Olin siellä miekin...
...Provinssissa siis. Aluksi ajattelin, etten jaksa mitään tänne kirjailla, mutta pitänee jaksaa. On nimittäin hauskaa huomata, kuinka erilaiset festarit eri kävijät saavatkaan aikaiseksi.
Yleisöä oli tosiaankin selvästi vähemmän kuin aiemmilla käyntikerroillani. Eikä toisaalta nykytilanteessa (ja esiintyjälistalla) ollut mikään iso yllätys. Tosin ei kai
Manowaria voi tästä suoranaisesti syyttää: siksi paljon fanipaitojaan näkyi.
Järjestäjille yleisömäärä oli tietty ikävämpi juttu, mutta kävijän kannalta ihan jees. Eipä tarttenut jonotella kertaakaan minnekään ja aina pääsi ottamaan kuviakin lavan edestä kun halusi. Lampisen mainitsema perinteinen sadekin jäi väliin - tästä tosin varmaan kiitos sille, että lähdettiin juurikin Manowarin alta alueelta pois.
Tänä vuonna oli vain pari bändiä, joita tuonne lähti katsomaan. Itse asiassa kakkoskorinkin ("voisi olla ihan hauska nähdä") esiintyjiä oli vain muutama. Mutta kyllähän tuolla siltikin sai ajan kulumaan.
Perjantaina päästiin paikalle sen verta myöhään, ettei hypetettyä
Baddiesia ehditty näkemään.
Samuli Putronkin esitys olisi voinut olla ihan jees?
Volbeatin kopiorokkia kuunneltiin sen aikaa ennen kuin piti lähteä tsekkaamaan
Molkoa kumppaneineen. Paremminhan
Placebo toimi kuin aikoinaan Jäähallissa. Ja kai soundien aika muhkeat pitää ollakin, jos trio paisuu enempi tai vähempi piilotelluksi sekstetiksi. Tykkäsin.
Perjantaina ei sitten enää oikein mitään muuta ollutkaan. Vähän aikaa jaksoi hengailla, mutta jos vaihtoehdot on
Regina/Bodom/Hanhiniemi-akselilta, niin sinällään kiinnostavan
Joensuu 1685:n odottelukaan ei sitten niin kamalan kiinnostavalta tuntunut.
Maj Karmasta sen verran, että Ylpön spiikit olivat noloja jopa hynysasteikolla.
Aikatauluja kun tiirasi, niin eipä ollut alueelle kiirus lauantainakaan. Tosin aika yllättävän hiljaista oli myös Seinäjoki Cityssä. Loppujen lopuksi festaripäivä meni enempi tai vähempi chillaillessa. Ulkomaan artisteista ainoastaan runkkutunkku-
Emiliaa tuli kuunneltua useampi biisi, mutta oli sen verran unettavaa, ettei ollut kahta sanaa siitä jatkaisiko katsomaan
Ristoa vai ei.
Ripa Reipas on varmaan tällä hetkellä aikalailla uransa lakipisteessä, noin niinkuin yleisen suosion suhteen. Tulevaksi Kari Peitsamoksi ehdin juuri miestä verrata, ja sittenhän sieltä rävähtikin vikana coveria.
Supergrass sai mennä ihan ohi ja muutkin tuontituotteet ohitettiin pikaisella vilauksella.
Pikkulavalla sen sijaan tapahtui, tuli nähtyä mm.
Brüssel Kaupallinen ekaa kertaa. Vaan poiketaan tässä välissä vähän aikajanallisesta kerronnasta ja hypätään hetkeksi sunnuntaille. Itse en muistanut ollenkaan, että
Ting Tings on koko festareilla. Ja matkalla telttaan ajattelin, että mahtaako viime kesän yhden hitin ihme kiinnostaa yhtikäs ketään.
Mutta aika täynnähän se teltta oli. Ja ilmeisesti osa oli tullut jopa ihan katsomaankin bändiä, eikä vain lämmittelemään (uuh sitä tuulta) kuten meikä. Näköjään jotkut siitä jopa tykkäsikin, mutta mun mielestä oli noloin näkemäni yhtye ja niiden kattorakenteissa eksyksissä olleiden lintujen epätoivoisten poistumisreitin etsimisten seuraaminen paljon lavatapahtumia mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Jos nyt jotain plussaa kaivaa tuosta, niin meno vaikutti ihan hyvältä, sen ainoan tunnetun biisin soittaminen tokana vaatii siviilirohkeutta, eikä unohdeta sitäkään että sillä tytöllä oli varmaan tissit kipeinä seuraavana päivänä. Mutta aasinsiltana Sakun mainitsemasta "Kaksin isolla lavalla vetäminen vaatii pirusti karismaa" päästäänkin lauantain helmeen.
Lauantain mukavin ylläri oli
Anssi 8000 & Maria Stereo. Siinä ei tarvittu kuin ihan oikeasti kahta ihmistä ja oikeita soittimia. (Tuli Ting Tingsin tärkeimmät elementit sitten nauhalta/klikiltä tai mistä tahansa)
En tiiä, oliko Sahalahden duo "paras bändi" (kuten yleisöstä toistuvasti huudettiin) tai "paras keikka ikinä" (kuten lavalta kerrottiin), mutta sen tiedän, että kyseessä oli varmasti hyvätuulisin keikka millä olen ikinä ollut. Yleisöä valui ihan mukavasti paikalle ja kaikki tuntuivat olevan ihan myytyjä, kun artistien vilpitön ilo tarttui koko jengiin.
Apulannan aikana iso teltta taisi olla eniten täynnä ja kuulemma meni äänetkin melkoiseksi puuroksi. Itseä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta turhankin hyvin kuului ulkopuolelle tuo hittikimara. Jos Kolmannen Naisen keikkaa oli mainostettu maailman suurimmaksi yhteiskaraokeksi, niin veikkaisinpa Apiksen pesseen vielä senkin sata-nolla. Jotain kivaa siis tuulipuvuille ja kaikille muillekin.
Amorphiksen jälkeen alkoikin tulla jo kiirus karkumatkalle.
Asaa ja siviilikyttien salapoliisileikkejä olisi voinut vielä katsellakin, mutta vinkutyttöjen, jo mainitun Manowarin ja
kiekuja-Justinin johdosta turvapaikkoja ei juurikaan jäänyt. Manowar oli vieläpä osallistunut tappioiden maksimoiseen ja vaatinut haalimaan paikalle uudet vermeet (ilmankos
Editors kuulostikin soivan ihan saatanan lujaa), sivukorvalla kuulin myös juttua jostain puolipakolla riisuttamisesta.
Päätöspäiväksi sitten
Veskua katsomaan. Seuralainen sääli etukäteen, ettei sinne varmaan ketää tule, mutta hyvinhän jengi löysi paikalle. Eipä tuo kuitenkaan ole yhtään sen kiinnostavampaa kuin Johnny Cashin tekeleet, joten jokusen biisin jälkeen helteeseen makoilemaan mars. Hetken joutui altistumaan
yrjönaaman Avenuelle, mutta onneksi ei kuulunut Zanzibariin asti.
Jos Risto on myöhempien aikojen Kari Peitsamo, niin
Joose Keskitalo voisi sitten olla Tuomari Nurmio - tai sitten ei. Oli ilmeisesti ekaa kertaa elämässään festareilla. Joillekin munniharppu, kurttu ja torvet oli sen verran liikaa, että toivoivat kerran olleen myös viimeinen. No jaa.
Kun kerran suosikkeja ei niin hirveästi ollut, niin silloin ei ollut pahemmin harmillisia päällekkyyksiäkään.
The Crashia olisi tosin voinut ihan mielellään seurailla pidempäänkin, mutta
Seasick Steve veti puoleensa. Bluussi ei ole koskaan ollut meikäläisen musaa ja vartin venytykset kävivät vähän pitkiksi. Enkä tiedä, olisinko jaksanut väijyä koko keikkaa, jos en optimistisesti (ja turhaan) olisi toivonut Kaivo-Niilon vierailevan lavalla. No, valloittava ukkeli joka tapauksessa ja vaikutti aika vilpittömältä ihmiseltä lavan ulkopuolella, kuten Hanneskin kirjoitti.
Festarien kohokohta ja arvoisensa finaali oli joka tapauksessa
Nick Cave kera pahojen siemeniensä. Eivätkä olleet pelkästään pahoja, vaan suorastaan väkeviä. Jokunen vuosi sitten näin Kultsalla hiukan toisenlaisen keikan, mikä oli mahtava, mutta tämänkertainen meni vielä paljon tuon edelle.
Osasin kyllä odottaakin rokkaavampaa menoa, mutta rujous yllätti silti. Jos Hanneksen mielestä alussa oli vaikeuksia, niin itse olen ihan toista mieltä. Ei voinut kuin nauraa onnesta heti Tupelon ekasta iskusta lähtien parin biisin ajan. Mukavasti kuultiin klassikkoja ja lepsumpi encorekin päättyi maanisen komeaan Get Ready For Loveen.
Herra itse vaikutti pahantuuliselta ja suoraan sanoen vittumaiselta pomolta. Vaikka raiderivaatimukset eivät kaiketi olleetkaan mitenkään erikoiset, niin huomasi kyllä hyvin kuinka paska valuu alaspäin. Sääliksi kävi sitä suomalaista roudaria, jonka mikkitestaukset eivät lavamanagerille kelvanneet sitten millään... Hieno artisti ja hieno keikka joka tapauksessa. Bändi itsessään on tosin tällä hetkellä täysin riippuvainen Warren Ellisistä. Ihan pöpi äijä, ei voi kuin arvostaa.
Caven energiapurkauksen jälkeen jaksoikin ajella pitkän matkan kotiin melkein yhtä soittoa ja viikonlopusta jäi oikein hyvä mieli. Jos ohjelmapoliittisesti asiaa ajattelee, niin popin osuus oli ihan ok. Metallia ja jeesuksenkavereita olisi saanut olla paljon vähempi ja punkkia edes jonkun verran. Nyt punk oli (etäisesti) edustettuna vain
Raised Fistin voimin, eikä ihan noin hoocee kyllä kauaa jaksa meikäläistä kiinnostaa. Provinssissa on kuitenkin aina mukavaa, eikä vieläkään nähty tappeluita tai mitään.
PS. sillä yhdellä kerjäläisellä oli
Jokereiden takki päällään, huomasiko kukaan? (kuva otettu liikkuvasta bussista)