Mainos

Ketjulotto kaudella 2019–2020

  • 219 578
  • 1 504

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Itseä enemmän mietitytti oisko voinut Kivelän ja Haapasen paikka olla toisinpäin.

Ostan sen ajatuksen, että Hirvoselle pidetään paikkaa Spinkkien kanssa ja Kivelä saa jatkaa Mäkisten kanssa kun Hirvonen palaa takaisin.
 

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä vittua ihan oikeasti? Joku saatanan Topias Haapanen meidän tehokaksikon rinnalle!?!? Miksi Kivelää ei tuupattu siihen? Ennen kautta kuitenkin kerrottiin, miten Kivelä tulee hakemaan pelipaikkaa tulosyksiköstä. No joo voi olla, että Spinkien peliajat olisivat turhan kovat Nikolle vielä tässä vaiheessa, mutta silti. Ihan yhtä vittuuntunut olen kuin viimeksi tänne kirjoittaessani siitä, että meillä on 1 ja 2 ketjuissa puolet pelaajista joko Mestis ukkoja tai junnuja. Voi jeesus kuinka mä toivon, että pojat onnistuvat tänään ja olen epäilyksieni kanssa aivan hukassa. Voihan sillä Haapasella ollakin piileviä kykyjä, mutta pirun hyvin ovat piileviä kun ei mitään merkkiä vielä ole näkynyt, että hän olisi kovan luokan maalintekijä.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä vittua ihan oikeasti? Joku saatanan Topias Haapanen meidän tehokaksikon rinnalle!?!? Miksi Kivelää ei tuupattu siihen?
Mikä messias Kivelä Haapaseen verrattuna on? Aika saman tason kavereita ovat. Antaa molempin nyt rauhassa näyttää millaisen vastuun ovat valmiita kantamaan.

Viime kausi Liigassa:
Haapanen 9+7=16
Kivelä 12+3=15

PPG:t Liigassa:
Haapanen 0,22
Kivelä 0,26
Mestiksessä:
Haapanen 0,73
Kivelä 0,49
A-junnuissa:
Haapanen 1,26
Kivelä 0,61
 

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä messias Kivelä Haapaseen verrattuna on? Aika saman tason kavereita ovat. Antaa molempin nyt rauhassa näyttää millaisen vastuun ovat valmiita kantamaan.

Ei tarvi mikään messias ollakaan, mutta sopimuspelaaja joka hakee sitä paikkaa tulosyksikössä. Haapanen on hätäapulaina. Tämä on ainoa ero, kuten tilastotkin osoittavat, mutta mielestäni oikein hyvä perustelu sille, pelaako nelosessa vai kakkosessa. Juu antaa poikien näyttää ei siinä mitään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Haapanen on sen kolmisen vuotta nuorempi ja meneillään toinen täysi Liigakausi. Samoin se olisi ollut pian 25-vuotta täyttävälle Kivelällekin. Viime kaudellakin oli sopimus Peliittoihin, mutta palattuaan Lahteen paikkaamaan loukkeja pelas lopulta asiallisen läpimurtokauden.

Kivelä ainaski väläytellyt laukaustaan ja jonkinlaista vääntövoimaakin taitaa löytyä. En osaa vielä sanoa miten Haapanen profiloituu.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kivelää ja Haapasta ei kannata vertailla vaan Juholaa ja Haapasta. Juhola ja Haapanen olisivat voineet vuorotella idän kiertueella Mäkisten ketjussa ja näin molemmille olisi tullut vähäsen pelituntumaa.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No jonkun siellä on Taimin roolissa pelattava. Nyt on näytön paikkaa. Taimi on helvetin tärkeä Ässille, vaikka täällä satuillaan mitä. Lisäksi nyt kun otteet parantuneet, niin osoittanut niin kentällä kuin kopissa johtajuutta.

Ainakin se on nyt nähty, että Vuorisalosta ei ole Taimin tilalle. Lähes kokoajan vaikeuksissa. Taimi taas ollut viime kaudet Ässien parhaita pakkeja omissa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos Kivelä penkitettiin niin olisiko nyt perjantaina sitten jo Juholan vuoro päästä kentälle vai aloittaako Salmela hyökkääjänä?
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos Kivelä penkitettiin niin olisiko nyt perjantaina sitten jo Juholan vuoro päästä kentälle vai aloittaako Salmela hyökkääjänä?
Isolla miehellä riittäisi terveenäkin töitä luistelun kanssa, saati sitten vuoden pelaamattomuus. Saa nähdä kauanko kestää, että pääsee pelin vauhtiin mukaan. Juholan luisteluvoimaa olisi eilen tarvittu. Perjantaina sitten Joukan vuoro?
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kivelä-Mäkinen-Juhola, Mäkinen-Rekonen-Salmio ja Haapanen pitänyt paikkansa Spinkien kanssa. Nyt Juhola paasee vohdoin irti!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli toinen Mäkinen sivuun. Onko pakisto sama kuin aiemmin?
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mitenkä niin,2 kertaa Mäkinen. Taimi on mukana.

Okei luin väärin. Lähteenmäki oli viimeksi hyvä, ikävää että on nyt tippunut pois
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kivelä-MM-Juhola. Tasapainoinen 0-0 tilauksessa. Ja bonusyllätyssektorista 1 maali vois olla tuloillaan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä tuo Haapanen on oikeasti tehnyt tuon pelipaikan eteen?

Kalpaa vastaan roikkui ihan liikaa kiekossa tuossa ketjussa. Spinkit on Ässien tärkein ase hyökkäysketjuissa, Haapanen ei ainakaan vielä ole siihen sopinut. Toivottavasti tänään tulisi tehoja.

Juholalle peliaikaa, se on hyvä. Toivottavasti saa ainakin pari ottelua aikaa näyttää.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Topias Haapanen on kehityskelponen pelaaja ja junnutrion jälkeen nuorin hyökkääjistämme.

No, en toki osaa tarkemmin arvioida missä kehityskelpoisuutensa huitelee. Ja onko tulevaisuutta meillä. Ikä sen sijaan on helppo lukea tietokannoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös