Ketjujen rakentelua

  • 159 084
  • 300

M10

Jäsen
Aamen, komppaus ja samaa mieltä -oleminen JasonMillerille.

Lahti helvettiin ykkösestä. Louhi helvettiin ykkösestä, sitten kun palaa. Mihinkään ei tämä meidän Kerho-laiva kaadu jos "omat pojat" laitetaan noihin alempiin ketjuihin. Tehottomammaksi ei ykkösketjun peli enää voi mennä. Jos tämä joukkue mielii päästä mitalipeleihin, on ykkösketjussa oltava edes jotain vaarallisuutta. Lahti tai Louhi eivät tuota lisäarvoa ykköseen tuo.

Keinäsen potentiaali hyökkäyspäässä nähtiin silloin yhtenä keväänä, kun mies Kerhoon Pelsuista palasi. Taisi muuten pelata numerolla 68 tuolloin. Ei muutakun joukkueen konkarille ykkösketjun paikka ja kunnolla vastuuta. Ei se ykkösen peli siitä enää voisi ainakaan huonommaksi tulla. Tämän lisäksi olisi mukava nähdä Voutilainen kerrankin laidassa!

Laine-Leino-Sprukts toimi aikanaan hyvin, joten Hassisen voi heittää sitten tuohon ykköseen Keikan ja Voden rinnalle. Avot, mikä kenttä!

Toivoisin todellakin näitä muutoksia, sillä helvatin vahva tunne on että muuten tulee taas noutaja viimeistään välierissä tai aikaisemmin.

Jos se vahvistus tulee (ja tuleehan se!), niin hänet voikin sitten heittää tuohon ykköseen Hasan tilalle, joka palaa sitten kakkoseen jne..
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Täytyy todellakin toivoa, että tuo ykkönen jatkaa koostumuksessaan ainoastaan ja vain sen takia, että se laituri on tulossa 100% varmuudella. Mitä tulee Louheen, niin olen valmis vaihtamaan Mikko Laineen Louhen tilalle. Ei Jumalauta sentään taistelee jokaisesta kiekosta.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
twenty kirjoitti:
Alkukauden Keikan paikalla pelas Louhi, mutta ei Jykästä ollu pyörittäjäksi niin tilalle vaihdettiin Keikka. Voutilainen Pyörittää vasemmalta, Keikka oikealta ja Jaska tekee maskia. Toimisikohan tämä ihan normaalinakin hyökkäysvitjana ja nimen omaan niin että Keikka olis keskellä. Moni on tämän perään täällä huudellutkin.

Näin siis nimimerkki twenty tuolla Janne Lahti-ketjussa. Koska oma kirjoitukseni alkaa nyt jo kertoa niin paljon muusta kuin Lahdesta, siirrän keskustelua tänne.

Todellakin. Itse olen jo pitkään haistellut että Jukka Voutilaisesta saataisiin enemmän irti laitahyökkääjänä, jossa mies saisi enemmän vapautta toteuttaa itseään hyökkäyspäässä. Tämä samainen ratkaisuhan pelasti Janis Spruktsin, joka oli melko saamaton sentterinä, mutta laidassa silkkaa kultaa.

Jani Keinänen ei sinänsä ole SM-liigajoukkueen ykkössentteri, mutta toisaalta tuo ei olisikaan ykkösketju kuin peluutusjärjestyksen mukaan. Eli siis Voutilainen-Keinänen-Lahti. Keinänen on älykäs, riittävän taitava ja erityisesti tunnollinen puolustuspäähän. Siten Lahti ja Voutilainen saisivat riittävästi vapautta, jota selvästi kaipaavat.

Sprukts-Leino-Hassinen on ollut toimiva kokonaisuus ja tosiaankin joukkueemme ykkösketju. Luotankin että Janis saadaan pian pelikuntoon eikä tähän ketjuun tarvitse koskea.

Louhi-Loikas-Laine. Juhis hoitaa homman kuin homman ja saa laidalleen yritteliään Mikko Laineen. Laine pelaa elämänsä parasta kautta. Jyrkille tarjoaisin edelleen mahdollisuutta tässä, vaikka Joni Lappalainen onkin pelannut nousukuntoisesti.

Lappalainen-Wirtanen-Nielikäinen. Nuorten MM-kisoissa Petteri Wirtanen teki allekirjoittaneeseen loistavan vaikutuksen, mutta Kerhon tämänhetkisessä joukkueessa ei nuorukaisella ylemmäs ole asiaa. Sen sijaan jo ensi kaudella tapahtuvaan läpimurtoon uskon kovasti. Joni Lappalainen tekisi läpimurtonsa jo keväällä, muttei mahdu nelosketjua ylemmäs, joten se saa odottaa syksyyn. Toki jos Louhen perseily jatkuu, paikka kolmosessa tulee helposti. Nielikäinen ärsyttää, raastaa ja rasittaa vastustajaa.

Hannu Väisänen, Jari Sailio, Iivo Hokkanen... Ei käyttöä kun koko joukkue on terveenä. Kaksi jälkimmäistä ovat tulevaisuuden miehiä. Väisäsen uran pelkään lähteneen lopulliselta näyttävään laskuun tämän kauden loukkaantumisten myötä.
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
tommilin kirjoitti:
Hannu Väisänen, Jari Sailio, Iivo Hokkanen... Ei käyttöä kun koko joukkue on terveenä. Kaksi jälkimmäistä ovat tulevaisuuden miehiä. Väisäsen uran pelkään lähteneen lopulliselta näyttävään laskuun tämän kauden loukkaantumisten myötä.
Älä vain kerro Flonaldolle, mitä mieltä olet Väisäsestä. Sailiolla on kyllä potentiaalia. Hyvin menneet junnukisat ja erityisesti pronssimatsi (!) voivat antaa boostia liigaankin. Siksi peliaikaa pitäisi tulla enemmän kuin normi 13. hyökkääjän kolmannen erän 3 minuuttia.

Mutta ei pidä unohtaa, että siirtorajan kynnyksellä meille tulee tonnikala. Eikös joo? JOOHAN!
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ossi kirjoitti:

Tonnikala tulee. Siitä olen varma. Ketjut tein kuitenkin vielä ennen sen koukuttumista, sillä en tiedä kuka ja millainen pelaaja on tulossa.

Sailiosta olen kanssasi täysin samaa mieltä, mutta yksinkertaisesti tällä kaudella mies on vain riittämätön pelipaikkaan. Etenkin kun tonnikala saapuu.

EDIT: No lisätään nyt vielä se, että Sailio tosiaan pääsee näyttämään niitä MM-kisoissa syttyneitä lieskojaan, sillä minun kokoonpanostanihan puuttuvat keskiviikkona Louhi ja Sprukts.
 
Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
tommilin kirjoitti:
Näin siis nimimerkki twenty tuolla Janne Lahti-ketjussa. Koska oma kirjoitukseni alkaa nyt jo kertoa niin paljon muusta kuin Lahdesta, siirrän keskustelua tänne.

Todellakin. Itse olen jo pitkään haistellut että Jukka Voutilaisesta saataisiin enemmän irti laitahyökkääjänä, jossa mies saisi enemmän vapautta toteuttaa itseään hyökkäyspäässä. Tämä samainen ratkaisuhan pelasti Janis Spruktsin, joka oli melko saamaton sentterinä, mutta laidassa silkkaa kultaa.

Jani Keinänen ei sinänsä ole SM-liigajoukkueen ykkössentteri, mutta toisaalta tuo ei olisikaan ykkösketju kuin peluutusjärjestyksen mukaan. Eli siis Voutilainen-Keinänen-Lahti. Keinänen on älykäs, riittävän taitava ja erityisesti tunnollinen puolustuspäähän. Siten Lahti ja Voutilainen saisivat riittävästi vapautta, jota selvästi kaipaavat.

Sprukts-Leino-Hassinen on ollut toimiva kokonaisuus ja tosiaankin joukkueemme ykkösketju. Luotankin että Janis saadaan pian pelikuntoon eikä tähän ketjuun tarvitse koskea.

Louhi-Loikas-Laine. Juhis hoitaa homman kuin homman ja saa laidalleen yritteliään Mikko Laineen. Laine pelaa elämänsä parasta kautta ja Lappalainen on muutamassa viime ottelussa ollut. Jyrkille tarjoaisin edelleen mahdollisuutta tässä, vaikka Joni Lappalainen onkin pelannut nousukuntoisesti.

Lappalainen-Wirtanen-Nielikäinen. Nuorten MM-kisoissa Petteri Wirtanen teki allekirjoittaneeseen loistavan vaikutuksen, mutta Kerhon tämänhetkisessä joukkueessa ei nuorukaisella ylemmäs ole asiaa. Sen sijaan jo ensi kaudella tapahtuvaan läpimurtoon uskon kovasti. Joni Lappalainen tekisi läpimurtonsa jo keväällä, muttei mahdu nelosketjua ylemmäs, joten se saa odottaa syksyyn. Toki jos Louhen perseily jatkuu, paikka kolmosessa tulee helposti. Nielikäinen ärsyttää, raastaa ja rasittaa vastustajaa.

Hannu Väisänen, Jari Sailio, Iivo Hokkanen... Ei käyttöä kun koko joukkue on terveenä. Kaksi jälkimmäistä ovat tulevaisuuden miehiä. Väisäsen uran pelkään lähteneen lopulliselta näyttävään laskuun tämän kauden loukkaantumisten myötä.

Tähän mennessä asiallisimmat ketjuspekulaatiot oivallisesti perusteltuina! Hip, kannatetaan! Joskin Sailiolle antaisin minuutteja jo tällä kaudella, eri asia sitten, keltä niitä otettaisiin pois.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Daemon kirjoitti:
Tähän mennessä asiallisimmat ketjuspekulaatiot oivallisesti perusteltuina! Hip, kannatetaan! Joskin Sailiolle antaisin minuutteja jo tällä kaudella, eri asia sitten, keltä niitä otettaisiin pois.

Huomasin vaan yhden pahan ajatuskatkon tekstissäni, jonka nyt korjasin.. Sinänsä liikuttavaa saada perusteluistaan kehuja, mutta mahdoitko lukeakaan kovin tarkasti kun et tuota kolmosketjun perustelussa ollutta mokaa huomannut ;)
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea

Joo vähän pisti tuo Lappalainen silmään tuossa. Joutui lukemaan 4 kertaa eikä ymmärtänyt edelleenkään. Kokeilun arvoiset ketjut, Voutilainen pitäisi kyllä saada heräämään ja laidassa se voisi onnistua.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Jantuselle sopimus?

Jantuselle sopimusSiinä ois se puuttuva palanen ykköseen, vai mitä ootte mieltä? Täsmälleen sen tyylinen kaveri, joka voden viereen tarvitaan. Nyt hereillä!!!

Mun puolesta vielä Jessekin samaan junaan. Ykkönen Jantunen-Niinimäki-Voutilainen ei kuulostais ollenkaan pahalta:)
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Niinimäen olisin ottanut juuri sen takia, että Vode saataisiin laitaan, mutta olen tullut vähän toisiin aatoksiin kun nuo Keikkaykköseen-suunnitelmat näin. Kuulostaa paljon paremmalta fantasy-setiltä.

Jalonen taitaa olla kyllä hakannut nuo sentterit kivitauluun. Viime kaudellakin Hahl pelasi laidassa, koska lähtö oli mahdollinen, ja sentteriryhmitykseen haettiin pysyvyyttä. Nyt noita olisi kuitenkin Voden "vapautuksen" jälkeenkin Keikka, Leino, Loikas, Wirtanen ja extroina vielä Sprukts ja Louhi.

Kaksi jokerijämää ei kyllä kuulosta miltään.
 
Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Minun mielestäni Jantunen-Keinänen-Voutilainen kuulostaa kenties kovemmalta ketjulta kuin Sprutks-Leino-Hassinen. Tai Louhi-Voutilainen-Jantunen. Tuo jälkimmäinen kuulostaa itse asiassa juurikin "paranneltu" versio nykyisestä kakkosestamme. Kyllä minä uskoisin että Markoa pohditaan toimistolla ihan vakavasti.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Pelasikos tuo ylivoimalla loistanut Voutilainen-Leino-Hassinen loppupelistä myös tasakentällisin yhdessä? Sattuneesta syystä muisti vähän töksähtelee. Vaikka peli sinällään oli once in a lifetime -settiä, noin hyvin yhteen pelannutta kolmikkoa olisi syytä kokeilla lisää, ehkä jopa tasakentällisin.

Huonoon paikkaan osui nuo pari sentteririkkoa, sillä nyt Vodea tarvitaan melkein väkisin keskellä. Spruktsin paluu "vaikeuttaa" tilannetta edelleen, koska Leinon kanssa peli on kulkenut koko kauden. Hassinen on väläytellyt sillon tällön, mutta ilmankin ketju on pärjännyt.

Todennäköisesti Sprukts palaa tuttuun ketjuun ja Vode tuskailee Jaskan ja x:n kanssa, mutta en panisi pahakseni jos koitettaisiin vielä hakea jotain.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös Sprukts pysty pelaamaan keskelläkin. Ylivoimiinhan voisi kasata erikoisketjut, toinen tämä Vode-Leino-Hassinen ja toinen vaikkapa Louhi-Sprukts-Laine. Laineellahan on käsittääkseni aika hyvä veto ja rightin puolen pelaajana voisi mennä vetäjän paikalla. Louhi sitten maskiin ja Janis pyörittämään.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Rinksu kirjoitti:
Eikös Sprukts pysty pelaamaan keskelläkin. Ylivoimiinhan voisi kasata erikoisketjut, toinen tämä Vode-Leino-Hassinen ja toinen vaikkapa Louhi-Sprukts-Laine. Laineellahan on käsittääkseni aika hyvä veto ja rightin puolen pelaajana voisi mennä vetäjän paikalla. Louhi sitten maskiin ja Janis pyörittämään.

Keskellähän tuo Sprukts alkuun HPK:ssa pelasi, mutta homma ei toiminut. Meinasivat pistää miehen poiskin, ennen kuin JJ tajusi laittaa laituriksi. Eli kannattaako miestä peluuttaa keskellä lienee toinen kysymys,vaikka hän voisikin sentterinä pelata.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
tuuski kirjoitti:
Pelasikos tuo ylivoimalla loistanut Voutilainen-Leino-Hassinen loppupelistä myös tasakentällisin yhdessä?
Voutilainen ei pelannut kolmannessa erässä ollenkaan, eli ei.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
vilperi kirjoitti:
Keskellähän tuo Sprukts alkuun HPK:ssa pelasi, mutta homma ei toiminut. Meinasivat pistää miehen poiskin, ennen kuin JJ tajusi laittaa laituriksi. Eli kannattaako miestä peluuttaa keskellä lienee toinen kysymys,vaikka hän voisikin sentterinä pelata.
Eipä sillä ylivoimakentässä liiemmin merkitystä olisi vaikka pelaisikin ns. sentterin paikalla. Tasakentin sitten Sprukts on laidassa pidettävä. Laine voisi tulla rightinä pistämään p-pisteen kaarelta kiekkoa reppuun.
 
M10

Jäsen
Jos tuo Vujtekin tulo pitää paikkansa, miten ne kentät sitten menisivät?

Louhi-Voutilainen-Vujtek
Sprukts-Leino-Hassinen
Laine-Keinänen-Nielikäinen
Lappalainen-Loikas-Väisänen

Tuo ykköskentän Vode/Vlado -akseli voisi kätisyyksien kannalta toimia kuin junan vessa. Vujtek nousee laitaa ja jakaa holdenmaisia rystylättyjä rightilta ampuvalle Voutilaiselle.

Jos Vujtek on vielä lähellekään siinä kunnossa kun joskus oli Kerhon paidassa, on meillä oikeasti kaksi helvetin kovaa kenttää. Lopuissa kentissä kahden suunnan pelaaminen on esimerkillistä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Morrow10 kirjoitti:
Jos Vujtek on vielä lähellekään siinä kunnossa kun joskus oli Kerhon paidassa, on meillä oikeasti kaksi helvetin kovaa kenttää. Lopuissa kentissä kahden suunnan pelaaminen on esimerkillistä.
Kyllähän Vujtekin pitäisi olla vahvistus tämän kauden liigaan. Eipä noita todella taitavia pelaajia liikaa ole mukana tällä hetkellä.

Vode ja Elvis...
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vujtekista olen kuullut itsekin ja muualta kuin nelosen uutisista.Kyllähän se hyvältä kuulostaa jos on vaan terve.Taito ei katoa koskaan ja on sellainen kaveri joka pystyy yksin ratkaisemaan pelejä.
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällä hetkellä siis todennäköinen miehistö pudotuspeleihin lähdettäessä on:

Louhi-Vode-Laine
Väiski-Leino-Hassinen
Pasi-Keinänen-Lahti
Sailio-Wirtanen-Lappalainen
Loikas

Laamanen-D
Jokela-Vellu
Hietanen-Immonen
Asta

Eipä paljoo naurata. Nyt tarvitaan muitakin, kuin nuorekkaita Blues-jannuja! Päivitellään listaa, jos on tarvetta.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
JasonMiller kirjoitti:
Tällä hetkellä siis todennäköinen miehistö pudotuspeleihin lähdettäessä on:

Louhi-Vode-Laine
Väiski-Leino-Hassinen
Pasi-Keinänen-Lahti
Sailio-Wirtanen-Lappalainen
Loikas

Laamanen-D
Jokela-Vellu
Hietanen-Immonen
Asta

Eipä paljoo naurata.

Juu ei todellakaan paljoo naurata...tuuskihan saattaa vielä tulla tohon lampun viereen ykköseen, mutta eipä se paljoo loppupeleissä auta hyökkäyspään tehoissa.

Ylivoima on kaikkien jalosen kausien aikana ollu yksittäisiä pelejä lukuunottamatta uskomatonta kuraa, eikä se tolla miehityksellä siitä miksikään muutu pleijjareissa(kaan)...

Kyllä tää ikävä kyllä vaikuttais olevan tässä....näillä mennään pronssipeliin, jos niinkään pitkälle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nas kirjoitti:
Juu ei todellakaan paljoo naurata...tuuskihan saattaa vielä tulla tohon lampun viereen ykköseen, mutta eipä se paljoo loppupeleissä auta hyökkäyspään tehoissa.
Kyllä sillä kuitenkin jokin vaikutus olisi hyökkäyspäässäkin, jos Tuuski nyt tulisi Kerhoon (ei vaan tunnu todennäköiseltä). Meinaan sitä, että Tuulola pystyy avaamaan peliä ihan erilailla kuin moni pakki nykyisessä rosterissa. Ok, olihan niiden avauksien kanssa ongelmia, kun herra viimeksi pelasi Kerhon paidassa, mutta luulisi silti homman sujuvan ihan hyvin tällä kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös