukkue on nyt valmis, joten voimme alkaa täällä spekuloimaan esimerkiksi puolustajien peluutuksesta. Laittakaa muutkin omia lottojanne!

Oma lotto ja perustelut ketjuttain:

Jerry Ahtola - Eric Perrin - Lauri Tukonen

Tähän ketjuun haluan erityiskemiaa Ahtolan ja Perrinin välille. Ahtolalla on hyvä sentteri vierellään potentiaalia sinne 20 maaliin ja siihen pyritään. Tukonen on aina mukana ollessaan todellinen vaara ja pystyy tässä ketjussa tekemään myös hyvin tehopisteitä. Lähtökohtaisesti kokoonpanon ulkopuolelle jäävät pelaajat Virta/Siiki korvaavat Tukosen todennäköisiä loukkaantumisia ja kilpailevat ainakin lähtökohtaisesti peliajasta. Tarvittaessa molemmat kuitenkin löytyy kokoonpanosta.

Tomi Kallio - Tero Koskiranta - Dave Spina

Kakkosketjuun haluan "tutkapariksi" Koskirannan ja Spinan, koska Spina muistuttaa paljon Laschiä, jonka kanssa Koskiranta on pelannut jo kahdella kaudella suhteellisen hyvin. Kallio kolmantena lenkkinä ja hänelläkin on potentiaalia ehjällä kaudella yltää tonne +30 tehopisteeseen. Molemmat laiturit ovat tässä ketjussa nopeita ja kykenevät maalintekoon. Spina teki viime kaudella 19 kaappia Liigassa, enkä usko hänellä olevan muihin hankintoihin verratessa suurempaa floppivaaraa. Suoraan sanottuna lentää luistimilla ja veto on hyvä. Tällä usein pääsee Liigassa todella pitkälle. Koskirannan rooli tässä ketjussa on saada itsekin viime kausia enemmän pisteitä hyvien laitureiden avulla, tasapainottaa peliä ja pelata vahvasti molempiin suuntiin.

Ilkka Pikkarainen - Ville-Vesa Vainiola - Tadas Kumeliauskas

Tässä kolmikossa olisi sopivasti mulkkumaisuutta ja taitoa. Potentiaalia on tehdä paljon pisteitä ja hämmentää vastustajien peliä. Voi luoja kun Tadas pysyisi nyt terveenä ja saisi pelata ehjän kauden... Kehityksen pysyessä balanssissa tekisi Tadas ensi kaudella 60 ottelua pelatessaan 38 tehopistettä. Tämä on todennäköisesti utopiaa, mutta kyllä Tadas siinä 0,50ppg tulee pelaamaan ja tuskin ketjukaveritkaan kauaksi jää. Uskon, että Vainiola lyö itsensä lopullisesti läpi liigatasolla ja tässä voisi olla meille unelma kolmosketju. Hyvää tukea kahdelle ensimmäiselle ketjulle myös hyökkäyspään tehoja katsoen enkä nää tämän ketjun olevan myöskään mikään miinusmagneetti.

Patrik Moisio - Jonne Virtanen - Julius Vähätalo

Pleksit paukkuen ja hanskat tippuen, jos tarve vaatii. Isokokoinen ja fyysinen nelosketju, josta löytyy Liigan pelätyin poliisi. Eiköhän tässä Moisio ja Vähätalo lyö itsensä lopullisesti sisään liigaympyröihin. Todennäköisesti luvassa myös paljon AV-vastuuta. Onko kenelläkään mitään tietoa J.Virtasen alivoimapelistä? Onko missään kondiksessa? Moisio ainakin muistaakseni osaa heittäytyä kiekon eteen ja taistella logon puolesta.

---

Henrik Tallinder - Elmeri Eronen

Ykköspariin se kokenein ja kokemattomin. Eronen saa tässä parissa pelata selkeästi korkeammalla itseluottamuksella. Jos virheitä sattuu, niin Ruotsin Olympiakruunu pitää oman maalin puhtaana. Tollainen mentooripakki vierellä on varmasti helppo pelata ja ammentaa oppia. Odotan Tallinderin yltävän +15 tehopisteeseen ja Erosen kaiken osuessa kohdalleen +20 tehopisteeseen. Eroselle tuskin on hirveästi luvassa YV-aikaa, koska YV-pareiksi tulee todennäköisesti Nummelin-Tallinder ja Mojzis-Tikkanen. Kyllähän tossa on mahdollisuus pointseja tehdä ihan kiitettävä lukema. Iso tavoite olisi saada Eroselle täysi kausi liigassa ja käsittääkseni Tallinderilla ei pitäisi olla mitään suurempaa loukkaantumisriskiä, vaikka vähän pelejä viime kaudella pelasikin. Käsivamma tuskin uusiutuu.

Tomas Mojzis - Harri Tikkanen

Peruspakkipari, joka varmasti tekee myös pisteitä. Plusmiinus tulisi pitää plussan puolella ja ylivoimalla sillon tällöin heilutella vastustajan verkkoa. Molemmilta pakeilta odotan noin 20 tehopistettä. Kaiken natsatessa Mojzis hätyyttelee 30 pisteen rajaa. Ihan eri mies, mitä oli tällä kaudella.

Petteri Nummelin - Jani Forsström

Nummelinille mahdollisimman vähän peliaikaa tasakentällisin eikä ollenkaan alivoimilla. Mahdollisimman paljon ylivoimissa viivaan ja sieltä tekee niitä tehoja. Viime kaudella tehtiin tässä virhe ja peluutettiin Nummelinia aivan liikaa. Nyt peliaika per peli saa olla maksimissaan 10 minuuttia. Saattaa kuulostaa surkealta määrältä, mutta terveenä pysyessään voi voittaa jopa puolustajien pistepörssin. Siinä on meille elintärkeä YV-ase ja johtaja jäällä. Jos kuitenkin loukkaantumisia sattuu, niin Niklas Friman tai Miro Keskitalo hoitaa Nummelinin tonttia sillä aikaa. Voisihan Nummelinin tietysti heittää seiskapakiksi ja käyttää pelkästään ylivoimilla.

---

Sitten loppuun vielä kapteenisto:
C P.Nummelin
A T.Kallio
A H.Tallinder
A E.Perrin
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
En lähtisi tuota Starbuckin ehdotusta merkittävästi muuttamaan. Ahtola on liian löysä nimi ykköseen, mutta mikäli katsotaan kokonaisuutta, on tuossa ehdotuksessa oikein hyvät kolme hyökkäävää kentää ja yksi rottakenttä. Pikkarainen on toki mielenkiintoinen, Pikkaraisen siirto Vähätalon tilalle avaisi kolmoseen paikan Virralle/Siikille. Pikkarainen vahvistaisi nelosta myös roimasti. Pikkaraisella on kuitenkin edelleen potentiaali 30 paunaan ja pelasi loppukauden VVV ja Rantasen kanssa todella hyvin, joten en häntä ehkä tuonne uhraisi. Saa nähdä mikä on valmennuksen suunnitelma, mennäänkö kolmella hyökkäävällä vai ripotellaanko fyysisempiä pelureita joka ketjuun. Tukonen ja Kume on mitä luultavammin senverran telakalla että Siikille ja Virralle kyllä tarjoutuu paikkoja näyttää melko useastikkin.

Olen joukkueen runkoon tyytyväinen mutta kyllä tuohon vielä voisi hakea hyökkäykseen ja pakistoon yhden täytemiehen kierrätystä varten. Puolustukseen halvalla joku Laurilan tapanen perusjyrä ja hyökkäykseen joku alivoimat taitava kahteen suuntaan hyvin pelaava esim Kerälä tai Huhtanen Ässistä, saataisiin kiertoa myös sinne neloseen, ei se Jonne jaksa painaa koko kautta mikäli av vastuutakin kaverille kasataan. Kerälä tai Huhtanen olisi kokenut jyrä, jolloin voitaisiin esim nelosena pyörittää neljää miestä, jolloin jokainen saisi sillointällöin huilia, mikäli siis oletetaan että nelosen hyökkääjille kasataan myös paljon av minuutteja. Kovasssa otteluruuhkassa meillä on hyökkäykseen top 6 laituritonteille kyllä nostaa potentiaalisia junnuja, mutta tuonne rouhija osastolle ei oikein ole. Jos katsotaan esim Kärppien viime kauden rosteria niin olihan sielläkin esim Vallin kokeneena miehenä täysin täytemiehenä, leveyttä pitää olla. Ei se pitäisi taloutta kaataa jos kauden aikana kahdella miehellä haetaan laajuutta, liigan sisällä vielä yleensä syksyllä liikkuu aika edullisestikkin pelaajia. Olen jopa hieman ihmeissäni miksi ei Kerälällä ole pahvia, Mielestäni aivan täydellinen mies jopa mestarikandidaatin kalupakkiin jos puhutaan nelosen senttereistä, voi toki olla että minulla on miehestä täysin väärät ajatukset, mutta minusta kaveri on köyhän miehen AUK.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitten loppuun vielä kapteenisto:
C P.Nummelin
A T.Kallio
A H.Tallinder
A E.Perrin

Ansiokas hahmotelma hyvine perusteluineen, kiitokset siitä. En ala omaa hahmotelmaa laittamaan ainakaan vielä, mutta lainaamaani puutun sen verran, että todennäköisesti ainakin puolet peleistä telakalla oleva kapteeni ei kuulosta hyvältä. Toisaalta tämä ei ole ongelma, koska C:n voi kirjailla käytännössä kenen tahansa ehdotetun varakapteenin rintaan.
 

20Booris13

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild
Heitetään oma ketjulotto..

Hyökkäys;

Ahtola - Perrin - Spina
- Tätä voisi kokeilla, Spinan ja Tukosen paikkaa voisi vaihtaa jos ei toimi.

Kallio - Vainiola - Tukonen
- Mielestäni VVV ansaitsee mahdollisuuden viime kauden perusteella, oli Koskirantaa edellä kiekollisessa pelissä huomattavasti.
Toivotaan että kesällä olisi liikettä tullut lisää.

Siiki / Virta - Koskiranta - Pikkarainen
- Nuoret pojat stunttaavat ja tuovat nuorta "kiimaa" miesten rinnalle.
Keskellä voisi myös olla Kumeliauskas jos pysyy ehjänä.

Moisio - Kumeliauskas/Lämsä/Vähätalo - Virtanen
- Virtasta en laittaisi centteriksi koska aloituksiakin pitää voittaa joskus.
Vaihtoehtoisesti tämä centteri kolmikko voisi myös olla kolmosessa jos Koskirannan peli ei yhtään parane viime kaudesta.

Puolustus;

Tallinder - Tikkanen
- Varmaa suorittamista.

Mojzis - Eronen
- Tulee vain väkisinkin mieleen Pallen kausi Tomaksen vierellä,
ja Eronen omaa mielestäni paremman potentiaalin kuin kyseinen herra.

Forsström - Nummelin
- Jos Numppa ei pysy vauhdissa mukana, niin Keskitalo tai Berger tähän.

Maalivahdit;

Lassila
Setänen / Georgiev
( vai oliko jotain juttua/huhua että meneekö TUTOon lainalle?)
- Runkosarjassa voisi pelit mennä 65% Lassila ja Setänen / Georgiev 35%
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Voisiko joku junnuista ottaa jättiharppauksen eteenpäin? Itse jotenkin povaisin Vähätaloa. En tiedä, miten kesällä on treenattu, mutta hänessä voisi olla potentiaalia ihan kiekolliseenkin peliin Liigaan.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Voisiko joku junnuista ottaa jättiharppauksen eteenpäin? Itse jotenkin povaisin Vähätaloa. En tiedä, miten kesällä on treenattu, mutta hänessä voisi olla potentiaalia ihan kiekolliseenkin peliin Liigaan.
Itse näkisin paikan hänelle näyttää taitonsa kiekollisessa kentässä/roolissa ja sen sijaan Lämsälle enemmän tilaa puolustavampaan rooliin neloseen. Vähtalolle tekisi mielestäni hyvää päästä kaudeksi mestikseen isoon rooliin, mutta ei sinne TUTOon kaan pysty kaikkia tunkemaan. Lämsä on nuorisomaajoukkueessakin mielestäni pelnnut vastaavassa roolissa ja ilmeisesti tänäänkin maajoukkueen kanssa harjoituspelissä ja veikkaisin roolin olevan alemmissa kentissä. Lämsästä voitaisiin tosiaan saada tuleville vuosille hyvä kahden suunnan sentteri ja miksei voisi jo tällä kaudella nousta suureempaan rooliin. Voisiko Saku vaikka käydä vähän opastamassa poikia ja miehiä aloituksien saloihin?

Muistaakseni myös Keskitalo, Virta ja Rantanen on myös pelaamassa tänään nuorisomaajoukkueen mukana...
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Kovin moni tuntuu unohtavan noita junnuja luetellessa kokonaan Elias Karvosen, joka solmi keväällä Palloseuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Viime kaudella 18 ottelua tehopistein 2+3=5 ja esiintyi mielestäni kevätkaudella Palloseuran riveissä todella mallikkaasti. Ei nyt välttämättä voida odottaa mitään ihan huikeaa läpimurtoa häneltä tulevalla kaudella, mutta olisihan se hyvä antaa tällekkin peliaikaa ja mieluiten juuri tuolla Top-9 spotissa, jotta saisi myös hieman pelatakkin kiekon kanssa eikä tarvitsisi vetää pelkkää nolla-nollaa. Kovasti töitä tekevä nuori, jossa on kaikki ainekset kehittyä kelpo peluriksi Liigatasolle, ihan kuten Oskari Siikistäkin.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Kovin moni tuntuu unohtavan noita junnuja luetellessa kokonaan Elias Karvosen, joka solmi keväällä Palloseuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
...
Elias Karvonen ja Otto Nieminen pelasivat mielestäni piristävän hyvää peliä vaikka ei tehopisteillä kauheasti juhlineet. He toki ansaitsevat mielestäni molemmat näytönpaikan edustuksessa ja varmasti ainakin harjoitus-/CHL -otteluissa paikan saavatkin, mutta tällä hetkellä on se positiivinen ongelma, että hyökkäys näyttää hyvin miehitetyltä sekä näitä lupaavia junnuja löytyy vaikka muille jakaa (tai vaikka lainata). Tämä lisää toki kilpailua eikä ilmaisia paikkoja ole jaossa, mutta osa pelaa väkisinkin junnuissa taikka lainalla jossain tai ovat muuten rotaatiossa. Eiköhän Selin anna peliaikaa niille, jotka sen ansaitsevat.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
On nyt kuitenkin miehiä niin paljon rosterissa, että jo on perkele jos jokaiselle 12 hyökkääjän paikalle ei löydetä parasta mahdollista äijää. Kaikille eivät tietenkään kaikki roolit sovi.
 
Komppaan FutureHockeyta; Nieminen ja Karvonen tekivät paremmat ppg:t kuin huomattavasti enemmän pelanneet Lämsä, Vähätalo ja Siiki. Ketjulotot on oma maailmansa, eiköhän koutsit näe oikeat potentiaalit.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Selin kertoo Turun Sanomissa Pitseihin mentävän lähinnä nuorten voimin. Kolmella ketjulla pelataan. Hyökkääjiä olisi paikaolevista nuorista ehkä: Kume, Siiki, Virta, Vähätalo, Karvonen, Moisio, Nieminen, Nurmi ja ehkä Vainiola nestorina.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Hassutellaan täälläkin vähän

Spina - Perrin - Pikkarainen
Ahtola - Koskiranta - Kallio
Virta - Vainiola - Tukonen
Moisio - Virtanen - Vähätalo

- Vähätalo voi tuurata jos senttereitä tippuu
- Tukonen vasta kolmosessa, jottei loukkaantuminen laittaisi "tehoketjujen" peliä uusiin uomiin
- Pikkaraisella ois oiva paikka tehdä tilaa ja laittaa kiekkoa maaliin
- Omat junnut sitten takaa sunttaa loukkaantumiset. Valitettavasti nyt ei kai "ilmaisia" paikkoja vain ole tarjolla

Tallinder - Mojzis
Nummelin - Tikkanen
Keskitalo - Forsström
Eronen

- Ykkönen pelaa paljon
- Nummelin ylivoimaa
- Eronen paikkaa Nummelinin saikut

Lassila
Setänen

Kyllähän tuolla ois varmaan mahdollisuudet kuuden joukkoon, jos vain saataisiin hyvä lähtö. Eikä ylläri loukkaantumisia olisi liikaa. Kenenkään ei tartteis tippua vielä CHL peleissä loukkaantuneidenlistalle.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Laitetaampa hieman omia ajatuksia kentällisistä.

Ahtola - Perrin - Kallio
Ahtola on hyvä voittamaan kiekkoja ja suht tunnollinen pelaamaan alaspäin. Täten mielestäni hyvä palikka Kallion ja Perrinin rinnalle, joiden molempien irtokiekkopelaaminen ja puolustaminen hieman mietityttää.
Spina - VVV - Tukonen
Mielestäni Spina tarvitsee hyvin keskeltä laitaan levittävän sentterin. Koskiranta ei mielestäni ole tälläinen. VVV puolestaan pystyy suhteellisen hyvin jakamaan pakkien avauksia toisella kosketuksella laitureille. Tällöin Spina pääsee hyödyntämään jalkojaan. Tukonen nyt sopii kenttään kuin kenttään, joten hänet on helppo sijoittaa mihin vaan.
Kume - Koskiranta - Virta
Huomasimpa juuri että Koskiranta on vetänyt urallaan about joka kaudella ihan hirveät miinukset. Hänen liigauransa -78. Tässä kentässä Virta rakentaisi peliä ja Kume tai Tero viimeistelevät jonkun flipperin kautta. Ideana on että kaksi kohtuullisen Suurta ja ihan ok liikkuvaa kenttäkaveria saisivat väännettyä tilaa suhteellisen pienelle ja heiveröiselle, mutta taitavalle Virralle.
Vähätalo - Virtanen - Pikkarainen
Moni saattaisi tähän laittaa Moision, mutta minä en. Toki hän toisi ryminää jne. Mutta itseasiassa Virtanen ja Pikkarainne omaavat molemmat yllättävän kelvolliset kiekolliset taidot. Tähän kun lisätään varsin hyvän Pelipään omaava Vähätalo, niin kenttä pystyisi puolustamaan sekä omissa että myös viemään peliä vastustajan päähän, mikä on aina parempi kuin miekkailu omissa. Kenttää saadaan myös hienosti varioitua vastustajan mukaan vaihtamalla Moisio Vähätalon tilalle, jolloin tästä saadaan ihan pelkästeen peliä rikkova osasto.
Moisio, Siiki, Nieminen, Lämsä
Vai onko noista jokin matkalla TuToon koko kaudeksi? Kotisivujen mukaan vain Pulli ja Kojo ovat lainalla. Siikiä ja Niemistä voi käyttää ainakin ihan hyvin tuuraamaan muutaman pelin mittaisia loukkaantumisia kentissä 1-3.

Tallinder - Tikkanen
Näen että Tallinder tarvitsee vierelleen suht jalakkaan puolustajan, joka omaa suhteellisen hyvän taidon avata peliä.
Mojzis - Nummelin
Nummelin aiheuttaa kyllä vaikeuksia, koska hän tarvitsee kaiken mahdollisen avun omiin. Lisäksi parin on pystyttävä työskentelemmään laajalla alueella. Mielestäni Mojzis sopi tähän kuvaukseen parheiten.
Forsström - Keskitalo
Kolmannesta parista oli tarkoitus luoda lähinnä sellainen joka pystyy pelaamaan liigaa. Uskon että Keskitalo omaa ehkä parhaat avut junioreista kokonaisvaltaiseen pelaamiseen.
Berger, Friman, Eronen
Eronen on suora stuntti Nummelinille, joka arvatenkin tulee olemaa puolet kaudesta sivulla.

Kaiken kaikkiaan puolustus on aika ohut ja ei kestä kuin yhden loukkaantumisen. Toisaalta tuolla on niin lupaavia junnuja että heidän eteensä ei viitsisi hommata jotain jo menetettyä divaripakkia tai ulkomaan arpaa. Alan kallistumaan melkein sen puoleen että mennään näillä ja jos junnut ei riitä stunttaamaan niin haetaan divarista sitten joku lainaan.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Näen että Tallinder tarvitsee vierelleen suht jalakkaan puolustajan, joka omaa suhteellisen hyvän taidon avata peliä.

Eronen, anyone? Tällöin hyvä jäisi hyvä liigatason puolustaja (Tikkanen) niihin heikompiin pareihin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Eronen, anyone? Tällöin hyvä jäisi hyvä liigatason puolustaja (Tikkanen) niihin heikompiin pareihin.

Myös seuraava pakisto olisi varmasti about yhtä hyvä. Paljon itseasiassa riippuu siitä miten kemiat toimivat. Itseä vähän pelotti, että riittääkö Erosen taso vielä ottamaan pelinavausrooli tuossa parissa. Täten päädyn edellisessä viestissäni mainitsemaan mielestäni turvallisempaan vaihtoehtoon, jossa minusta on etuna myös Nummelinin helppo korvaaminen. Tosin myönnän, että alla olevalla vaihtoehdolla on ehkä hieman suurempi potentiaali jos kaikki natsaa ja kaikki pysyy terveenä.

Tallinder - Eronen
Mojzis - Nummelin
Forsström - Tikkanen
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tallinder - Tikkanen
Näen että Tallinder tarvitsee vierelleen suht jalakkaan puolustajan, joka omaa suhteellisen hyvän taidon avata peliä.
Mojzis - Nummelin
Nummelin aiheuttaa kyllä vaikeuksia, koska hän tarvitsee kaiken mahdollisen avun omiin. Lisäksi parin on pystyttävä työskentelemmään laajalla alueella. Mielestäni Mojzis sopi tähän kuvaukseen parheiten.
Olenko nähnyt unta vai oliko jossain jo juttua TPS:n ensimmäisistä jääharjoituksista? Mulla on muistikuva, että joku olisi jo tännekin postannut: Nummelin ja Tallinder ovat harjoitelleet parina?
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Liekö David Nemecek koko kauden lainalla jossain vai miksei hänen nimensä ole kellään roster watcheissa mukana? Näin viime kaudella paljonkin hänen pelejään ja koska muistikuvia ei pahemmin ole, hän on pelannut juuri kuten tuollaisen peruspakkiaihion kuuluukin. Toki nyt on sikäli positiivinen tilanne että junnuja on tyrkyllä useampia loukkaantuneiden tai perseilevien tilalle.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Liekö David Nemecek koko kauden lainalla jossain vai miksei hänen nimensä ole kellään roster watcheissa mukana? Näin viime kaudella paljonkin hänen pelejään ja koska muistikuvia ei pahemmin ole, hän on pelannut juuri kuten tuollaisen peruspakkiaihion kuuluukin. Toki nyt on sikäli positiivinen tilanne että junnuja on tyrkyllä useampia loukkaantuneiden tai perseilevien tilalle.

Eikös kaveri mennyt P-Amerikkaan??
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Eikös kaveri mennyt P-Amerikkaan??

Ahaa. Puhelimella kun näppäilen tässä niin kauheasti en kehtoo surffailla muilla sivustoilla. Täältä kun yleensä löytää kaiken tiedon!
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kai määki ny si ku muukki.

Ahtola - Perrin - Pikkarainen
Spina - VVV - Kallio
Virta - Koskiranta - Tukonen
Vähätalo - Kume - Virtanen

Paikkaajat järjestyksessä Siiki, Karvonen, Moisio. Kuumottaisi kyllä nähdä ketju Moisio - Virtanen - Pikkarainen, jossain Porin hornankattilassa, mutta ei olisi välttämättä tuloksellisesti niin hyvä koostumus. Yllä olevilla ketjuilla näkisin,että kaikilla on potentiaali pisteiden tekoon ja lisäksi nelosesta löytyisi kokoa kerrakseen, kun keskipituus on n.195cm. Alivoimiin laittaisin hyökkääjistä parit Kume - Vähätalo, Koskiranta - Tukonen ja VVV - Pikkarainen.

Tallinder - Nummelin
Mojzis - Eronen
Tikkanen - Forsström

Paikkaajat järjestyksessä Keskitalo, Friman, Berger. Itse olisin ehkä laittanut Erosen ja Nummelinin toiste päin, mutta jos reeneissä on vedetty Tallinder - Nummelin parilla niin laitoin sen vuoksi näin , jos osuisi paremmin. Alivoimalle puolustajista kolmospari sellaisenaan, mutta Mojzis - Tallinder toiseen pariin. Nummelinia en peluuttaisi alivoimalla lainkaan , eli Eronen paikkaamaan, kun joku edellä mainituista on itse boksissa.

Laitan tähän nyt omaan mieleen sopivat yv-koostumuksetkin, kun spekulointi on niin kivaa.

1-YV:
Ahtola - Perrin - Pikkarainen
Tukonen - Nummelin

Tässä mentäisiin siis yhdellä pakilla ja sen lisäksi Tukonen olisi viivassa. Pikkarainen möyhentäisi maalin edessä ja hakkaisi riparit sisään. Ahtola hakisi/tekisi vapaata tilaa ja Perrin toimisi kapellimestarina.

2-YV:
Spina - VVV - Kallio
Mojzis - Eronen

Kakkosessa vedettäisiin ihan perinteisellä kaavalla ja Eroselle antaisin näytönpaikan ainakin kauden alussa, koska lahjoja löytyy.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Laitetaanpas pientä hahmotelmaa pitsin perusteella, tällaisilla voisi lähteä koittamaan CHL.

Spina - Perrin - Tukonen
Ahtola - Koskiranta - Kallio
Pikkarainen - VVV - Kume
Moisio - Vähätalo - Virtanen

Tallinder - Eronen
Mojizs - Tikkanen
Nummelin - Friman

En ole valmis Koskirantaa naulaamaan paskaksi tässä vaiheessa kautta, mutta pieni ongelma kaverin sijoittamisessa on. Kakkoseen on tyrkyllä keskelle Vähätalo ja Kume, mutta antaa Koskirannan vielä näyttää, näen ehdottamani kakkosen sellaisena kenttänä jossa laiturit ruokkii toisiaan, joten Koskirannan on helppo menestyä. On kuitenkin hyvin mahdollista että Kume tai Vähätalo vie Koskirannan tontin, Koskiranta on ainut meidän kolmesta kärkisentteristä joka ei kykene loistavaan pelintekoon laitureille, siksi mielestäni paras peliä tekevä laituri olisi siinä ketjussa oltava, eli Kallio.
Kovin luotto minulla on kentistä tuohon kolmoseen, tuntuu että VVV herää vanhalla iällä ja Pikkarainen juuri oikea palanen tuohon, kolmas lenkki voi olla melkein kuka vaan, hyvin toimivan duon vierellä voi lyödä läpi vaikka Siiki, Kume tai Virta. En ihmettele yhtään vaikka tuo kenttä painaisi jokainen sen 30 pojoa.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Tässä pari päivää asiaa pureskeltuani olen tullut tälläiseen tulokseen:

Ahtola - Perrin - Kallio/Tukonen
Pikkarainen - Vainiola - Spina
Vähätalo - Kumeliauskas - Tukonen/Kallio
Virtanen - Koskiranta - Moisio (jos jättää ne idioottimaiset jäähyt)

Ahtola tarvitsee rinnalleen pelintekijän, jotta voi tehdä sitä juttua missä on parhaimmillaan. Kuten jo pitsissä nähtiin, ei kaverin pelistä tullut yhtään mitään kun vierellä pelasi Koskiranta. Perrin ykkössentterinä lienee olevan selvyys, joten turha sitä perustella. Kallion tasosta ei tiedä, mutta jos peli kulkee ja jaksaa ykkösketjun roolia, niin menee kevyesti ykkösessä.

Kakkosketjussa tutkapari Piku-Vainiola, turha sitä on mennä rikkomaan kun kerran peli toimii kuin unelma. Spina tarvitsee rinnalleen sentterin joka jakaa kiekkoa nopeasti laitaan, joten Vainiola sopii siihenkin. Täten myös Spinan rinnalla Pikun ja VVV:n pistepotentiaali kasvaa reippaasti. Tällöin myös Piku voi raivata tilaa Spinalle, joka selvästi elää kiekosta ja muutenkin harrastaa sitä tietynlaisesta pörräämistä.

Kolmosketjun keskelle asettaisin joko Koskirannan tai Kumeliauskasin, mutta ainakin pitsin perusteella Kummeli on edellä. Koskirannan se The Juttu on kahdensuunnan pelaaminen, joten ihan reilusti pelkkää sitä roolia ja jos treenaa perkeleen kovaa, niin voi sitten työllä nousta takaisin ylempiin ketjuihin. Suoraan sanoen vituttaa tuollainen, että Koskiranta on nyt kolmisen kautta pelannut ylemmissä ketjuissa vain vanhojen meriittien puolesta vaikka otteet eivät ole missään kohdin vastanneet tuota peliaikaa. Tähän laidalle asettaisin kesällä paljon eteenpäin menneen Vähätalon, joka vähintään näytti hyvältä liigapelaajalta pitsissä. Toiseen laitaan asettaisin sitten Tukosen (tai Kallion), jonka taso tunnetaan hyväksi, mutta kaverin pelikunto on kuitenkin täysi arvoitus.

Nelosketjuun yksi paikka on jo sementoitu Virtasen Jonnelle, jonka puolesta TPS:n nelosketju on jo hyvää liigatasoa. Tuohon kun asetetaan vierelle esimerkiksi ylempänä mainittu Koskiranta, niin voidaan alkaa jo pikkuhiljaa puhua liigan parhaimmasta (ja huom. kalleimmasta) nelosketjusta. Moision pitää alkaa oikeasti esittämään jotain muuta kuin tyhmiä jäähyjä, jotta mahtuu edes kokoonpanoon, mutta ainakin näin alustavasti pelannee siinä. Pitsin puolesta tuohon laidalle menisi oikein hyvin myös Niklas Salo, mutta vähän tuo pieni koko häiritsee muuten sähäkkää pelaamista.

Puolustusta en oikein osaa laittaa pareihin, mutta periaatteessa ykköspari on jo selvä: Tallinder-Nummelin. Mielelläni näkisi tuossa Tallinderin rinnalla Erosenkin, mutta näillä närein taitaa olla Petu joka siinä pelaa. Kahteen alimpaan pariin on sitten heittää Mojzis, Tikkanen, Forsström, Friman ja Eronen. Oman lusikkansa soppaan lyö myös Berger, mutta ainakaan pitsin puolesta ei ole vielä valmis liigatasolle. Pitsissä pakkipari Mojzis-Tikkanen pelasi ihan hyvin, mutta tavallaan ovat liian hyviä puolustajia laitettavaksi samaan pariin. Jos tätä ideologiaa käytettäisiin, niin silloin parit voisi olla esim: Tallinder-Nummelin; Friman-Tikkanen; Forsström-Mojzis. Toisaalta taas yhdistämällä Tallenin ja Erosen, niin alempiin pareihin jäisi Mojzis-Tikkanen ja Forsström/Friman-Nummelin, jolloin Petun peliaika pysyisi pienempänä joka auttaisi kaveria pysymään kunnossa. Toki eihän sille silmävammalle voinut mitään, joten voihan se olla, että kyllä se sillä yli 20 minuutin vastuullakin voisi ainakin sen 35 peliä matsia pelata. Eronen kyllä paikkaa hyvin sen minkä Petu on pois.

Erikoistilanteisiin näillä puhein asettaisin seuraavanlaiset kentälliset:
1. YV
Tukonen - Perrin - Ahtola (<- parkkeeraa siihen maalin edustalle)
Kallio - Nummelin

2. YV
Spina - Vainiola - Virtanen (<- parkkeeraa siihen maalin edustalle)
Pikkarainen - Mojzis

-----

1. AV
Koskiranta - Virtanen
Tallinder - Friman

2. AV
Vainiola - Pikkarainen
Forsström - Tikkanen

Kyllä tuolla kelpaisi lähteä CHL:n ensimmäisellä vierasreissulle.

E: Puolustuslöpinät lisätty.
 
Viimeksi muokattu:

Ameno

Jäsen
Ei mulla muuta, kuin tällainen manageripeli-idea tässä näin: Aina kun kaikki olettaa että sentteri vetää aloitukset, niin lukeeko tämä jossain säännöissä? Eikö sinne aloittamaan saa laittaa vaikka pakin jos huvittaa? Ja koska näitä senttereitä on nyt ainakin se viisi, niin joku niistä pitää kuitenkin laitaan pistää? Ja Koskirantaa on muistaakseni joskus arvosteltu mm. siitä, että ei osaa ottaa aloituksia. Niin olisiko mitään, jos vaikka kolmosketjua rupeaisi rakentamaan seuraavaan muottiin:
Kumeliauskas - Koskiranta - XXX
Kume siis pelaisi tuossa laidassa, mutta kävisi aina aloitukset kaapimassa. Vai kävisikö tämä sitten pahasti sentteri Koskirannan itsetunnolle? Kun Kumella oli ilmeisesti tilastojen mukaan TPS:n paras aloitusprosentti Pitsissä. Mikä oli Koskirannan aloitusprosentti? Tuota paria voi sitten täydentää jollain Tukosella/Vähätalolla/Virralla jne. Pääsisi sitten Virtanen sentteröimään sitä nelosta, jossa hän Pitsissä ainakin suoritti hyvin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Aloitusasiaa sivuten. Tässä on Perrinillä yksi plussa lisää. Miehen aloitusprosentti oli viime kaudella 56,4% joka on todella kova.

Alla on sekä tällä tai viime kaudella TPS:ää edustaneiden/edustavien senttereiden viime kauden aloitusprosentit.

Perrin 56,4%
Lucenius 53,0%
VVV 50,3%
Kummeli 49,3%

Virtala 48,3
Virtanen 47,8%
Koskiranta 45,2%

Ruuttu 44,4%
Vähätalo 42,9%

Syy miksi sentterit yleensä ottavat aloitukset on, että he ovat lähes ainoat jotka niitä yleensä harjoittelee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös