Mainos

Ketjulotto ja kokoonpanot 2023–2024

  • 124 392
  • 960

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Henrikssonilla olisi potentiaalia olla kovakin tekijä, mutta olisiko sitten oman pään peli niin vajaata, ettei luottoa löydy.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ymmärrän Henrikssonin penkittämisen, mutta aika hanakasti toisin tuonne vasemmalle laidalle kokeilemaan, jos jollain muulla ei kulje. Kukaan noista tämän päivän vasemmista laitureista ei nimittäin vielä ole kyllä esittänyt mitään ihmeellistä. Erityisesti Nenoselta odotan kyllä todella paljon enemmän ja ihan surutta voisi hänetkin pistää ainakin yhdeksi otteluksi katsomoon, jos meininki ei muutu.
 
KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Meni kauteen valmistautuminen Henrikssonilla varmaan aika päin mäntyjä pre-seasonin loukkien myötä. Eiköhän se sieltä ala nakuttamaan vielä ja potentiaaliaan lunastamaan, kunhan pääsee muiden vauhtiin mukaan.
 
Punch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Simon Grilli
Nessu-setä jatkaa vahvaa menoaan ykkösessä. Tänään sitten hatullinen, niin olen taas jonkin aikaa hiljaa.

Maso,kun kuitenkin luet, niin koita Ketolaa laitahyökkääjänä. Saadaan hyvää pöhinää.
 
Con Tsales

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Huuhkajat, Ahveniston ampumahiihtäjät
Nessu-setä jatkaa vahvaa menoaan ykkösessä. Tänään sitten hatullinen, niin olen taas jonkin aikaa hiljaa.

Maso,kun kuitenkin luet, niin koita Ketolaa laitahyökkääjänä. Saadaan hyvää pöhinää.
Nenosella on pakko olla jotain salaista tietoa Mason yksityiselämästä, muuten tuo ei voi olla mahdollista. Kuluvan kauden esityksillä herran pitäisi viihdyttää Forssassa.
 
uncleben

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huutelen täältä vieraisiin pöytiin: uskotteko Rajaniemen paikan tolppien välissä olevan naulattu? Mietin josko herra olisi valintani Liigapörssissä, mutta mietityttää annetaanko Markkasellekin huomenna minuutteja viikon kolmannessa matsissa.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi

Uskoisin olevan naulattu, ihan siitä syystä ettei Markkasta yksinkertaisesti voi peluuttaa. Taso ei vain riitä
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään mennään muuten samoilla hyökkäysketjuilla kun eilen Kouvolassa, paitsi että Toivola on heivattu vilttiin nelosesta ja Järvelä on tullut tilalle. Puolustuksessa Pulli nousee ykköspariin Hietasen rinnalle, ja Nurmi pelaa kolmosparissa Reinin kanssa. Ulander on seiskapakki. Rajaniemi jatkaa maalissa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Uskoisin olevan naulattu, ihan siitä syystä ettei Markkasta yksinkertaisesti voi peluuttaa. Taso ei vain riitä
Hyvä kakkosmolari, V***U!

No, minä ja 108 % muista jatkislaisista tiesi jo keväällä EP:tä kolme sekuntia katsomalla, että Markkasen pitäisi pelata Ketterässä eikä Kerhossa.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Raju tottunut pelaamaan isosti, joten joku Markkanen oikea ja halpa valinta kakkoseksi istumaan. Jos Raju loukkaantuu, kaupoille lähdetään. Ei siinä kummempaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Raju tottunut pelaamaan isosti, joten joku Markkanen oikea ja halpa valinta kakkoseksi istumaan. Jos Raju loukkaantuu, kaupoille lähdetään. Ei siinä kummempaa.
No mikseivät sitten palkanneet vaikka minua kakkosveskariksi? Olisin voinut tulla puolella summalla siitä mitä Markkanen ihan vain istumaan penkille ja nauttimaan tunnelmasta rinkside-fiiliksellä. Hoituisi omien hommien ohella ihan kätevästi, kun vaan hurauttaisi aina töiden jälkeen hallille, istuisi pelin ajan siellä, ja sitten takaisin kotiin ja saunan kautta nukkumaan.

Eli, Jortsua lainatakseni: kun Kerholla ei kerran ole varamaalivahtia jota voisi tarpeen tullen peluuttaa, niin miksei sitten ole varamaalivahdin varamaalivahtia, jota voisi tarpeen tulle peluuttaa? Muuten kuin ostettuna sitku.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

”Onks pakko mennä suihkuun, jos ei tullu hiki?”
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No mikseivät sitten palkanneet vaikka minua kakkosveskariksi? Olisin voinut tulla puolella summalla siitä mitä Markkanen ihan vain istumaan penkille ja nauttimaan tunnelmasta rinkside-fiiliksellä. Hoituisi omien hommien ohella ihan kätevästi, kun vaan hurauttaisi aina töiden jälkeen hallille, istuisi pelin ajan siellä, ja sitten takaisin kotiin ja saunan kautta nukkumaan.

Eli, Jortsua lainatakseni: kun Kerholla ei kerran ole varamaalivahtia jota voisi tarpeen tullen peluuttaa, niin miksei sitten ole varamaalivahdin varamaalivahtia, jota voisi tarpeen tulle peluuttaa? Muuten kuin ostettuna sitku.
Niin. Yksittäisiä pelejä pystynee pelaamaan, mutta ei kantamaan joukkuetta yksin.

Oletan, että ymmärsit mitä kirjoitin mutta agenda on agenda. Hyvää jatkoa jos ei oma riitä.
 
L

luigitar

Nenonen - Mustonen - Tuulola
Huttunen - Päivärinta - Martel
Henriksson - Pihlström - Rautiainen
Ruokonen - Järvelä - Aaltonen

Pulli - Hietanen
Nikkilä - Ketola
Nurmi - Reini
Ulander

Rajaniemi

Toivola edelleen poissa kokoonpanosta, eli herätellään miestä edelleen.
 
clayman

Ja Henriksson tullut Loimiksen tilalle.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Nenonen - Mustonen - Tuulola
Huttunen - Päivärinta - Martel
Henriksson - Pihlström - Rautiainen
Ruokonen - Järvelä - Aaltonen

Pulli - Hietanen
Nikkilä - Ketola
Nurmi - Reini
Ulander

Rajaniemi

Toivola edelleen poissa kokoonpanosta, eli herätellään miestä edelleen.
Järvelä oli joukkueelle hyödyllisempi kuin Toivola. Toivola ei ole pystynyt antamaan yhtään mitään joukkueelle.

Henriksson voisi alkaa kanssa pelaamaan, nyt kun saa paikan. Ihan erinäköistä peliä kuin viimekaudella. Toivottavasti löytyy se potentiaali joka hänellä on.
 
Tällä hetkellä Henriksson ja Loimaranta tappelevat samasta paikasta, niin mielenkiinnolla odotan kumpi tekee parempaa jälkeä kentällä.
 
L

luigitar

Aika odotettu vaihdos Henrikssonin ja Loimarannan välillä. Toivolan puuttuminen herättää vähän kysymysmerkkejä, että mitä on meneillään. Järvelässä on isosti aihiota, mutta vähän liikaa" "kaahaa" Mason termeillä sanottuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös