Nyt ihan oikeasti jäitä hattuun. Tuntuu että suhteellisuudentaju on täysin vieras käsite isolle osalle porukkaa. Kun nyt mietitään ihan aluksi kuinka kausi lähti käyntiin, mitä sitten tapahtui ja missä nyt ollaan, niin eihän tässä ole mitään ihmeellistä kun kokonaiskuvaa katsoo.
Kausi oli lähes jo menetetty ennen kuin se käytännössä edes alkoi. Tappioo tappion perään, peli näytti aivan kauhealta eikä maaleja saatu tehtyä. Ei edes paikkoja.
Sitten vaihtui koutsi ja kun taikaiskusta alettiin voittamaan pelejä. Voittoja voiton perään ja maalejakin tehtiin keskinkertaisella porukalla (hyökkäys). Ilmeisesti osa porukasta luuli, että koko kausi painetaan voitosta voittoon ja hymyillään. Voitot varmasti sokaisivat monet luulemaan, että ollaan aika päällikköjä ja finaalipaikka on minimitavoite! Pelit oli kuitenkin lopulta maali sinne maali tänne -tyyppisiä, ja pisteitä olisi voitu saada myös huomattavasti vähemmän. Sattu nyt pomppimaan tällä kertaa. Jos voitot ja tappiot olisivat jakaantuneet hieman tasaisemmin ilman pitkiä voittoputkia ja lopun tappiota, niin tuskin täällä oltaisiin meuhkaamassa.
Nyt ollaan sääleissä ja todennäköisesti tänään alkaa loma. Jos ennen kautta oltaisiin sanottu että pelataan sääleissä, niin en mä sitä olisi mitenkään ihmetellyt. Aika normaali suoritus mun mielestä.
Niin siis varmasti kohtuu moni olisi syksyllä ollut tyytyväinen sijaan 9, ennakko- odotuksiin ja kaoottiseen syyskuuhun peilaten. Nyt taitaa porukalla hirttää isommin kiinni tähän kuukauden jatkuneeseen mahalaskuun. Kun hetki sitten kotiedusta taistellut ammattilaissarjan joukkue, vuoden 2019 mestari, on päättämässä kautta kuuden matsin tappioputkeen ja todelliseen mahalaskuun niin olisihan se hemmetin välinpitämätöntä ja luuserimeininkiä jos ei tuntuisi missään. Mihin hävisi tunne, se pienikin hyökkäyspeli, fyysisyys, kaikki..? Muistan kuinka kaikki, allekirjoittanut mukaan lukien toiseti vielä helmikuussa, että eihän kukaan halua Kerhoa vastaan. Nyt, Kerhoa vastaan on hemmetin kiva pelata. Ei ole mitään uhkaa, millään tavalla. Ei tule mustelmia ja siinä samassa voi kaiken maailman räkänokat vaikka käydä vähän ajelemassa veskaria. Ei ne kuitenkaan reagoi.
Tuli silti sellainen ajatus siitä analogiasta, että Kerho on aina äärimmäisyyksien jengi. Mites jos ne tänään oikeasti voittavatkin, siis vaikka ihan satumaisella tsägällä? Vaikka koko muu jengi paskoo housuunsa, niin periaatteessahan joku Lebedeff ja Joly kera tuurin päättävät, että luuserit luovuttaa! Ja hups Kerho onkin puolivälierissä. Täällä palatallahan on kaikki käytönnössä jo toivottanut hyvät kesät ihan ymmärrettävästi. Mutta kausi on ollut niin absurdi, että ei kai se kauheasti mikään yllättäisi.
Kerho!
Niin ja hei, hirveää nähdä joku Pikkarainen, Nenonen, Tikka ja muut liiderit noin apeana. Ylpeyttä nyt saamari sentään. Se on paskamaista ja syö sisältä jos joutuu miettimään lomilla sitten että olisko kuitenkin pitänyt kaivaa sitä ylpeyttä ja sielua kehiin. Tänään mä odotan että joku on se 2019 kevään Filip Riska joka oli joka vaihto, joka hetki, aina, valmis tekemään mitä vaan ja uhraamaan itsensä.
Once more into the fray, into the last good fight I’ll ever know. Kerho!