Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 591 135
  • 9 822

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
GM Toivasen yhteenvetoa kaudesta odottaessa.

Samalla voisi kysyä että 2019 kun voitettiin mestaruus niin miten on mahdollista että olette ajaneet Kerhon tähän tilaan ettei päästä enää edes sääleihin.

Ei tätä taloushaasteilla saa selitettyä. Se olisi liian helppo tekosyy.

Kyllä tämä lähtee ihan ruohonjuuri tasosta miten Kerho markkinoi itseään. Ja siitä tulikin mieleen että tämäkin osasto on niin helvetin jämähtänyt ettei tiedä mitä sanoisi.

Mallia voisi ottaa vaikka Raumalta tai Tampereelta.

Mut täällä varmaan oletetaan että jotkut hikiset lounaslistat instaan on sitä oikeaa ja hyvää markkinointia.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Paikan päältä katsottuna kotijoukkue oli vaisu ja olisi pitänyt lopun 2YV:llä tulla rinnalle. Pienenä yksityiskohtana olisin ottanut Liukaksen lopun "myllytykseen" mukaan.

Kerholta ei vaan löytynyt sitä kanttia rakentaa laadukkaita tekopaikkoja tarpeeksi ja laittaa kiekkoa pussiin. Osa joukkueesta vaikutti myös väsyneeltä.

Raskaampi kaveri tämä punaisten #49. Joly kävi erätauollakin sanomassa terveiset.

Kapasella tikkaa jalka aika ihanasti.

Lauantaina all-in.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Liigan paras tai lähes paras molarikaksikko.

Paras puolustus aikoihin (mm. Hietanen, Pelli, Nurmi, Nikkilä).

Huippuluokan hyökkääjät: Liigan Paras, KHL:n maalikunkku, mestaruuden ratkaisija, lupaava pommikone ja monta muuta.

Hankittiin mm. Henriksson ja Loimaranta. Lupaavia ovat. Hankittiin lyhytaikaisia lainoja, esimerkiksi Niskala, Aho ja Seppälä.

Wold on pelannut noin 300 minuuttia plus miinus nolla -tilastolla. Peliaikaa tippuu yksittäisiä vaihtoja. Olisi voinut käyttää enemmänkin. Muitakin on, joita olisi pitänyt ja voinut peluuttaa.

Pikkaraisen pelikirja ei riitä ja peluutus on perseestä. Pelin taso heittelee kuin syksyn lehti myrskyssä. Menee Pantsen alle minunkin arvioissani. En oikeasti ymmärrä, miksi @Takanahka ja Sihvonen häntä jatkuvasti puolustelevat.
Liiga paras maalivahtiduo, joista toinen ei saa pelata ja toinen ei saa painepeleissä edes rantapalloa kiinni.

Ihan hyvä lista minkä luettelit. Vieläpä jos jaksaisit luetella ne pelit missä nämä kaikki ovat olleet kokoonpanossa samaan aikaan mukana? Pikkarainen olisi varmasti myös voinut tehdä jotain paremmin tämän kauden aikana, päivän selvä homma, etenkin jos joukkue jää Playoffien ulkopuolelle. Mutta kun tämä linja tällä palstalla on läpi kauden ollut ihan pelkkää "Pike on perseestä" - kommentointia, niin hieman tekee mieli silloin uida vastavirtaan, kun vieläpä suurin epäonnistuja löytyy Kerhon officelta. Pikkaraiselta vietiin aseet jo hyvissä ajoin syksyllä, todeten vain, että (perustuu tietoon) "nythän sulla on hyvä sauma sitten peluuttaa junnuja".. Mitä junnuja? Savolaista, Woldia ja Vesteristä? Peli tai kaksi, joo ymmärrän, mutta että puolet kaudesta sun 4.ketju koostuu niistä, niin ei hyvää päivää. Ja mikään tilasto ei puoltanut näiden herrojen kyvykkyyttä pelata tällä sarjatasolla, sitä ei puoltanut silmät, eikä tilastot. Tämä johtui vain ja ainoastaan seurajohdon sokeudesta, sekä luupäisyydestä. Strategia oli kauden kynnyksellä päätetty ja sitä pyrittiin myös orjallisesti noudattamaan.. Ainut vain, että strategiasta puuttui tyysti itse pelinappulat, eli ne liigan ovia kolkuttelevat nuoret pelaajat.

Pikkarainen ei ole liigan taktisin valmentaja, mutta tarpeeksi hyvä koutsi saamaan tuollainen keskikastin nippu 6. joukkoon. Se toki edellyttää myös sitä, että koko organisaatio on päivästä yksi talkoissa mukana. Vaan eipä ollut tälläkertaa. Koutsi on vaan äärimmäisen helppo työntää yksinään dösän alle, ja samalla ummistaa silmät muiden vajavaisuudelta. Toki täällähän on jo miltei kuin yhteen ääneen todettu, että Toivanen on kyllä suorittanut hienosti, hommasihan hän Nikkilän tänne Joulukuussa ja siihen vielä päälle pari tulevaisuuden projektia viimeiselle 10-15 kierrokselle. Kun sulla on selkeät puutteet rosterissa jo Syys-Lokakuussa, ja sä reagoit vasta joskus Tammi-Helmikuun taitteessa, niin kyllä silloin on pää ollut todella syvällä perseessä.

Edit.

Toki tälläkaudella on ollut myös yksinkertaisesti todella, todella paskaa tuuria mukana. Toivottavasti ei toistu tämä loukkisuma enää toista kertaa.
 
Viimeksi muokattu:

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Mikähän potentiaali tuosta joukkueesta (käytettävissä olevista pelaajista) jäi ulosmittaamatta?
  • Yli puolet kaudesta pelisuunnitelma oli aivan kammottavaa, epäkerholaista päätyyn roiskintaa, jossa ajoitukset vielä kusivat 100%, mikä johti kiekon jahtaamiseen sitten myös takaisin päin -> helvetin nerokasta tällaisella kokoonpanolla, eikö
  • Koko kausi on oltu uppiniskaisen alivoimaisena useimmissa laitaväännöissä ja kulmapeleissä, mikä joukkueen hieman rajalliseen taitotasoonkin suhteutettuna on mulle iso kysymysmerkki, ja iso kontrasti Pennasen ja Jalosen aikaan
  • Kaikesta viivojen kunnioittamishöpinästä huolimatta lähes koko kauden ajan pelaajilla oli jatkuva ja vapaa lisenssi purkaa kiekkoa suoraan vastustajan viivamiehen lapaan (kyllä, on myös taitokysymys, mutta hyvin hyvin pitkälti myös valmennettavissa selkärankaan ja pelitapaan tällä tasolla)
  • Yli puolet kaudesta ylivoima oli aivan mystistä paskaa (kyllä, Nikkilä paransi sitä merkittävästi, mutta noilla palikoilla oli silti edellytykset merkittävästi parempaan)
  • Maalivahtien peluutus on ollut suorastaan vallankumouksellisen kummallista ammattilaistasolla
  • Reagonti pelitapahtumiin kentällä nolla
  • Ja se pelaajien eteenpäin menemisen lähes täydellinen puuttuminen, josta jo on ollut jo riittävästi puhetta, lasketaan kyllä musta potentiaalin ulosmittaamattomuudeksi
Kyllä niitä tossa musta jo on.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Hauska kyllä tämä pelaajien kehittyminen.

Varmaan siellä olis osan mielestä kaiken maailman Rony Ahosen ja Antti Pihlströmin pitänyt tehdä jotain poikkeuksellista aiempaan uraan peilaten.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Hauska kyllä tämä pelaajien kehittyminen.

Varmaan siellä olis osan mielestä kaiken maailman Rony Ahosen ja Antti Pihlströmin pitänyt tehdä jotain poikkeuksellista aiempaan uraan peilaten.
Jees, hauskaa tää kun ilmeisesti loppuu argumentit kesken, niin sitten aletaan vääntää olkiukkoa siitä, että tarkoitin tietenkin, että keihäänkärkinä ovat ehdottomasti 38-vuotias ja 35-vuotias pelaaja.

Muistatko viimeksi, kun sekin oli vaikeaa, kun rajasin kehittyvän määritelmän vastapuolen mieliksi 25-vuotiaisiin? En viitsinut silloin muistutella kaiken maailman hannuväisäsistä ja muista late bloomereista, joiden uria ja peliä sekä henkilökohtaisella että pelin valmentamisella jotkut muut ovat kyllä kyenneet aiemmin tässä liigassa edistämään.

Ihan oikeasti en nyt ymmärrä tätä agendaa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hauska kyllä tämä pelaajien kehittyminen.

Varmaan siellä olis osan mielestä kaiken maailman Rony Ahosen ja Antti Pihlströmin pitänyt tehdä jotain poikkeuksellista aiempaan uraan peilaten.
Aivan varmasti Kerhossa on pakko pelaajien ja joukkuepelin kehittyä kauden edetessä. Ilman sitä ei tulla koskaan voittamaan mitään. Ilman pelaajien kehittymistä en näe edes välieriä mahdolliseksi. Kaikkien ei tarvitse kehittyä tietysti henkilökohtaisella tasolla esim. välierätasolle, mutta monen. Ja kaikkien pitää kehittyä sopivaksi palaseksi pelitavassa.

Joku Rony Ahonen on hauska esimerkki, tämmöinen Toivolan ihannehankintaprofiilin omaava ja selvä Pikkaraisen toivepelaaja.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers

Jee.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samalla voisi kysyä että 2019 kun voitettiin mestaruus niin miten on mahdollista että olette ajaneet Kerhon tähän tilaan ettei päästä enää edes sääleihin.

Ei tätä taloushaasteilla saa selitettyä. Se olisi liian helppo tekosyy.

Kyllä tämä lähtee ihan ruohonjuuri tasosta miten Kerho markkinoi itseään. Ja siitä tulikin mieleen että tämäkin osasto on niin helvetin jämähtänyt ettei tiedä mitä sanoisi.

Mallia voisi ottaa vaikka Raumalta tai Tampereelta.

Mut täällä varmaan oletetaan että jotkut hikiset lounaslistat instaan on sitä oikeaa ja hyvää markkinointia.

Allekirjoitan joka sanan tässä.

Onhan tämä aivan vitun jalatonta, että vuoden 2019 mestari ei nykyään pääse jumalauta edes sääleihin. HÄVETKÄÄ SAATANA!

Jos Toivasella, eli kiinteistönvälittäjällä (antakaa taas sakkoa tästäkin "nimityksestä" saatana), on edes hitusen kiviä jäljellä tulee hän nöyrästi vetämään kauden yhteen ja myöntää ettei se nyt aivan nappiin officellakaan mennyt. Taloustilanteeseen / markkina-alueeseen vetoaminen on todellakin aivan liian heppoinen selitys - edelleenkään katsomossa ei käy ihmisiä jos itse tuote on pelkkää paskaa. Ja se ei ole katsojien tai fanien vika.

Markkinointi taitaa olla liigan ylivoimaisesti paskinta, yksi kyltti "oranssi alue alkaa tästä" kymppitien varrella olevan teollisuuskiinteistön seinässä on pelkkä vitsi.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä junnuja? Savolaista, Woldia ja Vesteristä? Peli tai kaksi, joo ymmärrän, mutta että puolet kaudesta sun 4.ketju koostuu niistä, niin ei hyvää päivää. Ja mikään tilasto ei puoltanut näiden herrojen kyvykkyyttä pelata tällä sarjatasolla, sitä ei puoltanut silmät, eikä tilastot.

Tartutaan tähän jauhamiseen nyt vielä yhden kerran ja sen jälkeen over and out meikäläiseltä. Wold sai 2 peliä näyttää. Lopputulema 1+0 ja tehosarakkeeseen +3.

Ja palkinto tuosta oli takaisin hajavaihdoille.

Ja ei sillä, että se mitään merkitsisi. Mutta se pelaaja ei kehity ilman peliaikaa penkin päässä.
 
Wold sai 49 matsia aikaa näyttää, ja lopputuloksena ehkä 5kpl riistoja, ja kylkiäisiksi kaksi (2) tehopistettä. Kiekonhallintalukemat koko sarjan huonoimpia. Mestis oikea paikka herralle. Pakkopeluutettu, koska ei voida myöntää, että eihän tämä Norjan poika ihan niin hyvä ollutkaan, scouttaus ja taustatyöt petti herran kohdalla.

Alkaa olemaan myös minun osaltani over and out niin Woldin osalta kuin ihan koko kaudenkin osalta. Toki onhan tässä vielä pieni sauma olemassa, mutta taitaa olla kyllä niin kovin pieni, että ei ole välttämättä kovinkaan väärin suunnata katseita jos tulevaan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kuka olisi ollut ensi kaudelle mieleinen valmentaja, jos Pikeä ei lasketa?
Jaa a.. Helvetin hyvä kysymys. Enkä mä Masoa ole tietääkseni täällä maan rakoon polkenut, vai olenko? Kollektiivinen ilmapiiri on vain hieman vaikuttanut siltä, että nyt alkaa uusi Pennasmainen aikakausi ja jotain uutta ja suurta on tapahtumassa. Kyllähän faktahan on kuitenkin se, että tässä pelataan ihan helvetinmoisella riskillä, kun lähdetään kohti uutta täysin noviisikoutsilla, jolla ei ole päivääkään kokemusta ammattilaissarjassa koutsaamisesta. Ei siis päivääkään. Toki Kerho on sellaisessa positiossa tällähetkellä pienenä seurana, että riskejä täytyy hieman ottaakin jos halutaan erottua ja kaivella sitä kilpailuetua jostakin. Intohimoisempaa lätkäjätkää ei tältä planeetalta löydykään, kuin mitä Maso on, toivotaan vain, että saa sen kaiken tietonsa ja intohimonsa tuotua liigaan myös tuloksen muodossa. Harppaus tuosta jämäsarjasta Euroopan parhaiten valmennettuun sarjaan on ihan helvetin iso, mutta toivotaan, että Maso onnistuu. Toivotaan myös, että GM Toivanen ei osallistu millään tapaa tulevan UJ:n rekryämiseen, ja että tämä rekry tulee olemaan mallia onnistunut. Tuon rekryn arvoa ei pysty liikaa korostamaan. Jos kaikki menee nappiin, niin Kerhosta voi lähivuosina kasvaa hyvinkin relevantti seura isojen joukkoon, mutta kovinkaan paljoa ei veneen tarvitse vuotaa, kun meillä on ihan oikeasti katastrofi käsissämme.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tuo Pike näyttää olevan kovasti mielipiteitä erotteleva persoona täällä, osaava valmentaja vai täydellinen tumpelo? Itse en osaa tähän vastata, aika kokenut valmentaja kuitenkin, joten tuskin nyt ihan sentään idioottikaan? Mutta selvältä näyttää, että raikasta ilmaa tarvitaan sisään.

Kerhon kohdalla sarjataulukossa huomio kiintyy suorien voittojen vähyyteen ja tasurien merkilliseen runsauteen. Voittaminen on ollut vaikeampaa kuin muilla viivan ympärillä, lisäpisteidenkin saanti on tökkinyt. Vain pari suoraa voittoa esim lisää, niin tilanne olisi nyt valoisampi. Mikähän ihme tuossa on, kun kumminkin ratkaisijoita, muitakin kuin Joly, pitäisi joukkueesta ainakin paperilla löytyä?

Toinen huomionarvoinen seikka on omiin menneiden maalien runsaus. Tiukkoja maalin pelejä täytyy Liigassa voittaa, jos aikoo pärjätä, eikä silloin omiin saa mennä noin paljoa. Mikäs se siinä on pettänyt?

Materiaali oli alunperinkin kapeahko, jota ongelmaa pipit ovat vielä pahentaneet. Se kyllä selittää tätä tilannetta hyvinkin, mutta kuka siitä lienee vastuussa? Ei kukaan enää, kun Toivola lähti?
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tuo Pike näyttää olevan kovasti mielipiteitä erotteleva persoona täällä, osaava valmentaja vai täydellinen tumpelo? Itse en osaa tähän vastata, aika kokenut valmentaja kuitenkin, joten tuskin nyt ihan sentään idioottikaan? Mutta selvältä näyttää, että raikasta ilmaa tarvitaan sisään.

Kerhon kohdalla sarjataulukossa huomio kiintyy suorien voittojen vähyyteen ja tasurien merkilliseen runsauteen. Voittaminen on ollut vaikeampaa kuin muilla viivan ympärillä, lisäpisteidenkin saanti on tökkinyt. Vain pari suoraa voittoa esim lisää, niin tilanne olisi nyt valoisampi. Mikähän ihme tuossa on, kun kumminkin ratkaisijoita, muitakin kuin Joly, pitäisi joukkueesta ainakin paperilla löytyä?

Jos ei 15 joukkueen sarjassa pääse 10 sakkiin niin aika Tumpelo saa olla. Nythän Kerho on pelannut varsin hyvin, mutta veskaripeli on pettänyt pahasti. Lebe on vuotanut ja Rajaniemi ei ole jostain syystä saanut vastuuta. Kerho niittää nyt sitä jaksoa pelien 12-40 välillä. Tuossa jaksossa vain 6 suoraa voittoa.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Materiaali oli alunperinkin kapeahko, jota ongelmaa pipit ovat vielä pahentaneet. Se kyllä selittää tätä tilannetta hyvinkin, mutta kuka siitä lienee vastuussa?

Toivolahan sen sanoi enemmän tai vähemmän suoraan, että yleisöä ei käy tarpeeksi, niin ei voi joukkueeseen hankkia vahvistusta.

Tätä lausuntoa seuraavana päivänä tiedotettiin hänen potkuista.
 
kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
Wold sai 49 matsia aikaa näyttää, ja lopputuloksena ehkä 5kpl riistoja, ja kylkiäisiksi kaksi (2) tehopistettä. Kiekonhallintalukemat koko sarjan huonoimpia. Mestis oikea paikka herralle. Pakkopeluutettu, koska ei voida myöntää, että eihän tämä Norjan poika ihan niin hyvä ollutkaan, scouttaus ja taustatyöt petti herran kohdalla.

Alkaa olemaan myös minun osaltani over and out niin Woldin osalta kuin ihan koko kaudenkin osalta. Toki onhan tässä vielä pieni sauma olemassa, mutta taitaa olla kyllä niin kovin pieni, että ei ole välttämättä kovinkaan väärin suunnata katseita jos tulevaan.
Kaverin puolustukseksi pakko sanoa, että keskiarvo jääaika on 6minuuttia per peli, kaksi peliä yli 10minuutin jääajalla, mihin varmaankiin edellinen viesti ja kahden pelin näyttö viittasi. En osaa sanoa olisiko ansannainut enempää, mutta on tuossa ollut vaikea paikka kaverilla näyttääkin.

En muista ulkoa kaikkia kerhon kokoonpanoja tällä kaudella, mutta ehkä olisi ollut hyvä idea kokeilla neljää "tasaista" kenttää, eikä laittaa neloseen jämille kokemattomia, mutta kiekollisia pelaajia rikkovaan rooliin. Luultavasti täällä aiemminkin asiaa ihmetelty, mutta ihmetellään nyt vielä kerran.

Woldille jos jatkaa matkaa niin toivottavasti saa paremman mahiksen ja breikkaa, ihan lupsakan olonen kaveri ja väläyksiä pystyi esittelemään potentiaalista.
 
clayman

Noin pienillä peliajoilla on myös hankala saavuttaa parempia tuloksia corsia ajatellen. Ne tilastot perustuu pitkälti laukauksiin kohti maalia jne. Jos laitetaan askiin vastustajan ykkösnyrkkiä vastaan, voi olla ettet hirveästi pääse kiekkoon käsiksi. Tähän vaikuttaa myös pelityyli, eikä tuo dump&chase ole auttanut asiaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös