Tuossa hieman lisää infoa Martinezia tilanteesta. Itse veikkaan, että päätyy Manuun ETH:n vuoksi vaikka kuinka Arteta on puhunut kauniita sanoja Martinezille.
Tarkowski siirtyy vapaalla Evertoniin:
Riippuu toki millä hinnalla on tullut palkan suhteen, mutta kyllä Tarkowski tuo jämäkkyyttä tuohon Evertonin kaameeaa puolustuslinjaan. Eli ihan hyvä hankinta.
Timesin mukaan Ronaldo haluaa lähteä ManUsta. Voittaja ja taistelija jne.
Olisi kyllä siinä mielessä todella erikoinen hankinta, ottaen huomioon minkälaisia pelaajia Nagelsmann joukkueeseensa haluaa ja millaista jalkapalloa hän haluaa Bayernissa peluuttaa. Nagelsmann on puhunut myös ihan julkisuudessa asti paljon, miten haluaa ensi kauden joukkueeseen pari kappaletta kovaa prässääviä ja kovasti töitä tekeviä sekä ns. 'aggressiivisesti' pelaavia pelaajia (mm. tämän takia Laimerin nimi on alleviivattu paksulla tussilla Nagelsmannin ensi kauden kokoonpanohahmotelmissa ja suunnitelmissa ja Nagelsmann puskee kovasti seuran sisällä siirtoa eteenpäin).Heitän ihan lonkalta, että Bayern on kyseinen seura.
Napoli korkeintaan unelmoi Ronaldosta. Millä vipuvarrella ne meinasivat muka pystyä houkuttelemaan muka Rollea sinne? Itse veikkaan, että Ronaldo jatkaa Maunossa. Ainoastaan Chelsea tai PSG voisi olla sellainen, joka Rollen hankkii tässä vaiheessa uraa. Newcastle toki varmaan on jonossa mukana pöksyt märkänä...Ronaldolla on sen verran vakuuttava taustakoneisto, ettei tällainen voi olla ankka tai se kumottaisiin hyvin nopeasti. Ja se, että tämä on annettu medialle tiedoksi tarkoittanee myö sitä, että joku seura on jo kartoitettu. Koska tuollaista tuskin muuten pistettäisiin liikkeelle, ellei varmasti löytyisi jo miehelle ottajaa.
Heitän ihan lonkalta, että Bayern on kyseinen seura.
E: Napolia huhutaan näköjään.
Jos Ronaldo oikeasti haluaa lähteä, niin mies lähtee. Ei mitään mahdollisuutta pitää Ronaldon profiilin pelaajaa joukkueessa vastoin tahtoa, koska häiriötekijät olisi liian isoja.Napoli korkeintaan unelmoi Ronaldosta. Millä vipuvarrella ne meinasivat muka pystyä houkuttelemaan muka Rollea sinne? Itse veikkaan, että Ronaldo jatkaa Maunossa. Ainoastaan Chelsea tai PSG voisi olla sellainen, joka Rollen hankkii tässä vaiheessa uraa. Newcastle toki varmaan on jonossa mukana pöksyt märkänä...
Eikös Mauno just hankkinut uuden valmentajan ja pelaajia on tulossa muualtakin kuin Ten Hagin entisestä joukkueesta? Siis en symppaa millain tavoin Maunoa, mutta ei Manu koskaan tule pääsemään irti Fergien haamuistaan jos alkavat kumartelemaan Ronaldoa. Itsehän se just teki sen sopparin sinne...Tai no kai Manun on pakko myydä jonnekin, että jotain saavat virhearviostaan.Jos Ronaldo oikeasti haluaa lähteä, niin mies lähtee. Ei mitään mahdollisuutta pitää Ronaldon profiilin pelaajaa joukkueessa vastoin tahtoa, koska häiriötekijät olisi liian isoja.
Yksi iso mahdollisuus toki on, että tarkoituksella pistetään ManU:n seurajohdolle painetta vahvistaa joukkuetta muillakin kuin Eredivisie -pelaajilla.
No. Ronaldo on aivan valtava brändi ja seurat ovat hänelle lähinnä alusta brändin kiillostamiseen. Ja jos jalkapalloillusisesti ajatellaan, niin 37-vuotias, joten kello tikittää jo uhkaavasti. Kyllä tässä tilanteessa olisi mikä tahansa seura aika pahassa paikassa.Jos Rolle tuolla sanelee miten asiat menee, niin se kertoo kyllä seurasta ihan liikaakin...
Juu brändiarvon ymmärrän, mutta se brändi arvo on tippunut jo lujaa. Juve taisi rahastaa sillä brändi arvolla jo vuosia sitten mitä oli rahastettavissa. Tai no en tiedä tarkkaan paljonko Manu on kerrennyt sillä jo rahastamaan vuoden aikaan...No. Ronaldo on aivan valtava brändi ja seurat ovat hänelle lähinnä alusta brändin kiillostamiseen. Ja jos jalkapalloillusisesti ajatellaan, niin 37-vuotias, joten kello tikittää jo uhkaavasti. Kyllä tässä tilanteessa olisi mikä tahansa seura aika pahassa paikassa.
Toki se tippuu väkisinkin, kun mies ei ole enää 25-vuotias. Vielä enemmän se tippuu, jos Ronaldo potkiskelee keskikastin joukkueessa, jolla ei ole mahdollisuuksia pyttyihin ja täten myöskään Ronaldolla ei mahdollisuuksia niihin henkilökohtaisiin pokaaleihin, jotka hänelle kaikista eniten merkitsevät. Ja jos tästä syystä taustajoukot alkavat ajamaan siirtoa brändin suojelemisen vuoksi, niin siinä on aika paha mitään tehdä. Toki se kertoo jotain seurastakin, sillä mitään syytähän ei olisi siirtoa puskea läpi, jos olisi uskoa kilpailukykyiseen joukkueeseen.Juu brändiarvon ymmärrän, mutta se brändi arvo on tippunut jo lujaa. Juve taisi rahastaa sillä brändi arvolla jo vuosia sitten mitä oli rahastettavissa. Tai no en tiedä tarkkaan paljonko Manu on kerrennyt sillä jo rahastamaan vuoden aikaan...
Juuri näin ja siksi ihmettelinkin jotain Napoli huhua alunperin...Toki se tippuu väkisinkin, kun mies ei ole enää 25-vuotias. Vielä enemmän se tippuu, jos Ronaldo potkiskelee keskikastin joukkueessa, jolla ei ole mahdollisuuksia pyttyihin ja täten myöskään Ronaldolla ei mahdollisuuksia niihin henkilökohtaisiin pokaaleihin, jotka hänelle kaikista eniten merkitsevät. Ja jos tästä syystä taustajoukot alkavat ajamaan siirtoa brändin suojelemisen vuoksi, niin siinä on aika paha mitään tehdä. Toki se kertoo jotain seurastakin, sillä mitään syytähän ei olisi siirtoa puskea läpi, jos olisi uskoa kilpailukykyiseen joukkueeseen.
Olisiko sittenkin vaan Napolin PR:ää. Itse en oikeasti keksinyt mitään Bayernia järkevämpää ja sekin jo aika hyvin kumottiin. Realiin tuskin on paluuta, PSG:ssä paikat täynnä jne. Jos haluaa siis Kultaisen pallon edes teoriassa vielä voittaa, mikä kyllä on aika harhautunut tavoite enää tässä vaiheessa uraa.Juuri näin ja siksi ihmettelinkin jotain Napoli huhua alunperin...
Rollen narsismin tietäen ei se ole mikään ihme. Toivotaan, että jatkaa maunossa...Viime kaudella se teki kyllä yllättävän monta maalia. Voihan se olla, että joutuu kunniottamaan sopimustaan minkä Manuun teki...Olisiko sittenkin vaan Napolin PR:ää. Itse en oikeasti keksinyt mitään Bayernia järkevämpää ja sekin jo aika hyvin kumottiin. Realiin tuskin on paluuta, PSG:ssä paikat täynnä jne. Jos haluaa siis Kultaisen pallon edes teoriassa vielä voittaa, mikä kyllä on aika harhautunut tavoite enää tässä vaiheessa uraa.
Laportan jutut on kyllä sellaisia iltasatuja, että uskoo ken tahtoo. Hitusen haiskahtaa, että siellä on tarvetta yrittää lepytellä faneja…SKY Sportsin mukaan Barcelonan presidentti Laporta sanonut ettei de Jong ole myynnissä. Tiedä sitten onko asia oikeasti näin?
Itsekin järkeilin, että Bayern olisi päivänselvä valinta. ManUn kannalta toki Napoli kelpaisi kun voitaisiin sanoa, että antakaa Osimhen vaihdossa ja tuohon olisi huippudiili, voitaisiin vaikka maksaa väliä.Olisiko sittenkin vaan Napolin PR:ää. Itse en oikeasti keksinyt mitään Bayernia järkevämpää ja sekin jo aika hyvin kumottiin.
Itsekin järkeilin, että Bayern olisi päivänselvä valinta. ManUn kannalta toki Napoli kelpaisi kun voitaisiin sanoa, että antakaa Osimhen vaihdossa ja tuohon olisi huippudiili, voitaisiin vaikka maksaa väliä.