Ei pysty kyllä ymmärtämään, miksi Garteig on maalissa ja lahjoitetaan sitä kautta mahdollisesti pisteitä TAAS! Kyllä, tästä voi antaa VPlle ja Lunkalle lampaanperseen, kun vedetään tätä sosiaalidemokratiapeluutusta. Aivan yksi vitun sama, jos on sovittu tämän viikon peluutus etukäteen. Se meni uusiksi eilen, kun peli peruuntui, jolloin olisi loogista olettaa ykkösmaalivahdin olevan maalissa viikon ainoassa ottelussa. Muutenkin ihmetyttää miksi pistetään heikosti esiintynyt Garteig maaliin ennakkoon vahvempaa KalPaa vastaan. IFK on kyllä Karavaanarin jälkeen onnistunut taas viemään tätä maalivahtitouhua Penan aikojen sekoiluun.
Mä taas en pysty ymmärtämään, miksi sun pitää ihan jatkuvasti itkeä Garteigista. Mitä, jos vain pelattaisiin nyt peli ensin ennen kuin dumataan taas?
Mä ymmärrän erinomaisen hyvin, että jos on tehty suunnitelmia tiettyihin peleihin, niitä noudatetaan, vaikka pelipäivä nyt sattuisikin muuttumaan. Tässähän ei nyt mikään muu muuttunut kuin, että yksi ottelu siirrettiin. Se ottelu pelataan myöhemmin ja voisin kuvitella, että mikäli kaikki muut olosuhteet olisivat tismalleen samat kuin eilen olisi ollut, samalla kokoonpanolla mentäisiin. Näin tosin tuskin tulee tapahtumaan, koska pelaajia loukkaantuu ja palaa kokoonpanoon kauden mittaan, mutta periaatteellisella tasolla näin. Siihen on varmasti olemassa joku syy, miksi valmennus valitsi eiliseen JYP-peliin Halosen maaliin ja Garteigin KalPaa vastaan tänään. Luotan nyt joka tapauksessa enemmän valmennukseen kuin Jatkoajan keskustelupalstan nimimerkkeihin.
Näitä valmennuksen peluutussuunnitelmia voisi verrata vaikka Suomen päättäjien koronatoimiin. Ei ole mitään syytä muuttaa strategiaa yksittäisten pienten muutosten, kuten vaikka kolmen päivän isojen koronatartuntojen takia, vaan on katsottava isompaa kuvaa. Mikä on kokonaistavoite ja miten siihen todennäköisimmin päästään? Mitä asioita pitää kehittää ja miten se onnistuu parhaiten? Itselläni on se käsitys, että valmennus kykenee katsomaan tulosten taakse, eikä ole tekemässä yksin Garteigista syntipukkia tappioille. Kuten ei ole syytäkään. Parempaan pitää pystyä hänenkin, se on ihan selvä, mutta niitä voittoja ei ole mahdollista saada tai heikkouksia kehittää käytännössä, jos ei pääse edes pelaamaan. Ja pyydän huomioimaan, että sitä kehitystä ei tarvita ainoastaan Garteigin kohdalla, vaan koko Garteigin edessä pelaavan joukkueen.
Kun HIFK:lla on nyt hyvin pullat uunissa runkosarjan suhteen, eikä suuria tuloksellisia paineita ole, on kokonaisuuden kannalta järkevämpää keskittyä siihen kokonaiskuvaan ja hankkia dataa ja yrittää korjata puutteita nyt kuin sokaistua jostain runkosarjasijoituksesta tai yksittäisistä peleistä ja myöhemmin huomata, että voi helvetti, meillähän on tässä nyt ongelmia, mutta aika loppuu kesken. Siitä ei seuraa menestymisen kannalta mitään hyvää, jos joukkueen annetaan perseillä ihan rauhassa kenttäpelin suhteen jatkossakin ja vain luotetaan siihen, että Halonen torjuu aina ja kaiken. Joko taidolla tai puhtaasti tuurilla. Antti Törmästä lainatakseni
"Monensia me oltaisiin silloin, jos Halonen olisi pelannut kaikki matsit"? Ja mitä merkitystä sillä edes on, ollaanko nyt 6.1.2022 ykkösiä, kakkosia vai kolmosia? Ja joo, ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ajatuksen, että jokaisella ottelulla on merkitystä ja jokainen ottelu on voitettava. Mutta keväällä menestymisen kannalta sillä ei ole mitään merkitystä. Pleijareissa vastustajalla on paljon enemmän merkitystä kuin sarjasijoituksella ja esim. tällä hetkellä HIFK:n pitäisi kaikin keinoin pystyä välttämään HPK:n, KalPan ja Ässien kohtaaminen pleijareissa, vaikka ko. joukkueet ovatkin kaukana sarjataulukossa just nyt.
Ja jos todellakin käy niin, että Garteigin kanssa vain hävitään jatkossakin, mulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö valmennuksella riittäisi munaa peluuttaa Halosta vaikka jokaisessa pelissä, jos yksittäisen ottelun tuloksella on merkitystä. Itse näen kuitenkin erinomaisen hyödyllisenä sen, että joukkueen peliä pyritään kehittämään ja vikoja korjaamaan niiltä osin kuin ongelmia ilmenee Garteigin ollessa maalissa.