Kesän festarit

  • 358 220
  • 2 183

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Summa summarum, tuon tason esiintyjät on nykyään jotain ilmaistapahtumien vetonauloja.

Ylipäätänsä kuka tanssii lavatansseja noiden tahtiin?

Ensikuussa himoksella lavatanssit: Kyösti Mäkimattila & Varjokuva, Teemu Roivainen & Energia, Anneli Mattila, Taikakuu, Hurma, Sinitaivas, Neitoset sekä Weranta, ei näilläkään varmaan vedetä Himosta täyteen mutta kohtuullisemmalla kulurakenteella saa varmasti lavatanssiporukkaa paikalle. Ylipäätänsä jos jotain festaria Suvilahden kaltaiseen paikkaan pitäisi sitä varmaan etukäteen jotenkin mainostaa että joku kuulisi festarista etukäteen eikä vasta lehdestä lukea että tuommoinen ollut.
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Tikkurila Festivaaliin olisi menossa aika paljonkin kavereita, mutta yhden tai kahden päivän lippu on kohtalaisen suolainen artistikattaukseen nähden. Tai pelkästään kotimaisia nimiä niin 95 euroa yhden päivän lipusta on aika suolainen hinta kun ensi viikolla tulee kuitenkin käytyä Tallinnassa Rammsteinin keikalla. Perjantai kiinnostaisi kuitenkin eniten, koska Tehosekoitin.

Jotenkin vähän omaan musiikkimakuun ollut aika heikohko keikka- ja festaritarjonta Suomessa. En nyt toki ole muutenkaan yhtään festari-ihminen vaan ennemmin juuri sitten keikkoja tai yhden päivän lippuja festareille. Toki tuo keskiviikon keikka Tallinnassa pelastaa aika paljon omaa "keikkakesää", onpahan edes yksi isompi keikka, jota on saanut odottaa jo useamman vuoden ajan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tikkurila Festivaaliin olisi menossa aika paljonkin kavereita, mutta yhden tai kahden päivän lippu on kohtalaisen suolainen artistikattaukseen nähden. Tai pelkästään kotimaisia nimiä niin 95 euroa yhden päivän lipusta on aika suolainen hinta kun ensi viikolla tulee kuitenkin käytyä Tallinnassa Rammsteinin keikalla. Perjantai kiinnostaisi kuitenkin eniten, koska Tehosekoitin.

Toisaalta näyttäisikin olevan Suomipop festarit jotka vain nelonen media brändänyt eri nimellä, että ei hinnat ja suomalaiset yhtyeet yllätä. Kannattaa muuten liputon.fi ja fansale sivuja katsella näiden festareiden osalta, esimerkiksi itse ostin Jysäreille 80e 3 päivän liput ja jotkut oli kuulema 60e saanut. Tuollakin yhden päivän lippu kuitenkin 85e. Ihan kätevää kun saa sitten ihan virallisen lipun omalla nimellä kun tiketin ja lippu.fi omia sivuja
 
Fansalesta olen pari kertaa ostanutkin lipun melko huokeaan hintaan ja sitä olen tässä väijynytkin, mutta tuota liputonta en muistanutkaan vaikka myin sitä kautta itse yhden keikan liput, joten kiitos muistutuksesta. Täytyy vähän tällä viikolla tarkkailla noita sivustoja ja jos ei sitä kautta tärppää niin voisi ainakin käydä pyörähtämässä porteilla kun ei ole julkisilla kuin alle puolen tunnin matka. Kaveripariskunta sai jonakin vuonna kaksi lippua 50 eurolla tuonne festareille niin ehkä tuotakin kautta voisi jopa tärpätä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Limp Bizkit perui Euroopan-kiertueensa Fred Durstin terveysongelmien takia.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Limp Bizkit perui Euroopan-kiertueensa Fred Durstin terveysongelmien takia.

Ihan mielenkiintoista seurata kenet saavat Kuopiorockiin tilalle. Varmaan joku kotimainen, mietin että kävisiköhän peräti niin että Apulanta siirretään pääesiintyjän paikalle tuohon klo 23.30 slottiin ja sitten heidän alkuperäiselle paikalle eli klo 22 joku muu.

Itseäni tämä nyt ei ihan niin hirveästi harmita, toki olisi ollut kiva nähdä bändi mutta tämän kanssa pystyy kyllä elämään. Fred Durstille toki kaikkea hyvää.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Indie Iltamat Open Air, perjantai vierailtu.

Tuli käytyä molempina päivinä, oikein mukava kaupunkifestari. Itselle ne kohokohdat olivat perjantaina Radiopuhelimet ja lauantaina Jarkko Martikainen & Luotetut miehet sekä Teksti-TV 666. Artistikattaus oli isolta osalta itselleni melko tuntematon, kyllä sieltä taas muutaman uuden orkesterin soittolistoille sai, joten kannattava reissu siinäkin mielessä. Lauantaina menoa hiukan toki hillitsi se illalla alkanut rankkasade ja fiksuna kaverina mitään sadevaatetusta ei mukana ollut, nahkatakki suojasi sen mitä suojasi. Pikkuvikoja.

Alue oli tosiaan oikein toimiva, mutta näin tupakkimiehenä vähän häiritsi roskisten tai stögisten vähyys. Eihän se nyt toki iso vaiva ollut tumppia kanniskella hetki handussa, mutta aika monelle muulle näytti olevan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zeic

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Ilosaaressa pisti vahvasti silmään kiekkopaitojen määrä. Varsinkin änäripaitoja oli paljon, liki kaikki jengit edustettuina. Rantanen 96 reilussa kärjessä toki. Liigapaitojakin oli ilahduttavan paljon. En muista vastaavaa, esim. Provinssissa ei muutama viikko sitten tullut vastaan montaakaan. Onko tämä yleinenkin ilmiö?
 
Pinturicchio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Juventus, Jokipojat
Ilosaaressa pisti vahvasti silmään kiekkopaitojen määrä. Varsinkin änäripaitoja oli paljon, liki kaikki jengit edustettuina. Rantanen 96 reilussa kärjessä toki. Liigapaitojakin oli ilahduttavan paljon. En muista vastaavaa, esim. Provinssissa ei muutama viikko sitten tullut vastaan montaakaan. Onko tämä yleinenkin ilmiö?
Huomasin täsmälleen saman asian. Omassa seurueessa oli sunnuntaina muutamalla paita päällä ja vähän väliä oli joku saman seuran mies nykimässä hihasta tai antamassa ylävitosia. Sää vaikuttanee asiaan osittain, kovemmalla helteellä kiekkopaitojen määrä olisi varmasti vähäisempi. Mutta mielenkiintoinen trendi joka tapauksessa, futispaitoja en montaakaan nähnyt.
 
Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Ilosaaressa pisti vahvasti silmään kiekkopaitojen määrä. Varsinkin änäripaitoja oli paljon, liki kaikki jengit edustettuina. Rantanen 96 reilussa kärjessä toki. Liigapaitojakin oli ilahduttavan paljon. En muista vastaavaa, esim. Provinssissa ei muutama viikko sitten tullut vastaan montaakaan. Onko tämä yleinenkin ilmiö?
Pitikö tulla JMT-ketjuun?
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Hämeenlinnassa piti järjestää elokuun alussa uusi iskelmämusiikkifestivaali Iskelmäpuisto. Mutta valitettavasti en käyttänyt turhaan sanamuotoa piti sillä tapahtuma on jouduttu perumaan sen vuoksi ettei ennakkolippuja ole saatu riittävän hyvin myydyksi.

Iso pettymyshän tämä on ainakin minulle sillä olin itse ehtinyt jo ennakkoon tuonne liput ostamaan. Festareilla olisi ollut myös melko kiinnostava ja hyvä artistikattaus. Aika karu kohtalo festareiden ensikertalaisella.

Pingu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jukurit
Ihan mielenkiintoista seurata kenet saavat Kuopiorockiin tilalle. Varmaan joku kotimainen, mietin että kävisiköhän peräti niin että Apulanta siirretään pääesiintyjän paikalle tuohon klo 23.30 slottiin ja sitten heidän alkuperäiselle paikalle eli klo 22 joku muu.

Itseäni tämä nyt ei ihan niin hirveästi harmita, toki olisi ollut kiva nähdä bändi mutta tämän kanssa pystyy kyllä elämään. Fred Durstille toki kaikkea hyvää.
Hyvin veikattu. Niin siinä kävi, että Tehosekoitin aloittaa klo 22, ja Apulanta 23:20.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Hyvin veikattu. Niin siinä kävi, että Tehosekoitin aloittaa klo 22, ja Apulanta 23:20.
Jeps näin se meni. Itse asiassa ei edes kamalasti haittaa, itseä hieman harmitti tuo ettei tullut lähdettyä Apulannan stadionkeikalle niin jospa nuo nyt vetäisi vähän pidemmän setin.
 
Kyle

Jäsen
Mitenkähän järjestäjän näkökulmasta tuollaisen Limp Bizkitin kokoisen kokoonpanon peruminen otetaan vastaan? Onko koskaan järjestäjät puhuneet jälkeenpäin, että pääesiintyjän peruminen olisi taloudellisessa mielessä lottovoitto festareille? Festareita on mainostettu tietenkin vuoden verran pääesiintyjällä ja sillä myydään lippuja. Sitten kun viime tingassa peruutetaan niin hyvin todennäköisesti lippuhyvityksiä tulee suhteessa paljon vähemmän kuin mitä bändi olisi ottanut keikkapalkkiota, hyvin paljon vähemmän. Ihmiset kuitenkin eivät ole sitoneet rahojansa pelkästään festareihin, vaan myös vapaapäivät, matkat ja majoitukset on varattuna etukäteen.

Eikö tuon kokoluokan kiinnityksessä keikkapalkkio ole kuitenkin useita satojatuhansia euroja..
 
No ei ihan vuotta, joskus vuodenvaihteessa taidettiin Limp Bizkit julkaista. Nythän Kuopiorock antoi mahdollisuuden torstain lipun ostaneille joko saada rahat takaisin tai vaihtaa yhden päivän lippu toiselle päivälle. Mielestäni tällainen ei kovin yleistä ole koska "on siellä muitakin bändejä" mutta tässä tultiin vastaan. Saa nähdä miten paljon edes palautuksia tulee.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tuossa melkein naapurissa oli viime viikonloppuna Hiidenkirnu festivaali.
Esiintyjälistalla olivat mm. Blind Channel, Teflon Brothers, JVG, Sanni, Eppu Normaali, Suvi Teräsniska, Ressu Redford ja tietenkin kaikkien rakastama Tommi Läntinen.
Kyllä sieltä ääniä kuului, mutta missään en ole nähnyt uutisia tai arvosteluja siitä miten siellä meni.
Onko joku nähnyt tai ollut jopa paikalla?
 
Kyle

Jäsen
No ei ihan vuotta, joskus vuodenvaihteessa taidettiin Limp Bizkit julkaista. Nythän Kuopiorock antoi mahdollisuuden torstain lipun ostaneille joko saada rahat takaisin tai vaihtaa yhden päivän lippu toiselle päivälle. Mielestäni tällainen ei kovin yleistä ole koska "on siellä muitakin bändejä" mutta tässä tultiin vastaan. Saa nähdä miten paljon edes palautuksia tulee.

Mutta yleisesti ottaen, ei pelkästään Kuopio Rockin kohdalla. Kuinka hyvä/huono asia tuollaiset perumiset on järjestäjälle? Voisi kuvitella, että joskus tuollainen merkittävä peruminen olisi ns. taloudellisesti loistava juttu festareille jos säästytään imagotappioilta ja lippuhyvityset pysyvät maltillisina.

Tuleehan noita pääesiintyjien perumisia useampia vuosittain eri festareille. Ilosaaressa Liam Gallagher ainakin tälle vuodelle. Blockfesteilla taitaa olla tai ainakin tuntuu siltä, että siellä pääesiintyjiä tippuu vuosittain.

Eikä tämä nyt siis ole mikään katkera tai negatiivinen ajatus. Tuli vain mieleen, että harvoin näitä asioita mietitään tältä kannalta, että voihan perumisissa nähdä myös jotain positiivista. Ainakin jos ei oma festarikokemus siitä kärsi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta yleisesti ottaen, ei pelkästään Kuopio Rockin kohdalla. Kuinka hyvä/huono asia tuollaiset perumiset on järjestäjälle? Voisi kuvitella, että joskus tuollainen merkittävä peruminen olisi ns. taloudellisesti loistava juttu festareille jos säästytään imagotappioilta ja lippuhyvityset pysyvät maltillisina.

Jossain taisi olla että se Weekend festivaalin pääesintyjä olisi miljoonan euron kategoriassa ja tilalle tuli paljon nimettömämpi esiintyjä ja siitäkin duosta taisi toinen jäädä kotiin joten ei varmaan täyttä hintaa edes joutunut maksaan. Tästä vielä taisi olla ettei edes lippuja ollut mahdollista palauttaa joten tuo oli melkein puhdasta voittoa vaikka viimehetken myynti varmasti kärsi.

Kuopio rockin kohdalla vaikka osa peruisi niin luulen että tehosekoitin voi saada liikkeelle paljon uutta kohderyhmää ja lopulta jopa vetää enemmän porukkaa paikalle. Ei hajuakaan paljonko pääesintyjän palkkio olisi ollut mutta 40 miljoonalla myydyllä levyllä varmasti isompi kun tehosekoittimen 100k.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Festareista kirjoitin, eli suurin piirtein osui oikeaa ketjuun. Mikä on JMT, ei aukea tälleen huppelissa?

Oletan että viitataan tähän ketjuun: Junttimaisinta mitä tiedät

Itseäni eivät änäripaidat festareilla ole koskaan häirinneet, hyvä vaan että kiekko näkyy kisailukauden ulkopuolellakin.
 
pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Oletan että viitataan tähän ketjuun: Junttimaisinta mitä tiedät

Itseäni eivät änäripaidat festareilla ole koskaan häirinneet, hyvä vaan että kiekko näkyy kisailukauden ulkopuolellakin.
Jeps! Ei mulle ollut laisinkaan junttimaista. Toki muutama vuosi vierähti välissä ilman festivaaleja, mutta ei Minun nuoruudessa paitoja näkynyt. Toki harvemmilla niitä silloin olikin ja ne oli aarteita.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Mutta yleisesti ottaen, ei pelkästään Kuopio Rockin kohdalla. Kuinka hyvä/huono asia tuollaiset perumiset on järjestäjälle? Voisi kuvitella, että joskus tuollainen merkittävä peruminen olisi ns. taloudellisesti loistava juttu festareille jos säästytään imagotappioilta ja lippuhyvityset pysyvät maltillisina.
Joo totta. Veikkaan että Kuopiorockin osalta on tosiaan taloudellisesti ihan hyvä juttu. Säästää paukkuja ensi vuodelle ja luulen että kävijämäärät tulee olemaan hyvät. Toki somessa nyt jonkin verran on parranpärinää, mutta yllättävän vähän loppujen lopuksi. Muutama tyyppi öyhöttää että tällainen korvaaja, mutta kyllä suurin osa nyt oikeasti tajuaa sen että ihan viikon varoajalla ei mitään kovin isoja peliliikkeitä tulla tekemään. Ja nythän tuossa tosiaan käy niin että käytännössä Apulanta korvaa sen Limp Bizkitin pääesiintyjänä ja Tehis sitten Apulannan paikalle aiemmin.

Itse asiassa nyt kun tarkemmin mietin niin omalle kohdalla osuu ehkä jopa paremmin tämä muutos. Joo, Limp Bizkit tietynlainen kulttibändi omasta lapsuudesta/nuoruudesta, mutta ihan rehellisesti sanottuna ei niillä nyt niin montaa biisiä ole mitkä ihan niin kamalasti viisaria väräyttäisivät. Tehosekoitinkaan nyt ei ehkä omiin suosikkeihin kuulu, mutta kyllä niillä varmasti aikamoinen hittiputki sieltä tulee tuon settinsä aikana. Ja Apulanta sitten pääesiintyjänä toivottavasti vähän pidemmän setin kanssa niin en valita.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Ilosaaressa pisti vahvasti silmään kiekkopaitojen määrä. Varsinkin änäripaitoja oli paljon, liki kaikki jengit edustettuina. Rantanen 96 reilussa kärjessä toki. Liigapaitojakin oli ilahduttavan paljon. En muista vastaavaa, esim. Provinssissa ei muutama viikko sitten tullut vastaan montaakaan. Onko tämä yleinenkin ilmiö?

15 vuoden ilosaarirock-kokemuksella voin sanoa että on yleinen ilmiö ollut ainakin viimeiset vajaa kymmenen vuotta. Syytä en edelleenkään tiedä, onhan ne toki hienoja.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Nyt alkaa Suomen maassa jo useita festareita olla alkukesän osalta takanapäin, mutta jonkin verran vielä olisi edessäpäinkin. Etenkin näistä suomalaisista yhtyeistä ja laulajista lähes kaikki ovat kierrelleet useampia festareja.
Joko täällä olisi antaa tuomioita siitä, kenellä festarisetti on ollut näkemisen arvoinen? Entä kenellä setti on korkeintaan tasoa kohtalainen ellei heikompi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös