Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 592 121
  • 9 822

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Piken kommentit päivän lehdessä:

Hämeenlinnalaisten päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli finaalitappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa peliin.

– Kyllä tämän turnauksen anti jää positiivisen puolelle. Koko viikko oli meillä nousujohteinen ja osoitti sen, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Kauden avauksessa meillä oli vastassa kovat joukkueet, joiden kanssa ylsimme ihan hyvään esitykseen, pohti Pikkarainen.

Pikkarainen muistutti, ettei vielä Tampreen-turnauksen perusteella kannata arvioida HPK:n täyttä iskukykyä alkavalla kaudella.

– Nyt vasta saimme ensimmäiset arviot pelaajien tasosta, eli kuka pystyy tekemään mitäkin asioita ja myös miten niitä tehdään. Tässä vaiheessa aina jotkut pelaajat onnistuvat ja jotkut myös epäonnistuvat, mutta se kuuluu asiaan. Tällälailla etenemme koko liigaan valmistavan otteluiden jakson, ja koko ajan pyrimme menemään asoissa eteenpäin, Pikkarainen suunnitteli.

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kiljunen oli kova. Norskit, nojoo paljon pitää tapahtua. Nyt peli näytti kanssa että sentteriä tarvitaan, ehkä jopa kaksi. Hietanen oli pettymys ja Joly ruosteessa.
Ei kai nyt sentään kahta sentteriä. Eskil Woldista samaa mieltä, että näkee aika hyvin Liigan olevan liian kova sarja hänelle. Toisaalta haluaisin nähdä hänet vielä kiekollisemmassa roolissa harkkamatseissa, jotta näkisi paremmin onko siellä niitä ominaisuuksia miksi hänet on tänne hommattu kehittymään, mutta tosiaan näiden perusteella sanoisin Mestiksen olevan oikea vaihtoehto.

Mathias Trettenesistä jos puhutaan, niin onhan tuo aika lailla sitä mitä sanottiin. Muistaakseni Toivola puhui HäSan haastattelussa, että kolmosen keskelle häntä kaavailtiin, joten siihen rooliin hän kyllä sopii. Luistelu näyttää olevan vahvaa ja tekee töitä. Kiekollisestihan ei tuo kummoinen ole, mutta taas jos ajatus hankkiessa on ollut kolmoskenttä, niin siihen hän sopii.

Sitten jos katsoo koko sentteritilannetta, niin Matti Järvisestä odotetaan varmaan hieman samaa mitä Kim Strömberg oli KooKoolle viime kaudella, se on eri asia pystyykö Järvinen tämän roolin omaksumaan. Mustosesta paha sanoa, kun terveenä en ole nähnyt. Muutamia väläytti viime kaudella, mutta ehkä ominaisuudet paremmin kuitenkin sopivat laitaan sen perusteella.

Mitä tästä sitten voi näiden muutaman pelin perusteella päätellä. Sen että omastakin mielestä HPK tarvitsee sentteriä, tosin tämä arvio perustuu muutamaan peliin ja mielenkiinnolla odotan etenkin nouseeko Matti Järvinen tuohon rooliin mihin on mahdollisuus annettu vai voidaanko tämän kauden jälkeen todeta, että edelleen hyvä kakkossentteri.

Kahta sentteriä HPK ei missään nimessä tarvitse, hieman ehkä yliampuvaa olisi. Hietasesta en nyt olisl huolissaan. Tulee pelaamaan peruspeliä ja tekee sen reilu 20p kauteen. Tietysti jos häneltä odottaa Elmeri Erosen tapaista 40p kautta, niin varmaan on pettymys.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ei kai nyt sentään kahta sentteriä. Eskil Woldista samaa mieltä, että näkee aika hyvin Liigan olevan liian kova sarja hänelle. Toisaalta haluaisin nähdä hänet vielä kiekollisemmassa roolissa harkkamatseissa, jotta näkisi paremmin onko siellä niitä ominaisuuksia miksi hänet on tänne hommattu kehittymään, mutta tosiaan näiden perusteella sanoisin Mestiksen olevan oikea vaihtoehto.

Mathias Trettenesistä jos puhutaan, niin onhan tuo aika lailla sitä mitä sanottiin. Muistaakseni Toivola puhui HäSan haastattelussa, että kolmosen keskelle häntä kaavailtiin, joten siihen rooliin hän kyllä sopii. Luistelu näyttää olevan vahvaa ja tekee töitä. Kiekollisestihan ei tuo kummoinen ole, mutta taas jos ajatus hankkiessa on ollut kolmoskenttä, niin siihen hän sopii.
Omaan silmään Trettenesin luistelu oli kaikkea muuta kuin vahvaa. Todella kankean ja raskaan oloista kokoisekseen. Kiekollisena taasen iha ok tekemistä. Töitä mies kyllä teki ja sai hyvin riistoja. Kolmos sentteriksi menee varmasti ihan hyvin.

Woldista samaa mieltä. Oli molempien pelien näkymättömin ja heikoin. Iso steppi norjan liigasta hypätä pelaamaan Lehteröitä ja Savinaisia vastaan. Liigan taso tulee olemaan niin kova, että paljon tarvii tapahtua pärjätäkseen, toki annetaan nyt vielä aikaa näyttää harkkakaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Omaan silmään Trettenesin luistelu oli kaikkea muuta kuin vahvaa. Todella kankean ja raskaan oloista kokoisekseen. Kiekollisena taasen iha ok tekemistä. Töitä mies kyllä teki ja sai hyvin riistoja. Kolmos sentteriksi menee varmasti ihan hyvin.
Se on tietysti miten määrittelee vahvan luistelun. Puhutaanko pelkästään nopeudesta vai esim kuten Trettenesin tapauksessa, että pysyy hyvin kiekossa ja kulmissa eritoten pysyy hyvin kiekollisena prässin alla eikä ole bambina katollaan, näitä teki omaan silmään erityisen hyvin. Eihän tuo mikään raketti ollut, mutta taas en nyt millään ihan pysty allekirjoittamaan lausuntoa kankeasta.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Yksi tärkeä elementti Trettenesin pelissä oli se, että nopeissakin tilanteissa pysyi ajatus mukana. Ei näkynyt mitään päätöntä roiskimista.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Se on tietysti miten määrittelee vahvan luistelun. Puhutaanko pelkästään nopeudesta vai esim kuten Trettenesin tapauksessa, että pysyy hyvin kiekossa ja kulmissa eritoten pysyy hyvin kiekollisena prässin alla eikä ole bambina katollaan, näitä teki omaan silmään erityisen hyvin. Eihän tuo mikään raketti ollut, mutta taas en nyt millään ihan pysty allekirjoittamaan lausuntoa kankeasta.
Luistelusta kun puhutaan, puhutaan lähtönopeudesta, maksiminopeudesta, käännöksistä, ketteryydestä yms. Kulmaväännöt, kiekossa pysyminen yms menee mielestäni fysiikan ja kamppailupelaamisen puolelle. Tämä varmaankin sekoitti ajatukset.

Tosiaan hyvin pysyi kyllä kiekossa ja kamppailupelaaminen hyvällä tasolla, mutta nopeus ja ketteryys luistimilla ei kyllä päätähuimannut. Mutta niinkuin itsekkin jo sanoin, voi toki olla hieman tukossa vielä treenimäärästä.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Katsoin Trettenesistä muutamia YouTube-videopätkiä, mm. viime kauden koostevideon. Niiden perusteella näytti kiekollisesti ja pelinlukutaidoltaan hyvältä. Ylivoimavastuuta on ollut reilusti ja aika usein paikka näytti löytyneen viivalta jossei ollut laidassa - saattaa olla ensi kaudella vähintään erittäin käyttökelpoinen kakkosylivoiman neljäs hyökkääjä. Tämä on oikein hyvä, sillä viime kaudella ylivoima oli Kerhon ylivoimaisesti heikoin osa-alue - ja myös koko Liigan huonointa. Luistelunopeudesta ja puolustamisesta oli videoiden pohjalta vaikea sanoa mitään varmaa, mutta ainakin luistelu oli tasapainoista. Kiekko tuntui pysyvän lavassa hyvin ja paikan tullessa löytävän joukkuekaverit. Kun tähän ynnätään postiivisen oloinen tulohaastattelu, eiköhän tästä ihan hyvä tule. En ole lainkaan huolissani. Vähintään asiallinen sentteri kolmoseen, tarvittaessa voinee tuurata kakkosessakin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kahden pelin perusteella nostaisin myös esille, että Ahonen - Hietanen pari ei vakuuttanut ainakaan itseäni.
Hölmö pakkipari jo lähtökohtaisesti, mutta pakko vetää noin, kun Nurmi on kisoissa.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Moosekselle pitää saada kunnon kaverit / löytää oikea taajuus. Turhautumisen elkeitä olin näkevinäni toisessa erässä.
Tässä on asia, joka vaatii myös valmennukselta töitä. Aiemmin jo muistaakseni teidän puolelle kirjoittelin, että hyvin vahva flow-pelaaja. Kun kulkee niin kulkee, ja yleensä kulkemiseen tarvitsee ympärilleen yhden puhtaan tutkaparin, jolta saa kiekkoa. Se ketjun kolmas lenkki on yleensä tilantekijä, jonka rooli on pysyä poissa tieltä ja liimata yksi vastustaja itseensä. Kääntäen Moses myös turhautuu noinkin kokeneeksi ukoksi suht nopeasti. Liittyy osaltaan omaan vaatimustasoon itseään kohtaan ja toki rooliin, jossa tehojakin odotetaan. Terveenä, jos saa suurinpiirtein hokkareilla pysyvät ketjukaverit niin se 20 uunia ja 40 paunaa pitäisi paukkua rikki. Itse laittaisin Järvisen ja Jolyn kanssa samaan vitjaan. Tai ainakin Jolyn.
 
Joly ja Moses on miltein samankaltaiset pelaajat. Molemmat elää kiekolla. Molemmat flow pelaajia. Molemmat hieman luistaa omissa. En laittaisi ihan heti yhteen, toki olisi mukava nähdä mitä tapahtuu. Muse-Järvinen-Moses kiinnostaisi kyllä nähdä.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Joly ja Moses on miltein samankaltaiset pelaajat. Molemmat elää kiekolla. Molemmat flow pelaajia. Molemmat hieman luistaa omissa. En laittaisi ihan heti yhteen, toki olisi mukava nähdä mitä tapahtuu. Muse-Järvinen-Moses kiinnostaisi kyllä nähdä.
Samaa mieltä, pelatkoon ylivoimalla samassa kentässä mutta noin muutoin parempi hajauttaa nämä mestarit omiin ketjuihin ja siihen sitten rakentaa kokonaisuus. Jos/kun kumpikin iskussa nuo saattaa osin kantaa omat (ainakin tehojen puolesta) ketjunsa tehokkaiksi ja kas, näin se tuhovoima onkin heti laajempi.

Lisäksi tuo kolmonen ja nelonen sykähdyttää. Liukasta Kiljua vielä alaketjuissa, uh.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosiaan Tapio 02 syntynyt ja alla näkyy olevan kaksi kautta u20 pelejä ja viime kaudella mestistä, Reini 00 syntynyt ja paljon mestispelejä alla, Joutsi vasta 04 syntynyt (alla ei ole u20 pelejäkään), joten siihen nähden varsin lupaava puolustaja kyseessä. Katsomosta käsin pelejä seuranneena, molemmissa peleissä hänellä myös pari varsin hyvää vaihtoa, ei ollut pelkkää selviytymistä. Kannattaa katsoa näissä isoa kuvaa, myös pelin osalta, mitä tilanteita esim. edelsi ennen kuin joku junnuista teki virheen. Kyllä virheitä tekee jokainen, varsin kokenutkin pelaaja, mutta niitä ei samanlailla huomioida. Esim. Tappara pelissä varsin kokenut puolustaja seuraa tapahtumia vierestä, toisella tolpalla kuitenkin junnupakki pitämässä omaa tonttia ja maalin takaa mahdollisesti maalille nousevaa pakkia. Myös norjalaissentterin selkä suoristuu kulmatilanteessa ja näyttää luovuttavan tilanteen kesken.
Annetaan junnuille aikaa ja mahdollisuus kehittyä, harkkapeleissä he ovat mukana kai syystä ja keräämässä kokemusta ja tunnustelemassa liigan vauhtia... pelejä pelaamalla kehittyy ja virheistä oppii.
Niin...

Tuossa juurikin sanoin, että kaksi junnupakkia otti virheistä opikseen ja pystyivät parantamaan peliään. Joutsi taas ei ole vielä sillä tasolla, että hänen tekemät korjausliikkeet riittäisivät liigatasolla pelaamiseen.

Tähän aikaanhan näitä kokeiluja aina tehdään, sen tietää jokainen. Varmasti Joutsi oppi ja sai tietoa omasta osaamisestaan. Kapasiteetti ei vaan riitä vielä liigaan ja siinä on Pärssinen, Tapio ja Reini edellä eli en näe, että olisi Joutsille tarjolla peliaikaakaan, paitsi nyt harjoituskaudella.

Lyhyesti: hyvä Joutsin päästä mukaan nyt, mutta liigan alkaessa ei ole vielä asiaa edustukseen. Tästä oli kyse aiemmassakin viestissä...
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Itseni yllätti kyllä positiivisesti Tapio. Odotin virheitä ja epävarmuutta, mutta mies/poikahan pelasi ihan mallikkaasti ensimmäisiä pelejään edustuksessa. Oli ihan kohtuullinen kiekollakin, joka eniten yllätti.
 
Tapio-Reini on tulevaisuuden pakkipari. Ehdottomasti kannattaa pitää kummatkin. Ja peliaikaa tulee kuitenkin, kun loukkaantumisia tulee aina. Otteluruuhkissakin on hyvä olla reserviä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX
L

luigitar

Mitä porukka oli mieltä Tenhovuoren ja Jokisen otteista? Molemmat oli melko näkymättömiä vaikka Jokinen maalin heittikin Tapparaa vastaan.
Jompikumpi näistä on pelaavassa, jos liikkuja ei ennen kauden alkua tule.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä porukka oli mieltä Tenhovuoren ja Jokisen otteista? Molemmat oli melko näkymättömiä vaikka Jokinen maalin heittikin Tapparaa vastaan.
Jompikumpi näistä on pelaavassa, jos liikkuja ei ennen kauden alkua tule.
Jokinen on näistä se, johon itse luotan enemmän. Taas teki maalin, kun oli paikka. Toivottavasti saa paikan parhaasta mahdollisesta.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joly ja Moses on miltein samankaltaiset pelaajat. Molemmat elää kiekolla. Molemmat flow pelaajia. Molemmat hieman luistaa omissa. En laittaisi ihan heti yhteen, toki olisi mukava nähdä mitä tapahtuu. Muse-Järvinen-Moses kiinnostaisi kyllä nähdä.
Ok. Lähinnä ajoin takaa, että Linus Omark, mies joka eli kiekosta sai Moseksesta parhaan irti. Tarvitsee siis kaverin joka pystyy pitämään kiekkoa ja jakamaan sitä oikeassa paikassa.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ok. Lähinnä ajoin takaa, että Linus Omark, mies joka eli kiekosta sai Moseksesta parhaan irti. Tarvitsee siis kaverin joka pystyy pitämään kiekkoa ja jakamaan sitä oikeassa paikassa.
Ero Jolyn ja Omarkin välillä on kuitenkin todella iso. Omark on enemmän pelintekijä ja Joly enemmän maalinälkäinen taitopelaaja. Moses ja Joly molemmat tykkää pitää kiekkoa, eikä niinkään jakaa. Samassa ketjussa voisivat vain syödä toistensa vahvuuksia, eikä korostaa niitä.
 
j72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Flyers, Claude Giroux
Ero Jolyn ja Omarkin välillä on kuitenkin todella iso. Omark on enemmän pelintekijä ja Joly enemmän maalinälkäinen taitopelaaja. Moses ja Joly molemmat tykkää pitää kiekkoa, eikä niinkään jakaa. Samassa ketjussa voisivat vain syödä toistensa vahvuuksia, eikä korostaa niitä.

Kyllä Joly kiekonkäsittelytaidoillaan aika nättejä syöttöjäkin heitteli viime kaudella, ja monta. Tänään taas mennään!!!
 
Suosikkijoukkue
HPK
Otan tänään erityiseen seurantaan Jokisen, Tenhovuoren ja Woldin.

Mm. näillä kolmella on erityisen tärkeitä näyttöpaikkoja edessä ennen kauden alkua.

Kuitenkin palstalaisena koen analyyttisen seurannan tärkeäksi, sillä tulevan kauden peluutus ja rotaatio on aika lailla meidän päätettävissä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuitenkin palstalaisena koen analyyttisen seurannan tärkeäksi, sillä tulevan kauden peluutus ja rotaatio on aika lailla meidän päätettävissä.
Mun omasta mielestäni on mielipiteeni se, että ketjut tulee olla juurikin niin, kuten täällä päätetään. Kaikki muu on kannattajien aliarvioimista eli suoranaista puuhastelua. Pikelle kenkää? Mikalle ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös