Ketjulotto 2016–2017

  • 153 634
  • 830

Zinetula

Jäsen
Niin no, onhan hän näitä sentteri/laitureita, jotka osaltaan monipuolistavat "käyttöään", mutta tässä tilanteessa, kun senttereistä on pulaa, en voi kuin ihmetellä.
Totta. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos ajetaan väkisin sentterin rooliin laituria kausi kuin kausi, niin ongelmia tulee mm. aloitusten suhteen ja liigan sentteripelikin on aika vaativa. Vähän sekavaa settiä tuli tuossa kännykällä kirjoitettua toki. Ongelmahan on huomattavasti pienempi jos on näitä oikeita senttereitä riittävästi ja sitten varasentteri pelaa laidassa. Toki näissä on puolensa kuten juuri mainitut loukkaantumiset. Jos Olausson tai Ruohomaa olisi kehissä, tuskin valiteltaisiin Albertin kohdalla ainakaan peluutusta laidassa. Toinen juttu onkin, mihin rooliin Albert alun perinkään hankittiin. Voi olla, että oli tarkoitus edelliskausien tapaan täydentää keskikaistaa kauden edetessä. Nyt niin moni asia on mennyt senttereiden kanssa vihkoon juuri lukuisten loukkaantumisten takia, että paha näistä on sanoa oikein selvää anal-yysiä.
 

Zinetula

Jäsen
Ketjussa Mäenalanen-Hruska-Lehtonen on ainesta valmiiksi ketjuksi koko loppukauden ajaksi tämän lyhyen otannan aikana. Sen pohjalta voisi värkätä muita vitjoja kun kaikki ovat terveenä. Kyllä tuossa on mahdollisuuksia hyvään vielä kun se yksi pakki löytyy. Albertilta ja Tlustyltä vielä tähän peliin onnistumisia, niin hyvä heiluu. Saarinen joutui nyt tuossa palapelissä sivuun kun hänellä päävammaa, mutta yhtä hyvin Albert tai joku muu tarvii parempaa esitystä. Ja voiko olettaa, että tällä meiningillä/tuurilla koko rosteri on terveenä missään vaiheessa kautta. No tuolla materiaalilla on jo hyvä tilanne jos vaikka esim. 3 puuttuu. Tänäänkin sivussa 7 hyökkääjää

Pyörälä - Olausson - Hagman
Tlusty - Ruohomaa - Albert
Mäenalanen - Hruska - Lehtonen
Sailio - Humaloja - Kähkönen


Saarinen, Leskinen, Kestilä, Kalapudas, Anttila, Vartiainen
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koko teksti.

Komppaan täysin, nuo ketjut näyttää hyvältä omaan silmään. Hagman ei ole ollut parhaimmillaan viime peleissä. Jotenkin eivät mielestäni sovi Tlustyn kanssa yhteen, kun ovat hieman samantyyppisiä pelaajia, eli energisiä pörrääjiä. Tällä hetkellä miehillä peli näyttää sähellykseltä, kun ketjusta ei löydy kunnon pelintekijää, vaikka Pyörälä melkein kaikkeen pystyykin.

Ronkaisen itseluottamus ei ole parhaimmillaan tällä hetkellä, toivottavasti alkaa saada onnistumisia. Kiekolliselle leftin pakille olis kyllä käyttöä, vieläköhän semmoinen on hakusessa?
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Hagmanin ja Tlustyn vaisuuden kyllä ymmärtää pitkän pelaamattomuuden vuoksi. Aluksi molemmat olivat pirteitä, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Eiköhän molemmilla ala kulkemaan paremmin jatkossa, jos vaan paikat kestävät. Siitä olen eniten huolissani varsinkin Tlustyn tapauksessa. Se ranne nääs.

Eikös noi Suikkasen joukkueet yleensä ole aika jalkavia sitten keväällä. Lukko ja Ässät otteluissa mielestäni luistin kulki jo paremmin koko joukkueella.

Pyörälä kyllä pitäisi saada laituriksi - vaikka oikeaksi laituriksi, koska niistä on pula. Siksi laittaisin ketjun näin päin: Hagman-Ruohomaa-Pyörälä.

Jos Kärpät pääsee pudotuspeleihin ja jos silloin niiden alkaessa porukka on pelikykyisä, niin Kärpillä on mahtavia rotaatiopelaajia. Kalapudas, Leskinen, ja Olausson. Olaussonin varaan en laskisi muuta kuin olla rotaatiopelaaja sitten keväällä. Valitettavasti näin, vaikka kyse on mielettömän taitavasta pelaajasta. Tietenkin jos se selkä on sitten kunnossa helmi-maaliskuussa, niin asia voi olla eri.

Tulis nyt vaan se pakki, jonka Aho lupasi. Tietenkin sieltä tulee uusi hyökkääjä - Jokereista vapautui juuri joku.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hagmanin ja Tlustyn vaisuuden kyllä ymmärtää pitkän pelaamattomuuden vuoksi. Aluksi molemmat olivat pirteitä, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
Hieman näkyy tuska molempien kasvoilla, kun kiekot eivät uppoa verkkoon. Rentous tekemiseen puuttuu ja kaikki näyttää melkoisen väkinäiseltä. Toiveissa olisi, että onnistumisia tulisi mahdollisimman pian, ettei apina siellä selässä muutu gorillaksi.

Tänään pelataan muuten samoilla miehillä kuin Ässiä vastaan, mutta Siikaluoma nostetaan rosteriin, koska Hakanpää on loukkaantunut.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Hieman näkyy tuska molempien kasvoilla, kun kiekot eivät uppoa verkkoon. Rentous tekemiseen puuttuu ja kaikki näyttää melkoisen väkinäiseltä. Toiveissa olisi, että onnistumisia tulisi mahdollisimman pian, ettei apina siellä selässä muutu gorillaksi.

Tänään pelataan muuten samoilla miehillä kuin Ässiä vastaan, mutta Siikaluoma nostetaan rosteriin, koska Hakanpää on loukkaantunut.
Voi paska. Eli Mikkolan peliaika on taattu. Pelaako Hermonen? On muuten 8 minuutin peliajalla nollilla. Omissa ei ole kolissut!
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelaako Hermonen?
Jiri Tlusty - Mika Pyörälä - Niklas Hagman
Saku Mäenalanen - Jan Hruska - Mikko Lehtonen
Julius Hermonen - Antti Kalapudas - John Albert
Aku Kestilä - Miska Humaloja - Sami Anttila

Lasse Kukkonen - Mikko Niemelä
Ilkka Mikkola - Shaun Heshka
Taneli Ronkainen - Aleksi Mäkelä
Taneli Siikaluoma

Jussi Rynnäs (Sami Aittokallio)
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
1: Tlusty-Albert-Pyörälä
2: Mäenalanen-Hruska-Lehtonen
3: Hermonen-Kalapudas-?
4: Kestilä-Humaloja-Anttila

Kuka Niklaksen tilalle? Noin muutoin rakentaisin ketjut. Onko lasaretista paluumuuttajia vaiko uusi vahvistus?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Toivottavasti sinne nyt ei ainakaan mitään uutta "vahvistusta" hankita, vaan joko saikulta on tulossa joku pelaaja takaisin tai sitten laitetaan joku junnu siihen Hagmanin paikalle. Mitään järkeä tuonne ei ole roudata yhtään ketään ennenkuin touhuun tulee jotain järkeä, eli mahdollisesti ensi kaudella...
 

Knowhow73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Toivottavasti sinne nyt ei ainakaan mitään uutta "vahvistusta" hankita, vaan joko saikulta on tulossa joku pelaaja takaisin tai sitten laitetaan joku junnu siihen Hagmanin paikalle. Mitään järkeä tuonne ei ole roudata yhtään ketään ennenkuin touhuun tulee jotain järkeä, eli mahdollisesti ensi kaudella...

Samaa mieltä. Junnuilla paikkaillaan jos on tarvis.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
1: Tlusty-Albert-Pyörälä
2: Mäenalanen-Hruska-Lehtonen
3: Hermonen-Kalapudas-?
4: Kestilä-Humaloja-Anttila

Kuka Niklaksen tilalle? Noin muutoin rakentaisin ketjut.
Täsmälleen samaa mieltä, että Albert nyt ykkösen keskelle. Saadaan kasaan kaksi järjellistä ketjua, ja Pyörälä pääsee takaisin laitaan tehtailemaan pisteitä.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itselläni on mielipide, että Pyörälän pistetehtailu hyytyi Hagmannin tultua laidalle. Kärpillä oli ennen sitä toimiva ja hyvä ylivoima. Hagman laittoi Lehtosen poissa ylivoimasta ja Hagmannin tultua pyörittäjäksi Olaussonin tilalle homma ei pyörinyt. Ylivoima toimi yksinkertaisuudessaan siski, että oikealta sivustalta oli monta ratkaisu mahdollisuutta joita Hagman ei oikein osannut käyttää. Siinä oli kaksi rightin kutia suoraan syötöstä, Heshka ja Lehtonen ja sitten Kukkosen uhjuri vähän kauempana maalista ja sitten Pyörälä olausson parin nousut maalille. Itse lähtisin kyllä hakemaan tuohon Hruska tai Tlustyä pyörittäjäksi. Mielestäni homma toimi Ruohomaallakin, kun Olausson oli poissa.

1: Pyörälä-Hruska-Lehtonen
2: Mäenalainen-Albert-Tlusty
3: Hermonen-Kalapudas-Koskenkorva
4: Kestilä-Humaloja-Anttila

Olen jonkun aikaa katsellut palstalla, kun Lehtonen saa kuraa niskaan. Minusta hän pelasi ja pelaa edelleen kohtuullisesti. pelissä huonoja asioita mm. turhat jäähyt, mutta hän vie kiekkoa vahvasti alueelle sinisen yli ja saa paikkoja. Kyllä, onnistumis prosentti saisi olla parempi, mutta Selänteen sanoin: Ei kannata olla huolehtunut, jos paikkoja ei mene sisään. Silloin pitää olla huolestunut jos ei ole paikkoja. kakkoseen laittasin Albertin ja Mäenalaisen, kauden alla meno oli ihan OK yhdessä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Koskenkorva pelaa ilmeisesti ykkösketjun keskellä huomenna. Pyörälä ja Tlusty lienevät laiturit.

Lisäksi Saarinen on tehnyt paluun joukkueharjoituksiin ja saattaa pelata jo tulevalla viikolla.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Koskenkorva pelaa ilmeisesti ykkösketjun keskellä huomenna. Pyörälä ja Tlusty lienevät laiturit.

Lisäksi Saarinen on tehnyt paluun joukkueharjoituksiin ja saattaa pelata jo tulevalla viikolla.
No tämähän on hieno uutinen. Tai kaksi hienoa uutista. Kossu is back ja Saarinen päässee piakkoin näyttämään kykyjään.

Ei Kärpät ole mitään luovuttanut. Nyt on asennetta.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Hyvä, että Pyörälä pääsee takaisin laitaan. Aika paljon kertoo kyllä Kärppien scouttauskyvyistä, jos 17-vuotias junnu soveltuu paremmin ykkösketjun sentteriksi kuin Amerikasta kalastettu ulkomaanapu.
Tai sitten se kertoo Kossun kyvyistä. Toisaalta, ei se ole ensimmäinen kerta Kärpissä, kun kolmonen onkin ykkönen. JJJ - ketju. Ei noita omia junnuja pidä väheksyä. Jos Kossu II on lahjakas, niin voi tehdä aivan loistavaa jälkeä Tlustyn ja Pyörälän kanssa. Ei se olisi ensimmäinen kerta, kun junnu onnistuu kokeneiden starojen kanssa. Optimismia kehiin, hei.
 

Odvelli

Jäsen
Tänään kaksi uutta miestä debytoi! Koskenkorvan lisäksi Juho Korhonen paikkaamaan Ilkka Mikkolaa. Näin Suikkanen kertoilee pelipäivän ennakossa Kärppien sivulla.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Laitan nyt kuningasajatuksen poikaseni tännekkin. Jotta kilpailutilanne olisi aito pelipaikoista, niin hahmottelenpa Saarisen ja Leskisen palatessa ketjusommitelmia hiukan eri näkövinkkelistä kuin ennen. Ykkösketjulle on tehtävä jotakin ja kakkosketjun tehoja olisi nostettava. Jos pelaat hyvin, niin pitää olla mahdollista pelata ylempänä ja jos vastaavasti et, niin siirto alempiin ketjuihin pitäisi olla edessä.

Ykköseen hakisin suoraviivaisuutta. Pelaavista senttereistä yllättäen paras on ollut Humaloja. Hyvät tehot mestiksessä. Siksi olisi mielenkiintoista tässä tilanteessa ilman Olaussonia ja Ruohomaata kokeilla Miskaa siinä. Eli ykkönen:

Pyörälä-Humaloja-Tlusty

Lehtonen ihan viime peleissä ei ole ollut kovinkaan hyvä. Laittaisin Leskisen Lehtosen tilalle. Leskinen pelatessaan ennen loukkaantumista antoi muutaman namusyötön ja niistä syntyi ainakin yksi maali - Mäkelän tekemä. Eli kakkonen:

Mäenalanen-Hruska-Leskinen

Kolmonen muotoon:

Saarinen-Kalapudas-Albert

Nelonen olisi sitten junnuketju tuomaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita - Lehtonen tosin ei ole junnu. Tuo Albert mietityttää, että olisiko hänen paikkansa nelosessa sittenkin. Hän sanoi Kärppiin tultuaan heti alkajaisiksi, että hän on valmis pelaamaan shutdown kiekkoa eli nolla nollaa. Voisi olla ihan hyvä kokeilla Alberttia nelosessa ja nostaa Lehtonen kolmoseen tässä hahmotelmassa.

Kestilä-Koskenkorva-Lehtonen


Kestilää voisi kokeilla myös YV: ssä.
 

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Nelonen olisi sitten junnuketju tuomaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita - Lehtonen tosin ei ole junnu. Tuo Albert mietityttää, että olisiko hänen paikkansa nelosessa sittenkin. Hän sanoi Kärppiin tultuaan heti alkajaisiksi, että hän on valmis pelaamaan shutdown kiekkoa eli nolla nollaa. Voisi olla ihan hyvä kokeilla Alberttia nelosessa ja nostaa Lehtonen kolmoseen tässä hahmotelmassa.

Kestilä-Koskenkorva-Lehtonen

Enpä itse ainakaan Lehtosta sentään neloseen laittaisi, eikä varmaan laita valmennusjohtokaan. Kaikista paikkojen hukkaamisista huolimatta Lehtonen on sentään tällä hetkellä Kärppien toiseksi paras maalintekijä, jonka paikka on kahdessa ensimmäisessä ketjussa.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Enpä itse ainakaan Lehtosta sentään neloseen laittaisi, eikä varmaan laita valmennusjohtokaan. Kaikista paikkojen hukkaamisista huolimatta Lehtonen on sentään tällä hetkellä Kärppien toiseksi paras maalintekijä, jonka paikka on kahdessa ensimmäisessä ketjussa.
On kyllä Kärppien toiseksi paras maalintekijä maalimäärissään. Kysymys kuuluukin, että olisiko joku toinen onnistunut Lehtosen paikalla paremmin? Lehtonen on oikeasti ollut tehoton käyttämään maalipaikkojaan. Lehtonen ehkä siksi on onnistunut saamaan peliaikaa kärkiketjuissa, koska oikeita laitahyökkääjiä on vähän. Lehtonen, Leskinen, Vartiainen ja Koblizek. Itse laitan Leskisen Lehtosen edelle nähdyn perusteella.

Laitoin ketjukoostumukset sillä ajatuksella, että jotain uutta olisi kokeiltava. Kärpät on tehnyt 45 maalia ja Pyörälä on ollut osallisena 23 maalissa. Siihen ei olla paljoa vaadittu, että on Kärppien toiseksi paras maalintekijä. Maalipaikkoihin suhteutettuna Lehtosen tekemät 5 maalia on vähän.
 
Viimeksi muokattu:

Petr Vousky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällaisella lottorivillä huomiset ketjut:

Pyörälä - Koskenkorva - Tlusty
Mäenalanen - Hruska - Leskinen
Hermonen - Kalapudas - Lehtonen
Kestilä - Humaloja - Anttila

Lauantaina joku luovuttaa paikkansa Saariselle.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tällaisella lottorivillä huomiset ketjut:

Pyörälä - Koskenkorva - Tlusty
Mäenalanen - Hruska - Leskinen
Hermonen - Kalapudas - Lehtonen
Kestilä - Humaloja - Anttila

Lauantaina joku luovuttaa paikkansa Saariselle.
Vaikka Albert on huonosti pelannut, niin en kyllä ulos kokoonpanostakaan pistäisi. Itse kokeilisin Albertia ykkösen keskellä, jolloin olisi se hänen paikkansa näyttää mikä on miehiään.
 

Zinetula

Jäsen
Huomenna siis Leskinen palaa askiin ja Saarinen saattaa palata lähipäivien aikana jossakin pelissä. Laittaisin ehkä ketjut huomenna tuohon kuosiin. Toisaalta pikku-Kossu pelasi ihan mukiinmenevästi, mutta haluaisin testata Albertin kunnolla ennen kuin on johtopäätösten aika. Ei ole tainnut Pyörälän kanssa pelata Albert juurikaan vielä ja tuon parempaa paikkaa ei voi antaa. Kossu pelasi minusta sen verran hyvin, että haluaisin antaa heti perään toisen pelin, missä jännitystekijät vähempänä. Seuraavaan peliin siis Hermoselle lepovuoro, vaikkei huonosti ole esiintynytkään - normi kierrätystä otteluruuhkassa. Kalapudas ei ole vakuuttanut sentterin tontilla ja taisi johtaa liigan miinustilastoa. Kalis siihen Kossun laidalle ja paikkaan, missä pelasi myös U20-kisoissa vakuuttavasti.

Pyörälä - Albert - Tlusty
Mäenalanen - Hruska - Leskinen
Kalapudas - Koskenkorva - Lehtonen
Kestilä - Humaloja - Anttila
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös