Kerran Kärppä, aina Kärppä – merkkipäiväketju

  • 119 412
  • 400

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Paljon onnea Raimo Helminen, 57 vuotta. Oli mukana Kärppien C-junioreissa vuonna 1979 Saksan Landshutissa järjestetyssä kutsuturnauksessa. Pelasi myöhemmin mittavan uran niin Ilveksessä, Ruotsin Malmössä kuin maajoukkueessakin. Ura päättyi kevääseen 2008 ja tuolloin Kärpät lahjoitti "Raipelle" tämän numerolla 23 varustetun kärppäpaidan.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Harri Aho, 53 vuotta. Kärpissä pelaajana I-divisioonaa ja SM-liigaa kausina 1987-88, 1990-94, 1998-02. Liiganousun tukipilareita puolustuksessa. Harjoitteli kiekkojohtamista 2009-10 sekä 2013-15 ja on toiminut Kärppien urheilutoimenjohtajana kaudesta 2015-16 lähtien.

Onnea myös Justus Annunen, 21 vuotta. Siirtyi Kärppien organisaatioon 2016-17. Liigadebyytti seuraavalla kaudella. Teki viime kaudella läpimurtonsa miesten puolella.

Onnittelut Matthew Robbins, 51 vuotta. Kärpissä I-divisioonaa kaudella 1997-98. Sentteri teki 44 runkosarjaottelussa komeat tehot 21+29=50.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Onnittelut Matthew Robbins, 51 vuotta. Kärpissä I-divisioonaa kaudella 1997-98. Sentteri teki 44 runkosarjaottelussa komeat tehot 21+29=50.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.

Ah, Matthew Robbins - tyylikäs sentteri, josta jäi todella positiiviset muistot. Kirkkaimpana keväällä -98 ratkaisumaali pudotuspeleissä Hermestä vastaan kotiottelussa jatkoajalla. Ottelu taisi olla pitkään yksi pisimpiä otteluita kestoltaan, ja kello oli yli 23 ottelun vihdoin päättyessä. Onnittelut!

Asiaa sivuten - Robbins ja Francois Bouchard ovat edelleen kärkipäässä omassa all-time-ulkomaalaiset -listassa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Paljon onnea Harri Aho, 53 vuotta. Kärpissä pelaajana I-divisioonaa ja SM-liigaa kausina 1987-88, 1990-94, 1998-02. Liiganousun tukipilareita puolustuksessa. Harjoitteli kiekkojohtamista 2009-10 sekä 2013-15 ja on toiminut Kärppien urheilutoimenjohtajana kaudesta 2015-16 lähtien.

Onnea myös Justus Annunen, 21 vuotta. Siirtyi Kärppien organisaatioon 2016-17. Liigadebyytti seuraavalla kaudella. Teki viime kaudella läpimurtonsa miesten puolella.

Onnittelut Matthew Robbins, 51 vuotta. Kärpissä I-divisioonaa kaudella 1997-98. Sentteri teki 44 runkosarjaottelussa komeat tehot 21+29=50.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
Heillä on näköjään sama syntymäpäivä kuin minulla. Onpas hienoa viettää merkkipäivää samana päivänä kuin meidän hieno urheilutoimenjohtaja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Heillä on näköjään sama syntymäpäivä kuin minulla. Onpas hienoa viettää merkkipäivää samana päivänä kuin meidän hieno urheilutoimenjohtaja.
Paljon onnea, @Roger Moore , 31 vuotta. Aloitti uransa Jatkoajan keskustelupalstalla 4.11.2012 ja kesälle 2018 ajoittunutta, Kärppien ja Tapparan välisen piinaavan finaalisarjan aiheuttamaa kirjoitustaukoa lukuunottamatta, kuulunut aika lailla yhtäjaksoisesti palstan vakiokalustoon.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Heikki Aalto, 60 vuotta. Kärpissä SM-liigaa 1981-83.

Onnittelut myös Marko Elorinne, 47 vuotta. Kärpissä I-divisioonaa 1995-97.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Brad Smyth, 48 vuotta. Kärpissä 2003-04. Mestaruusmitali muistona. Hieno joukkuepelaaja, joka pudotti hanskat tarvittaessa. Teki komeat pisteet 20+28=38 runkosarjan 48 ottelussa ja playoffeissakin 3+5=8 15 pelissä.

Onnea myös Kalle Loponen, 20 vuotta.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Tuomas Lohikoski, 45 vuotta. Omia poikia. Pelasi I-divisioonaa 1995-98. "Löysä" iski komeat 20 maalia pelatessaan Pirneksen ja Salpan kanssa samassa ketjussa 1996-97.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Jiri Tlusty, 33 vuotta. Kärpissä 14 ottelua 1+5 tehopistein 2016-17. Rannevamma. Sopimus purettiin pelaajan tahdosta.

Kerran kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Ari Hilli, 53 vuotta. Omia poikia. Kärppien U18-joukkueen valmentajaksi 1997,98. Miesten joukkueen maalivahtivalmentajana kaudet 1998-2011 sekä 2013-2021. Urheilutoimenjohtajana 4/2008 - 12/2009. Joukkueenjohtajana kaudesta 2013-14 alkaen. "Bennyn" maalivahtikoulusta on maailmalle lähtenyt liuta huippuveskareita. Hieno mies.

Onnea myös Vjačeslavs Fanduļs, 52 vuotta. Kärpissä 1999-2001. Nousijajoukkueen legendoja.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 
Viimeksi muokattu:

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Jari Paavola, 61 vuotta. Hankittiin veskariksi Kärppien ensimmäisille korpivaelluskausille 1989-91. Paha ei palannut takaisin.

Onnea myös Jari Sailio, 35 vuotta. Kärpissä rouhimassa kaudesta 2015-16 alkaen. Katuporaa odotellessa.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Veli-Pekka Reijasalo, 66 vuotta. Kärpissä 1975-78. Torjui Kärpät SM-liigaan uusintaottelussa FoPS:a vastaan kauden 1976-77 päätteeksi.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Ville Hostikka, 36 vuotta. Kärpissä 2010-12. Tuli try-outille ja nappasi ykkösveskarin paikan. Hyvät muistot jäi miehestä.

Onnea myös Vesa Lehtonen, 47 vuotta. Kärpissä I-divisioonaa kaudella 1997-98.

Onnittelut Jani Karppinen, 46 vuotta. II-divisioonaa Kärpissä kaudella 1994-95. Karppinen on toiminut myös valmennushommissa Kärppien junnupuolella.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Veli-Pekka Reijasalo, 66 vuotta. Kärpissä 1975-78. Torjui Kärpät SM-liigaan uusintaottelussa FoPS:a vastaan kauden 1976-77 päätteeksi.
Oi joi, tämä on sellasta triviaa, että oksat pois! :) Eipä ole tullut itselle koskaan mieleen selvittää tuota. Veli-Pekka Reijasalo, mies Kärppien maalilla ratkaisupelissä, kun Kärpät nousi liigaan keväällä 1977.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Oulun Kärpät ja ensimmäinen Liiga-mestaruus, 40 vuotta. Tällä päivämäärällä Kärpät pisti Tapparaa käkättimeen Tampereella pelatussa viidennessä ja ratkaisevassa finaaliottelussa maalein 5-2. Ensimmäisen erän jälkeen oltiin 2-0 tappiolla, mutta sisukas, pieni ja sympaattinen Pohjoisen pikkupeto suorastaan raateli kirvesrinnat seuraavassa kahdessa erässä maalein 5-muna. Maalintekijöinä ajassa 20:07 Kai Suikkanen, 20:39 Kari Suoraniemi, 36:34 Kari Suoraniemi, 43:56 Pekka Arbelius sekä 54:47 Jouko Kämäräinen.

Paljon onnea myös Henry Saleva, 70 vuotta. Kärpissä 1977-78, 1981-83. Ensimmäisellä Kärppä-kaudellaan Saleva voitti SM-liigan pistepörssin ja miehelle oli luvattu jonkun yhteistyökumppanin taholta todella kallis pitkä nahkatakki. ”Sanoin että ilman Kimua en olisi tehnyt yhtään pistettä. Ehdotin, että teetetään molemmille pienet nahkatakit. Niinhän siinä kävi, että molemmat saimme pienet nahkatakit.” Todellinen herrasmies ja loistava pelintekijä.
Toinen hauska tiedonmurunen on, että "Helge" saattoi syödä ennen matsia kaksi levyä Fazerin sinistä suklaata, että saisi sokeria, jotta jaksaisi pelata. Joukkuekaveri Ari Hellgren on kertonut, että Saleva hyytyi yleensä ottelun jälkimmäisellä puoliskolla.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Paljon onnea Oulun Kärpät ja ensimmäinen Liiga-mestaruus, 40 vuotta.

En väsy muistelemaan tätä tapahtumaa. Iltasanomien lööppejä oli ympäri kaupunkia "Kärpät on Kultaa". Mikähän ylimääräinen painos noista lööpeistä tehtiin. Viimeiseen peliin klassinen underdog-asetelma.

Tästä poff-sarjasta muodostui minulle mittatikku urheiluun suhtautumiseen tunnetasolla. Myöhemmin olen saavuttanut noin 1/3 samasta tunteesta parhaissa tapauksissa.

Tuosta ajasta vielä muisteloina. OPS jalkapallon mestari -79 ja -80. Euro-ottelu OPS-Liverpool (parhaalla miehistöllä) kesä 1981.

Kevyttä taustoitusta seuraavasta Kari Jalosen haastattelusta.

Kari Jalonen hämmästelee SM-liigan tuoretta ilmiötä: ”Ikävää, että siitä täytyy puhua” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat (is.fi)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Oulun Kärpät ja ensimmäinen Liiga-mestaruus, 40 vuotta.
Kärppien somekanavien ja verkkosivujen mukaan työn alla on myös dokumentti tuolloisesta mestaruusjoukkueesta, mutta se on koronarajoitusten vuoksi viivästynyt:

Oulun Kärpät kirjoitti:
Kärpät työstää parhaillaan dokumenttia vuoden 1981 mestarijoukkueesta, mutta tuotanto on viivästynyt kokoontumisrajoituksista johtuen. Dokumentti esittelee tarinoita ja tapahtumia mestaruuskaudelta ja pudotuspeleistä pelaajien itsensä kertomana. Dokumentin on tarkoitus valmistua tänä keväänä.

 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
ps: aika paha asiavirhe Kärppien kotisivuilla kyseisestä mestaruudesta, kun väittivät että voitot meni 3-1 vaikka todellisuudessa 3-2. Finaalisarjan ainoa vierasvoitto juurikin tuo ratkaiseva 5. matsi.
Just luin saman jutun Kärppien kotisivuilta ja on kyllä melkoinen moka jutun kirjoittajalta. Avausottelu pelattiin Tampereella, eikä Oulussa, niinkuin jutussa virheellisesti kirjoitettiin ja sen matsin vei Tappara maalein 5-2. Toinen ottelu Oulussa oli juurikin tuo 6-1 kotijoukkueelle ja sitten saatiin turpaan Tampereella 13-2 ja kaikki luulivat, että Kärpät on lyöty. Mäkinen osti pojille Hesareita luettavaksi ja neljäs finaali oululaisille maalein 6-1. Viides finaali tuloksineen ja maalintekijöineen tulikin esiteltyä tuolla ylempänä.

Siltikin aika iso moka.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Antti Karhula, 45 vuotta. Omia poikia. Kärpissä I-divisioonaa 1995-96 sekä 1997-98.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljon onnea Topi Niemelä, 19 vuotta. Omia poikia. Edustuksessa kaudesta 2019-20 lähtien. Hyvä poika.

Onnea myös Jere Karalahti, 46 vuotta. Kärpissä kaudella 2007-08. Hommat meni silloin vähän hänekseen.

Lämmin ajatus Greg Parksille (25.3. 1967- 16.6. 2015), joka pelasi Kärpissä I-divisioonaa 16 ottelun verran 1990-91.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Hannu Aravirta, 68 vuotta. Kärpissä pelaajana 1975-78 sekä 1981-84. Valmentajana 2010-13. Juhlistanee merkkipäiväänsä golf-kentällä?

Onnea myös Tomi Körkkö, 30 vuotta. Kärppien edustuksessa 2010-14.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnea Vesa Ponto, 50 vuotta. Omia poikia. Pelasi I-divisioonaa edustuksessa kaudet 1991-93.

Kerran Kärppä, aina Kärppä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös