Mainos

Keskustelua lentomatkailusta

  • 701 093
  • 3 487

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Ei ole tullut käytettyä tuota, mutta justiinsa varailin terminaalin vierestä paikkaa ja jotkut ennakkopaikat oli myyty täyteen. En siis ihmettelisi vaikka tosiaan halvimmat parkit olisi täynnä kesää vasten.

Tähän vielä aiempaan keskusteluun sivuten Finnairin pelleilystä. Tämän viikon lennoille sai paikat valittua, mutta ensi viikolle oli ilmestynyt 9€ maksu ihan peruspaikkojen valintaan. Ei hele.
Finnair = Norwegian = Ryanair

Kohta Finnair alkaa varmaan myös lentämään vain aamulla aikaisin tai keskellä yötä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kohta Finnair alkaa varmaan myös lentämään vain aamulla aikaisin tai keskellä yötä.

Itse asiassa suurin osa Finnairin Euroopan menolennoista, joita kesälle olen katsonut, lähtee 06.30-08.30. Nämä ovat siis ne halvimmat lentoliput mutta osassa kohteista myös ainoat menolennot. Perseaika, kun ei esimerkiksi kaukojunalla pääse kentälle
 
Suosikkijoukkue
Tappara, AVS, Mustapha Lemieux
Kukaan käyttänyt toukokuussa sitä itäistä Lentoparkkia? Sivuilla luki, että on ollut jo toukokuussakin viikonloppuisin täynnä ja kun lomat alkavat kesäkuussa niin tilanne varmasti pahenee. Lähinnä kiinnostaa kuinka iso tuo alue on (vaikka verrattuna siihen entiseen länsiparkkiin) ja miten tuo heidän mainostamansa ennakkovaraus "kaikille ennakkovaraajille taataan parkkipaikka" toimii kun eikai siellä mitään numeroituja parkkiruutuja ole (hiekkakenttä??)?

Perjantaina varhain aamulla tuli vietyä auto sinne ja sunnuntaina iltapäivällä pois. Perjantaina oli lähes täynnä ja hetki meni että vapaa "ruutu" löytyi. En kyllä tiedä miten oikeasti varmistavat että sinne saavat kaikki paikan varanneet oikeasti auton mahtumaan. Hiekkakenttä se tosiaan on.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Perjantaina varhain aamulla tuli vietyä auto sinne ja sunnuntaina iltapäivällä pois. Perjantaina oli lähes täynnä ja hetki meni että vapaa "ruutu" löytyi. En kyllä tiedä miten oikeasti varmistavat että sinne saavat kaikki paikan varanneet oikeasti auton mahtumaan. Hiekkakenttä se tosiaan on.

Jep, just tota mietin, koska ruutuja ei ole niin ihmiset voivat parkkeerata vähän miten sattuu. Vaikka laskennallisesti olisi x-määrä autopaikkoja ja portti laskee monta mennyt sisään / monta tullut ulos niin ihan tarkkaa paikkamäärä ei voi olla selvillä. Ehkä heillä on joku hätävaraparkki varanneille jonne voivat hätätilassa viedä autot...
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Finnair = Norwegian = Ryanair

Kohta Finnair alkaa varmaan myös lentämään vain aamulla aikaisin tai keskellä yötä.
Hupaisaa tässä on, että noista Ryanair alkaa olla selkein sekä hinnoittelussa että lennoissa. Tietää mistä maksaa ja mitä saa. Norski tosiaan vinkuu 21€ per istumapaikka per suunta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja just tuli Lentoparkilta sähköpostia, että muista varata paikkasi ruuhkaisimmille kuukausille kesä-heinäkuu. Vanhassa länsi-parkissa en muista kuin yhden kerran, että oli täynnä (joku lomasesonki) ja auton joutui viemään kalliiseen hintaan Finavian lähiparkkiin.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

@Zeta03 selailin juuri pysäköintien hintoja ja Finavian pysäköintiinhän pääsee ihan sopuhintaan. Oliko 53€ viikko halvimmillaan kesälomalle (kesä-heinäkuun taitteessa), kun varasi ennakkoon.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä en jaksa stressata jonkun kympin takia pysäköinnin hintaa. Jos se matkabudjetti on autokuntaa kohti jonkun kaksi tonnia, parkkimaksu ei ainakaan mua hetkauta pätkääkään. Sen takia en jaksa tetsata noille laita-alueillekaan kahden markan säästön takia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
@Zeta03 selailin juuri pysäköintien hintoja ja Finavian pysäköintiinhän pääsee ihan sopuhintaan. Oliko 53€ viikko halvimmillaan kesälomalle (kesä-heinäkuun taitteessa), kun varasi ennakkoon.

Joo se on se kauimmainen ulkoparkki. Silloin kerran kun vanhan länsiparkin aikana jouduin viemään kentälle niin se oli se joku parkkitalo aivan kentän vieressä ja hinta oli silloin muistaakseni 150e/viikko.

@Leon en hinnasta alunperin kysynytkään vaan onko uudessa itäparkissa kuinka hyvin tilaa. Olen aika tarkka autostani ja enkä jätä sitä mihinkään ahtaaseen rakoon tai kulkuväylän varrelle, jossa on matkalta palatessa lommot ja naarmut kyljissä.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo se on se kauimmainen ulkoparkki. Silloin kerran kun vanhan länsiparkin aikana jouduin viemään kentälle niin se oli se joku parkkitalo aivan kentän vieressä ja hinta oli silloin muistaakseni 150e/viikko.

Halvin oli tosiaan tuo 53€ viikko ulkoparkkina. Nyt sopivin hallipysäköinti oli 80€ viikko siitä P5 talosta, josta lyhyt matka terminaaliin. Mielestäni ei mitenkään paha hinta sekään.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
@Leon en hinnasta alunperin kysynytkään vaan onko uudessa itäparkissa kuinka hyvin tilaa. Olen aika tarkka autostani ja enkä jätä sitä mihinkään ahtaaseen rakoon tai kulkuväylän varrelle, jossa on matkalta palatessa lommot ja naarmut kyljissä.
Autoon tulee vekkiä ennemmin tai myöhemmin, luonnonlaki. Vituttaa, mutta pessimisti ei pety. Mä oon kerran käyttänyt nuukuuksissani P4:sta, mistä bussit käy noukkimassa tasaisin väliajoin. Jäi kertakokeiluun, jatkossa taas P3 ennakkomaksulla. En kyllä noihin kalleimpiin ole kyllä ajatellut viedä, vaikka hitusen lähempänä ovatkin.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo se on se kauimmainen ulkoparkki. Silloin kerran kun vanhan länsiparkin aikana jouduin viemään kentälle niin se oli se joku parkkitalo aivan kentän vieressä ja hinta oli silloin muistaakseni 150e/viikko.

@Leon en hinnasta alunperin kysynytkään vaan onko uudessa itäparkissa kuinka hyvin tilaa. Olen aika tarkka autostani ja enkä jätä sitä mihinkään ahtaaseen rakoon tai kulkuväylän varrelle, jossa on matkalta palatessa lommot ja naarmut kyljissä.

Vaihdat teslaan niin auton kamerat tallentavat jokaisen liikkeen auton läheltä. Itse ajoin juurikin tuonne P5:een lauantaina, viikko maksoi 80€ ja jos joku keijo kolhii niin videoiden avulla perit korjausrahat kolhijoilta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaihdat teslaan niin auton kamerat tallentavat jokaisen liikkeen auton läheltä. Itse ajoin juurikin tuonne P5:een lauantaina, viikko maksoi 80€ ja jos joku keijo kolhii niin videoiden avulla perit korjausrahat kolhijoilta.

Niin ja varmasti jää juurikin se rekkari kuvaamatta. Mutta tämä tästä offtopicista, itseä kiinnosti vain se Lentoparkin uusi itäpuoli, kun en ole siellä koskaan (vielä) käynyt. Länsipuolella sentään tuli käytyä useamman kymmentä kertaa vuosien varrella ja se olikin suosikkipaikkani. Lopussa toki veivät sieltäkin avainsäilytys mahdollisuuden joka oli näppärä, tiesi ainakin että pääsee kotiin vaikka avaimet katoaisivat reissussa.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Lokakuussa on tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa Jenkkeihin koronan alkamisen jälkeen. Ennen koronaa edelliset lennot ruumalaukulla maksoivat Austiniin kahdella vaihdolla 400 € ja San Franciscoon suoralla lennolla 470 €. Nyt mennään itärannikolle ja lennon päätepiste on New York tai Boston. Tällä hetkellä halvimmat lennot ruumalaukulla ovat 620-650 €.

Mitä mieltä raati on, ovatko nämä hinnat nykytilanteessa ok, vai kannattaako vielä odotella parempia vaihtoehtoja? Tähän hintaan vaihtoehdot ovat KLM ja Icelandair. KLM:sta on aikaisemmin kokemusta ja kaikki on mennyt hyvin. Nytkin reitti olisi Amsterdamin kautta. Siellä kaikki on sujunut aina hyvin. Icelandairista itsellä ei ole kokemuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ilves
Lippujen hinnat ovat yleisesti nousseet ja ennustetaan, että nousevat lisää. Tuo hintaluokka, mitä kerroit vaikuttaa ainakin itselleni suht kohtuulliselta. Mutta pirustako näitä tietää.....
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta kai jonkun on päästävä autolla lentokentälle, mutta en oo käyttäny tota vaihtoehtoa enää sen jälkeen, kun junalla pääse suoraan kentälle. Joskus yli parikymmentä vuotta sitten jätettiin auto lomalle lähdettäessä jonnekin näihin etäparkkeihin, josta toki bussit kulki nonstoppina asemalle. Kotiin tullessa vitutti kaivaa auto sieltä jään ja lumen keskeltä. Sen jälkeen ollaan aina valittu joku muu kuljetusmuoto kentälle kuin oma auto.

Juna on tosiaan aika näppärä muoto siirtyä kentälle, varsinkin silloin joskus kun vielä Turun päärautatieasemalta pääsi hyppäämään Helsingin junaan. Kävelymatkaa kun asemalle nykyisestä residenssistä tulee n. kakssataa metriä. Kotiinpaluun osuessa yölennolle toi ei tietenkään toimi, mutta silloinkin mielummin johonkin lentokenttähotelliin, kun maksettais jotain ryöstöhintoja lentokentän parkkitaloista.

Viimeks maaliskuussa kun oltiin reissussa ja tilasin junaliput hyvissä ajoin ennakkoon, matka kustansi kahdelta ihmiseltä yhteensä kympin. Menomatka siis, kotiin päästiin muilla kyydeillä, mutta en pitäis tota kovin kalliina verrattuna auton säilyttämiseen kolme viikkoa lentokentän parkkihallissa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Täältä periferiasta sitten taas on hankala tulla aamuseiskaksi lähtevälle lennolle millään muulla kuin omalla autolla. Ja toisaalta parkkimaksu oli kahdelta viikolta hiukan yli satasen, eli ei mikään mahdottoman kallis. Kun bensoihin menee kuitenkin saman verran jos olisi jotain pyytänyt kuskiksi eestaas (ja jättää autoa käyttöön reissun ajaksi).
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juna on tosiaan aika näppärä muoto siirtyä kentälle, varsinkin silloin joskus kun vielä Turun päärautatieasemalta pääsi hyppäämään Helsingin junaan. Kävelymatkaa kun asemalle nykyisestä residenssistä tulee n. kakssataa metriä. Kotiinpaluun osuessa yölennolle toi ei tietenkään toimi, mutta silloinkin mielummin johonkin lentokenttähotelliin, kun maksettais jotain ryöstöhintoja lentokentän parkkitaloista.

Pari kertaa on tullut käytettyä pakettimatkan (Tjäreborg) kautta lentokenttähotellia, kun on ollut aamulähtö. Edellisenä iltana meno junalla. Muistaakseni sen sai Tjäreborgin alennuskoodilla puoleen hintaan eli yön hinnaksi jäi 90-100e. Aamupala kuului hintaan.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Mikähän pointti on ostaa businessluokan lippu jonnekin Varsova lennolle Finnairilla?
Hintaa lipulla on joku 400€ enemmän kuin peruslipulla ja kun tuo lento lennetään paskakoneella, missä varsinaista businessluokkaa ei ole. Voisi olettaa, että saisi edes istua yksin siellä koneen etuosassa, mutta ilmeisesti se ei niinkään ole vaan joku siihen viereesi änkeää.

Sain siis itse businessluokan lennot tuohon kohteeseen Finnair pisteillä, mutta en tajua miksi kukaan tuosta extraa maksaisi noinkin paljon.
 
Veikkaan pääsääntöisesti kyseessä olevan matkustajia joilla tuo on jatkolento esim Delhi-Helsinki lennon jälkeen ja koko reissu on ostettu businekseen.

Itse otin upgraden viime syksynä Krakovan lennolle, kun sen sai 7500 pisteellä. Pienet jurrit siinä ehti nauttia :D
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Mikähän pointti on ostaa businessluokan lippu jonnekin Varsova lennolle Finnairilla?
Hintaa lipulla on joku 400€ enemmän kuin peruslipulla ja kun tuo lento lennetään paskakoneella, missä varsinaista businessluokkaa ei ole. Voisi olettaa, että saisi edes istua yksin siellä koneen etuosassa, mutta ilmeisesti se ei niinkään ole vaan joku siihen viereesi änkeää.

Sain siis itse businessluokan lennot tuohon kohteeseen Finnair pisteillä, mutta en tajua miksi kukaan tuosta extraa maksaisi noinkin paljon.

Ei siinä minunkaan mielestäni ole järkeä, jos nyt ei pisteitä siihen käytä.
Embraer-koneissa taitaa saada istua rauhassa ilman, että kukaan siihen viereen änkeää, koska penkkejä on vain kaksi per puoli. Airbuseissa taas keskipenkki jätetään tyhjäksi business-puolella.
 
Puster

Jäsen
Embraer-koneissa taitaa saada istua rauhassa ilman, että kukaan siihen viereen änkeää, koska penkkejä on vain kaksi per puoli. Airbuseissa taas keskipenkki jätetään tyhjäksi business-puolella.
Ei saa. Ne molemmat paikat on myynnissä ja varattavissa. Esimerkiksi kun Dublinin lennoille pohdin korotusta, niin aina pitää katsoa olisiko varatulla lennolla A319 vai Embraer. Vaikka kuitenkin vaihtavat siihen pienempään lähtöaamuna.

Sen muutaman kerran kun olen Emppujen pisneksessä ollut, käytännössä ainut järkevä paikka on ykkösrivin käytäväpaikka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös