Ja yv-maali.Näin kun jatketaan, niin tulee taatusti toinenkin voitto ennen joulua!
3 pistettä.
Sihvoselta lorahti housuun ja huomisessa HäSa:ssa taas kerrotaan totuuksia.
Nessu ja Muse mukavilla tehoilla.
Oho, oli kuulemma Nessun Liiga-uran eka hattutemppu (lähde: Jantta Alkio & Markus Nenonen).
Täsmälleen näin. Voitto ja onnistumiset tärkeitä mutta mielummin ottaisin tappion hyvällä pelillä ja jolla pelataan voitosta toistuvasti. Pelkästään laukaisumäärät eilisessä ottelussa kertovat missä tilassa joukkueen peli on. Ja tätähän se on suurimmaksi osaksi ollutkin koko kauden ajan. Todennäköisyyksien mukaan tällaiset kääntyvät väksinkin tappioiksi.Eilinen peli oli tietyllä tavalla paluu alkukauteen, ei oltu parempia ja todennäköisyys voitolle oli tilastollisesti pienempi kuin vastustajalla, mutta HPK oli omissa paikoissaan perkeleen tehokas.
Tehokkuus tietysti hyvä asia, mutta yleisesti ottaen, niin olihan tuo huono peli, voisi jopa maaliodottamaa yms. katsomalla sanoa, että huonompi peli kuin Jyväskylässä. Eli edelleen, jotain tarvis tehdä.