Purkaa energiaa ja toteuttaa saalistusviettiä. Varsinkin sisäkissat saavat usein iltaisin hepuleita.Miksi kissalle tulee loppuillasta energiakohtaus, ja pitää säntäillä ympärinsä?
Purkaa energiaa ja toteuttaa saalistusviettiä. Varsinkin sisäkissat saavat usein iltaisin hepuleita.Miksi kissalle tulee loppuillasta energiakohtaus, ja pitää säntäillä ympärinsä?
Kauankohan iltapuluilla kestää hiffata että Rambolla on suomalaisen bändin paita päällä? Ja sitten isoa otsikkoa kehiin!
Oli muuten upea ilmestys. Heralla on hyvä maku. Olisin lisännyt Jatkiksen äänestykseen ihan välittömästi, no, ensi vuonna sitten.Vittu mikä MILF telkkarissa juuri nyt, Heidi Jaari. Upeat hiukset ja olemus huokuu valtavaa seksuaalista energiaa. Perustanut jonkun apuna ry:n ja on siis hyvä ihminen mikä vaan lisää kontrastia ja siten seksuaalista vetovoimaa.
Toivon todella vilpittömästi, että teidän reissunne sujuu hyvin ja arvostan palstalaisten tapaamisia. Jompan tapauksessa vaikuttaa vaan siltä, että hän tarvitsisi elämäänsä aivan toisenlaista apua kuin ryyppyseuraa. Hauskaa iltaa kuitenkin ja huolehtikaa kaveristanne.Keskiviikkona haetaan jomppa (sai suojabannit tänään) mukaan ja käydään pistämässä Lappeenranta sekaisin.
Miksi kissalle tulee loppuillasta energiakohtaus, ja pitää säntäillä ympärinsä?
Ohoh, ootte testaillut kissan toimintaa. No ite oon tänään houkutellut mirriä ulos.Hommahan on niin, että kissat luulevat olevansa leijonia. Ja kuten leijonat, nekin viettävät päivän kuumat tunnit mieluummin jossain löhöillen ja säästävät energiaa. Leijonat sitten käyttävät tämän energian metsästämiseen ja hengissä pysymiseen, kissat ihan johonkin muuhun.
Meidän kissa sai sellaisen kunnon ahvenen kokoisen ja näköisen leikkikalan. Iskettiin sinne vähän kissanminttua sisälle ja annettiin kissalle iltapalan jälkeen. Aikamoinen meteli kuului kisun yksiöstä pari tuntia, mutta sen jälkeen nukkui kuin tukki aamuun asti.
Pyysikö laittamaan puolestaan pari youtube-videota?Jompalta terkkuja tänne. Hän soitteli äsken ja sain kertoa hänelle ilouutisen pelikiellosta, kun ei ollut itse vielä sitä ehtinyt lukea.
Danny D:n jättimäistä pyythonia voisi myös vähän kehua. Vai ei perkele, onko niitä jopa kaksi?! :oPyysikö laittamaan puolestaan pari youtube-videota?
Jos viitsit, niin kerro Jompalle, että musiikkia voi kuunnella vaikka ei tänne niitä linkittäisikään. Noin niinkuin tulevaisuutta silmälläpitäen. Ja kaikkea hyvää, kivaa ja nastaa huomiselle!Ei. Sanoi että nousuissa lähtee joskus lapasesta ja tykkää kuunnella musiikkia. Ja ettei vapaan pelikielto ole hänen kannaltaan mikään huono ratkaisu ollenkaan.
Sulta ei yleensä paljon kirjoitusvirheitä löydy, mutta tuohon lihavoimaani jäin jotenkin jumiin. Piti oikeasti yrittää tavata sitä mielessäni, että miten se oikeasti menee. Aivot kun joskus menevät juuri sopivasti jumiin, eikä meinaa saada mieleen, mikä on varsinainen muoto. Eikä tässä ole siis tippaakaan vittuilua mukana.Sanon kaksi asiaa: Elämä osaa välillä yllättää mitä odottamattimmalla tavalla ja minä olen väsynyt.
Voisi siis pikkuhiljaa alkaa vähentämään vaatetusta ja suunnata unille.