Mainos

Kesän 2018 jalkapallon siirtoikkuna

  • 34 824
  • 135

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Samalla kun jotkut hommailee Lemareita tai jotain Jay Lenoja, Hammers kyykyttää jälleen ja hankki Toulousessa erinomaisesti viime kaudet pelanneen nuoren ranskalaistopparin Issa Diopin.

Hintaa oli 21v. joukkueensa kapteenilla melkoisesti, ainakin noin West Ham mittapuulla mitattuna, eli £23M, mutta pelkkää hyvää olen lukenut tästä isokokoisesta Ranskan junnumaajoukkueet läpi luutineesta pakista. On siellä vertailua Varaneen ja vähän muihinkin koviin jätkiin nähty. Muutaman pelin muistan ehkä nähneeni, päälimmäisenä erinomaisen matsin PSG:ä vastaan Toulousen hävitessä 1-0. Liikkuu hyvin ja johtaa peliä niinkuin topparin kuuluukin, pallollinen peli vähän kömpelöä mutta sitä se saa olla. Melkein täydet kolme kautta Toulousessa Ligue 1 pelejä alla, eli mikään ihan räkänokka ei kaveri ole, vaikka nuori onkin. Lisäksi näköjään on pysynyt kasassa miltei koko uransa, joten viimeistään syyskuussa katkeaa jalka.

Tällaisia jannuja West Hamiin pitääkin raijata ja jättää ne vitun ~kymmenen miljoonan divaritäytteet sitten kokonaan ostamatta. Hyvä Pellegrini, hyvä Irons!

Jotain huhuja oli myös parista isompiinkin seuroihin liitetyistä Hollannin liigan jätkistä, mutta nyt en äkkiseltään löytänyt mistä noista luin.
 
jatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
alhaalta ponnistavat
Valioliiga nousia Wolverhampton on myös tehnyt mielenkiintoisen hankinnan, kun Rui Patricio liittyi ilmais siirrolla joukkueeseen.

Ehkä hieman asian vierestä niin mitä Sporting Lissabonissa on tapahtunut, kun jostain luin muistaakseni, että valmentaja lähti tai sai potkut ja nyt olisi iso osa pelaajista lähtökuopissa? Patricio jo lähtikin, vaan eikö Sporting tarjonnu tarpeeksi rahaa vai halusiko uusia haasteita?
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Joukkueen omat fanit hyökkäsivät pelaajien ja staffin kimppuun, kun nämä ryssivät CL-paikan, minkä seurauksena aika moni Sportingin pelaaja sanoi sopparinsa irti jengin kanssa. Ainakin 7 pelaajaa sanoi sopparin irti. Siksi nyt on ilmaisella siirrolla kysyntää vielä mm. Gelson Martinsille.

Sporting CP Fans Attack Players at Training Ground Over Missed UCL Berth
 
Viimeksi muokattu:

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots

Jäätävän kovalla hankinnalla aloitti Wolves kesän. Fosunin lompakolla ja Jorge Mendesin kontakteilla on Kevin Thelwellillä mukava homma hääriä pelaajamarkkinoilla. Melkoisella kiimalla odotellaan siis kauden alkua ainakin täällä suunnalla ;)

Sportingin tilanteesta todettava, että näissä sopimuksen puruissa tapaukset saattaa mennä FIFA:n(?) välimieskäsittelyyn jossa Wolves (ja muut sopimuksensa purkaneita hankkivat) voidaan velvoittaa maksamaan jonkinlainen siirtokorvaus - riippuen kuinka suureksi seuran "rike" katsotaan. Saattaa toki olla ettei Sportingille heru mitään jos katsotaan ettei pelaajilleen jo kauden aikana vittuillut seurajohtaja todella ollut tehnyt mitään/tarvittavia toimia pelaajiensa turvaamiseksi huligaanien uhkailujen jälkeen. Tällä kertaa kun uhkailut eivät siis jääneet uhkailuiksi.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United

Jonkin verran on tuota Sportingin tilannetta tullut seurattua. Seuran presidentti de Carvalho on melkoinen persoona. Kesken viime kauden hän jo kertaalleen haukkui koko joukkueen lyttyyn julkisesti, ja erityisesti topparit Coates ja Mathieu saivat kuraa niskaansa, kun Sporting oli hävinnyt Atleticolle 2-0 Eurooppa liigassa. Tämän seurauksena Sportingin pelaajat kirjoittivat vastineensa sosiaalisen median kanavissa, jossa kritisoivat de Carvalhon käytöstä ja puolustivat omaa ammattietiikkaansa. De Carvalho veti tästä herneet palkoineen nenäänsä ja ilmoitti koko joukkueen olevan hyllytetty. Hetken näytti todella siltä, että Sporting olisi pelannut seuraavan sarjamatsinsa B-joukkueella, mutta eipä tuota hyllytystä sitten lopulta tapahtunut, ilmeisesti valmentaja Jorge Jesus toimi tuossa jonkinlaisena välikätenä ja neuvottelijana presidentin ja pelaajien välillä.

Sarjakauden jälkeen, ennen cup-finaalia, tapahtui sitten tuo huligaanien hyökkäys seuran harjoituskeskukseen. De Carvalhon toiminnan vaikutus tuohon hyökkäykseen lienee tulkinnanvaraista, mutta vähintään voidaan sanoa hänen käytöksensä lisänneen jännitteitä seuran ja pelaajien ympärillä. De Carvalhon on sanottu myös olleen todella välinpitämätön pelaajien hyvinvoinnin suhteen tuon hyökkäyksen jälkeen, ja suurin piirtein vähätelleen koko asiaa. Yhdeksän pelaajaa on irtisanonut sopimuksensa seuran kanssa vedoten "just cause" pykälään, joka ymmärtääkseni tarkoittaa, että pelaajat katsovat seuran laiminlyöneen omia velvoitteitaan työnantajana epäonnistuessaan taata työntekijöille turvallinen työympäristö. Nimekkäimmät sopimuksensa irtisanoneet pelaajat ovat Portugalin majumiehet Rui Patricio, William Carvalho, Gelson Martins, Bruno Fernandes sekä hollantilainen maalitykki Bas Dost. Lisäksi nuori tulevaisuuden tähti Rafael Leao liittyi myös sopimuksensa irtisanoneiden joukkoon ja viime päivinä esimerkiksi Manchester Cityn on uutisoitu olevan kiinnostunut Leaosta.

Kuten @DTremens yllä kirjoitti, ei näiden Sportigista lähteneiden pelaajien hankkiminen vapaina agentteina ole ihan niin yksinkertaista kun nopeasti voisi ajatella. Sporting (presidentti de Carvalho) on jo luvannut viedä kaikki sopimuksen irtisanoneet pelaajat oikeuteen. Siitä minkälainen oikeusjärjestelmä Portugalissa on, tai ylipäätään kenellä näissä asioissa ylin toimivalta on, minulle ei ole mitään käsitystä. Varmasti joku sanansa sanottavana on myös FIFA:lla/UEFA:lla. Joten vaikka ym. pelaajat ovat vapaita tekemään sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa, täytyy uuden seuran olla valmis siihen, että pelaaja ei välttämättä ole edustuskelpoinen heti kauden alussa, ja mahdollisesti jonkinlaisia vahingonkorvauksia voi tulla uuden seuran tai pelaajan maksettavaksi jossain myöhemmässä ajankohdassa.
 
Viimeksi muokattu:

jatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
alhaalta ponnistavat
Kiitokset @HMenthal , @DTremens ja @Fawkes tiedoistanne. Aikamoista puuhastelua on kyllä seuran pomolta ja mitenköhän tämä mahtaa vaikuttaa nuorten pelaajien klaaraamiseen, koska siinä käsityksessä olen, että hyvä kasvattaja joukkue olisi kyseessä.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Italiassa tapahtuu:

Radja Nainggolan -> Inter
Javier Pastore -> AS Roma
Joao Cancelo -> Juventus
 
Radja Nainggolan -> Inter

Aika tavalla vastoin omaa tahtoaan lähti - välit seurajohdon/EdF:n kanssa eivät olleet ihan ihanteelliset. Ninjan viime kausi ei tasoltaan ollut enää ihan sitä maailman parasta ja ikääkin jo on, joten...

Kuitenkin olisi joku Kiina/vastaava ollut kivempi kuin kilpaileva seura. Hieno mies! (Linkki vie YouTubeen)
 
Huhuasteella tietenkin vasta, mutta...

Mbappe -> Real Madrid
CR7 -> Juventus

Tuo johtaa melkoiseen vyöryyn jos toteutuu. PSG varmasti hakee ”korvaajan” isolla rahalla. Barcelona vastaa Realille hankkimalla jonkun todella ison nimen jne.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Onko sekä Neymar että Mbappe lähdössä ainakin huhuasteella?
 
Fordél

Jäsen
Huhuasteella tietenkin vasta, mutta...

Mbappe -> Real Madrid
CR7 -> Juventus

Tuo johtaa melkoiseen vyöryyn jos toteutuu. PSG varmasti hakee ”korvaajan” isolla rahalla. Barcelona vastaa Realille hankkimalla jonkun todella ison nimen jne.

En usko, että tämä vaikuttaa sinänsä Barcaan mitenkään. Griezmania ei saatu enkä muista toista vastaavantasoista nimeä edes huhutun Barcaan tässä ikkunassa. Eiköhän Real-Juve-PSG-akseli huseeraa keskenään ja Barca hankkii jotain jos hankkii, mutta nämä kaupat eivät siihen suoranaisesti vaikuta. Etenkin, kun Barcan ei ole pakko korvata ketään lähtenyttä avauksen miestä (Iniesta korvattu jo Coutinholla) vaan Barca tarvitsee lähinnä laatua leveyteen ja penkille.
 
Ralph

Jäsen
Huhuasteella tietenkin vasta, mutta...

Mbappe -> Real Madrid
CR7 -> Juventus

Tuo johtaa melkoiseen vyöryyn jos toteutuu. PSG varmasti hakee ”korvaajan” isolla rahalla.

Tuohon sopisi, että Paulo Dybala siirtyisi PSG:hen, mutta onneksi ei ole tapahtumassa.
 
Tuohon sopisi, että Paulo Dybala siirtyisi PSG:hen, mutta onneksi ei ole tapahtumassa.

Niin, eikö Dybalaa ole enemmän huhuiltu Barcelonan suuntaan? Ei tosin nyt niin voimakkaasti kuin viime kesänä.

Ja kyllähän Ronaldon siirto voisi tuoda muutakin positiivista värinää Juven osalta. Nythän on kerrottu, että Higuain olisi torppaamassa Chelsean kosiskelut, koska on innoissaan pelaamisesta jälleen Rollen kanssa.
 
Ralph

Jäsen
Niin, eikö Dybalaa ole enemmän huhuiltu Barcelonan suuntaan? Ei tosin nyt niin voimakkaasti kuin viime kesänä.
Joo, eikä tänä kesänä ole Dybalasta ollut mitään oikeaa huhua vaan näitä perus "suurseura on kiinnostunut tähtipelaajasta" -höpinöitä.

Vuosi sitten tosiaan oli vähän isompaa Dybalan siirtymisestä Barcelonaan.

Juventuksen isot hankinnat tulevat jäämään Ronaldoon, jos siis tulee. Milinkovic-Savicista olivat kiinnostuneet, mutta yllättäen samaan aikaan tuli "tieto" Ronaldon siirtymisestä Juventukseen ja että Juventus vetäytyy SMS-kisasta.

Yksi laitapakki sisään sekä jos Rugani, Benatia ja/tai Higuain lähtee, heille korvaajat. Muutoin ei ole kukaan tulossa sisään. Ulos sitten Mandzukic Ronaldon tieltä sekä pienemmän profiilin äijiä, mahdollisesti lainalle, kuten Sturaro, Pjaca ja Kean.
 
Ralph

Jäsen
Gianluigi Buffonin siirto PSG:hen sai sinettinsä tänään. Yhden vuoden soppari, jossa optio toisesta. Aluksi taisi olla juttua, että PSG olisi tarjonnut nelivuotista sopparia, mutta yllättäen Buffon ei enää tässä iässä niin pitkää sopimusta tee.

Jos Buffon tosiaan Mestarien liigan voitto mielessään PSG:hen siirtyi, mitä mahtaa miettiä jos Cristiano Ronaldo siirtyy Juventukseen ja Kylian Mbappe tai/sekä Neymar jättävät PSG:n.

Toisaalta, voisiko PSG tosiaan kaupata sekä Neymarin että Mbappen? Miten aikoisivat nuo korvata? Mitkään Douglas Costa ja Mesut Özil ei noita korvaa. Joten ketkä meinaisivat hommata, jos nuo lähtisivät? Gareth Bale ja Eden Hazard?
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Gareth Bale

Real Madrid tuskin tulee samana kesänä myymään sekä Ronaldoa että Balea. Lisäksi Bale lienee Madridin organisaation tyytyväisin mies Ronaldon mahdolliseen poistumiseen. Ronaldo jättäisi Balelle sekä pelilliset että imagolliset saappaat.

Perezinä myisin Ronaldon ja panostaisin täysillä Mbappen hankintaan. Suurin virhe Madrid-leirissä viime vuosilta on, kun ranskalaista ei viime kesänä hankittu. Hinta olisi ollut kova, mutta kyseessä on aika poikkeuksellinen pelaaja tulevaksi reiluksi vuosikymmeneksi.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Hammers hommasi Andy Carrollille seuraa sairastuvalle, kun local boy Jack Wheelchair saapui ilmaisella siirrolla Arsenalin telakalta itä-Lontooseen. Onhan kyseessä pelimies parhaassa iässä ja todella kova vahvistus Hammersin vähän köykäiselle keskikentälle - jos vaan pysyy kasassa edes hetken. Sinänsä riskitöntä kun ilmainen siirto ja Wilshere myös tunnustautuu West Ham faniksi niin lie ihan kiva pellailla sitten suosikkijengissä. Kelpuutan siirron, kunhan ei jää viimeiseksi keskikentän vahvistukseksi.

Myös Lukasz Fabianski tuli divariin tippuneesta Swanseasta. Eniten torjuntoja Valioliigassa viime kaudella, eli ainakin tottunut pelaamaan huonon puolustuksen takana. Kenties jakaa sitä vastuuta Adrianin kanssa, eikä se ainakaan Joe Hartia kömpelömpi haku voi olla.
 
scholl

Jäsen
Real Madrid tuskin tulee samana kesänä myymään sekä Ronaldoa että Balea. Lisäksi Bale lienee Madridin organisaation tyytyväisin mies Ronaldon mahdolliseen poistumiseen. Ronaldo jättäisi Balelle sekä pelilliset että imagolliset saappaat.

Balen tilanteessa valmentajan vaihtuminen lienee se syy, mikä saa jäämään Madridiin. Mies haluaa pelata, eikä Zidane peluuttanut. Luulen, että jää.
Perezinä myisin Ronaldon ja panostaisin täysillä Mbappen hankintaan. Suurin virhe Madrid-leirissä viime vuosilta on, kun ranskalaista ei viime kesänä hankittu. Hinta olisi ollut kova, mutta kyseessä on aika poikkeuksellinen pelaaja tulevaksi reiluksi vuosikymmeneksi.

Neymarin on huhuttu tapelleen Mbappén kanssa. Oli ollut jotain kärhämää pelissä ja Neymar ja Alves olivat sitten haukkuneet Mbappéa joksikin hahmoksi jostain ninjakilpikonnat-sarjasta. Eli hyvin todennäköisesti ranskalainen on valmis siirtymään mikäli Neymar jää Pariisiin. Brassin kanssa tulee vielä kusiset paikat muutenkin. Hän oli kuulemma jo viestitellyt, että haluaa Cavanista eroon ja Suarezin tilalle.
 
Mietin, että Neymar voisi vaikka ostaa oman seuran mihin voisi sitten hankkia kaikki mukavat tyypit pelaamaan. Ei tarvitsisi kiukutella pelikavereista.
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Neymarin on huhuttu tapelleen Mbappén kanssa. Oli ollut jotain kärhämää pelissä ja Neymar ja Alves olivat sitten haukkuneet Mbappéa joksikin hahmoksi jostain ninjakilpikonnat-sarjasta. Eli hyvin todennäköisesti ranskalainen on valmis siirtymään mikäli Neymar jää Pariisiin. Brassin kanssa tulee vielä kusiset paikat muutenkin. Hän oli kuulemma jo viestitellyt, että haluaa Cavanista eroon ja Suarezin tilalle.

PSG:n omistajilla on joku suuri tarve nuolla Neymarin persettä tuolla seurassa kun sinne pyritään nyt jatkuvasti hankkimaan Neymarin kavereita joukkueeseen, jotta tuolla henkisesti 15-vuotiaalla olisi kivaa eikä kukaan kiusaisi. Uutta ME-siirtoa väläyteltiin jo PSG:n toimesta, kuulemma ollaan vahvasti Coutinhon perässä, koska Neymar ja Coutinho ovat kavereita keskenään ja kaikilla olisi hauskaa tuon siirron jälkeen jeejee.

Mbappe Realiin olisi kyllä kova siirto. Jo 19-vuotiaana mies pelaa avauksessa yhdessä Euroopan huippuseuroista, jonka lisäksi MM-kisoissa mies on jättänyt itsestään plus-merkkisen kuvan. Toivottavasti tuo Neymar kierretään mahdollisimman kaukaa. Keväällä Neymarista oli hiukan neutraalimpi kuva kun mies oli loukkaantuneena ja sitä kieriskelyä ei päässyt näkemään joka ottelussa, mutta nyt MM-kisat saivat taas omat karvat pystyyn ja olisihan tuo vastenmielinen näky Realissa vaikka moni Realin pelaaja on kosiskellut miestä joukkueeseen.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Neymarin on huhuttu tapelleen Mbappén kanssa. Oli ollut jotain kärhämää pelissä ja Neymar ja Alves olivat sitten haukkuneet Mbappéa joksikin hahmoksi jostain ninjakilpikonnat-sarjasta.
Tappeluista en sinänsä tiiä, mutta kyllähän tuo "haukkuminen" on jo vanha juttu jostain viime syksystä ja ainakin ulospäin vaikuttaa ihan sisäpiirin pukukoppiläpältä, että en usko Mbappen tuosta ottavan henkisiä. Donatelloksi siis Mbappea on kutsuttu.

Tosin kyllähän nuo Brassit ylipäänsä Neymarin (ja mm. Marcelon) ja Alvesin johdolla vaikuttaa melkoisilta kusipäiltä, että sikäli en ihmettelisi haluja päästä pois tuon mafian ikeen alta. Kauas on tultu sympaattisesta Ronaldinhosta ja kaikkien rakastamasta alkuperäis-Ronaldosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös