Niin siis varmasti kohtuu moni olisi syksyllä ollut tyytyväinen sijaan 9, ennakko- odotuksiin ja kaoottiseen syyskuuhun peilaten. Nyt taitaa porukalla hirttää isommin kiinni tähän kuukauden jatkuneeseen mahalaskuun. Kun hetki sitten kotiedusta taistellut ammattilaissarjan joukkue, vuoden 2019 mestari, on päättämässä kautta kuuden matsin tappioputkeen ja todelliseen mahalaskuun niin olisihan se hemmetin välinpitämätöntä ja luuserimeininkiä jos ei tuntuisi missään. Mihin hävisi tunne, se pienikin hyökkäyspeli, fyysisyys, kaikki..? Muistan kuinka kaikki, allekirjoittanut mukaan lukien toiseti vielä helmikuussa, että eihän kukaan halua Kerhoa vastaan. Nyt, Kerhoa vastaan on hemmetin kiva pelata. Ei ole mitään uhkaa, millään tavalla. Ei tule mustelmia ja siinä samassa voi kaiken maailman räkänokat vaikka käydä vähän ajelemassa veskaria. Ei ne kuitenkaan reagoi.
Tuli silti sellainen ajatus siitä analogiasta, että Kerho on aina äärimmäisyyksien jengi. Mites jos ne tänään oikeasti voittavatkin, siis vaikka ihan satumaisella tsägällä? Vaikka koko muu jengi paskoo housuunsa, niin periaatteessahan joku Lebedeff ja Joly kera tuurin päättävät, että luuserit luovuttaa! Ja hups Kerho onkin puolivälierissä. Täällä palatallahan on kaikki käytönnössä jo toivottanut hyvät kesät ihan ymmärrettävästi. Mutta kausi on ollut niin absurdi, että ei kai se kauheasti mikään yllättäisi.
Kerho!
Niin ja hei, hirveää nähdä joku Pikkarainen, Nenonen, Tikka ja muut liiderit noin apeana. Ylpeyttä nyt saamari sentään. Se on paskamaista ja syö sisältä jos joutuu miettimään lomilla sitten että olisko kuitenkin pitänyt kaivaa sitä ylpeyttä ja sielua kehiin. Tänään mä odotan että joku on se 2019 kevään Filip Riska joka oli joka vaihto, joka hetki, aina, valmis tekemään mitä vaan ja uhraamaan itsensä.
Once more into the fray, into the last good fight I’ll ever know. Kerho!
Viimeksi muokattu: