Kerhon peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 581 289
  • 9 804

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
En muista milloin viimeksi runkosarjassa olisi ollut yli 4k ihmistä, ellei vastassa ole ollu HIFK tai finaalisarja, että tuo on kyllä ihan suhteessa hyvä lukema. Pelatuista paikkakunnista vähäisin väkimääräkin jopa?

Tarkistaisin asian Liigan sivuilta, mutta ne nyt ei toimi ainakaan mulla...

Tällä kaudella Ilvestä vastaan viimeisimmässä kotikohtaamisessa oli yli 4 000, mutta tuo on tolkuttoman harvinaista.

Joku mättää pahasti. Kerhon pitäisi - näillä perinteillä ja tällä jääkiekon asemalla kaupungissa - ehdottomasti päästä monta sataa korkeampiin keskiarvoihin.

Itsestään se ei toki tule. Uusi halli saadaan vasta pitkällä tulevaisuudessa, joten jos meinataan pysyä kilpailussa mukana, asiat pitää saada muuttumaan jo nykyisen hallin aikana.

Asiakaskokemus ehdottomasti laahaa perässä. Enkä puhu itsestäni, minulle riittää seisomapaikka ja kahvi / olut. Mutta yhä suuremmalle osalle ihmisistä se ei tosiaankaan riitä. Ja itsekin luultavasti kuluttaisin enemmän peleissä, jos olosuhteet puoltaisivat sitä.

Kaupungin koko ei ole mikään selitys. Siellä vetää esim. Lukot, SaiPat, KooKoot ja Sportit aivan eri lukemilla. Toki Lappeenranta tällä kaudella on tavallaan poikkeustilassa. Lukko puolestaan menestyy jatkuvasti todella hyvin nimekkäällä joukkueella, mutta toisaalta seutukunta ja kaupunki ovat merkittävästi Hämeenlinnaa pienempiä. Toisaalta ei me myöskään ongelmamme kanssa ole yksin: Lahdessa, Jyväskylässä ja Mikkelissä menee vielä heikommin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ehkä se jääkiekon asema ei ole niin korkea mitä luullaan? Todella suurta osaa ei kiinnosta HPK tai peleissä käyminen.

Toivottavasti olet väärässä, mutta et välttämättä ole. Itsekin tätä olen miettinyt.

Tavallaan olen ajatellut, että se jääkiekon asema Hämeenlinnassa olisi jokseenkin samaa luokkaa, kuin Porissa ja Raumalla.
 
Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehkä se jääkiekon asema ei ole niin korkea mitä luullaan? Todella suurta osaa ei kiinnosta HPK tai peleissä käyminen.
Tais olla enemmän joskus aikoinaan, nyt on paljon muutakin. Toki toinen juttu on myös se, että ei noi liput ihan halpoja ole, jos vaikka koko perhe peliin menee. Sitten pelissä syöminen ja fanikama, helposti menee useampi satanen per peli. Sitten jos peli ei olekkaan viihdyttävää, niin helposti jää seuraava peli menemättä ja se vaihtuu vaikka leffaan. Viihdettähän lätkä on.

80-90 -luvuilla ei paljon muuta tekemistä ollut. Aina hallille. Sitten toki se, että jos tuohon ympärille saisi rakennettua esim. laadukasta syömistä, niin sekin voisi auttaa. Nyt se "hotsi" on vaan välttämättön paha siihen kylkeen, jos on nälkä, näin karrikoidusti.

Itsellehän riittää sipsit ja Sandels. Nii ja se juustosämpylä :D

EDIT: Ja kyllähän se asema taas lähtee tästä nousemaan, kuten on huomattu talven mittaan, vaikka se 4000 ei rikki ole mennytkään. Huumaa saadaan aikaiseksi kun joukkue menestyy!

EDIT2: Ja sitten kun saadaan tähtikulttia rakennettua ja "kiiskisiä" heittelemään kiekkoja lämpässä lapsille, niin saadaan niitä aikuisiakin mukaan. Idoileita ja rokkitähtiä. Tarinoita.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tavallaan olen ajatellut, että se jääkiekon asema Hämeenlinnassa olisi jokseenkin samaa luokkaa, kuin Porissa ja Raumalla.

Oli se ehkä joskus. Mutta enää ei olla lähelläkään Poria ja Raumaa. Tuolla se on koko kaupungin juttu. Täällä ei niinkään.

Sitä en osaa sanoa mitä pitäisi tehdä. Onhan nämä tietysti myös kulttuurillisia asioita.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Menee ihan mutuiluksi, mutta jotenkin sellainen fiilis, että Kerho ja Pohjantähti-areenalla peleissä käyminen on saatu ihan hyvin myytyä meille +40v. miehille ja sitten lapsille. Mutta miten houkutteleva ja puhutteleva HPK ja sen ottelut ovat 14-18v. nuorille, 18-30v. aikuisille ja etenkin minkään ikäisille naisille ylipäätänsä? Tämä siis ihan mutuilua, mikä perustuu havaintoihin kiekkopeleissä Hämeenlinnan, Espoon, Helsingin ja Tampereen halleissa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Menee ihan mutuiluksi, mutta jotenkin sellainen fiilis, että Kerho ja Pohjantähti-areenalla peleissä käyminen on saatu ihan hyvin myytyä meille +40v. miehille ja sitten lapsille. Mutta miten houkutteleva ja puhutteleva HPK ja sen ottelut ovat 14-18v. nuorille, 18-30v. aikuisille ja etenkin minkään ikäisille naisille ylipäätänsä? Tämä siis ihan mutuilua, mikä perustuu havaintoihin kiekkopeleissä Hämeenlinnan, Espoon, Helsingin ja Tampereen halleissa.

Omat kapeat empiiriset havaintoni kertovat, että 14-18 -vuotiaista hämäläisistä pojista monet seuraavat jääkiekkoa. Mutta hyvin suurta osaa tästä porukasta Kerho ei hirveästi kiinnosta, vaan seuraaminen kohdistuu NHL:ään.

Jos tämä pitää paikkansa n.s. väestötasolla, on se sekä hyvä että huono uutinen Kerholle. Siellä on jotakin mennyt perseelleen, koska nämä nuoret ovat itse kuitenkin käyneet lapsena hallilla. Toisaalta potentiaalia on, koska kiinnostus itse lajiin on kuitenkin olemassa.

Mitä tulee naisiin ja tyttöihin kohdeyleisönä: Eräs hyvä ystäväni, naispuolinen markkinoinnin ammattilainen, kritisoi noin 10 vuotta sitten melko suorin sanoin sitä, miten Kerho oli unohtanut naiset potentiaalisena kohdeyleisönä. Hän ei juuri nähnyt syytä, miksi kovinkaan moni nainen (joka ei ole ollut Kerho-kannattaja tyyliin lapsesta asti) tulisi hallille peliä katsomaan. Ja näkyihän se myös matsien sukupuolijakaumassa.

En itsekään ymmärtänyt tätä oikein tuolloin, koska en osannut asiaa siltä kantilta katsoa. Jälkeenpäin pystyn vain toteamaan hänen osuneen naulan kantaan. Sekä sen, että omasta mielestäni asiat eivät myöskään ole muuttuneet ainakaan riittävästi.

Mutta jottei syyteltäisi negailusta, niin nämähän ovat nimenomaan mahdollisuuksia Kerholle kasvuun. Niihin mahdollisuuksiin ei vain voi tarttua, jos niitä ei tunnisteta.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
HPK on ihan merkittävällekin osalle kaupunkilaisista suorastaan punainen vaate. Vie kaupungin resursseja/verovaroja, tuputetaan joka paikassa, muita lajeja ei kaupungissa huomioida jne. Siinä on jotain perin hämeenlinnalaista.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mutta miten houkutteleva ja puhutteleva HPK ja sen ottelut ovat 14-18v. nuorille, 18-30v. aikuisille ja etenkin minkään ikäisille naisille ylipäätänsä?
Siellä on jotakin mennyt perseelleen, koska nämä nuoret ovat itse kuitenkin käyneet lapsena hallilla. Toisaalta potentiaalia on, koska kiinnostus itse lajiin on kuitenkin olemassa.
Mikä siellä nyt sitten olisi mennyt perseelleen, tai mitä olisi tehtävissä?

NHL ja sen supertähdet tosiaan taitaa viedä sen vähäisenkin huomion ja tuon ikäisillä nyt on rutkasti kaikkea muutakin, josta kiinnostua ja johon käyttää rahaa.

Tämä on toki mutuilua, mutta nuoremmilla tuntuu olevan paljon juuri tätä henkilöfanittamista eikä niinkään takerruta johonkin seuraan. Toki se HPK on siellä taustalla, mutta on siistimpää vetää ulkojäillä McDavidin paita päällä ja leikkiä sitä kuin olla jessekiiskinen.

Yksi vaikuttava tekijä lienee myös suomalainen kannattajakulttuuri. Riittää, kun katsoo videoita Ruotsista, niin silmämääräisesti siellä näkee myös näitä nuoria todella paljon katsomossa.

Mitä tulee naisiin ja tyttöihin kohdeyleisönä: Eräs hyvä ystäväni, naispuolinen markkinoinnin ammattilainen, kritisoi noin 10 vuotta sitten melko suorin sanoin sitä, miten Kerho oli unohtanut naiset potentiaalisena kohdeyleisönä.
Kerhollahan on ainakin joskus ollut siellä O'Ranssissa jotain skumppaviritelmiä naisille suunnattuna.

Olisi mielenkiintoista kuulla joltain ammattilaiselta, että miten naisia voisi ottaa huomioon markkinoinnissa tai miten sen normaalin markkinoinnin tulisi muuttua. Tietysti nyt voisi olla suoraan naisille suunnattua, vaikka sitten teemaotteluiden avulla, mutta siinähän jää sitten kaikki muut sivurooliin.

@Kerhonpojjaat taisi joskus ainakin sanoa olevansa ammattilainen, löytyisikö mitään näkökulmaa?
 
Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Menee ihan mutuiluksi, mutta jotenkin sellainen fiilis, että Kerho ja Pohjantähti-areenalla peleissä käyminen on saatu ihan hyvin myytyä meille +40v. miehille ja sitten lapsille. Mutta miten houkutteleva ja puhutteleva HPK ja sen ottelut ovat 14-18v. nuorille, 18-30v. aikuisille ja etenkin minkään ikäisille naisille ylipäätänsä? Tämä siis ihan mutuilua, mikä perustuu havaintoihin kiekkopeleissä Hämeenlinnan, Espoon, Helsingin ja Tampereen halleissa.

Komppaan kyllä tätä näkemystä mutta omalla kohdalla Rinkelinmäki myytiin mulle -86. Sitten kun se homma puras kunnolla, tuli pikkupentuna käytyä peleissä yksin hakkaamassa pleksiä ja aina siellä oli tuttuja naamoja. Nykyään ja viimisinä vuosikymmeninä hallista on tullut paikka, jossa unohtuu työt, arki ja kyllä, jopa toisinaan parisuhde. Enkä tarkoita negatiivisessa mielessä vaan siellä pääkoppa tyhjenee muusta ja saa keskittyä arkielämän ulkopuoliseen rakkauteen. Näin se mulla on ollu jo pitkään, kuten todettua.

ATK on tehnyt sen ettei oman kaupungin joukkueeseen "tarvi rakastua". Sä voit kytätä Snapchatin kautta Penguinsin touhua ja tuntea olevas paikan päällä käytännössä 24/7 ja saat "kontaktin" joukkueeseen sekä isoon maailmaan. NHL on muutenkin paljon enemmän esillä. Mun nuoruudessa änäriä näki Teksti-TV:ltä maalintekijöiden ollessa vihreellä ja suomalaisten tehot violetilla. Niin ja olihan joka toisella Mighty Ducksien reppu, sekä Panthersin lippis (viidellä ompelerivillä). Eli mun nähdäkseni omille junioreille myynti on todella vaikeeta versus 30 vuotta sitten. Edustusjoukkue ei enää ole unelma, vaan ponnahduslauta kohti unelmaa. Näin mä sen näen, joku muu varmasti näkee erilailla.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
O'ranssistakin saisi pienellä investoinnilla tehtyä viihtyisän pubin, jossa voisi vaikka joku trubaduuri soitella.

Ensiksi ne sairaalavalot katosta pois. Sit vähän akustiikka levyä ja tummaa maalia kattoon, niin lähtisi myös se työmaaruokala fiilis pois. Se pääty pubi olisi suht helppo eristää myös etko tai jatko paikaksi.

Launtaisin ennen peliä vähän edullisemmat hinnat vaikka klo 14-16 ja screeniltä vanhoja tappeluita ja taklauksia. Menisin.

Naisvaltaisille työpaikoille voisi vaikka markkinoida vähän erilaista aitiokokemusta. Jos siihen sisältyisi vaikka kynnet tai vaikka henkkaaleni tekemässä safkat. Siis sellainen mikä saa maksaa enemmänkin, kun aina on niitä paikkoja jotka pystyvät maksamaan henkilöstön hyvinvoinnista.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Yksi vaikuttava tekijä lienee myös suomalainen kannattajakulttuuri. Riittää, kun katsoo videoita Ruotsista, niin silmämääräisesti siellä näkee myös näitä nuoria todella paljon katsomossa.

Tää on varmasti totta. Sama koskee vaikkapa futismatseja Saksassa, joissa on kaikenikäisiä ihmisiä eikä tapahtumat ole niin miesvaltaisiakaan, kuin kiekkomatsit Suomessa. Toki enemmistö on miehiä niissäkin ja seurat saavat sielläkin vastaavaa kritiikkiä.

Paremmalla ajalla ja sopivampaan ketjuun voin kirjoitella jatkossa enemmän omia ajatuksiani. Mutta sanottakoon, että huomioni / kritiikkini ei sinänsä koske pelkästään Kerhoa, vaan monien muiden liigaseurojen kohdalla pätee samat asiat.

Mutta katson, että meidän pitäisi nimenomaan olla edelläkävijöitä, jos halutaan olla pidemmällä tähtäimellä taas kärkipään seura. Uskon erittäin vahvasti, että meillä myös olisi siihen hyvä mahdollisuus. En näe, että olisimme pudonneet minkään asian suhteen muiden kelkasta. Siksi juuri haluan ongelmakohdista ja mahdollisuuksista tänne myös kirjoitella. Haluan, että Kerho maksimoi potentiaalinsa.

Oma kritiikkini pohjaa optimismiin, ei pessimismin.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Tämä on toki mutuilua, mutta nuoremmilla tuntuu olevan paljon juuri tätä henkilöfanittamista eikä niinkään takerruta johonkin seuraan. Toki se HPK on siellä taustalla, mutta on siistimpää vetää ulkojäillä McDavidin paita päällä ja leikkiä sitä kuin olla jessekiiskinen.
Olen tehnyt saman havainnon.

Sosiaalisen median ”ansiosta” maailma on pienentynyt, myös urheilun seuraamisen osalta.

Somessa on Suomessa asuville suomalaisille tarjolla kaikki se sama materiaali esimerkiksi änärijoukkueista, kuin mitä on tarjolla paikallisille Pohjois-Amerikassa.
Isompi kosketuspinta eri maiden liigoihin ja joukkueisiin madaltaa kynnystä seurata ja kiinnostua tuotteesta.

Nyt kun kaikki on saatavilla kaikille, niin ei nuo jessekiiskiset enää nauti samanlaisesta tähtistatuksesta nuorten tai lasten keskuudessa, kuin mitä pelaajat nauttivat aikana ennen sosiaalista mediaa.

Kotoisen liigan pelaajat ovat muuttuneet arkisiksi, lähes tavallisiksi ihmisiksi.
Eihän sellaista pelaajaa voi fanittaa täysillä, kehen saattaa törmätä vaikka läheisessä ruokakaupassa päivittäin.

Pelaajien sädekehät ovat himmenneet, mutta mutulla sanoisin paikallisylpeyden ja seurojen aseman pysyneen entisellään, nuorten keskuudessa ehkä jopa parantuneen muutamassa vuodessa.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
O'ranssistakin saisi pienellä investoinnilla tehtyä viihtyisän pubin, jossa voisi vaikka joku trubaduuri soitella.

Ensiksi ne sairaalavalot katosta pois. Sit vähän akustiikka levyä ja tummaa maalia kattoon, niin lähtisi myös se työmaaruokala fiilis pois. Se pääty pubi olisi suht helppo eristää myös etko tai jatko paikaksi.

Launtaisin ennen peliä vähän edullisemmat hinnat vaikka klo 14-16 ja screeniltä vanhoja tappeluita ja taklauksia. Menisin.

Naisvaltaisille työpaikoille voisi vaikka markkinoida vähän erilaista aitiokokemusta. Jos siihen sisältyisi vaikka kynnet tai vaikka henkkaaleni tekemässä safkat. Siis sellainen mikä saa maksaa enemmänkin, kun aina on niitä paikkoja jotka pystyvät maksamaan henkilöstön hyvinvoinnista.
Tämä, ihan lähes sanasta sanaan. Tuossa olisi sellaiset uudistukset jotka ehdottomasti pitäisi toteuttaa.
Ja just tuollaista naisille suunnattua konseptia mäkin pienessä mielessäni mietin. Toki tällaisena vanhana vääräleukana ajatuksissani oli myös idea, jossa vaikka joka 50kymmenennelle, halukkaalle naiselle, huultentäyttö tai tosiaan geelikynnet. Muille sitten ämpärit.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Tämä, ihan lähes sanasta sanaan. Tuossa olisi sellaiset uudistukset jotka ehdottomasti pitäisi toteuttaa.
Ja just tuollaista naisille suunnattua konseptia mäkin pienessä mielessäni mietin. Toki tällaisena vanhana vääräleukana ajatuksissani oli myös idea, jossa vaikka joka 50kymmenennelle, halukkaalle naiselle, huultentäyttö tai tosiaan geelikynnet. Muille sitten ämpärit.

Oranssilla alueella Lopella oli eilen lentopallon kunnanmestaruuskilpailut. Säännöissä oli että miehet eivät saa torjua naisia.

Tuosta teemaa HPK:nkin käyttöön. Kohderyhmänä sinkkunaiset ikään katsomatta?
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän iso ongelma saada yli 4000 katsojaa Rinkelinmäelle johtuu ihan myöskin siitä että hallissa on istumapaikkoja, aitiot mukaan luettuna 3660 kpl, ja loput 1700 on sitten seisomapaikkoja. Ei siellä eilenkään kovin paljon vapaita istumapaikkoja ollut, ja ihmettelin että mihin ne 1400 pitäisi oikein mahtua jotta halli olisi täynnä. Vaikka miten on pyhä asia monelle, niin kyllähän C5 on ihan liian hyvä paikka hallissa halvimmille lipuille, eli seisomakatsomoksi, ja kyllähän myös kannattajien käytössä oleva D1 on ns. vajaa käytöllä kun ei ole istuimet käytössä.
 
Jos nämä olisivat istumakatsomoita, kuolisi se loppukin tunnelma hallista. Ainoa asia mikä kallistaa hallille menon oman sohvan ja halvemman oluen sijaan, on tunnelma. Voisi hetken päästä olla melko vajaalla käytöllä nekin istumapaikat.

Sen sijaan pohjoispäädyssä hallia olisi kyllä turhia seisomakatsomoita penkitettäväksi, poislukien vieraskannattajien g-kulmaus.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Tähän vahva sama. Siinä on seuraava oikea kehitysliike halliin, mikä ei hirveästi edes vaatisi.
Turha sitä g-kulmaa on penkittää, Jos Jokerit nousevat ensi kaudeksi Liigaan. Ja myös kouvolalaisille paljas betoni on paljon kotoisampi ympäristö... ;)
 
eash

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin naisena pakko todeta, etten usko että kynsienlaitot tai skumpat ennen peliä saisivat enemmän naisia hallille. Enkä tiedä olisiko laillista myydä lippuja millään "vaimon/tyttöystävän lippu puoleen hintaan" tarjouksella. :D omia naispuoleisia kavereita olen saanut houkuteltua hallille markkinoimalla peliä hyvänä viihteenä ja vähän poikkeavana aloittelupaikkana ennen tyttöjen iltaa. Samat kaverit ovat palanneet, jos peli on ollut jännittävä. Jos matsi on ollut kädenlämpöinen, ei mimmejä ole oikein hallille enää saanut.
 
HC Esplanad

Oma kumppanini sanoi että voisi lähteä useammin, jos mukana olisi toinen pariskunta ja safkaa hallilla ennen peliä. Miksi toinen pariskunta?

Koska kokee että ymmärrys lajista ei riitä kommunikoimaan niin paljon enemmän lajista tietävän kanssa kuin se oma puoliso on, vaan toisen samalla tasolla olevan katsojan kanssa voisi ihmetellä maalivahtien patjoja, Hotsia ja Petroa, mitä ehkä suurin osa meistä tänne kirjoittelevista ei hirveästi mieti.
 
Eagleg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Menee ihan mutuiluksi, mutta jotenkin sellainen fiilis, että Kerho ja Pohjantähti-areenalla peleissä käyminen on saatu ihan hyvin myytyä meille +40v. miehille ja sitten lapsille. Mutta miten houkutteleva ja puhutteleva HPK ja sen ottelut ovat 14-18v. nuorille, 18-30v. aikuisille ja etenkin minkään ikäisille naisille ylipäätänsä? Tämä siis ihan mutuilua, mikä perustuu havaintoihin kiekkopeleissä Hämeenlinnan, Espoon, Helsingin ja Tampereen halleissa.
18-30v ikäluokka on vaikea Hämeenlinnassa, koska se on niin pieni ikäluokka täällä. Iso osa nuorista toisen asteen ja armeijan suoritettuaan muuttaa muualle opiskelupaikan tai töiden perässä. Takaisin palataan sitten kun ei enää perheellisenä huvita maksaa Ojoisten omakotitalon verran kerrostalokolmiosta suur cityissä.
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
18-30v ikäluokka on vaikea Hämeenlinnassa, koska se on niin pieni ikäluokka täällä. Iso osa nuorista toisen asteen ja armeijan suoritettuaan muuttaa muualle opiskelupaikan tai töiden perässä. Takaisin palataan sitten kun ei enää perheellisenä huvita maksaa Ojoisten omakotitalon verran kerrostalokolmiosta suur cityissä.
"Vaikka joskus lähtisin, aina palaan takaisin" taitaa yksi kannattajienkin chänteistä mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös