HockeyNator
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Calgary Flames, kaikki junnut
Edmonton Oilers
Mike Cammalleri - Jason Spezza - Dustin Brown
Oppikirjan mukaan kasattu ykkösnyrkki. Cammalleri vastaa maalinteosta, Spezza tarjoilusta ja Brown tilan tekemisestä. Cammalleri on snaipperityyppi, joka tarvitsee pelintekijän rinnalleen, mutta on myös osoittanut pystyvänsä luomaan omat paikkansa, jos sentteri hyytyy esim. playoffeissa. Viimeistely maalipaikoista ei ole kylmänviileälle Cammallerille tuottanut koskaan ongelmaa. Spezza ei ole tasaisen tappavan tehokas ja saattaa jättää laiturit joskus yksin, mutta lahjakkuutta ja kykyä löytyy nostaa pelitasoa vielä parin pykälän verran ylöspäin. Ketjun roolitus vastaa Ottawan pizza-ketjua, joten Spezzan on helppo sopeutua uusien pelikavereiden rinnalle ja kokeilla josko runkosarjassa paukkuisi sadan pisteen raja. Runkosarjaa tärkeämpää on pleijarimenestys ja Spezzalta on sieltäkin kokemusta finaalista asti, jolloin taso pysyi korkealla loppuun asti. Dustin Brownilta löytyy johtajuutta ja hän on voittajatyyppi, joita tarvitaan menestyksen kannalta. Brownin fyysinen preesens auttaa Spezzaa ja Cammalleria paitsi tilanluomisessa mutta myös näiden kahden asenteen pitämisessä korkealla tasolla Brownin näyttäessä esimerkkiä periksiantamattomalla yrittämisellään.
Ryane Clowe - Colin Wilson - Tyler Ennis
Kun toisilleen ennestään tuntemattomat pelaajat lyödään samaan ketjuun niin on viisainta muokata ketjut pääsäännön mukaan roolittaen eikä laittaa kolmea henkeä samaan yhdistelmään ja toivoa kemian muodostumista. Tässäkin kenttä on luotu pääsäännän pohjalta malliin tilantekijä/pelintekijä/maalintekijä. Ykköskentästä poiketen kakkosketjun jäsenet eivät ole vielä niin voimakkaasti vakiintuneet ja kehittyneet tiettyjen roolien osaajiksi, mikä johtuu suurilta osin kokemattomuudesta (jota mieluummin tulisi käyttää sanaa käyttämätön potentiaali), joten keski-iältään nuorelle ketjulle ei lyödä niin paljon vastuuta, kun ykkönen ja kolmonen ovat niinkin vahvoja. Ryane Clowe on jo nyt erinomainen kulmavääntäjä, mutta hänessä on käyttämätöntä potentiaalia maalintekijänä ja maalinedustalla, kunhan hän parantaa laukaustaan ja oppii käyttämään kokoaan paremmin hyväkseen maskimiehenä ja haistamaan irtokiekot entistä nopeammin. Colin Wilson on modernin sentterin prototyyppi eli alaruumiiltaan vahva ja hyvän tasapainon ja kiekonsuojauksen avulla pystyy tekemään peliä kulmista. Clowe ja Wilson kaksikko hallitsee kulmapelin ja molempien taitotason myötä kemia pitäisi löytyä suorittamaan nopeaa kiekonliikuttelua, jossa Tyler Ennisille pedataan maalipaikka parhaalle sektorille. Wilson on osoittanut jo Nashvillessä pystyvänsä hoitamaan kakkossentterin paikan, mutta Ennis on hieman jokerikortti vähäisen kokemuksen perusteella. Runkosarjassa syntyi 9 pistettä 10 ottelussa, mikä on loistava tahti, mutta tason ylläpitäminen koko kauden ajaksi oli kysymysmerkkinä. Mutta Ennisin oltua yksi joukkueensa parhaista ja tehokkaimmista hyökkääjistä kovimmissa peleissä sai managerin vakuuttuneeksi miehen käyttökelpoisuudesta näinkin vastuullisessa roolissa.
Chris Higgins - Jordan Staal - Logan Couture
Jordan Staalin piti viimein saada isompaa tonttia ja enemmän ylivoima-aikaa käyttämään miehen piilossa olevia hyökkäystaitoja hyväkseen, mutta sopivamman vaihtoehdon löytyminen pakotti Staalin tuttuun jarruketjun liiderin rooliin. Siitä Staal tuskin pahastuu ja hän voi jatkaa vastustajien ykköstykkien pimentämistä, jossa hän on liigan parhaimmistoa ja jonain päivänä Selke-voittaja tasoa sekä ah niin arvokas omalle joukkueelleen, todistetusti myös playoffeissa. Laidoilla komppaavat erityyliset kaverit, joiden yhdistävä tekijä on jarruketjuun pääsemiseksi tarvittava kahden suunnan osaaminen, joka on molemmilla tällä hetkellä suurin vahvuus. Chris Higgins on entinen tasaisen varma 20 maalin mies, joka voi siihen saavutukseen yltää uudestaan, jos hän saa itseluottamuksen kuntoon ja mikäpä olisi parempi paikkaa itseluottamuksen kasvattamiseen kuin voittavassa joukkueessa pelaaminen. Logan Couture on nuoresta iästään huolimatta arvokas monikäyttöisyydensä ansiosta ja häntä voi liikuttaa jokaiselle paikalle vasemmalta oikealle ja pystysuunnassa mihin ketjuun tahansa eikä uuden paikan omaksuminen tuota ongelmia. Jos kaikki natsaa kohdilleen niin ketju voi pimentää vastustajat tehokkaasti ja iskeä tehoja hyökkäyspään taitojensa avulla silloin tällöin.
Cody McLeod - Zenon Konopka - Rick Rypien
992. Niin monta jäähyminuuttia nämä kolme ovat keränneet yhteensä 425 ottelussa. Kolmikon tehtävä on aiheuttaa sekasortoa vastustajissa pitämällä kuitenkin kurinalaisuus yllä eikä ottaa tyhmiä jäähyjä. Jäähyjä tulee väistämättä ensinnä tappeluvitosten muodossa, mutta joskus saattaa roiskua yli, joka hyväksytään sillä pitäähän maine luoda, että pelkoa pääsee käyttämään tulevaisuudessa hyväkseen. Kaiken kaikkiaan nämä kolme ovat ihan vitun mulkkuja ja vastustajan kannalta harmittavaa, että kaikki osaavat kaikkien ärsyttävien tapojensa lisäksi myös pelata. Ja munaa löytyy tapella päätä isompia vastuksia vastaan.
Chris Pronger - Josh Gorges
Pronger ja Mitchell ovat tunnettuja shutdown-kyvyistään ja oli huokutteleva idea yhdistää nämä kaksi ultimate-pariksi. Idea kuihtui kasaan, kun Josh Gorges onnistui piiloutumaan kanssamanagereilta ja löytyi hyljättynä 11. kierrokselta. Mitchellin sijaan Gorges nappaakin paikan Prongerin rinnalta hänen antaessa kovat näytöt Crosbyn ja Ovechkinin pysäyttämisillä. Gorges on myös liikkuvampi vaihtoehto ja all-around pakkina pystyy hoitamaan erilaisia velvoitteita aina ykkössyötön antamisesta viivan kiinni pitämiseen. Näin pelityyliltään Mitchelliä monipuolisempi Gorges pystyy tukemaan paremmin Prongeria, jonka vastuulla on virheettömän ja fyysisellä ilkeydellä höystetyn puolustuspelin lisäksi hyökkäyksiinlähdöt liigan parhaana avaajana ja pelin pyörittäminen hyökkäysalueella. Prongerista vielä, että managerin oman vain voittamiseen pyrkivän joukkueenkasaamisfilosofian mukaan joukkueen tärkein yksittäinen palanen on johtava puolustaja ykkössentterin tai maalivahdin sijaan. Sen takia Pronger lähti jo vuorolla kuusi, vaikka esim. Malkin ja kuuden miljoonan maalivahdit olivat vielä pöydällä. Johtavan pakin lisäksi löytyivät myös toissijaiset valinnat johtavan ykkössentterin ja pätevän maalivahdin muodossa, joten paperilla joukkueen rungon rakennus on onnistunut.
Willie Mitchell - Mark Giordano
Se ei ole Mitchellin arvosta yhtään pois ettei hän ykköspariin mahtunut. Paikka kakkosparissa on yhtä tärkeä, sillä myös tätä paria pystyy peluuttamaan Staalin ketjun takana, jos Prongeria halutaan käyttää hyödyksi Spezzan apuna. Pelasi Mitchell kenen kanssa tahansa ja ketä vastaan tahansa niin muut voivat luottaa siihen, että mies hoitaa oman tonttinsa tasaisen varmasti ja sopivan paikan tullen tarjoilee muistuksena kovuutta ettei Mitchellin puolelta pääse läpi ilman mustelmia. Mark Giordano on myös tunnettu kovista taklauksistaan ja sulavan liikkeen avulla niitit osuvat perille ja mies irtoaa kiekosta, jonka Giordano myöhemmin poimii itse talteen. Giordanon meriittinä on alla oleva loistava kausi, jonka aikana mies teki entisen Norris-ehdokkaan tarpeettomaksi ja teki peliaikaan suhteutettuna vähiten virheitä kehittyen entisestään kauden mittaan. Lopullinen mitta on vielä mittaamatta ja Giordanon tuleva kehitys voi aikanaan tehdä myös Prongerin tarpeettomaksi, joka on vain puoliksi kiinni Prongerin ikääntymisestä.
Andrew Ference - John Carlson
Kolmannestakin parista löytyy sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Andrew Ference vastaa kokemuksesta ja hän on urallaan hoitanut vähäisin äänin top4-pakin hommia. Ference ei pienen koon puolesta erotu kentältä eikä muutenkaan vaan puunhalaaja hoitaa oman duuninsa moitteetta eikä häneltä muuta vaaditakaan. Arvokas näkymättömän työn tekijä, joka kykenee hoitamaan suurempaakin vastuuta kuin nyt on tarjolla. Tähän kykenee myös John Carlson, joka tuli ryminällä kiekkokansan tietoisuuteen nuorten mm-finaalin voittomaalillaan sekä kypsillä otteillaan Washingtonin paidassa. Isokokoinen kahden suunnan pakki pystyy monipuoliseen peliin ja hyökkäyssuuntaan hän saattaa osoittautua yllättävän arvokkaaksi, kuten Mike Greeniä kovemmat tehot playoffeissa kertovat.
Steve Mason
Dwayne Roloson
Maalivahtiosastoon on täysi luotto. Joukkueen pelityyli on ensisijaisesti puolustava, joten menestymisen puolesta maalivahdin ei tarvitse olla niin suuri nimi, jos pelityyli onnistuu ja ykkösluokan maalipaikat pystytään pitämään minimissä, joten kuka vaan maalivahti pystyy tästä itseluottamusta saadessaan pystyy johdattamaan joukkueensa pitkälle tekemällä vain perustorjunnat. Steve Mason ei ole kuka vaan maalivahti vaan kaksi vuotta kestäneellä urallaan on irronnut jo Vezina-äänestyksen kakkostila. Torjuntatyylin, ison koon ja henkisten ominaisuuksien puolesta Mason on lähellä täydellistä kokonaisuutta, mutta Columbuksessa pelatessaan hän ei saa kaikkea irti puolustuksen jättäessä hänet liian usein yksin, joka haittaa nuoren miehen itseluottamusta. Edmontonissa Masonin avuksi on tarjota ensiluokkainen pakisto, joka pitää huolen siitä, että kiekot näkyvät ja reboundit siivotaan. Managerilla ei ole mitään syytä epäillä etteikö Mason pystyisi parantamaan ainutta heikkouttaan eli itseluottamuksen menettämistä näin kovan pakiston takana. Jos Mason tarvitsee nuoresta iästään johtuen lisää kypsymisaikaa eikä ole valmis pelaamaan mestaruudesta niin Dwayne Roloson pystyy hyppäämään tolppien väliin. Kakkosvahdin valinta osui Rolosoniin Oilersin paidassa vietetyn ikimuistoisen playoff-kevään takia, jolloin liekeissä ollut Roloson olisi voinut tehdä ratkaisevan eron finaalien seitsemännessä ottelussa ilman loukkaantumistaan.
Mike Cammalleri - Jason Spezza - Dustin Brown
Oppikirjan mukaan kasattu ykkösnyrkki. Cammalleri vastaa maalinteosta, Spezza tarjoilusta ja Brown tilan tekemisestä. Cammalleri on snaipperityyppi, joka tarvitsee pelintekijän rinnalleen, mutta on myös osoittanut pystyvänsä luomaan omat paikkansa, jos sentteri hyytyy esim. playoffeissa. Viimeistely maalipaikoista ei ole kylmänviileälle Cammallerille tuottanut koskaan ongelmaa. Spezza ei ole tasaisen tappavan tehokas ja saattaa jättää laiturit joskus yksin, mutta lahjakkuutta ja kykyä löytyy nostaa pelitasoa vielä parin pykälän verran ylöspäin. Ketjun roolitus vastaa Ottawan pizza-ketjua, joten Spezzan on helppo sopeutua uusien pelikavereiden rinnalle ja kokeilla josko runkosarjassa paukkuisi sadan pisteen raja. Runkosarjaa tärkeämpää on pleijarimenestys ja Spezzalta on sieltäkin kokemusta finaalista asti, jolloin taso pysyi korkealla loppuun asti. Dustin Brownilta löytyy johtajuutta ja hän on voittajatyyppi, joita tarvitaan menestyksen kannalta. Brownin fyysinen preesens auttaa Spezzaa ja Cammalleria paitsi tilanluomisessa mutta myös näiden kahden asenteen pitämisessä korkealla tasolla Brownin näyttäessä esimerkkiä periksiantamattomalla yrittämisellään.
Ryane Clowe - Colin Wilson - Tyler Ennis
Kun toisilleen ennestään tuntemattomat pelaajat lyödään samaan ketjuun niin on viisainta muokata ketjut pääsäännön mukaan roolittaen eikä laittaa kolmea henkeä samaan yhdistelmään ja toivoa kemian muodostumista. Tässäkin kenttä on luotu pääsäännän pohjalta malliin tilantekijä/pelintekijä/maalintekijä. Ykköskentästä poiketen kakkosketjun jäsenet eivät ole vielä niin voimakkaasti vakiintuneet ja kehittyneet tiettyjen roolien osaajiksi, mikä johtuu suurilta osin kokemattomuudesta (jota mieluummin tulisi käyttää sanaa käyttämätön potentiaali), joten keski-iältään nuorelle ketjulle ei lyödä niin paljon vastuuta, kun ykkönen ja kolmonen ovat niinkin vahvoja. Ryane Clowe on jo nyt erinomainen kulmavääntäjä, mutta hänessä on käyttämätöntä potentiaalia maalintekijänä ja maalinedustalla, kunhan hän parantaa laukaustaan ja oppii käyttämään kokoaan paremmin hyväkseen maskimiehenä ja haistamaan irtokiekot entistä nopeammin. Colin Wilson on modernin sentterin prototyyppi eli alaruumiiltaan vahva ja hyvän tasapainon ja kiekonsuojauksen avulla pystyy tekemään peliä kulmista. Clowe ja Wilson kaksikko hallitsee kulmapelin ja molempien taitotason myötä kemia pitäisi löytyä suorittamaan nopeaa kiekonliikuttelua, jossa Tyler Ennisille pedataan maalipaikka parhaalle sektorille. Wilson on osoittanut jo Nashvillessä pystyvänsä hoitamaan kakkossentterin paikan, mutta Ennis on hieman jokerikortti vähäisen kokemuksen perusteella. Runkosarjassa syntyi 9 pistettä 10 ottelussa, mikä on loistava tahti, mutta tason ylläpitäminen koko kauden ajaksi oli kysymysmerkkinä. Mutta Ennisin oltua yksi joukkueensa parhaista ja tehokkaimmista hyökkääjistä kovimmissa peleissä sai managerin vakuuttuneeksi miehen käyttökelpoisuudesta näinkin vastuullisessa roolissa.
Chris Higgins - Jordan Staal - Logan Couture
Jordan Staalin piti viimein saada isompaa tonttia ja enemmän ylivoima-aikaa käyttämään miehen piilossa olevia hyökkäystaitoja hyväkseen, mutta sopivamman vaihtoehdon löytyminen pakotti Staalin tuttuun jarruketjun liiderin rooliin. Siitä Staal tuskin pahastuu ja hän voi jatkaa vastustajien ykköstykkien pimentämistä, jossa hän on liigan parhaimmistoa ja jonain päivänä Selke-voittaja tasoa sekä ah niin arvokas omalle joukkueelleen, todistetusti myös playoffeissa. Laidoilla komppaavat erityyliset kaverit, joiden yhdistävä tekijä on jarruketjuun pääsemiseksi tarvittava kahden suunnan osaaminen, joka on molemmilla tällä hetkellä suurin vahvuus. Chris Higgins on entinen tasaisen varma 20 maalin mies, joka voi siihen saavutukseen yltää uudestaan, jos hän saa itseluottamuksen kuntoon ja mikäpä olisi parempi paikkaa itseluottamuksen kasvattamiseen kuin voittavassa joukkueessa pelaaminen. Logan Couture on nuoresta iästään huolimatta arvokas monikäyttöisyydensä ansiosta ja häntä voi liikuttaa jokaiselle paikalle vasemmalta oikealle ja pystysuunnassa mihin ketjuun tahansa eikä uuden paikan omaksuminen tuota ongelmia. Jos kaikki natsaa kohdilleen niin ketju voi pimentää vastustajat tehokkaasti ja iskeä tehoja hyökkäyspään taitojensa avulla silloin tällöin.
Cody McLeod - Zenon Konopka - Rick Rypien
992. Niin monta jäähyminuuttia nämä kolme ovat keränneet yhteensä 425 ottelussa. Kolmikon tehtävä on aiheuttaa sekasortoa vastustajissa pitämällä kuitenkin kurinalaisuus yllä eikä ottaa tyhmiä jäähyjä. Jäähyjä tulee väistämättä ensinnä tappeluvitosten muodossa, mutta joskus saattaa roiskua yli, joka hyväksytään sillä pitäähän maine luoda, että pelkoa pääsee käyttämään tulevaisuudessa hyväkseen. Kaiken kaikkiaan nämä kolme ovat ihan vitun mulkkuja ja vastustajan kannalta harmittavaa, että kaikki osaavat kaikkien ärsyttävien tapojensa lisäksi myös pelata. Ja munaa löytyy tapella päätä isompia vastuksia vastaan.
Chris Pronger - Josh Gorges
Pronger ja Mitchell ovat tunnettuja shutdown-kyvyistään ja oli huokutteleva idea yhdistää nämä kaksi ultimate-pariksi. Idea kuihtui kasaan, kun Josh Gorges onnistui piiloutumaan kanssamanagereilta ja löytyi hyljättynä 11. kierrokselta. Mitchellin sijaan Gorges nappaakin paikan Prongerin rinnalta hänen antaessa kovat näytöt Crosbyn ja Ovechkinin pysäyttämisillä. Gorges on myös liikkuvampi vaihtoehto ja all-around pakkina pystyy hoitamaan erilaisia velvoitteita aina ykkössyötön antamisesta viivan kiinni pitämiseen. Näin pelityyliltään Mitchelliä monipuolisempi Gorges pystyy tukemaan paremmin Prongeria, jonka vastuulla on virheettömän ja fyysisellä ilkeydellä höystetyn puolustuspelin lisäksi hyökkäyksiinlähdöt liigan parhaana avaajana ja pelin pyörittäminen hyökkäysalueella. Prongerista vielä, että managerin oman vain voittamiseen pyrkivän joukkueenkasaamisfilosofian mukaan joukkueen tärkein yksittäinen palanen on johtava puolustaja ykkössentterin tai maalivahdin sijaan. Sen takia Pronger lähti jo vuorolla kuusi, vaikka esim. Malkin ja kuuden miljoonan maalivahdit olivat vielä pöydällä. Johtavan pakin lisäksi löytyivät myös toissijaiset valinnat johtavan ykkössentterin ja pätevän maalivahdin muodossa, joten paperilla joukkueen rungon rakennus on onnistunut.
Willie Mitchell - Mark Giordano
Se ei ole Mitchellin arvosta yhtään pois ettei hän ykköspariin mahtunut. Paikka kakkosparissa on yhtä tärkeä, sillä myös tätä paria pystyy peluuttamaan Staalin ketjun takana, jos Prongeria halutaan käyttää hyödyksi Spezzan apuna. Pelasi Mitchell kenen kanssa tahansa ja ketä vastaan tahansa niin muut voivat luottaa siihen, että mies hoitaa oman tonttinsa tasaisen varmasti ja sopivan paikan tullen tarjoilee muistuksena kovuutta ettei Mitchellin puolelta pääse läpi ilman mustelmia. Mark Giordano on myös tunnettu kovista taklauksistaan ja sulavan liikkeen avulla niitit osuvat perille ja mies irtoaa kiekosta, jonka Giordano myöhemmin poimii itse talteen. Giordanon meriittinä on alla oleva loistava kausi, jonka aikana mies teki entisen Norris-ehdokkaan tarpeettomaksi ja teki peliaikaan suhteutettuna vähiten virheitä kehittyen entisestään kauden mittaan. Lopullinen mitta on vielä mittaamatta ja Giordanon tuleva kehitys voi aikanaan tehdä myös Prongerin tarpeettomaksi, joka on vain puoliksi kiinni Prongerin ikääntymisestä.
Andrew Ference - John Carlson
Kolmannestakin parista löytyy sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Andrew Ference vastaa kokemuksesta ja hän on urallaan hoitanut vähäisin äänin top4-pakin hommia. Ference ei pienen koon puolesta erotu kentältä eikä muutenkaan vaan puunhalaaja hoitaa oman duuninsa moitteetta eikä häneltä muuta vaaditakaan. Arvokas näkymättömän työn tekijä, joka kykenee hoitamaan suurempaakin vastuuta kuin nyt on tarjolla. Tähän kykenee myös John Carlson, joka tuli ryminällä kiekkokansan tietoisuuteen nuorten mm-finaalin voittomaalillaan sekä kypsillä otteillaan Washingtonin paidassa. Isokokoinen kahden suunnan pakki pystyy monipuoliseen peliin ja hyökkäyssuuntaan hän saattaa osoittautua yllättävän arvokkaaksi, kuten Mike Greeniä kovemmat tehot playoffeissa kertovat.
Steve Mason
Dwayne Roloson
Maalivahtiosastoon on täysi luotto. Joukkueen pelityyli on ensisijaisesti puolustava, joten menestymisen puolesta maalivahdin ei tarvitse olla niin suuri nimi, jos pelityyli onnistuu ja ykkösluokan maalipaikat pystytään pitämään minimissä, joten kuka vaan maalivahti pystyy tästä itseluottamusta saadessaan pystyy johdattamaan joukkueensa pitkälle tekemällä vain perustorjunnat. Steve Mason ei ole kuka vaan maalivahti vaan kaksi vuotta kestäneellä urallaan on irronnut jo Vezina-äänestyksen kakkostila. Torjuntatyylin, ison koon ja henkisten ominaisuuksien puolesta Mason on lähellä täydellistä kokonaisuutta, mutta Columbuksessa pelatessaan hän ei saa kaikkea irti puolustuksen jättäessä hänet liian usein yksin, joka haittaa nuoren miehen itseluottamusta. Edmontonissa Masonin avuksi on tarjota ensiluokkainen pakisto, joka pitää huolen siitä, että kiekot näkyvät ja reboundit siivotaan. Managerilla ei ole mitään syytä epäillä etteikö Mason pystyisi parantamaan ainutta heikkouttaan eli itseluottamuksen menettämistä näin kovan pakiston takana. Jos Mason tarvitsee nuoresta iästään johtuen lisää kypsymisaikaa eikä ole valmis pelaamaan mestaruudesta niin Dwayne Roloson pystyy hyppäämään tolppien väliin. Kakkosvahdin valinta osui Rolosoniin Oilersin paidassa vietetyn ikimuistoisen playoff-kevään takia, jolloin liekeissä ollut Roloson olisi voinut tehdä ratkaisevan eron finaalien seitsemännessä ottelussa ilman loukkaantumistaan.
Viimeksi muokattu: