7,3. Putosi kasilta numerolla (8.3), kun lintsaus alkoi kiinnostaa turhan paljon. Lukiossa olin jo legendaarinen lintsari. Pelkästään lukion kolmannen luokan syyslukukaudella yli 200 poissaolotuntia... Onneksi lukiossa ei ollut korvauskäytäntöä.
Turha lienee mainita että en ollut yhdenkään opettajan suosiossa. Yhdestä kurssista sain seiskan vaikka ainoassa kokeessa sain ysin (ja jopa osallistuin tunnilla). Tuo temppu oli oikeastaan laiton, mutta välitin asiasta niin vähän etten edes valittanut.
Meidän luokassa oli viisi jätkää, ja istuttiin tietty aina luokan perällä vaikka tilaa olisi ollut muuallakin. Enkun opettaja lupasi joka jätkälle numeron parannuksen yhteen kurssiin jos siirtyisimme istumaan edemmäs. Muut siirtyivät, minä en.
Nykyään tuo pinnaus ja hälläväliä -asenne lähinnä vituttaa, olisihan sitä voinut keskittyä hommaan vähän paremminkin. Mutta kun ei niin ei. Turha lienee mainita etten lukenut kirjoituksiin ollenkaan. Se näkyi varsinkin reaalissa (B), mutta myös enkussa (C). Sen sijaan äikkä ja ruotsi meni hyvin (L molemmista), mutta ne on laskettava luontaisten kykyjen piikkiin (heh). Onneksi pärstäkerroin ei vaikuta kirjoituksissa: Enkun opettaja lähetti aineeni 70 pisteenä, mutta tuo tuli takaisin 90 pisteen kera...
Lukion jälkeen lähinnä kiersin pubeja kolme vuotta, mutta sitten löysin vaimon ja menin ammattikouluun. Asenne oli jo hieman korjautunut, ja niinpä suoritin kolmen vuoden linjan (tietotekniikan mekaanikko) kahdessa vuodessa keskiarvolla 3,5 (toki poissaoloja oli jonkin verran edelleen).
Nykyään olen erään monikansallisen kännykkäfirman leivissä piirilevysuunnittelijana dippainssien ja tohtoreiden ympäröimänä... Voitte uskoa että asemani herätti yläasteen luokkakokouksessa ansaittua ihmettelyä vuosi takaperin.
Pitkästä murrosiästä huolimatta (n.15-22) pullat ovat siis nykyisin kohtuullisen hyvin uunissa.
