Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 591 768
  • 9 822

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nikkilän hankkiminen pitkällä sopimuksella Kerhoon oli todella kova temppu. Vastaavan tasoinen pakki ulkomailta olisi todella kallis ja väkisin arpa, nyt saatiin varmaa osaamista ja lisäksi kasvatti takaisin.

Isompi juttu mitä uskoinkaan. Pelkän räpylän hakkaajan alistamisesta voisi jo palkita parilla lisävuodella. Ei se niin vaikeaa ole.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Vaikka meidän sentteristö ei ole parhaimmasta päästä, niin näkisin isoimman ongelman olevan silti laitureiden epätasaisuudessa.
Seuraavien pelaajien otteet ovat vaihdelleet pelistä toiseen:

Jokinen
Liukas
Moses
Pihlström

Näiltä herroilta on varmasti odotettu johtamista joukkojen edessä sekä tietynlaista taustatuen antamista ns. kärjelle.
Lisäisin listaan Nenosen. Joly, Moses, Nenonen ja Pihlström. Siinä on varmasti Kerhon kalleimmat hyökkääjät ja sitä kautta tulisi olla tulosvastuuta. Näistä Joly on tulessa koko ajan ja täyttä kultaa. Moses on ollut kallis pettymys, mutta hän sentään omaa hurjan potentiaalin, joka voi konkretisoitua vielä maaleina.

Mutta sitten on herrat Nenonen ja Pihlström. Molemmat hemmetin hienoja pelaajia, jotka omasvat palan Kerhon historiassa. Mutta tulosta molemmat tekevät harmillisen vähän. Nessu osuu silloin tällöin, mutta miehen syöttötyöskentely on edelleen aika olematonta. Vastapainoksi räiskii vähän joka paikasta, josta saattaa pitkät hyökkäykset päättyä tai pahimmillaan peli kääntyy vaarallisesti omiin. Lisäksi se suurin haaste alkaa olla miehen liike. Vaikka onkin erittäin ulottuva ja hyvä karvaaja niin tällä kaudella on tullut erikoisia hyökkäyspään jäähyjä kun on ratkaisevasti myöhässä tai vähän kömpelönä.

HPK:lla on tietyllä tapaa ihan nimekäs hyökkäys, mutta Kerho ei tule voittamaan tasaisesti, mikäli esim. juuri Moses, Nenonen ja Pihlström eivät ole pistetilastossa nähtyä enemmän. Kaikki lähtökohtaisesti kuitenkin meidän top4 laitureita.

Syitä on varmasti monia: vähän yksipuolinen hyökkäyspelitapa, heikko ylivoimapeli, työteliäät sentterit etc. Mutta fakta on se, että kovin tehottomia ovat rooleihinsa nähden olleet, eivätkä ole kyenneet antamaan tulitukea Jolylle.
 
L

luigitar

Hyvä lisäys tuohon listaan. Nenonen on monipuolistunut Kerho vuosien aikana, mutta ei ole pystynyt tehoilla kannattelemaan kuitenkaan. Ihanteellinen kolmoskentän laituri niinkuin Pihlströminkin olisi.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Kerho oli eilen hyvä 40min ja varmaan sen jälkeenkin vaikka puolustamiseksi menikin. Näitä on tällä kaudella nähty että hyvä peli ja sen jälkeen pari ihmettelyä joten jaksa huomista kauheasti odottaa!
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Tänään olis kiva nähdä taisteleva kerho eikä selviytyjää heti hyvän pelin jälkeen!
 
MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
On kyllä ihanaa kun on edes yks pakki joka ei kattele tökkimistä maalin edessä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä on nyt taas kerran nähtävissä se, kun kunnon järkevät, hyvin ajoitetut lähdöt puuttuvat. KalPa painaa ylhäältä kiinni noihin Kerhon seisoviin pakkeihin ja paniikki on koko ajan valmis.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tässä on nyt taas kerran nähtävissä se, kun kunnon järkevät, hyvin ajoitetut lähdöt puuttuvat. KalPa painaa ylhäältä kiinni noihin Kerhon seisoviin pakkeihin ja paniikki on koko ajan valmis.
Ja tässä tullaankin siihen, kun katsoo tuota pakistoa, niin sillä nimenomaan pitäisi pystyä purkamaan tuollaista painetta, liikkuvuus ja syöttötaidon pitäisi riittää enemmän kuin hyvin. Alkaa Pikeltä loppumaan tekosyyt tuon suhteen.
 
Con Tsales

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Huuhkajat, Ahveniston ampumahiihtäjät
On kyllä melkoista selviytymistä. Toivottavasti päästään peliin mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös