Voihan hitto kuinka oli siisti festarilauantai Hellsinki Metal Festivalilla. Doro rokkasi niin, että 60 vuotta luki vain passissa tulliviranomaisille ja muille unisille. Lady in nahkahousut pisti koko päälavalallisen yhteislauluun. Meshuggah oli kuten Dorokin ensimmäinen livetuttavuus, mutta jyräsi metronomin tarkkuudella eteenpäin ja tähän pitää antaa suitsutusta myös valohenkilölle, joka eli joka kappaleen mukana. Asia, mikä vissiin on vähän niin kuin tapanakin yhtyeellä. Abbath oli oma mustametallinen itsensä ja Hammerfallin aikana tuli haastettua ruotsin murretta ruotsalaisten kisaturistien kanssa. Arvostivat Tuskaa ja Metal Festiä ja kun kysyin, että onko sveduissa muuta hienoa kuin Sweden Rock, niin vastauksena oli meh. :)
Sitten olikin vuorossa bändi, jota olen kuunnellut jostain 90-luvulta asti, mutta onnistunut missaamaan aina keikkansa, paitsi en tänään. Pääsin aika lähelle lavaa, tai katsomon etureunaa ja fiilistelin bändin uutta ja vanhaa sekoittanutta settilistaa. Minua ja monta muuta ilahdutti Pleasure to kill, Flag of hate, Extreme Aggression ja vielä sokerina pohjalla Betrayer. Kyseessä siis Kreator vihdoin ja vittu viimein. Tämä poika oli tyytyväinen. Sitten olikin aika siirtyä Nordiksen sisätiloihin Mayhemiä odotamaan. Pari kolme ensimmäistä biisiä tuli aistittua istumakatsmomosta, mutta sitten menin permannolle, jonne ihanan vihtahousuinen introvertti fiilis välittyi bändin historiaa valottaneiden taustaplanssien kanssa. Mayhem on edelleen musta metallin ykkönen. Tietysti joku muu saa olla eri mieltä. Deadin jutut skreeniltä taisivat saada suurimmat suosionosoitukset.
Helsinki Metal Feat, tykkäsin kovin.
VITTU KREATOR JA MAYHEM ÄÄRÄRÄRÄRÄRÄARGHHHHHH! Fanius on miltei parasta, mitä maailmasta löytyy.