Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 318 904
  • 5 392

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Piti vielä mainita/tuoda esille kakkosketjun karvauspeli.

Oli meinaan komean näköistä, etenkin avauserässä. Siinä kun vielä Skinnari pääsisi kunnolla vauhtiin, niin olisi todella haastavaa vastustajille lähteä omista.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jännä juttu, mutta on myönnettävä tämän uuden sarjasysteemin lisäävän mielenkiintoa HPK:n jokaiseen peliin, ja myös muiden alakerran joukkueiden. Tämä asetelma, jossa voi joutua karsimaan mutta päästä pudotuspeleihinkin, ihan toistaiseksi muutaman pisteen sisällä pyöriessä, on vain aika mainio. Kuin makeaa jalluryyppyä napsisi kävellessä kohti Meskua ja sen tanssilattiaa, jossa kauniit naiset jo naputtavat kengällään tanssilattian reunaa ja miehillä lähtee ihan kohta paita päältä.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei huono päätös viikolle. Paljon oli vauhtia pelissä ja paikoitellen peli meni sekavaksi molemmilta. Kerho puolusti hyvin eikä Rajaniemen maalille päässyt syntymään pahoja tilanteita.

Myös fyysisyyttä oli mukavasti ja alkoi jo näyttämään, että peli lähtee tuomareitten käsistä sillä sen verran paljon tapahtui kentällä jälkipelien muodossa. Pelissä oli taas hyvä tunnelma.

Hyvä Kerho!
 

Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse kanssa juuri luin Häsasta, että Jobinpostia olisi tullut Nikkilän muodossa. Tämän pitäessä paikkansa, niin häntä ei pystytä kyllä suoriltaan korvaamaan mitenkään.

Nyt taisi aueta Andzansille näytönpaikka.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Miska Kukkonen. Onpa mukavaa olla väärässä. Alkukaudesta haukuin miehen aika pystyyn ja väitän etten ihan syyttä. Mannerin tultua mukaan on parantanut selkeästi ja tuntuu elävän tietyllä tavalla siitä tunteesta kun päästään ottamaan miehestä mittaa. Kamppailija siis! Tänään oli aavistuksen sallivampi linja ja mies oli ihan kotonaan. Lopun kolme minuuttia kun Nikkilä tippui niin Kukkonen oli koko ajan kentällä, ansaitusti. Ja tuntui jaksavan jättivaihtoja hyvin.

Vielä on pitkä matka, että Kukkoselta nähtäisiin tasaisemmin Ilves- ja TPS- pelin kaltaisia esityksiä. Mutta tänään erittäin jämäkkä esitys. Tykkäsin.
 

mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näyttäisi tuo Nikkilän polvi menevän ihan normaalissa luistelutilanteessa ilman mitään kontaktia vastustajaan. Toivottavasti ei pahempaa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Näyttäisi tuo Nikkilän polvi menevän ihan normaalissa luistelutilanteessa ilman mitään kontaktia vastustajaan. Toivottavasti ei pahempaa.
Kai polvessa pienetkin ottaa aikaa tai ainakin hidastaa. Huonompi juttu.

Hieno peli noin muutoin ja Sailio kruunasi illan. Mukavan fyysinen kamppailu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: j72
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Onko muuten kenelläkään haisua kävikö Nikkilän Polvelle kuinka pahasti? Toivottavasti selvitään pelkälllä Puujalalla.. Ollut kumminkin pääosin se kantava voima alakerrassa
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Nikkilän suhteen jos jotain posia niin ens viikon jälkeen tulee onneksi melkein parin viikon tauko. Mut onhan ukko korvaamaton tuolla alakerrassa.

Joo, tässä pelataan seuraavaan 18 päivään kaksi peliä ja tahti muutenkin vähän kevenee kun seuraava kolmen pelin viikko on vasta marraskuun viimeinen viikko.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mites tota tuanoi se Ketola? Tuleeko se ikinä takaisin? Siinä voisi olla Nikkilälle stuntti hetkeksi aikaa. Paras tietenkin, kun molemmat ovat kehissä.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Mites tota se Ketola? Tuleeko se ikinä takaisin? Siinä voisi olla Nikkilälle stuntti hetkeksi aikaa. Paras tietenkin, kun molemmat ovat kehissä.
4-6 vkoa arvioitu poissaoloksi, kyllä Ketolakin olisi itselläni liipaisimella jos olisin johdossa. Ei vaan pysy kunnossa ja oli Ikostakin huonompi viime kaudella viimeisissä peleissä.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kaiken lisäksi kuulemma oli aika lailla 10kg tuhdimmassa kunnossa kesän jäljiltä, kuin vuosi sitten. Eikä massa oltu haettu kuntosaleilta.

Jännä homma, että siellä on muutama näitä nuoria kesän jäljiltä ollu käsittämättömän heikossa kunnossa ammattilaisurheilijaksi. Kuinka paljon heijastuu aikaisempaan valmennukseen tämä, mutta toki suurin vastuu tästä kuuluu pelaajalle itselleen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
4-6 vkoa arvioitu poissaoloksi, kyllä Ketolakin olisi itselläni liipaisimella jos olisin johdossa. Ei vaan pysy kunnossa ja oli Ikostakin huonompi viime kaudella viimeisissä peleissä.

Viime kausi oli kokonaisuudessaan niin marrasyön synkkää kakkaa (ja varsinkin se loppu), etten sen perusteella dumaisi vielä ketään ikuiseen kadotukseen.


Kaiken lisäksi kuulemma oli aika lailla 10kg tuhdimmassa kunnossa kesän jäljiltä, kuin vuosi sitten. Eikä massa oltu haettu kuntosaleilta.

Jännä homma, että siellä on muutama näitä nuoria kesän jäljiltä ollu käsittämättömän heikossa kunnossa ammattilaisurheilijaksi. Kuinka paljon heijastuu aikaisempaan valmennukseen tämä, mutta toki suurin vastuu tästä kuuluu pelaajalle itselleen.

Aika hyvin kyllä tuon ikäiseltä jantterilta (jonka vieläpä pitäisi olla urheilija), jos onnistuu turvottamaan itsensä kesässä kymmenellä kilolla läskiä.

Edelleen on paljon jääkiekkoilijoita, jotka eivät ymmärrä olevansa urheilijoita. Lajin kulttuuri on tuon osalta aika perseestä ja tietyllä tavalla semmoinen "ryyppäävä lätkäjätkä" -elämäntyyli ja stereotypia elää edelleen myös lajin piirissä. Vaikka luojan kiitos se on kyllä kuolemaan päin.

Jos päästät itsesi paskaan kuntoon ja vielä turvotat itsesi kymmenellä kilolla tahdosta riippumatonta massaa, ei ole suinkaan ihme, jos tulee joku pitkä loukkaantuminen.

***

Antaisin Ketolalle kuitenkin sauman. Meillä ei edelleenkään ole liikaa pelaajia, jotka osaavat muutakin kuin luistella kovaa ja työntää kiekkoa eteenpäin. No, vähän pahasti ja paljon liioitellusti sanottu, mutta mulla on varaa, koska mulla on Hämeenlinnan kaikkien aikojen betonisimmat kädet. Ja jalat. Pointti siis siinä, että Ketola on erittäin lahjakas pelaaja, jonka potentiaalinen hyöty on valtava.

Manner voi pystyä tekemään Ketolasta urheilijan. Pike teki Jolystä urheilijan ja Pennanen onnistui siinä jopa Luceniuksen kohdalla, joka kiistämättä on kova suoritus.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Hyvä kirjoitus yllä @BitterX ja tuota Ketolaa tullut mietiskeltyä, etenkin tuon Nikkilän mahdollisen poissaolon johdosta. Eikös viime kautena peli romahtanut kun Nikkilä jäi pois? No, ehkä olisi romahtanut muutenkin mutta kertoo kuinka laadukas puolustaja Nikkilä on ja joka puolella kenttää.

Ketola voisi paikata tässä ehkä hieman suojatuimmilla minuuteilla ainakin hyökkäyspäähän ihan ok.

Nurmi ja Hietanen saa kyllä urakoida isoja minuutteja ja eiköhän Myllärinkin posket kavene kun sen lähemmäs 20 alkaa kellottaa. Kankaalle toivoisin maltillista kuormaa, koska voisi uskoa siellä tason laskevan väsyneenä melko raakasti kun aika ylätasolla tällä hetkellä mennään.

Kukkonen ja Ikonen hoitavat kyllä oman tonttinsa ja Kukkoseen tullut pieni mancrush. Mahtava pelityyli eikä kuitenkaan aja itseään ulos. Hän varmasti yksi suurimpia parantajia kun valmentaja vaihtui ja hyvä niin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös