Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 591 717
  • 9 822
Suosikkijoukkue
HPK
Reini oli mun silmään kentän positiivisimpia yllätyksiä. Peruspeliä, hyviä syöttöjä toisinaan ja ennenkaikkea kunnon taklauksia! Kahdesta omasta junnupakista Joutsi oli ehkä hieman Talvikunnasta edellä.

Tenhovuorelta en nähnyt yhtään peliä edistävää tai voittavaa ratkaisua millään osa-alueella. Wold oli heiveröinen ja taidoiltaan riittämätön ainakin tänään, paransi hieman loppua kohti.
Janatuinen menee aivan hukkaan siinä kentässä.

Kiljunen oli todella energinen ja vahva, tulee lyömään läpi.

Moses oli vähän kuutamolla ja pelin ulkopuolella ajoittain kyllä, mutta maalinälkä on hänellä valtava ja on vaarallinen yhtäkkiä väylän haistaessaan. Vetää hyvin pakin jaloista ja peittää kutiaan viivyttämällä.

Rajaniemi paransi pelin edetessä. Vielä en luottaisi ykköseksi suoraan.

On mahtavaa, että meidän jengissä on luottoratsut Nenonen, Toivola ja Ikonen.

Loppuun totean, että olipa mahtavaa nähdä Hietanen kotijäällä pitkästä aikaa.
 

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Liigan sivuilla näemmä liveseurantaa jopa harkkapeleistä. Elikkäs Joly ratkaisi rankkareissa.

Näin vain kolmannen erän, mutta omiin silmiin sen perusteella

  • Trettenes oli ihan OK, mutta 3 vs. 3 ei oikein käyttöä
  • Rajaniemi näytti jonkinmoisessa kiekkosateessa hyvältä
  • Moses on pelottavan kuistilla kiekottomana (Joly viime syksynä, kekään?), kiekollisena todella vaarallinen
  • Ahonen on jepa
  • Nenonen vaikuttaa taas parantaneen, ja alkaa olla jo tähän liigaan todella hyvä pelaaja
  • Matti Järvinen on asiallinen korsto (ja tosiaan selkeä upgrade Tikkaan verrattuna, joka joutui pelaamaan meillä aina ihan liian isossa roolissa)
  • Talvikunnas, Reini, Joutsi: ei mitään valtaisaa torspoilua, ja Reini jäi jopa jotenkin jämäkän oloisena mieleen (toki nämä ovat horkkapelejä, joten hirveästi ei kannata keulia)
Mooses on yllättävän hyvä. Reiniltä pari vahvaa vaihtoa toisessa erässä. Ässien kanukki pääsi tutustumaan Rinkelinmäen kaukaloon kun Reini tuli iholle.
 

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Trettenesiä täällä osa jopa varovasti kehuu, mutta omaan silmään ei hänelläkään vaan riitä liigaan - Woldista puhumattakaan. Jolyä ei nää harkkahöntsät kamalasti kiinnosta, tekeminen vähän semmosta sinnepäin minkä kyllä ymmärtää. Mooses on vaarallinen, jos ei mee rikki niin tulee tekemään kovaa jälkeä liigassa. Järvinen yllättävän hyvä.
 

PursuerJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Florida Panthers
Toki puhtaan maalintekijän onkin hyvä hakea itse ratkaisua, mutta pieni pelko Moseksesta: Luottaako ketjukavereihinsa? Vai puskeeko vain itse väkisin ratkaisua ja turhautuu?
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Muutama lisäys vielä.

Voiko olla mahdollista että Pihlström olisi saanut kesällä vielä lisää nopeutta, kuin viimekaudella?? Pihlström ollut jokaisessa pelissä kerhon top3.

Wold, Tenhovuori, Talvikunnas, Joutsi kukaan ei ole valmis liigaan! Ikäväkseni sanon että näistä kaikista kauimpana on Wold.

Woldin pelistä on todella vaikeaa löytää mitään syytä, miksi häntä pidettäisiin jotenkin erittäin potentiaalisena nhl pelaajana?? No onhan aikaa kehittyä. Inillekkin annettiin paljon aikaa ja nyt hän on maailmanmestari.

Trettenes ei tule tekemään paljon pisteitä ja ei sovi Mosesin kanssa ollenkaan yhteen. Trettenes tekee kyllä hyvin töitä ja puolustaa hyvin. Tässä näkee hyvin Norjan ja Suomen tasoeron.. ei olisi koskaan ollut edes Suomen mukana Eht:lla. Ei siis täysin turhake ja upgrade Collinsiin verrattuna, mutta ei pitäisi olla Liigassa isolla vastuulla.

Ahonen ei ole kirjoitanutta vakuuttanut. Uskon että ei ole ihan halvin pelaaja, mutta Reini ajaa täysin saman asian. Muutenkin Hietasen kanssa ei kyllä sovi yhteen.

Kiljunen on odotetusti vahva ja ottanut kesällä lisää vauhtia luisteluun. Joukkueen isoin potentiaali lyödä läpi.

Järvinen on loistava pelimies ja todellinen upgrade Tikkaan verrattuna! Parkkeeraa maalille ja lapa koko ajan valmiina ohjureille. Seksiä!

Moses pääsee todella paljon paikoille ja se on hyvä! Kyllä ne alkaa uppoon, koska osuu jokaisella laukauksella rautojen väliin, eikä plekseihin. Omissahan mies on kuin majakka, jonka varmasn jokainen tiesikin jo etukäteen.

Rajaniemi ei vakuuta, toivottavasti kesäruostetta.

Paljon hyviä juttuja, jokunen huono, eli plussalla ollaan.

Joukkue kaipaa sentteriä, sekä yv valmentajaa!
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hemmetin ikävä on soitella samaa levyä, mutta kyllä tässä nyt jo nämä kolme harjoituspelit kertoo sen, mitä on osattu pelätäkin, eli kerhon pelin isoimmat ongelmat ovat keskikaistalla. Kaikki on kiinni siitä, onko Mustosesta siihen rooliin. Ja se, että jo puolet harjoituspeleistä on jäänyt äijältä väliin, ei lupaa hyvää ennustetta sille. Järvinen-Trettenes, hyviä ukkoja, mutta kumpikin väärässä roolissa. Kummankin paikka olisi pykälää alempana. Ykkösessä kun olisi se koodinimi "Cody Kunyk", niin kaikki olisi yhtäkkiä kovin erinäköistä. Miettikääpä nyt, jos olisikin Pillu-"Kunyk"-Joly, Nessu-Järvinen-Moses, Liukas-Trettenes-Mustonen, Janatuinen-Toivola-Kiljunen/Jokinen.... En sinällään ole huolissani kerhon ensikaudesta, mutta ei tässä tarvitse jännityksellä odotella että kerhon peleissä maaleilla juhlitaan, tasaista vähämaalista vääntämistä tiedossa, ja kakun päällä Jolyn kikkailut ja Mosesin spurttailut irti puolustukselta, joilla pelejä joskus ratkotaan. Ps. YV maali olisi kiva yllätys, joskus...
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Wold edelleen turhake..
Onhan tuo kevyt. Tilastot Norjasta eivät ainakaan heti täällä kanna. Mutta eihän tuo nyt aivan toivoton ole, Erkka Seppälä oli täällä ihan ok valuuttaa, ja valitettavasti tasonsa oli vastaavaa kuin Erkalla oli aikoinaan kentälle päästessään.
Trettenes ok tasoa, menisi varmasti kolmosessa hyvin.
Sellainen kolmosen sentteri kyllä näyttäis olevan. Voihan hän olla jonkinmoinen uppgrade Collinsiin. Mutta tavallaan nyt haettiin sitä 1-2-kentän sentteriä, onko siihen vai vähän "väärään rooliin" kolmoseen, minne samanmoinen vaihtoehto Muse olisi, koska molempien taso 1-2:na sentteristössä on vahvasti kyseenalainen. Mutta pakko se on antaa aikaa. Ei niin huono, kuin Tampereelta raportoitiin.
Järvinen on kova! Parkkeeraa maalille ja pelisilmää huomattavasti enemmän, kuin Tikalla.
Tulin myös kehumaan Järvistä. Liike hyvää, malttaa kiekon kanssa, pelaa järkevästi ja käyttää kokoaan hyödyksi.
Jotain hyvääkin. 1-2-sentteriksi ihan ok meidän resuilla!!
Kiljunen <3

Lyö läpi tällä kaudella. Ihanaa alistamista 3. erän lopulla. Meni väkisin kiekon kanssa läpi.
Ei oo sentteri, mutta näin on!!
Trettenesiä täällä osa jopa varovasti kehuu, mutta omaan silmään ei hänelläkään vaan riitä liigaan - Woldista puhumattakaan.
"Kerho tarvitsee sentterin" lause kaikukoon jo kolmatta vuotta.
Onhan nuo norskit aikamoinen riskipisnes, kun meillä oli jo Muse. Sieltä puuttuu kyllä sentteristöstä yksi palanen. Ja hupaisaa on, että se voisi olla joko huippuhyökkäävä "Konna" tai puolustava "Riska", kumpikin toisi joukkueeseen lisää. Ehkä Järvinen-Paajanen-tyyppinen työhevonen molempiin suuntiin olisi se optimein tohon soppaan kuitenkin.

Ja hei, meillä oli joku hurper ja nyt on Moses, aikamoinen ero. Jolyn ei tartte näissä vielä edes kohottaa.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Hemmetin ikävä on soitella samaa levyä, mutta kyllä tässä nyt jo nämä kolme harjoituspelit kertoo sen, mitä on osattu pelätäkin, eli kerhon pelin isoimmat ongelmat ovat keskikaistalla. Kaikki on kiinni siitä, onko Mustosesta siihen rooliin. Ja se, että jo puolet harjoituspeleistä on jäänyt äijältä väliin, ei lupaa hyvää ennustetta sille. Järvinen-Trettenes, hyviä ukkoja, mutta kumpikin väärässä roolissa. Kummankin paikka olisi pykälää alempana. Ykkösessä kun olisi se koodinimi "Cody Kunyk", niin kaikki olisi yhtäkkiä kovin erinäköistä. Miettikääpä nyt, jos olisikin Pillu-"Kunyk"-Joly, Nessu-Järvinen-Moses, Liukas-Trettenes-Mustonen, Janatuinen-Toivola-Kiljunen/Jokinen.... En sinällään ole huolissani kerhon ensikaudesta, mutta ei tässä tarvitse jännityksellä odotella että kerhon peleissä maaleilla juhlitaan, tasaista vähämaalista vääntämistä tiedossa, ja kakun päällä Jolyn kikkailut ja Mosesin spurttailut irti puolustukselta, joilla pelejä joskus ratkotaan. Ps. YV maali olisi kiva yllätys, joskus...
Vihdoin joku muukin näkee asian niin, kuinka paljon yhdellä pelaajalla lopulta onkin merkitystä! Yhdellä kärki sentterillä, hupsista muutkin ketjut näyttää huomattavasti paremmilta. Sama juttu oli viimekaudella, sitä edellisellä puuttu se "Järvinen" sieltä kakkosesta.

Sanottiin täällä vaikka mitä, mutta sentteri on jääkiekossa yksi tärkeimpiä pelaajia. Sentterillä on isoin rooli hyökkääjistä mm aloitukset, pelinrytmitys, puolustus/hyökkäys, ja peliätekevä sentteri vielä pystyy ns keskikaistalta laittaa kiekkoa useampaan suuntaan. Sekä jos pelataan keskikaistan kautta keskialueen ylittämistä, sentteri vain on siinä.

Se että sentteri on tärkein palanen hyökkäyksessä, ei ole mitään vanhan ajan ajatusta. Pelkästään hyvällä aloittajalla pystytään voittamaan ylimääräiset 3pst kaudessa ja taas huonolla häviämään 3pst kaudessa.

Mikäli Muse saataisiin laitaan, ei sentterin mikään kiekkovirtuoosi tarvisi edes olla. Tuohon kun saisi "edes" Leino, Paajanen, Strömberg, tyyppistä pelaajaa, olisi koko joukkue ihan erinäköinen.

Pahoittelut avautumisesta, mutta itse arvostan sentteriä jääkiekossa todella paljon!

Järvinen, Trettenes, Toivola tuossa on Liigatasoinen 2,3,4 sentterit kyllä kunnossa ja ihan vertailukelpoisetkin (paitsi Kärppien keskikaistaan ei voi kukaan verrata)
 

M10

Jäsen
En ihan ole varma, mitkä odotusarvot porukalla on ollut Trettenesin suhteen, mutta itsellä ei tullut edes mieleen, että hänet olisi johonkin suureen kiekolliseen rooliin hommattu. Ehkä sellainen 20-25p 2/3-ketjun sentteri ja that's it. Mielestäni erittäin hyvä pelaaja juuri tuohon rooliin ja täyttää liigavaatimukset 100/100. Luistelee hyvin, osaa tehdä järkeviä kiekollisia ratkaisuja sekä kamppailee menestyksekkäästi. Tosi käyttökelpoinen alivoimalla ja kunto näyttäisi olevan hyvä. Kiekko kyllä pomppii lavassa, joten vähän tuntuu pahalta jos hän on sitten se Mosesin sentteri. Trettenes on vähän kuin Anders Burström aikanaan. Tehtaan takuu luistelusta, kaksinkamppailusta ja kuntopohjasta, mutta aika laput silmillä vetää ja kädet kuin krapulaisella Olli Korkeavuorella.

Reini pelasi itsensä allekirjoittaneen sydämeen. Taklaa satuttaakseen.

Rajaniemi paransi kun kiekkoja alkoi tulemaan enemmän ja pelin vaatimustaso nousi. Hyvä merkki, mutta siilti: onneksi on Lebe.

Mosesin nälkä maalintekoon on häikäisevä. Aivan hirveä halu näyttää. Mies loi itse kaikki paikkansa ja osan ihan tyhjästä. Jos pysyy terveenä, Mosesista tulee upea vahvistus Kerholle. Aivan sama, jos ottaa jotain vapauksia omassa päässä, kuten Jolykin joskus.

Jolyn läpiajo-patentti <3

Nessu ja Pillu, erittäin, jopa yllättävän hyviä.

Woldista näki jo Nokia Areenalla, että väärässä liigassa. Jättäkää Forssaan ja sanokaa, että Helkearon pojanpoika niin ne ottaa.

Hietanen ja Ahonen hienot kivijalat pakistossa. Nothing fancy, mutta kokemuksen tuoma varmuus tiukoissa paikoissa ihailtavaa. Ahosella näyttäisi olevan kovat näyttöhalut, mikä on hienoa. Juuson onetimer oli silkkaa seksiä.

Toivolasta on tullut aika härkä. Voisiko häntä kokeilla siinä Mosesin vierellä? Käsiä enemmän, kun työjuhta Trettenesillä. Myös Janatuiselle toivoisin isompaa tonttia ettei nyt täysin katoa tuonne nelosketjuun joidenkin talvivaarojen kanssa.

Kaipaan Liukasta, Nurmea, Karjalaista ja sitä helvetin Museakin. Vähän ohkanen rosteri, kun rotaatiomiehet ei vakuuta.

Kiljunen on älytön ja fysiikka vaan kehittynyt entisestään. Inhottava vastus vihulaiselle, mikä on nice. Läpimurto tatuoituna otsaan.

Collins taas näkymätön.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sellainen kolmosen sentteri kyllä näyttäis olevan. Voihan hän olla jonkinmoinen uppgrade Collinsiin. Mutta tavallaan nyt haettiin sitä 1-2-kentän sentteriä, onko siihen vai vähän "väärään rooliin" kolmoseen, minne samanmoinen vaihtoehto Muse olisi, koska molempien taso 1-2:na sentteristössä on vahvasti kyseenalainen. Mutta pakko se on antaa aikaa. Ei niin huono, kuin Tampereelta raportoitiin.
Muistaakseni HäSan haastattelussa Trettenesin kohdalla Toivola totesi siihen malliin, että hankittiin alustavasti kolmoseen, mutta valmennus päättää lopullisesti. Eli eiköhän ajatuksena ollut ja ole, että Mustonen ja Järvinen liidaavat ainakin kauden alun.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Hemmetin ikävä on soitella samaa levyä, mutta kyllä tässä nyt jo nämä kolme harjoituspelit kertoo sen, mitä on osattu pelätäkin, eli kerhon pelin isoimmat ongelmat ovat keskikaistalla.
Yllättyikö joku?

Kukaan?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muistaakseni HäSan haastattelussa Trettenesin kohdalla Toivola totesi siihen malliin, että hankittiin alustavasti kolmoseen, mutta valmennus päättää lopullisesti. Eli eiköhän ajatuksena ollut ja ole, että Mustonen ja Järvinen liidaavat ainakin kauden alun.
Juu, noinhan tuo kyllä kertoi. Toisaalta Pike tietysti rakentaa saatavilla olevista parhaan mahdollisen. Toivola on tässä parin vuoden sisään kertonut myös, kuinka hänen ajattelussaan listalla erittäin korkealla on, että joukkue aina keskeltä vahva.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Myös Janatuiselle toivoisin isompaa tonttia ettei nyt täysin katoa tuonne nelosketjuun joidenkin talvivaarojen kanssa.
Niin, siis Janatuisen sentteröinti oli kyllä tämänpäiväisen perusteella yksi käsittämättömimmistä Piken vedoista. Laiturit pihalla ja sentteri vähintään yhtä pihalla - ei mitään järkeä. Woldin piti olla sentteri, niin hyvä että pääsi pelin edetessä sitä kokeilemaan.

Janatuisen kehityskäyrä hiukan hirvittää. Oli viime kaudella alkupuoliston osaltaan porukkaan kantaneen nelosen osa, mutta jo viime kaudelta jatkunut alavireisyys havaittavissa. Oliko kuitenkin Toivola ja Ruokosen vanavedessä siinä? Hieman huolettaa tosiaan, että jää sinne neloseen ja jotenkin jäätyy, sillä onhan tuohon eteen ihan kova setti laittaa laitureita Joly-Moses-Nessu-Liukas-Pihlström sekä kovaa kehittyvä Kiljunen ja jossain vaiheessa jopa mahdollisesti Muse... Jokisen Jerekin oli tänään kyllä Janatuisen edellä, joka toki kärsi ketjukavereista ja roolistaan.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Moses on ollut hyvin esillä, liikkuu todella vahvasti ja pyrkii kiekon kanssa ratksaisuun.

Mutta... vaikka Joly vetääkin vähän puolivaloilla vielä, niin näkee kuinka paljon vaarallisempi hän on. Se syöttö Pihlströmille oli silkkaa sexyhokia. Eilen rankkari...

Nenonen myös vahva Ässiä vastaan. Hienoa suorittamista. Hienoa nähdä tuon kokoisen äijän viemässä vastustajaa kaffeelle.
 
Suosikkijoukkue
Aito oranssi
Janatuisen kehityskäyrä hiukan hirvittää.
Tuohon liittyen ajattelin mainita, että nyt pitää muistaa semmonen fakta, että Jolle otti viime kaudella ainakin 3 osumaa päähän, joista muistaakseni kahden takia oli vähintäänkin seuraavan pelin poissa. Kovia on pääkoppa kokenut ja toivottavasti Janatuisen kohdalla maltti on valttia.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Minä ja 99 % muista Kerho-palstalaisista jo huhtikuussa: noi sentterit ei riitä.

Loputkin hämäläiset elokuussa, parin harkkapelin jälkeen: noi sentterit ei riitä.

Nyt on konsensus.

Ja sitten voidaan pohtia, miksi Muse jäi, ja miksi esim. Ässien keskikaista on Kerhoa noin kolme kertaa edellä.
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Omaan silmään näytti eilen siltä että hyökkäyksessä on Mosesin vaarallisuuden verran enemmän ytyä. Viime kaudella hyökkäys ei lopulta riittänyt mihinkään. Paljon riippuu siitä Mustosesta riittääkö se nytkään.

Moses varmasti tulee tekemään maaleja, mutta vaikuttaa hieman yksipuoleiselta. Olisi optimaalista saada hänet sellaiseen hyökkäyskalustoon, jossa on perusasiat jo kunnossa. Nyt kun perälauta vuotaa niin pelkään että hänestä ei saada parasta irti ja voi jopa turhautua. Viittaan tuohon sentteriosastoon joka on liigan heikoimpia.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Moses varmasti tulee tekemään maaleja, mutta vaikuttaa hieman yksipuoleiselta.
Tämä on juurikin se syy, miksi Joly on huomattavasti vaarallisempi. Moseksen pelaaminen on saman näköistä kuin Jolyn viime kaudella samaan aikaan. Piken pitäisi kehittää sitä monipuolisuutta.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Moses varmasti tulee tekemään maaleja, mutta vaikuttaa hieman yksipuoleiselta.
Tämä on juurikin se syy, miksi Joly on huomattavasti vaarallisempi. Moseksen pelaaminen on saman näköistä kuin Jolyn viime kaudella samaan aikaan. Piken pitäisi kehittää sitä monipuolisuutta.
Varmastikin tuo henkilökohtaisen koutsaamisen kautta on osin parannettavissa. Osin pelikirjaan sopivuuden ja toimivien kentällisten löytyminen ja kemioiden kohtaamisen. Ja osa tietysti pelikavereiden tason. Mutta kaikenkaikkiaan on hienoa, että on kahteen kenttään pistää kaveria, jotka ovat todellisia uhkia hyökkäyspäässä.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuohon liittyen ajattelin mainita, että nyt pitää muistaa semmonen fakta, että Jolle otti viime kaudella ainakin 3 osumaa päähän, joista muistaakseni kahden takia oli vähintäänkin seuraavan pelin poissa. Kovia on pääkoppa kokenut ja toivottavasti Janatuisen kohdalla maltti on valttia.
Samaa mietin. Jonkun tällin jälkeen kyllä tuntui, että oli pelisuorituksessa tultu selvästi porras alaspäin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös