Kerhon otteet kaukalossa kaudella 2014–2015

  • 200 597
  • 1 171

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ekassa erässä hyökkäyspelaaminen ja peli muutenkin oli sennäköistä, että ei voinut kuin hynyssä suin katsella. Todella upeaa kiekon siirtelyä ja paikkojen luontia! Toiseen erään sitten lopetettiin luistelu eikä pelissä toiminut enää mikään. Hyökkäykset eivät lähteneet ja omissa oltiin jatkuvasti ihan pihalla. Kolmannessa sitten hieman parempaa mutta vaikealta näytti nousu pisteille varsinkin SaiPan kolmannen maalin jälkeen.

Mutta minkä nousun joukkue teki! Kaksi ja puoli minuuttia jäljellä ja kaksi maalia perässä, kunnes Saarinen päätti, että tätähän ei perkele hävitä. Sen jälkeen saatiin taas ekan erän ote ja tasoitus tehtiin väkisin. Jatkoilla sitten ylivoimalla haettiin rauhassa paikka ja Vänä iski voiton.

Voitosta huolimatta pelissä oltiin pitkään altavastaajana. Peliesitykset vaihtelevat vieläkin aivan liikaa pelin sisällä. Ekan erän aivan loistavasta ja pelirohkeasta, taannuttiin tokan erän totaalisen haluttomaan ja surkeaan läpsyttelyyn. Näin ei saa jatkossa olla se on selvä. Varsinkin omanpään maalineduspeli on saatava kuntoon. Nyt siellä saa aivan liian vapaasti vastustajat seistä maalin kulmalla tai edessä. Jämäkämpää otetta sinne nyt kaivattaisiin. Tuulolan, Vainion ja Laakson tyyppiset ovat kyllä hyviä tukemaan hyökkäyksiä mutta kyllä omassa pässä täytyy miehet saada kiinni pidettyä.

Joukkueelta löytyy luonnetta se täytyy myöntää. Helposti ei tappioon taivuta joka on erinomainen asia. Saarisella on hirmuinen halu ratkoa pelejä ja kolmas maalikin oii lähellä. Jatkoajalla ohitti SaiPan pelaajan nostamalla kiekon pienellä vipillä lavan yli ja pääsi tästä vielä laukomaankin, todella näyttävä suoritus! Hamill teki pitkästä aikaa maalin ja se teki varmasti hyvää itseluottamukselle. Hyvin on kuitenkin joka pelissä yrittänyt, joten asennepuolella ei ongelmaa ole ollut.

Liedes toi juuri niitä avuja joukkueeseen joita odotettiinkin. Paljon taklauksia ja oli muutenkin yllättävän luisteluvoimainen pelaaja. Erittäin hyvä esitys ja tämän jälkeen on enää vaikea löytää Ritzille paikkaa joukkueesta muuten kuin loukkaantumisten vuoksi.

Voittoputki jatkuu ja tästä on edelleen hyvä jatkaa. Pelissä on paljon hyvää mutta tasaisuutta peliin ja tarkkuutta sekä asennetta omanpään peliin kaivataan.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Liedes toi juuri niitä avuja joukkueeseen joita odotettiinkin. Paljon taklauksia ja oli muutenkin yllättävän luisteluvoimainen pelaaja. Erittäin hyvä esitys ja tämän jälkeen on enää vaikea löytää Ritzille paikkaa joukkueesta muuten kuin loukkaantumisten vuoksi.
Muuten Sallylta ihan faktatekstiä, mutta tuli tosiaan Liedestä seurattua tänään ja on kyllä oltava aivan eri mieltä. "Taklaukset" aina myöhässä, oikeastaan koko jätkä aina myöhässä. Luisteluvoima Jalon tasoa. Salminen tai junnu-Virta olleet nelosessa paljon parempia. Paska peli Liedekseltä ja ei tuonut yhtään mitään avuja mihinkään. No mutta eka matsi, niin annetaan tottakai mahdollisuus. Ei oman kylän poikia saa heti lopullisesti dumata, mutta mun mielestä ei tuossa esityksessä ollut valitettavasti pienintäkään aihetta hehkuttaa.
 

Ralph

Jäsen
... junnu-Virta olleet nelosessa paljon parempia.
No ei kyllä. Patrik Virta ehti pelata ainoassa ottelussaan reippaat viisi minuuttia ja todisti vain, ettei ole vielä Liiga-tasoa. Pelkäsi taklauksia ja vältteli vastuuta. Kerran uskalsi kuljettaa. Mieleen jäi tilanne, jossa olisi ollut tilaa ajaa hyökkäysalueelle kun oli tyhjää edessä, mutta sivusta tullut Sport-pelaaja pelotti niin paljon, että Virta päätti heittää pitkän kiekon ja suojautua taklaukselta.

Ei Heikki Liedes mikään sateentekijä ole, mutta Virran edelle menee, niinkuin pitääkin. Kaikkien ollessa terveenä Saku Salminen ja Eetu-Ville Arkiomaa taistelevat siitä viimeisestä paikasta auringosta, Liedes katsomossa.

Nyt on kova neljän päivän rupeama, jossa kolme ottelua. Nyt huomenna edessä se huilipäivä ja perjantaina jatkuu Suomen Turussa. Heti perään sitten kotona Pelicans. Joni Myllykoski pelannee toisen, Juuse Saros toisen. Saros selvästi parantanut alkukaudesta ja kaipaisi yhtä nollapeliä. Tänään tuon pilasi puolustus, kun avausmaalissa sai Janne Tavi hääriä vapaana, Aleksi Laakso ohjasi omiin toisen ja Dave Spina oli vapaana kolmannessa. Myllykoski maaliin Turussa ja Saros nollaamaan lauantaina Pelicans?

Toivottavasti Saku Salminen, Antti Bruun ja Otto Paajanen saataisiin kentälle myös tällä viikolla. Jyri Niemi tänään vielä tyytyi katselemaan peliä penkiltä, mutta perjantaina luulisi Niemen olevan jo tositoimissa. Hänen ja Bruunin tieltä kokoonpanosta putoaa sitten Laakso, Ossi-Petteri Grönholm, Juuso Vainio -kolmikosta kaksi.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
No ei kyllä. Patrik Virta ehti pelata ainoassa ottelussaan reippaat viisi minuuttia ja todisti vain, ettei ole vielä Liiga-tasoa. Pelkäsi taklauksia ja vältteli vastuuta. Kerran uskalsi kuljettaa. Mieleen jäi tilanne, jossa olisi ollut tilaa ajaa hyökkäysalueelle kun oli tyhjää edessä, mutta sivusta tullut Sport-pelaaja pelotti niin paljon, että Virta päätti heittää pitkän kiekon ja suojautua taklaukselta.
No joo, hieman kärjistin. In any case, pointti siitä että Liedes ei mielestäni ollut millään tavalla yhtään mitään, tuli varmaan selväksi.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muuten Sallylta ihan faktatekstiä, mutta tuli tosiaan Liedestä seurattua tänään ja on kyllä oltava aivan eri mieltä. "Taklaukset" aina myöhässä, oikeastaan koko jätkä aina myöhässä. Luisteluvoima Jalon tasoa. Salminen tai junnu-Virta olleet nelosessa paljon parempia. Paska peli Liedekseltä ja ei tuonut yhtään mitään avuja mihinkään. No mutta eka matsi, niin annetaan tottakai mahdollisuus. Ei oman kylän poikia saa heti lopullisesti dumata, mutta mun mielestä ei tuossa esityksessä ollut valitettavasti pienintäkään aihetta hehkuttaa.

Eihän Liedes tietenkään kentän parhaimmistoa ollut mutta odotuksiin nähden pelasi mielestäni hyvin. Luistelu oli nimenomaan mikä mut yllätti sillä odotin raskasjalkaista luistelijaa. Se mikä hänet erotti heti muista nelosen pelaajista oli taklaushalukkuus vaikka olisivat osa hieman myöhässä tulleetkin. Kun saa ajoitukset kohdalleen niin laidat rytisee entistä kovemmin. Mitään vakipaikkaa ei kokoonpanossa silti tietenkään ole vaan siellä on nyt useampi kilpailija niistä paikoista.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Toivottavasti Saku Salminen, Antti Bruun ja Otto Paajanen saataisiin kentälle myös tällä viikolla. Jyri Niemi tänään vielä tyytyi katselemaan peliä penkiltä, mutta perjantaina luulisi Niemen olevan jo tositoimissa. Hänen ja Bruunin tieltä kokoonpanosta putoaa sitten Laakso, Ossi-Petteri Grönholm, Juuso Vainio -kolmikosta kaksi.

Minun mielipide on, etta sinne joutaisi Laakso ja Vaino. Olen paljon OPG:ta haukkunut ja ihan aiheesta, mutta nyt on alla kaksi hyvaa pelia Gronholmilta ja ollut omissa paras pakki Schiran kanssa. Laakso ja Vainio on taas enemman hukassa omissa. Lisaksi olisi kiva nahda joku muu Laakson tilalla kakkos ylivoimassa. Herra saa paljon vastuuta, mutta on saanut vain yhden syottopisteen tilille. Kaiken taman lisaksi tunnustettu fakta on, etta Laakso on pehmea omassa paassa. Vainio on jo nyt kiekollisesti paljon parempi ja lisaksi nuori ja isompikin, joten hanelle enemman vastuuta toivoisi, kuin Laaksolle. Kakkosylivoiman pakin paikalla laittaisin nailla otteilla Nikkilan. HPK:n ylivoimakuviossa on tarkeaa, etta pakki osaa kiekolla pelata ja mielestani Nikkila on siina parhaimmillaan. Jos taas laukausta haluaa, niin Niemi siihen.

Liedes oli iso koohottaja, eipa jaanyt mielikuvia suuntaan tai toiseen. Tosin aikaa taytyy antaa, eipa Arkiomaa tai Salminenkaan kauden alussa vakuuttanut. Kuitenkin nakisin, etta Liedes olisi varamies Salmisen ja Arkiomaan takana. Tosin jos Paajanen tulee takaisin, niin niistakin tippuu jompikumpi pois.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Muuten Sallylta ihan faktatekstiä, mutta tuli tosiaan Liedestä seurattua tänään ja on kyllä oltava aivan eri mieltä. "Taklaukset" aina myöhässä, oikeastaan koko jätkä aina myöhässä. Luisteluvoima Jalon tasoa. Salminen tai junnu-Virta olleet nelosessa paljon parempia. Paska peli Liedekseltä ja ei tuonut yhtään mitään avuja mihinkään. No mutta eka matsi, niin annetaan tottakai mahdollisuus. Ei oman kylän poikia saa heti lopullisesti dumata, mutta mun mielestä ei tuossa esityksessä ollut valitettavasti pienintäkään aihetta hehkuttaa.
Aivan täysin samaa mieltä. Laskin ensimmäisessä erässä, että Liedes lähti ainakin neljä kertaa vastustajan maalin taakse taklaamaan ja jokaisen hän ajoi ohi jonka seurauksen Saipa pääsi kuin ilmaiseksi lähtemään omista. Ehkä yksi kymmenestä taklauksesta osui maaliin tänään. Kuten aikaisemmin totesin, että itse en näe mitään käyttöä, mutta annetaan nyt jokunen peli kuitenkin aikaa näyttää, mutta fakta on se, että kun Paajanen ja Salminen palaavat tippuu Liedes poppareille.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liedes oli iso koohottaja, eipa jaanyt mielikuvia suuntaan tai toiseen. Tosin aikaa taytyy antaa, eipa Arkiomaa tai Salminenkaan kauden alussa vakuuttanut. Kuitenkin nakisin, etta Liedes olisi varamies Salmisen ja Arkiomaan takana. Tosin jos Paajanen tulee takaisin, niin niistakin tippuu jompikumpi pois.

Itse näkisin, että kokoonpanosta joutaisi tippumaan Järveläinen. Taidot riittävät, mutta eilenkin siirrettiin jokapaikasta syrjään kuin tiskirätti. Ei pääse tekopaikoille, puolustuspäässä riski. Taitoa on ja maalivaistoakin, mutta fysiikka ja asenne ei riitä liigaan (ei varsinkaan alempiin ketjuihin).
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Eilisillan ottelussa mulle tuli Jepestä mieleen alikersantti Rokka Edvin Laineen Tuntemattomasta sotilaasta. Jepellä oli samaa päättäväisyyttä loppuminuuttien väännöissä kuin alik Rokalla taistellessaan venäläissotilaita vastaan. Ja eipä nuo ulkonäöllisestikään kauheasti toisistaan eroa, molemmat tuollaisia lyhyemmän puoleisia "parrunpätkiä". :)
 

Ralph

Jäsen
- Vähän säikähdin itekkin, että mites saatana lavassa tuo kiekko on. Yritin kattoo tota Somerjuurta tonne toiselle puolelle, mut se oli vähän ylhäällä niin joutu jotain yrittää keksiä.

Tuomas Vänttinen vaatimattomana voittomaalin jälkeen.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Aivan täysin samaa mieltä. Laskin ensimmäisessä erässä, että Liedes lähti ainakin neljä kertaa vastustajan maalin taakse taklaamaan ja jokaisen hän ajoi ohi jonka seurauksen Saipa pääsi kuin ilmaiseksi lähtemään omista. Ehkä yksi kymmenestä taklauksesta osui maaliin tänään. Kuten aikaisemmin totesin, että itse en näe mitään käyttöä, mutta annetaan nyt jokunen peli kuitenkin aikaa näyttää, mutta fakta on se, että kun Paajanen ja Salminen palaavat tippuu Liedes poppareille.
Huudellen vieraisiin.
Sama homma oli Kalpan peleissä (niissä parissa, missä pelasi) niin nimeksi voisi antaa myöhäinen.
Aina taklaus ohi ehkä juuri se 1/10 osui ja sekin puolittain ohi. Kauhea koohottaminen ja puhku päällä, joka johti usein tilanteista ulos pelaamisiin. Kokoonsa nähden ei sitä vyysisyyttäkään paljoa näkynyt kentällä. Lie(des) kun aina oli myöhässä.
Mutta mistäs sitä tietää. Playoffeissa jos ja kun Kerho sinne tätä tahtia ratsastaa, voi olla ihan käyttökelpoinen pelaajakin..
Ps. Meneekö vielä junnuihin? Niin saa liiga-jengiin tilaa
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse näkisin, että kokoonpanosta joutaisi tippumaan Järveläinen. Taidot riittävät, mutta eilenkin siirrettiin jokapaikasta syrjään kuin tiskirätti. Ei pääse tekopaikoille, puolustuspäässä riski. Taitoa on ja maalivaistoakin, mutta fysiikka ja asenne ei riitä liigaan (ei varsinkaan alempiin ketjuihin).

Samoilla linjoilla Järveläisen suhteen. Offensiivi-potentiaalia löytyy ja aika-ajoin väläytyksiä, mutta pääosin tuntuu peli puuroutuvan omaan päätyyn, jossa sanalla sanoen aika pulassa. Varsinkin eilen huomasin, että pahimmat katastrofijaksot pelissä korostivat kuinka hankalaa pienen miehen oli puolustaa paineen alla. Myöskin terrierimäinen asenne näkyy vain vastustajan maalinedustalla, mutta ei omaan päähän pelattaessa. Todella hyvä ja lupaava jätkä, mutta jotain tarttis tehdä.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Alkulämmittelyt käynnissä täällä nakkiareenalla ja toivotaan että jätkät on hereillä alusta asti. Hyvä että saatiin Yoda takaisin kokoonpanoon, vaikka mieluummin näkisin hänet kolmosessa Vänän ja Järveläisen kanssa. Tsemppiä KERHO!!!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Katajat ne taipuu vaan ei pärkele vieköön katkea...
mutta helvetti kun te osaatte, niin ettekö vois pelata joskus 60 minsaa täysillä ja nöyryyttää niitä kaikkia, vai tarkotuksellako tässä himmaillaan eikä paljasteta kaikkea tässä vaiheessa kautta?
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Kun keskiviikkona SaiPa johti kahdella ja Aleksi Laakso otti jäähyn, minä suljin näytön ja luovutin. Kerho ei.

Kun tänään TPS johti kahdella ja Joonas Vihko otti jäähyn, minä suljin näytön ja luovutin. Kerho ei.

Huomenna jatkuu Pelicansia vastaan ja mielummin HPK ratkaisee pelin jo ennen viimeisiä minuutteja ja ottaisi vaihteeksi taas kolme pistettä ottelusta. Pelicans on kärsinyt loukkaantumisista ja otti tänään pataan JYP:ltä. Siellä ykkösmokke telakalla. HPK:lla olisi paikka ottaa seitsemäs peräkkäinen voitto jo, mutta nyt vain mielellään joukkue johtaa kun 55 minuuttia taulussa ja myös kun 60 minuuttia taulussa.
 

JPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hmm, siellä on vielä muutama "vapaamatkustaja" joiden tilalle Pantsella olisi vaihtoehtoja, nyt hereillä. Kiitos kuitenkin hyvistä ja odottamattomista otteista kaukalossa.
 

XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä teistä muista,mutta kyllähän tämä on ihan huikeeta seurattavaa! Draaman kääri on kirjoitettu ja pääosan esittäjät vaan vaihtuu illasta toiseen.Aivan loistavaa el director Pantse!Huomenna lisää!
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Olihan huikea nousu taas sillasta. Junnu-Tuulolalta huikeeta peliä. Ja hyvin oli Kerhofaneja paikalla vaikka virallista fanimatkaa ei ollu järjestetty. Huomenna sitten pussileukoja kuokkaan huolella.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jumalauta mikä joukkue! Aivan uskomaton nousu jälleen kerran. Jätkät uskoo itseensä ja pelisysteemiinsä kuin vuoreen eivätkä katkea vaikka välillä jo vähän taipuukin. Rupes jo näyttämään siltä, että pisteitä ei tänään ole luvassa mutta nousu alkoikin yllättäen alivoimalla. Ja lopussa sitten vielä kunnon myllytys ilman maalivahtia ja peli väkisin tasoihin. Pelihän oli muuten hallussa oikeastaan koko ottelun ajan ja kiekollisesti pelattiin paikoin todella hyvin. Ihan parhaille paikoille ei kuitenkaan päästy mutta muuten tosiaan hyvää peliä. Todella hyvää vieraspelaamista, kun lähdetään pelaamaan eikä peruuttelemaan.

Puolustuskin pelasi vaihteeksi ilman suurempia koomailuja ja pakko nostaa Grönholmin otteet esiin. Mieshän parantaa kuin se kuuluisa sika juoksuaan ja oli tänäänkin todella varma. Tuulolalle on pakko antaa anteeksi toisinaan sattuvat omanpään hasardit, kun hyökkäyspäässä homma toimii noin hyvin. Ykkösketju sai tänään paineen jatkuvasti Tepsin maalille eikä kakkonenkaan huono ollut. Paajanen-Liedes kaksikko pelasi hyvää alivoimaa, kuten ounastelinkin. Sen sijaan Järveläinen on edelleen aika hukassa omassa päässä, ei voi mitään. Liedekseltä tänäänkin kokonaisvaltaisempi peli kuin Villeltä. Toivotaan, että alkaisi Järveläiselläkin kulkemaan. Jotenkin vain tuntuu, että Järveläisen mies jää useimmiten vapaaksi.

Kurittomuutta esiintyi tänään muutaman kerran, Hamill otti typerän jäähyn keskialueella ja Vihko meinasi ratkaista pelin vastustajalle typerällä taklauksellaan. Nämä täytyy saada kitkettyä jatkossa pois.
 

Demonise

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Sabres
Hmm, kaksijakoiset mietteet pelistä. TPS:n ensimmäiseen maaliin asti mukiinmenevää peliä, toisen erän alussa monta todella hyvää paikkaa, mutta niinhän se menee että kun ei itse tee niin vastustaja tekee. Plussat 1 kentälle, Viedensky ei ehkä tänään ollut aivan parhaimmillaan mutta onhan tuossa nyt aivan loistava korvaaja Vilille. Myös paljon parjatulle Laaksolle on pakko antaa kehuja, kyllä tuossa on sitä pistepotentiaaliakin. Tuulola jatkaa kyllä aivan käsittämättömän hienoja otteita, ei voi kuin ihailla. Toivottavasti huomenna saadaan peli ratkaistua ennen loppuhetken kiriä, alkaa olemaan jo nitrojen hankkiminen lähellä! Ja loppuun se miinus eli Järveläinen, nyt pantse poika poppareille pariin peliin, koska eipä tuolla kahdesta ensimmäisestä kentästä oikeen tilaa taida löytyä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Saatoin käydä iltalenkillä vähän koivuja silmäilemässä.
Nyt on pari hyvää hollilla.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse näkisin, että kokoonpanosta joutaisi tippumaan Järveläinen. Taidot riittävät, mutta eilenkin siirrettiin jokapaikasta syrjään kuin tiskirätti. Ei pääse tekopaikoille, puolustuspäässä riski. Taitoa on ja maalivaistoakin, mutta fysiikka ja asenne ei riitä liigaan (ei varsinkaan alempiin ketjuihin).

Itse itseäni lainaten. Saipa-matsin jälkeen todettu on edelleen ihan yhtä ajankohtainen huomio...
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Mitäs Vihkon taklauksen taustalla oli
sillä vaikutti kostolta?
Aivan älytön taklaus Vihkolta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös