Kesän siirtoikkuna 2022

  • 409 076
  • 4 839

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Itsekin voit toki etsiä asiaa pelaajasta.
Voin toki, mutta yksi paikan päällä nähty ja pari telkkarista katsottua miehen peliä vaikuttaa kuitenkin mielipiteeseeni, joten pyysin sinulta vinkkejä miten nähdä asiat viisaammin eikä vain mielikuvilla eläen.
Tuo ensimmäinen nyt on hyvä raportti miten kaverilla on hyvät tilastot Hollannissa. Johtopäätöksissä toki ihan hyvä huomio Manun linjan parantumisesta tämänkin tason hankinnalla. Aika vähän kummassakaan mitään kehityskohteita löydettiin. Toisessa saatiin jonkun statistiikan mukaan pääpelikin lähes vahvuudeksi. Veikkaanpa ettei ole ensi kaudella.
Toinen ”parempi” raportti nyt näyttää enemmän joltain mitä lähetellään Tepsin toimistolle talvisin, joista sitten löydetään uusia Diopeja. Hienosti poimittuja yksittäisiä tilanteita eri matseista.

Onnea Manulaan tai Pohjois-Lontoon heikompiosaisille tästä hankinnasta. Jälkiviisastellaan sitten vuoden päästä kummassa hukattiin vähemmän miljoonat Lizandrossa vai Nathanissa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mullikan mukaan myös Lupi oli Oksasen perässä mutta valitsi mieluummin KuPS:n.

”KuPS kävi 180-senttisestä vasurista kilpajuoksua Helsingin Jalkapalloklubin ja Seinäjoen Jalkapallokerhon kanssa, mutta HJK:n kasvatti valitsi KuPSin.”
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
”Despite enquiring about Paredes, however, the report claims that United 'walked out of dialogue' after PSG slapped a £29.6million price tag on his services.” MEN
Paredes voisi sinällään sopia kyllä Valioliigaan. Ei tosin isoimpiin joukkueisiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Paredes voisi sinällään sopia kyllä Valioliigaan. Ei tosin isoimpiin joukkueisiin.
Onhan tuo kusista paskaa kun de Jongin tasoista korvaajaa käytännössä tässä ikkunassa ei löydä. Olettaen siis, että haetaan moottoria vaativaan pallolliseen pelitapaan.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Onhan tuo kusista paskaa kun de Jongin tasoista korvaajaa käytännössä tässä ikkunassa ei löydä. Olettaen siis, että haetaan moottoria vaativaan pallolliseen pelitapaan.
Jos De Jong ei siirry, se on ManUlta iso moka tälle kesälle.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos De Jong ei siirry, se on ManUlta iso moka tälle kesälle.
Ehdottomasti koska kilpailijat ovat vielä pääosin vahvistuneet, etenkin City, Tottenham ja Arsenal.

De Jong on se ainut pelaaja, joka ManUn olisi tässä ikkunassa pakko saada. Jos sitten lopulta kariutuu siihen, että ”eipä se koskaan edes meille hallunnutkaan”, niin aloitan sitten syksyn tuttuun tyyliin rankaisemalla itseäni sähköisellä kärpäslätkällä takapihan terassilla. Huomenna alkaa vielä taloyhtiön maalausurakat, niin onpahan työukoilla kahteltavaa.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan se jo mediassa ollut esillä, että De Jong ei haluaisi ManU:n. Oli uutinen jossa oli 10 syytä, miksi Frenkie ei halua ManU:n.

Omasta mielestäni FDJ on aivan yliarvostettu pelaaja. Barcassa ei oo koskaan lunastanut sitä potentiaalia, mitä on hehkutettu. Aina jää vähän vajaaksi ja jotenkin rasittava pelaaja monesti. Toisaalta voi olla, että ei ole saanut pelata omimmalla roolilla.
 

Jeffrey

Jäsen
Brittimediassa on ollut esillä Tielemans ja Neves de Jongin Plan Bksi. Paredesiin en jaksa alkaa uskomaan vaikka @maken veivi jr. pakottaisi kärpäslätkällä uhkaamalla.

Silti samaa mieltä, että de Jong pitäisi ehdottomasti saada maaliin. Itse tähän vielä uskon, vaikka toki viimeisen viikon kehitys asian suhteen onkin ollut omille laseille melko nihkeää. Tuohon, että mies ei siirtoa haluaisi en jaksa uskoa. Ainakin Romano tuota on osin rummuttanut de Jongin haastattelun perusteella, mutta tuo tulkinta on osin kärjistetty kuten täälläkin on jo käyty läpi. Eli media myy omia juttujaan ja tekee sillä omaa bisnestään. Toki eriasia se olisiko siirto se kaikista mielekkäin vaihtoehto, mutta raportit siitä että de Jongin leiri ja Barca ovat ajautuneen riitoihin tuskin ainakaan lisää miehen halukkuutta jäädä Kataloniaan.

Valitettavan hitaasti hommat kuitenkin etenevät. Martinezit ja Antonyt voisi toki olla kivoja lisiä, mutta de Jong jo käänteentekevä pelaaja vaikka voi jopa yliarvostettu olla. Kaikenkaikkiaan tämä on kyllä koko United historian tylsin siirtosaaga.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No saa olla tietty mitä mieltä haluaa, mutta itse olen varma ettei halua ManU:n. Haluaa pysyä Barcelonassa ja vaimokin viihtyy mieluummin Kataloniassa yms yms... Toki jos De Jong myydään niin ei voi jäädä.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Salihamidzic matkaamassa huomenna Torinoon neuvottelemaan Juventuksen kanssa de Ligtin siirrosta. Kuten aiemmin on jo uutisoitu, henkilökohtaiset termit (5-vuotinen sopimus, palkka n. €18M) on jo aika pitkälti sovittu Bayernin ja de Ligtin välillä. Tuo de Ligtin €18M bruttopalkka olisi nettona n. €9-10M, joka olisi vahvojen lähteiden mukaan aikalailla tismalleen samaa luokkaa, mitä hän Juvessa tienaa. Bayern on valmis maksamaan de Ligtistä n. €60-80M, Juventus pyytää n. €80-90 miljoonaa (+ bonukset). Yhteisymmärryksen seurojen välillä uskotaan vahvasti löytyvän jostain n. €70M tienoilta.


 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eilisillan de Jongit
- de Jongin siirto on epätodennäköinen 8 h sitten
- tämä viikkoa on merkittävä de Jongin suhteen, de Jong ei halua palkanalennusta eikä siirtoa 7h
- neuvottelut jatkuvat seurojen välillä 7h
- de Jong on halukas siirtymään ManU:n jos palkkasotkut selviävät 6h
- ten Hag haluaa ehdottomasti de Jongin mutta on alkanut kartoittaa vaihtoehtoja 6h

Huoh...
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Minusta tuo Rooneyn siirtyminen Amerikkaan on vähän outo ratkaisu.
Manageriura alkoi lupaavasti ja nyt lähdetään tuonne jalkapallomaailman vastineelle norsujen hautausmaasta.
Ehkä olisi kannattanut pysyä Euroopassa, jotta huippuseurojen olisi ollut helpompi seurata kehitystä.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Minusta tuo Rooneyn siirtyminen Amerikkaan on vähän outo ratkaisu.
Manageriura alkoi lupaavasti ja nyt lähdetään tuonne jalkapallomaailman vastineelle norsujen hautausmaasta.
Ehkä olisi kannattanut pysyä Euroopassa, jotta huippuseurojen olisi ollut helpompi seurata kehitystä.
Mä luulen, että viime kauden jälkeen Rooney halusi jotain pysyvämpää ja stabiilimpaa ja tuttu seurakaan ei varmaan haittaa.

Mutta onhan viime vuosina MLS:stä saanut ihan hyviä pestejä. Viera sai OG Nicen pestin ja Marsch pääsi Red Bull Salsburgiin apuvalmentajapestin kautta päävastuusen.

Meneehän MLS koko ajan eteenpäin myös sarjana. Eli en ihan hautausmaaksi sano, mutta ei ehkä se odotetuin valinta Rooneylta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
MLS on tosiaan alkanut nostaa vähän profiliian mutta ei siitä mihinkään pääse, että raha ja "julkkisasema" on se, mikä saa Balet tuonne lähtemään.

Hankala kuvitella, että MLS ikinä nousisi suurien sarjojen joukkoon sillä ajatuksella, että kilpailisivat samoista pelaajista kuin Euroopan suurseurat.

Perinteet ja kulttuuri on kuitenkin niin lastenkengissä.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Dembele suostunut palkanalennukseen.
Jos tämä pitää paikkansa, niin lopultahan tilanne on vain se, että palkka olisi lähempänä oikeaa markkinahintaa pelaajan tasoon nähden. Hänkin kun on mm. F. de Jongin lisäksi niitä pelaajia, jotka ovat tähän saakka skulanneet kuuluisalla Bartomeun tuplaliksalla. Odotellaan nyt kuitenkin virallisia tietoja... Pelaaja (tai ainakin managerinsa) kai odotteli saavansa enemmän rahaa jostain muualta, mutta ylläri-pylläri, ehkä sellaista maksajaa ei sitten olekaan löytynyt todellisuudessa.

Edit: L'equipen arvaus näyttäisi olevan, että lasku ei edes ole välttämättä niin suuri kuin 40%, vaan osin kyse on muutoksesta siihen suuntaan että suurempi osa on suorituspohjaista, mikä mm. Dembelen loukkaantusmishistorian vuoksi on minusta ihan perusteltua jos pitää paikkansa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös