Keskustelua dance-musiikista ja -tapahtumista

  • 282 813
  • 1 523

tutzba

Jäsen
Olipa yllättävän heikkotasoiset KLF-juhlat. Tauskia ei voi kukaan ottaa tosissaan, mutta ei Pandorakaan kauheasti sytyttänyt. Jos Sash ei olisi ollut illan viimeinen esiintyjä, olisin lähtenyt aikoja sitten himaan. Onneksi en lähtenyt. Kyllä Sashin pitkän uran ja ammattitaidon jossakin näkee, ei tainnut olla yhtäkään tylsää hetkeä kun Sascha aloitti oman settinsä. Plus saatiin JMA:n kanssa vielä ihku fanikuva herran kanssa!

Samalla pystyi katsastamaan Circuksen Tiestoa ajatellen. Juomia joutui odottamaan ihan törkeän pitkään, mutta Tieston keikalta ei taideta ihan helpolla lähteä pois tanssilattialta, eli se ei haitanne. Ahdasta siellä tulee olemaan, sen pystyy nyt jo sanomaan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
David Guettan kaikki muut biisit taitaa olla jo parin-kolmen kuukauden sisään lueteltu tässä ketjussa, mutta yksi puuttuu. Biisi on jo pitkään ollut pirun tuttu, mutta en ole koskaan ajatellut asiaa tarkemmin. Asia, joka "avautui" minulle, on se, että myös One Love on David Guettan biisi.

David Guetta featuring Estelle - One Love (Extended Version)
 

Jokru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hawks, sympatiat Sportille, S-Kiekko

tutzba

Jäsen
Aika surullista meininkiä ollut Saksassa Love Parade -tapahtumassa ja yksi järjestäjistä on väläyttänyt Love Paraden lopettamista. Olin joskus kolmisen vuotta sitten Sveitsissä ja piti käydä silloin katsastamassa noiden "festareiden" meininki, mutta jäi sitten väliin kun matkakumppaneita ei kiinnostanut. Silloin esiintymässä taisi olla ainakin AvB.

Porukka lähtee kuuntelemaan hyvää musiikkia ja pitämään hauskaa ja lopulta tallautuu kuoliaaksi. Vetää hiljaiseksi.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samalla pystyi katsastamaan Circuksen Tiestoa ajatellen. Juomia joutui odottamaan ihan törkeän pitkään, mutta Tieston keikalta ei taideta ihan helpolla lähteä pois tanssilattialta, eli se ei haitanne. Ahdasta siellä tulee olemaan, sen pystyy nyt jo sanomaan.

Ääni puuroutui ja järjestelyt tökkivät Wu-Tang Clanin Helsingin-keikalla

Eli jippakayjei. Circuksessa oli nimittäin ihan sama ongelma, eli superpaska äänentoisto jollain aiemmallakin keikalla (en nyt muista varmaksi mutta muistaakseni pitbullin keikalla)

Noh toivotaan, että Tiëston saapuessa äänentoisto on jo kunnossa. Järjetön ryysis siellä tulee olemaan kun liput tullaan myymään ennakkoon loppuun joten tutzba, ajoissa paikalle.
 

tutzba

Jäsen
Järjetön ryysis siellä tulee olemaan kun liput tullaan myymään ennakkoon loppuun joten tutzba, ajoissa paikalle.

Karavaani starttaa täältä suunnalta jahka selvitään lauantai-illan tupareista bilekumppanini kera, mutta eiköhän me ihan riittävän ajoissa olla. Ala jo suunnittelemaan jotain alottelupaikkoja.
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
Biisi hukassa

Aika huonot on osumismahdollisuudet näillä vihjeillä, mutta kokeillaan, mikähän biisi ja esittäjä mahtaa olla kyseessä:

Joku ranskalainen muija hoilottaa sitä itseään (ranskaa) ja kertsissä esiintyy "capsuleee.." tai vastaavaa. Biisiä kuulee silloin tällöin Radio Sputnikilta ja ihan selkeä hitti.
Koitin etsiä olisko tuo joku Keit Raijjanin mixi, mutta laihoin tuloksin.
Tietäjälle meno-paluu kyyti pk-seudulta JYP-Ak Bars matsiin 35eurolla. (kun ei sinne ole kuitenkaan kukaan muu menossa, kuin mä.)

-Ja jottei menis ihan ohi aiheen, niin Rudenko -Everybody kannattaa kuunnella ja katsella YouTubesta.http://www.youtube.com/watch?v=LZUOAfk1BhI
-Tässäkin videossa aika maukas biisi, muttei mitään tietoa esittäjän nimestä: http://www.youtube.com/watch?v=0CgtF93S6NI
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Nyt taisi aueta vihdoinkin mahdollisuus nähdä JZZ ihka elävänä. Orkidea heittää ensi viikonloppuna Turussa kuuden tunnin setin ja ainakin klubitus.orgin mukaan pre-partyissa mukana myös Jussi Soro. Ei ole tuo kymppi mikään ihan kauhean paha hinta, joten vakavasti otan harkintaan.
 
Viimeksi muokattu:

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika huonot on osumismahdollisuudet näillä vihjeillä, mutta kokeillaan, mikähän biisi ja esittäjä mahtaa olla kyseessä:

Joku ranskalainen muija hoilottaa sitä itseään (ranskaa) ja kertsissä esiintyy "capsuleee.." tai vastaavaa. Biisiä kuulee silloin tällöin Radio Sputnikilta ja ihan selkeä hitti.
Koitin etsiä olisko tuo joku Keit Raijjanin mixi, mutta laihoin tuloksin.
Tietäjälle meno-paluu kyyti pk-seudulta JYP-Ak Bars matsiin 35eurolla. (kun ei sinne ole kuitenkaan kukaan muu menossa, kuin mä.)

Eiköhän tämäkin joku Kate Ryanin biisi ole. Eli ei muutakuin käymään kaikki kyseisen kurpan biisit läpi.

-Tässäkin videossa aika maukas biisi, muttei mitään tietoa esittäjän nimestä: http://www.youtube.com/watch?v=0CgtF93S6NI

Kyseessä on Alex Gaudino Feat. Ultra Nate - Bittersweet Melody
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tänä kesänä on jostain syystä jäänyt KLF:n kuuntelu vähemmälle. Toisaalta ehkä se on tehnyt ihan hyvääkin. Viime aikoina voimasoitossa on ollut romanialainen One FM. Siellä vissiin osataan vielä tehdä sellaista "kertaluonteista", "helpostipureskeltavaa" tanssimusiikkia. Eikös niiltä kulmilta ole lähtöisin mm.

O-Zone - Dragostae Din Tei ja

Edward Maya - Stereo Love?

Muutamia vastaavanlaisia "helmiä" on jälleen tullut kuultua. Välillä on vain vähän vaikea saada esittäjän/biisin nimeä selville. Poimin muutaman biisin, jotka ovat (luultavasti?) täällä pohjoisessa kohtuullisen tuntemattomia.

Elena - Disco Romancing ja

Heaven featuring Glance - Sexy Girls.

Sokerina pohjalla omasta mielestäni paras. Paikoillaan junnaava komppi tuo aavistuksen mieleen sen miljoona kertaa tännekin linkitetyn We Speak No Americano -biisin.

Mossano - Zingarinho
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
No jos tälle linjalle lähdetään, niin...

Lukioaikojeni loppupuolella (varmaan 1994) meillä oli jostain Venäjältä tuotu C-kasetti, jossa oli jotain paikallisia Eurodance-biisejä. Kasetin ehdottomasti suosituin biisi oli sellainen, jossa hoilattiin "njet, njet, njet". Esittäjä saattoi olla Nika (?). Noiden aikojen jälkeen biisistä on jäänyt jäljelle vain kulunut muisto. Youtubesta olen joskus tuloksetta hakenut eikä oikein googlettamallakaan ole mitään järkevää löytynyt.

NYT!!! Tuon viimeisen biisisi linkityksen jälkeen tajusin kokeilla hakea biisiä Youtubesta kyrillisin kirjaimin! Vittu, sieltähän se löytyi! ISO KIITOS MARKOV! Tuopin tarjoan, jos satutaan törmäämään!

90's Eurodancea venäläisittäin: "I Love You Babe, Yeah!"

Ника & Сергей Паради - Нет, Нет, Нет

VAROITUS: en ota mitään vastuuta, jos kahvit/kaljat lentää näppäimistölle/näytölle!

EDIT: sanomasta en tiedä, mutta paljon sillä räppäävällä miehellä tuntuu olevan asiaa ja erityisesti vihaista sellaista
 

tutzba

Jäsen
Nyt taisi aueta vihdoinkin mahdollisuus nähdä JZZ ihka elävänä. Orkidea heittää ensi viikonloppuna Turussa kuuden tunnin setin ja ainakin klubitus.orgin mukaan pre-partyissa mukana myös Jussi Soro.

Ja nyt on lippu hommattuna tuonne. Edellisen ja ainoan kerran näin Orkidean Cosmic Gaten lämppärinä, eikä ole mitään pahaa sanottavaa. Mukavan energinen setti. Saa nyt sitten nähdä kuinka tuon kuusi tuntia jaksaa, voi olla että ei ihan loppuun asti tule oltua.
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
VAROITUS: en ota mitään vastuuta, jos kahvit/kaljat lentää näppäimistölle/näytölle!
Ei oikeasti ollut kaukana, ettei Sakut ollut näppäimistöllä kun äsken laitoin biisin soimaan. Mukava kuitenkin, että löysit tuon öhöm... itänaapurimme musikkisaran "helmen".
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ja nyt on lippu hommattuna tuonne. Edellisen ja ainoan kerran näin Orkidean Cosmic Gaten lämppärinä, eikä ole mitään pahaa sanottavaa. Mukavan energinen setti. Saa nyt sitten nähdä kuinka tuon kuusi tuntia jaksaa, voi olla että ei ihan loppuun asti tule oltua.
Tuo Orkidean pre-party on jokilaivalla tapahtuva terassifiilistely, eli musalinjana tuolla meitsille poikkeuksellisesti housea. Mutta ehdottomasti kannattaa tulla paikalle. Säävarauksella mennään eli sateen sattuessa ei soiteta.
 

tutzba

Jäsen
Tuo Orkidean pre-party on jokilaivalla tapahtuva terassifiilistely, eli musalinjana tuolla meitsille poikkeuksellisesti housea.

House toimii hyvin, varsinkin kun bilekumppanina on siskoni, joka ei kauheasti ole mitään reivejä kierrellyt. Jatkuuko muuten iltasi Klubille Orkideaa kuuntelemaan?

Säävarauksella mennään eli sateen sattuessa ei soiteta.

Äkkiä kun Forecan sivuilta vilkaisin niin ei ainakaan pitäisi sataa, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa tilanteen muuttua. Toivottavasti ei sada, pakkohan JZZ on joskus nähdä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
No niin, hyvä! Jos näyttää siltä, että sinulla olisi Donnalla muutama minuutti vapaata niin voinen varmaan tulla morjestamaan?
Tottakai, tuu ihmeessä!
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Silläkin uhalla että mennee mainostamisen puolelle, niin tässäkin ketjussa jo aiemmin mainittu DJ Jussi Soro application on valittu Nokian "Calling all Innovators" -kisassa kymmenen finalistin joukkoon.

Pyydänkin nyt kaikkia jatkislaisia osoittamaan tukensa meitsille ja lataamaan ohjelman omaan puhelimeensa 31.8.2010 mennessä! Ohjelman avulla voit helposti imuroida mun uusimman mixtapen heti kun se on julkaistu ja seurata twitter-feediäni. Ohjelma on ilmainen, helppokäyttöinen ja asentuu puhelimeen vain muutamalla klikkauksella!

Asenna ohjelma tämän linkin kautta: http://bit.ly/9Gtcoy

Kiitoksia,


_jussi
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
En tiedä onko kyseinen biisi tässä ketjussa mainittuna, mutta satuin tuossa kesälomareissullani Alanyassa kuulemaan tämän kipaleen:

Ocean`s four feat. Adam Clay - Beautiful life
http://www.youtube.com/watch?v=Vw2dEl5R3rY

Melkoisen iskevää kesämusaa ja upposi ainakin meikäläiseen täysillä.
 

tutzba

Jäsen
Alex M.O.R.P.H. syyskuun alussa Hämptönissä, sitähän ei voi mistään hinnasta missata joten fiilistellään nyt pikkuisen.

Walk The Edge

Kivat jääkarhut ja jäätävä soundi, killer-yhdistelmä. Kaunis hempeilybiisi, kyllähän näitäkin tarvitaan.

Sunshine

Ei enää mitään hempeilyä vaan ihan kunnon menoa!

--

Seven days: Century
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös