Mainos

Ketjulotto ja kokoonpanot kaudella 2022–2023

  • 135 978
  • 1 008
Olikos Järvisellä nyt minkälainen vamma? Aivotärähdys vai selkä myös?
Selkä myös. Vähän samankaltainen tilanne kuin Karjalaisella siinä mielessä, että paluun ajankohtaa hankala ennustaa. Voi tapahtua piankin, tai saattaa muodostua pitkäaikaiseksikin riesaksi. Pikkarainen onkin käynyt viime kauden tapaan palaveria Toivolan kanssa sentteriosaston vahvistamiseksi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Jos Järvisen tilanne on epäselvä, onhan sinne pakko hankkia jostain kärkiketjun sentteri. Ei ykkössentteri tarvitse olla, mutta tasoa Järvinen.
 
L

luigitar

Eikös Järvinen tippunut Kalpa pelin jälkeen, jolloin sai tällin päähän? Pellin kanssa ei kyllä kannattaisi yhtään kiirehtiä, jos epäillään pelikuntoa. Siellä on kuitenkin Aho ja Niskala lainassa sitä varten.
 
Nas

Jos saadaan ilmaseks niin sitten voidaan hankkia.

T: Toivanen
 
Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Eikös Järvinen tippunut Kalpa pelin jälkeen, jolloin sai tällin päähän? Pellin kanssa ei kyllä kannattaisi yhtään kiirehtiä, jos epäillään pelikuntoa. Siellä on kuitenkin Aho ja Niskala lainassa sitä varten.
Vai KooKoo pelissä? Oliko poistunut jossain vaiheesa peliä, mutta lopussa taistellut kuitenkin mukana...

Edit: Peliaikaa KooKoota vastaan 22.14 Liigan sivujen mukaan.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Jos saadaan ilmaseks niin sitten voidaan hankkia.

T: Toivanen

Ehkä haukkunet väärää puuta? Toivola HäSassa 17.10. "onhan meillä tietyllä tavalla varaa siihen (vahvistuksiin), jos tilanne siihen äityy. Meillä on kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia kevättä varten ja on selkeä strateginen valinta ollut täksi kaudeksi, että täytämme rivejä tarvittaessa nuorista"
 
Ja Toivonen vastaa seuran budjetista. Toivola työskentelee sillä määrällä, mitä hänelle annetaan pelaajabudjetin muodossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas
L

luigitar

Seppälä näköjään jatkaa tämän ottelun vielä kokoonpanossa. Miksei kerralla pidempi laina, kun ilmeisemmin Tretteneskään ei ole ennen maajoukkuetaukoa kokoonpanossa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Ja Toivonen vastaa seuran budjetista. Toivola työskentelee sillä määrällä, mitä hänelle annetaan pelaajabudjetin muodossa.

Kyllä, mutta eikös Toivola tossa juurikin sano suomeksi, että budjetissa varaa olisi, mutta sitä on tarkoitus säästellä kevättä varten. Toki emme tiedä kuinka paljon sitä varaa siellä budjetissa tällä hetkellä on. 1,9m€ oli ilmoitettu pelaajabudjetti ja sen puitteissa Toivolan on homma hoidettava. Tuolla budjetilla on tehty koko Oy:n budjetti ja tuskin tuota lähdetään nostamaan, varsinkaan jos yleisömäärä laahaa budjetoidusta.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
No nyt sitten seuraava tippuja on Reini. Pelli ja Toivola kokoonpanossa. Taitaa kuitenkin olla pitkästä aikaa peli, jossa sairaslista on lyhempi kuin edellisessä pelissä.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
No nyt sitten seuraava tippuja on Reini. Pelli ja Toivola kokoonpanossa. Taitaa kuitenkin olla pitkästä aikaa peli, jossa sairaslista on lyhempi kuin edellisessä pelissä.

Kyllähän sitä väkisinkin miettii kuinka ennenaikaisesti esimerkiksi Pelli on roudattu kentälle kun loukkaantumisia on niin järjettömän paljon.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kyllähän sitä väkisinkin miettii kuinka ennenaikaisesti esimerkiksi Pelli on roudattu kentälle kun loukkaantumisia on niin järjettömän paljon.

Reiniä ei olekkaan ilmoitettu poissaolevaksi loukkantumisen tai sairastumisen vuoksi. Olisko sitten ihan huilivuorossa ja annetaan lainamiehille peliaikaa. Hieman erikoista, sillä Reinin näytöillä ei kyllä rotaatioon pitäisi tippua. Siinä mielessä ei kuullosta siltä, että Pelliä oltais ennenaikaisesti väkisin tuotu pelaavaan, jos on varaa Reiniä pitää reservissä.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Reiniä ei olekkaan ilmoitettu poissaolevaksi loukkantumisen tai sairastumisen vuoksi. Olisko sitten ihan huilivuorossa ja annetaan lainamiehille peliaikaa. Hieman erikoista, sillä Reinin näytöillä ei kyllä rotaatioon pitäisi tippua. Siinä mielessä ei kuullosta siltä, että Pelliä oltais ennenaikaisesti väkisin tuotu pelaavaan, jos on varaa Reiniä pitää reservissä.
Näyttöjen puolesta ei tosiaan pitäisi rotaatioon tippua, mutta ehkä halutaan kuitenkin lepuuttaa kun siihen kerrankin kokoonpanon kannalta mahdollisuus on. Reini kuitenkin nuori pakki ja ensimmäiset liiga-pelit suuremmalla kuormalla kuin mitä itsekään varmaan odotti. Voi yhden pelin huili tehdä ihan hyvääkin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Reini on pelannut niin tasaisesti ja hyvin, että erikoinen veto olisi tällainen huilivuoro. Etenkin kun 7. pakkina häärii joku lainaäijä Ilveksestä. Veikkaan, että taustalla on jotain pientä vammaa joka tapauksessa.

Kyllähän sitä väkisinkin miettii kuinka ennenaikaisesti esimerkiksi Pelli on roudattu kentälle kun loukkaantumisia on niin järjettömän paljon.
Pelli on ainakin reeneissä jo hetken pistänyt menemään ihan normaalisti, joten eiköhän tuo ihan kunnossa ole.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Sen verran kiertää kaikkea pöpöäkin tällä hetkellä, että voi olla vaan se klassinen flunssa. Turhaan siellä on pyörimässä, jos on vähänkin tukkonen olo ja kokoonpanosta löytyy liigatasolle sopivia pelureita.

Ihan hyvältä näyttää kokoonpano iltaan lähtökohdat huomioon ottaen. Nelonen pelaa reippaasti vähemmän ja katsotaan varmaan koko ajan tarkasti, että ansaitsevatko enemmän.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Carolina Hurricanes, Ferrari
Tänään kakkospakkipari ainakin veikkauksen sivujen mukaan Ikonen-Janatuinen. Pelli pudonnut taas ja Reiniä ei myöskään näy. Sentään Jokinen palannut kokoonpanoon.
Kunnon katastrofit tulilla, jos nää pitää paikkaansa. Viis varsinaista pakkia joista neljä on ns. omia. Taas ahdistaa ihan mukavasti.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tänään kakkospakkipari ainakin veikkauksen sivujen mukaan Ikonen-Janatuinen. Pelli pudonnut taas ja Reiniä ei myöskään näy. Sentään Jokinen palannut kokoonpanoon.
Kun yksi palaa kaksi tippuu, sehän se kauden trendi on ollut. Pakko myöntää, että eipä ole hetkeen tullut nähtyä yhdelläkään joukkueella tälläistä sumaa loukkaantumisissa.

Onkohan tällä hetkellä tilanne se, että taidetaan peluuttaa jo hieman riskilläkin pienempiä tällejä saaneita.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eli käytännössä Kerholla on tänään 5 puolustajaa, 9 hyökkääjää ja 1 maalivahti.

Onko Janatuinen pelannut joskus pakkina? Pilluhan tuossa pärjäisi, mutta on jo paikkaamassa sentterivajetta. On tämä yhdenlaista pelleilyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös