Mainos

Kesän siirtoikkuna 2022

  • 417 094
  • 4 837
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sentään neljän joukkoon saattaa yltää, vaikka sillekin on epäilijänsä.
Nauroin kanssa tätä skenaariota jos ManU voittaisi maanantaina Poolin, niin ManU olisi edellä taulukossa ja Poolin kausi lienee sitten jo ohi?

Vähän ehkä liikaa painoarvoa annetaan kauden ekoille peleille vaikka toki mestaruuden osalta viime vuosina on ollut ihan totta, että vaadittava pistemäärä on oltava todella korkea.
 
Jeffrey

Jäsen

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Joo, ehkä vähän liian aikaista. Ainoa mitä mietin, mutta tärkeitä pisteitä on menetetty jo.

City on kyllä murhaavan kova, mutta kyllä heilläkin ongelmia voisi syntyä, jos samanaikaisesti loukkaantuisi esim. De Bruyne, Haaland ja Cancelo. Tätä toki en toivo, mutta kausi on pitkä ja raskas kun vielä mömmöm kisat välissä, johon tosin esim. Haaland ja Salah ei osallistu vaan voivat lepuutella ja harjoitella tuona aikana.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Meinasin tulla tänne kirjoittelemaan jotain siitä, kuinka näiden tiettyjen portugalista tulevien kanssa kyse on lähinnä muodollisuuksista siinä vaiheessa joa Wolves on virallisen tarjouksen tehnyt. Olikin jo ehtinyt "here we go" tulla ennen kuin hotelliaamiaiselta kerkisin takaisin.
Toki tässä tapauksessa on se ero, että toisin kuin yleensä Wolvesin portugalilaishankintojen kohdalla, niin useat suurseurat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita Nunesista. Todella kova hankinta Wolvesilta, sillä itse ainakin odotin, että se Nunesin seuraava osoite olisi ollut Pool tai City.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Toki tässä tapauksessa on se ero, että toisin kuin yleensä Wolvesin portugalilaishankintojen kohdalla, niin useat suurseurat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita Nunesista. Todella kova hankinta Wolvesilta, sillä itse ainakin odotin, että se Nunesin seuraava osoite olisi ollut Pool tai City.

Todennäköisesti neuvottelut isojen kanssa eivät ole johtaneet tuloksiin. Tässä vaiheessa kesää on tullut sitten aika junailla siirto Wolvesiin, seuraan mistä on ns. ura auki eteenpäinkin jos lyö läpi valioliigatasolla.

Football Manage -termistöllä sielä on automaationa player promises kohdassa valittuna "Will allow the player to use the club as a stepping stone"
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, nyt ei vanhentunut hyvin. Jos @Barney veikkaukset menee yhtä putkeen muidenkin osalta, niin Bellingham suuntaa siis Realiin, Rice Manuun tai Arsenaliin ja De Jong siis ilmeisemmin sitten Chelseaan.
En tiedä, mitä Barney on veikannut, mutta Bellingham -> Liverpool (ensi kesänä), Rice -> Chelsea (ensi kesänä), De Jong -> pysyy Barcelonassa vielä tämän ja ensi kauden.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Bellingham -> Liverpool
En usko Liverpoolin maksavan yhdestä pelaajasta yli sataa miljoonaa puntaa ennen kuin näen. Siksi veikkaan itsekin, että siirtyy Manchesteriin. (Köhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköhköh...)
 
Heh :) Toki tuo hintapyyntökin saattaa olla sumutusta. Vaikka varmasti kysyntää onkin, niin tällä hetkellä mies ei olisi mielestäni valmis edes pelaamaan ihan toptop-joukkueessa isossa roolissa. Mutta tulevaisuudessa mitä todennäköisemmin on.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ja Rice liikkuu vasta ensi kesänä. Chelsea voi hyvin odottaa keskikentän hankintaansa ensi kesään, kun mitään älytöntä kiirettä ei ole nuorentaa tuota osastoa. Jos de Jong siirtyy tänä kesänä Unitediin, niin ensi kesä tulee menemään keskikenttäsiirtojen suhteen näin:

Declan Rice -> Chelsea
Jude Bellingham -> City
Matheus Nunes -> Pool

Olkaa hyvä. Muistakaa, että luitte sen ekana täältä.

En tiedä, mitä Barney on veikannut, mutta Bellingham -> Liverpool (ensi kesänä), Rice -> Chelsea (ensi kesänä), De Jong -> pysyy Barcelonassa vielä tämän ja ensi kauden.
Tuossa hänen veikkauksensa.

Itse kyllä uskon, että Real on vahvoilla, jos siis on vaihtoehto. Jos Bellinghamin vaihtoehtona on vain Englanti, niin sitten City tai Liverpool, miksei Chelseakin.

De Jong todennäköisesti pysyy Barcassa ja jos siirtyy, niin todennäköisemmin Chelseaan. Toivon kyllä, että siirtyisi Manuun, ihan vaan Erik ten Hagin vuoksi ja sen vuoksi, että ansaitsisivat jotain hyvää ja positiivistakin, siis ainakin fanit ansaitisivat.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pool-fanien ihaltavaa uskoa omaan hommaan. Mestaruustaisto on jo hävitty kahden avauspelin tasurin jälkeen ja CL:kin voidaan voittaa vain tuurilla vaikkei yhtään CL-matsia ole vielä edes pelattu.
Joo ja muistan kun vähän monttu auki lueskelin ylipäätänsä viime kauden talven aikana eri ketjuista täällä miten "City ei vaan osa hävitä" ja että ei syksyn ja talven aikana syntynyttä sitä piste-eroa ole mitenkään, ei siis mitenkään mahdollista kuroa umpeen kun City painaa vaan kun kone eikä vaan tule häviämään pelejä.

No, miten se pistetilanne sitten olikaan siinä kevään ratkaisujen aikana, tasapisteissä menivät ja voitto sinne, voitto tänne ja ratkaisu viimeisellä kerroksella.

En vaan ymmärrä, miten kaudet pelataan ja pytyt ratkotan jonkun mielestä muutamassa viikossa jos joltain kovalta jää pisteet samaatta ja että ei muka jotain 4 tai 6 tai vaikka 8 pisteen eroa saada enää "mitenkään kiinni."

Kyllä ne koneet hyytyy vaan pitkän kauden aikana enemmän sääntönä kuin poikkeuksena moneltakin suosikilta ja joka matsi pitää pelata ennen kun ne pisteet jaetaan, ei se ole Cityllekään itsestäänselvyys voittaa joka peli vaikka se miten siltä tuntuisi. Vastustajatkin osaavat pelata ja saattaa siinä kovakin kone kompastua.

Mutta joo, ihan vielä en mestaruutta pidä ratkenneena, vaikka kuinka toki City onkin ennakkosuosikki jo ennen kautta ja nyt heti repinyt pientä kaulaa esim. juuri Pooliin nähden.

Ai niin, huhuja varten tämä oli eli jatkan niiden lukemista, sori!
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo ja muistan kun vähän monttu auki lueskelin ylipäätänsä viime kauden talven aikana eri ketjuista täällä miten "City ei vaan osa hävitä" ja että ei syksyn ja talven aikana syntynyttä sitä piste-eroa ole mitenkään, ei siis mitenkään mahdollista kuroa umpeen kun City painaa vaan kun kone eikä vaan tule häviämään pelejä.

No, miten se pistetilanne sitten olikaan siinä kevään ratkaisujen aikana, tasapisteissä menivät ja voitto sinne, voitto tänne ja ratkaisu viimeisellä kerroksella.

En vaan ymmärrä, miten kaudet pelataan jonkun mielestä parissa viikossa ja että ei muka jotain 4 tai 6 tai vaikka 8 pisteen eroa saada enää "mitenkään kiinni."

Kyllä ne koneet hyytyy vaan muillakin pitkän kauden aikana enemmän sääntönä kuin poikkeuksena ja joka matsi pitää pelata, ei se ole Cityllekään itsestäänselvyys vaikka se miten siltä tuntuisi. Vastustajatkin osaavat pelata, jopa heitä vastaan ja saattaa siinä kovakin kone kompastua.
Juuri näin. Vuodenvaihteen tienoilla, kun kaikki joukkueet ovat kohdanneet toisensa kerran, voidaan katsoa sarjataulukkoa ja asetelmia loppukauteen. Toki ensimmäisen kymmenen pelinkin aikana voi mestaruuden hävitä, jos niistä ottaa tyyliin kymmenen pinnaa tai vähemmän, mutta näin tuskin tulee Poolin kohdalla tapahtumaa. Citykin muuten laskettiin monen toimesta jo ulos toissa kaudella mestaruustaistosta, kun aloittivat takkuillen sarjan. Olikos kahdeksasta pelistä 12 pistettä kasassa. Paljon ehtii vielä tapahtumaan, eikä tuo Citynkään rinki mikään hirvittävän leveä ole tällä kaudella, vaikka sellaista narratiivia halutaan pitää yllä. Tänä kautena, kun kuitenkin on nuo MM-kisat ahdettu kalenteriin mukaan.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
En ole kuluttanut sekuntiakaan perehtyäkseni Gordonin tekemisiin tai muutenkaan. Ei ole oikeastaan mitään käryä koko pelaajasta ja mihin perustuu noin korkea hinta, pl. lädilisä?
Lupaava nuori englantilainen. Siinä on jo 30 miljoonaa heti. Mun mielestä ei todellakaan kohun arvoinen ja todella vajaa osaaminen monella tärkeällä osa-alueella. Juoksee, prässää ja ihan ok pallon kanssa mutta siihen se jää. Siihen päälle sukeltelu ja itkeminen niin onneksi ei Newcastleen tule. Mikä siis oli huhu aikaisemmin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Liitteet

  • 82C90CDA-5FBD-41B0-B3DF-A837F7BABE31.jpeg
    82C90CDA-5FBD-41B0-B3DF-A837F7BABE31.jpeg
    327,1 KB · kertaa luettu: 180

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peliotteet. Mitä olen nähnyt siis pelaavan.

Ok. Mun mielestä on ollut aika hyvä viime kaudella ottaen huomioon mitkä paineet Everton leirissä oli käytännössä koko viime kevään.

Pelaa ennakkoluulottomasti ja on suhteellisen monipuolinen. Antoi viime kaudella vapareita ja kulmia, mikä nyt ei sinänsä ole mikään kovin ihmeellinen asia Evertonin kaltaisessa nipussa. Noin yleensä kuitenkin voisi arvioida että kohtuullisesti osaa palloa potkaista jos valjuseurassa saa setpieces vastuut.

Kannattaako jonkun, esim. Chelsean maksaa 50-miljoonaa, en tiedä. Ei Evertonin myöskään kannata myydä paljoa alle. Uskoisin kuitenkin että pelaaja on muutakin kuin ihan paska jos Chelsea on kiinnostunut. Kukaan ei tosin ole paskaksi väittänyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tämä kai se hänen merkittävin rikoksensa ihmisyyttä vastaan.

Tämä on kieltämättä merkittävä loukkaus ihmisyyttä vastaan.

Peliotteet. Mitä olen nähnyt siis pelaavan.
Tietynlainen kusipäisyys kentällä on positiivinen asia omalle joukkueelle ja vittumainen vastustajalle. Jos sen osaa kanavoida oikein, niin se voi olla voimavara omalle joukkueelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös