Mainos

Kesän festarit

  • 639 657
  • 3 531

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuskan ketjussa juuri tuli harmiteltua sen tilannetta, mutta vilkaistaanpa ensi kesän muita raskaan musiikin festareita. Etenkin siis nyt näitä keskisuuria..

Dark River ja John Smith ovat kaiketi(?) aika pitkälle valmiit, eikä tarvitse mennä. Etenkin ensin mainittuun olisi ihan kuriositeettina kiva mennä, mutta kun noin 20 vuotta festareilla käyneenä olen nykyään niin perkeleen nuuka mistä suostun enää maksamaan. Vaasassa on ensi kesänä kaksikin metallifestaria, joista Lisää Löylyä on julkaissut noin puolet ohjelmistosta, eikä kiinnosta. Ja uusi tulokas on siis nimeltään Kaaos Festival (eli siis Kaaoszinen nimikkofestari), jossa on julkaistuna vasta kahdeksan bändiä, mutta nekään eivät kiinnosta

Sitten keskisuurista festareista esimerkiksi tamperelaiset Tuhdimmat Tahdit ja Saarihelvetti eivät ole jostain syystä julkaisseet vielä yhtään mitään. TT ilmoittaa vain, että ensi kesänä tapahtuma järjestetään eteläpuistossa, liput ovat jo myynnissä ja myöhemmin tulevat esiintyjäjulkaisut, mutta Saarihelvetin suhteen ei ole tapahtunut vielä yhtään mitään.. olenko ymmärtänyt jostain, että tapahtuman koko jatko on jotenkin vaarassa? Samoin keskisuurista festareista viime kesänä Turkuun muuttanut Metallivuori ei ole osoittanut vielä mitään elonmerkkejä, olikohan senkin jatkuminen jotenkin vaarassa? Ja sitten on tietysti Hellsinki Metal Festival, mutta ei kun ei.. odotan nyt mielenkiinnolla mitä noista tapahtumista kuuluu, mitkä eivät ole julkaisseet vielä mitään. TT ja Saarihelvetti ovat molemmat sellaisia joissa olen aiemmin käynyt, ja tiedän ne hyviksi tapahtumiksi

Vähän tuli marmatusta, mutta tällä hetkellä näyttää että saa säästää festarirahat ensi kesänä muuhun käyttöön..

EDIT: jaa.. no itse asiassa Dark Riveriin ja John Smithiin saattaa tullakin vielä likemmäs puolet lisää bändejä kumpaankin. Noh, katsotaan siis vielä nekin. Mutta tällä hetkellä ei tarvitse mennä ja hyvin pitäisi osua molempien kohdalla lisäykset, että jompaankumpaan lähtisin
 
Viimeksi muokattu:

PerryNro10

Jäsen
Suosikkijoukkue
COBHC
mutta Saarihelvetin suhteen ei ole tapahtunut vielä yhtään mitään.. olenko ymmärtänyt jostain, että tapahtuman koko jatko on jotenkin vaarassa?

Ainakin Instarammissa lupasivat julkistuksia nyt perjantaina.

Edit: Myös rockfest julkaisee huomenna bändejä lisää.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Ainakin Instarammissa lupasivat julkistuksia nyt perjantaina.

Edit: Myös rockfest julkaisee huomenna bändejä lisää.

Tussari kirjoittaa:
Turussa ensi kesänä järjestettävä Rockfest on julkistanut lisää esiintyjiä. Suomen suurin rockfestivaali tuo Turkuhallin ja Artukaisten kentän alueelle Bullet For My Valentinen, The Cultin, Nestorin, Ugly Kid Joen, Stam1nan, Røryn, Healthin ja Kovaa Rasvaa -yhtyeen.
Oikein toimivaa täytettä!
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ehkäpä tämä riittää kolmen päivän päätökseen, sunnuntai lauantai heittämällä heikoin päivä mutta siinäkin jo Cult, Demo23 ja Mokoma.
 
Viimeksi muokattu:

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Ehkäpä tämä riittää kolmen päivän päätökseen, sunnuntai heittämällä heikoin päivä mutta siinäkin jo Cult, Demo23 ja Mokoma.

Ei siellä sunnuntaina kyllä soita kukaan. Siltä kantilta tietysti heikoin päivä luonnollisesti.

Sori, oli pakko.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jj

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuskan ketjussa juuri tuli harmiteltua sen tilannetta, mutta vilkaistaanpa ensi kesän muita raskaan musiikin festareita. Etenkin siis nyt näitä keskisuuria..

Dark River ja John Smith ovat kaiketi(?) aika pitkälle valmiit, eikä tarvitse mennä. Etenkin ensin mainittuun olisi ihan kuriositeettina kiva mennä, mutta kun noin 20 vuotta festareilla käyneenä olen nykyään niin perkeleen nuuka mistä suostun enää maksamaan. Vaasassa on ensi kesänä kaksikin metallifestaria, joista Lisää Löylyä on julkaissut noin puolet ohjelmistosta, eikä kiinnosta. Ja uusi tulokas on siis nimeltään Kaaos Festival (eli siis Kaaoszinen nimikkofestari), jossa on julkaistuna vasta kahdeksan bändiä, mutta nekään eivät kiinnosta

Sitten keskisuurista festareista esimerkiksi tamperelaiset Tuhdimmat Tahdit ja Saarihelvetti eivät ole jostain syystä julkaisseet vielä yhtään mitään. TT ilmoittaa vain, että ensi kesänä tapahtuma järjestetään eteläpuistossa, liput ovat jo myynnissä ja myöhemmin tulevat esiintyjäjulkaisut, mutta Saarihelvetin suhteen ei ole tapahtunut vielä yhtään mitään.. olenko ymmärtänyt jostain, että tapahtuman koko jatko on jotenkin vaarassa? Samoin keskisuurista festareista viime kesänä Turkuun muuttanut Metallivuori ei ole osoittanut vielä mitään elonmerkkejä, olikohan senkin jatkuminen jotenkin vaarassa? Ja sitten on tietysti Hellsinki Metal Festival, mutta ei kun ei.. odotan nyt mielenkiinnolla mitä noista tapahtumista kuuluu, mitkä eivät ole julkaisseet vielä mitään. TT ja Saarihelvetti ovat molemmat sellaisia joissa olen aiemmin käynyt, ja tiedän ne hyviksi tapahtumiksi

Vähän tuli marmatusta, mutta tällä hetkellä näyttää että saa säästää festarirahat ensi kesänä muuhun käyttöön..

EDIT: jaa.. no itse asiassa Dark Riveriin ja John Smithiin saattaa tullakin vielä likemmäs puolet lisää bändejä kumpaankin. Noh, katsotaan siis vielä nekin. Mutta tällä hetkellä ei tarvitse mennä ja hyvin pitäisi osua molempien kohdalla lisäykset, että jompaankumpaan lähtisin
Painavaa asiaa. Päivittelin tänään samaa, että ne mitkä kiinnostaa niin päivälippu 140e niin ei enää kiinnosta, kun taas esimerkiksi tuo Tallinna Rock fest oli alle tuon hinnan 2 päivää varsin kelvollinen kattaus. Itselle kyllä Dark river hinta-laatu suhteelta toimittaa ja sinne varmaan tulee vielä jotain kelvollisia kiinnityksiä. Nuo isommat festarit ei tosiaan hintaan nähden oikein palvele ja John Smith jossa olen käynyt lähes joka vuosi, niin tämän hetken kattaus on todella vajaa. Toki oletan, että WT tähän mennessä ainut headline esiintyjä, mutta eiköhän sinne revitetä vielä perinteiset Amorphis ja Stam1na kahteen muuhun HL ruutuun.
 

Oadie

Jäsen
Tuskan ketjussa juuri tuli harmiteltua sen tilannetta, mutta vilkaistaanpa ensi kesän muita raskaan musiikin festareita. Etenkin siis nyt näitä keskisuuria..

Dark River ja John Smith ovat kaiketi(?) aika pitkälle valmiit, eikä tarvitse mennä. Etenkin ensin mainittuun olisi ihan kuriositeettina kiva mennä, mutta kun noin 20 vuotta festareilla käyneenä olen nykyään niin perkeleen nuuka mistä suostun enää maksamaan. Vaasassa on ensi kesänä kaksikin metallifestaria, joista Lisää Löylyä on julkaissut noin puolet ohjelmistosta, eikä kiinnosta. Ja uusi tulokas on siis nimeltään Kaaos Festival (eli siis Kaaoszinen nimikkofestari), jossa on julkaistuna vasta kahdeksan bändiä, mutta nekään eivät kiinnosta

Sitten keskisuurista festareista esimerkiksi tamperelaiset Tuhdimmat Tahdit ja Saarihelvetti eivät ole jostain syystä julkaisseet vielä yhtään mitään. TT ilmoittaa vain, että ensi kesänä tapahtuma järjestetään eteläpuistossa, liput ovat jo myynnissä ja myöhemmin tulevat esiintyjäjulkaisut, mutta Saarihelvetin suhteen ei ole tapahtunut vielä yhtään mitään.. olenko ymmärtänyt jostain, että tapahtuman koko jatko on jotenkin vaarassa? Samoin keskisuurista festareista viime kesänä Turkuun muuttanut Metallivuori ei ole osoittanut vielä mitään elonmerkkejä, olikohan senkin jatkuminen jotenkin vaarassa? Ja sitten on tietysti Hellsinki Metal Festival, mutta ei kun ei.. odotan nyt mielenkiinnolla mitä noista tapahtumista kuuluu, mitkä eivät ole julkaisseet vielä mitään. TT ja Saarihelvetti ovat molemmat sellaisia joissa olen aiemmin käynyt, ja tiedän ne hyviksi tapahtumiksi

Vähän tuli marmatusta, mutta tällä hetkellä näyttää että saa säästää festarirahat ensi kesänä muuhun käyttöön..

EDIT: jaa.. no itse asiassa Dark Riveriin ja John Smithiin saattaa tullakin vielä likemmäs puolet lisää bändejä kumpaankin. Noh, katsotaan siis vielä nekin. Mutta tällä hetkellä ei tarvitse mennä ja hyvin pitäisi osua molempien kohdalla lisäykset, että jompaankumpaan lähtisin

Pakko kysäistä että mitä pitäisi olla? Siitä samaa mieltä että pettymyksiä monet julkistukset ovat olleet. Pahimpina John Smith ja ehkä jo ennakkoon aavistettuna Rockfest. Sen sijaan Vaasan Kaaosfest vaikuttaa mielenkiintoiselta. Dark River myöskin kunhan vielä täydentävät. Tuska jäänee päivään jos lipun saa vielä hieman edullisemmin. Metallivuoren kuulumisia odottelen myös mielenkiinnolla. Toimiva pikku-festari. Kauden päättää viime vuonna väliin jäänyt HMF, joka tarjoaa ainakin itselle mielenkiintoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös