Mainos

Kerhon kannatuskulttuuri – miten saada Rinkelinmäestä taas hornankattila?

  • 62 625
  • 221

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Ei kelvannut.
Kuinka hiljaista Hämeenlinnassa sitten tavallisesti on jos eilinen oli jäätävää kannustusta?
No jos tuo ei kelpaa niin ei tässä minun osaltani enää mitään keskusteltavaa ole. Olemme niin voimakkaasti eri mieltä asiasta jota ei voi matemaattisesti todistaa että turha siitä on enempää kinata.
 

Crank

Jäsen
Eilen oli kyllä erittäin hyvää kannustusta.

Eikä siellä viljasiilossanne niin hyvä kannustus lauantaina ollut, kuin mitä ennakkoon hypetitte. Silloin oli kun maali tuli, mutta muuten ei.
Ite kans poikkesin lauantaina kattomassa matsin Turussa. Olikohan nyt toista erää, kun HPK:lla oli jonkinmoinen ote pelistä ja katsomot melko hiljaa, niin selostajakin koitti rohkaista turkulaisia kannustamaan. Ei se kauheesti toimenpiteitä kuitenkaan aiheuttanut.
 

Red Wursti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AIK, TPS(sympatiat)
Annetaan TPS kannattajien nauttia kun heidän hallissaan paras tunnelma on!
Saattaahan se olla että Turussa on parempi tunnelma kun siellä on 11 820 katsojaa mutta jos otetaan Bernin kotimatsit mukaan niin kaukana on Typhonin katsojat siitäkin.

ja ainiin Bernissä on lähes joka pelissä se 17 000 katsojaa.
Turussa on yleensä aina runkosarjassa hallissa vain tyhjiä paikkoja, tosin siihen päästään että missä on vikaa!

Itse pääsin aikoinaan Bernin matsiin huimalla 7€ arvoisella piletillä istumaan joten siellä sentään hinta/laatu suhde on oikein.

Sm-liiga voisi yrittää saada monille paikkakunnille lisää sakkia kun ohjeistaisi tai siis Kummolla ohjeistaisi rohkeasti halvempiin lippuhin, enemmän porukkaa, vähemmän rahaa Sm-liigan pohjattomaan kassaan mutta lisää rahaa seuroille oheismyynneillä!
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Toki Turussa on tällä hetkellä asiat aika hyvin, eipä sielläkään ole voinut menon suhteen henkseleitä paukutella runkosarjan kuluessa. Mutta nyt olikin kyse näistä finaaleista. Tänään siellä saatetaan vetää paremmin kuin viimeksi.

Jos Rinkelinmäellä meno on finaaleissa huomattavasti parempaa kuin normipeleissä, niin hyvä sitten, mutta edelleen uskon teidän pystyvän parempaan. Ei siis mitenkään kettuiluna, vaan siksi, että potentiaalia varmaan olisi. Ensimmäiseen peliin verrattuna eron mielestäni huomasi jo.
 

JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylösnoussut
Ei kelvannut. Vielä enmmän olisin odottanut tässä tilanteessa joukkueen kannustamista ja piiskaamista kohti voittoa. Kai se on yleisössä sama kuin joukkueessa, jäällä kiekkoa pidetään hallussa/katsomossa hakataan käsiä, mut ei vaan riitä.. Kai Hämeessä sytytään vasta tärkeisiin peleihin. ;)

Turkulaisena en paljoa puhuis. Ns. fanikatsomoon on ilmestynyt porukkaa ja överi vasta pleijareissa. Esim runkosarjan matsissa Jokereita vastaan sielläkin enimmäkseen tyhjiä penkkejä. Kuka syttyy vain tärkeisiin matseihin...
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Turkulaisena en paljoa puhuis. Ns. fanikatsomoon on ilmestynyt porukkaa ja överi vasta pleijareissa. Esim runkosarjan matsissa Jokereita vastaan sielläkin enimmäkseen tyhjiä penkkejä. Kuka syttyy vain tärkeisiin matseihin...

Jaa, lomalainen. Aiemmin totesinkin tarkoittavani vain näitä finaaleita, kuten varmaan saatoit havaita. Överi itse asiassa oli jo viimeisissä runkosarjan peleissä, puolestani ilmaiset mainokset (tämä siis epäily, EI faktaa!) voisi jättää poiskin. Suurin osa turkulaisista kiekkojännäreistä on valitettavasti menestyksen mukana heräileviä jee-näin-kolme-peliä-kaudella-me-ollaan-mestareita-janareita. Useamman kerran on käynyt mielessä että missäs te olitte marraskuussa. Hallilla ei ainakaan tullut vastaan. Eipä tuo meno teilläkään nyt niin hulppeaa ole, tai halli edes lähellä täyttä. Eikä valitettavasti oikeastaan missään Suomessa ennen kuin mennään ns. oikeita pelejä.

Tarkoitus ei ole siis vähätellä hämäläisiä, vaan päinvastoin uskon teidän hallin voivan olla vielä pienellä rypistyksellä se hornankattila, joksi sitä huhuillaan. Mielellään tosin vasta ensi kaudella... ;)
 
Viimeksi muokattu:

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Eiköhän ole aika nostaa tätäkin ketjua maan pinnalle, niin ei mene kaikki G-kulma yms. keskustelu tuonne hieman väärään ketjuun.

Eli iso askel kohti hornankattilaa on otettu kun saimme kaksi fanikatsomoa. Tekemistä riittää vielä toki todella paljon, mutta alku on ollut ihan hyvä. Olemme saaneet n. 15 hengelläkin aika hyvät huudot pystyyn, kiitos kaikille mukana oleville. Paljon parempaa ei tuolla väkijoukolla enään voi saada, joten nyt toivoisin muualta katsomosta porukan löytävän tuonne G-kulmaan, joka on oikeasti hyvä paikka seurata peliäkin! Kun saisimme semmoisen 50 fania jotka huutavat, alkaisi tunnelma olemaan oikeasti aika hyvä. Yksinkertaisiin huutoihin olisi helppo muidenkin lähteä mukaan, sekä jotakin helppoa laulua voisimme alkaa virittelemään. C5 katsomon kanssa yhteistyö olisi myös kivaa, ainakin tuo että toinen aloittaa saman huudon päälle, mutta tuossa pitää olla tarkkana, sillä äänellä kestää tulla toiseen katsomoon jonkin aikaa, joten "matkivan" katsomon pitää aloittaa hieman ennenkuin kuulee ääntä. Lisäksi IFK-tyyliset "yläkerta, alakerta" - huudot voisi joku kehitellä ja aina silloin tällöin noitakin voitaisiin koittaa, mutta ensiksi täytyy G-kulmaan saada lisää populaa!

Keskustelu on vapaa, kertokaa mielipiteitänne ja ehdotuksianne!
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
C5 katsomon kanssa yhteistyö olisi myös kivaa, ainakin tuo että toinen aloittaa saman huudon päälle, mutta tuossa pitää olla tarkkana, sillä äänellä kestää tulla toiseen katsomoon jonkin aikaa, joten "matkivan" katsomon pitää aloittaa hieman ennenkuin kuulee ääntä. Lisäksi IFK-tyyliset "yläkerta, alakerta" - huudot voisi joku kehitellä ja aina silloin tällöin noitakin voitaisiin koittaa, mutta ensiksi täytyy G-kulmaan saada lisää populaa!

Jäätävää. Haluan olla todistamassa kun fanikatsomo huutaa: "sikakatsomo, huutakaa meille!" ja siat vastaa: "G-piste, huutakaa meille!"

tai

G-piste: "Missä on sikakatsomo, missä on sikakatsomo?!"
C5: "Täällähän me, täällähän me!"

C5: "Missä on G-piste, missä on G-piste?!"
G-piste: "Täällähän se, täällähän se!"

Okei, vois mennä nukkumaan :D
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Emiilioolta lähti vähän käsistä homma, mutta se nyt ei yllätä..

Kyllä yksi parhaista olisi:

Sikakatsomo: PALLO!
G-piste: KERHO!

pikkuhiljaa tempoo ja saadaan hieno vuorohuuto, pallokerhopallokerho..

okei, voisin mennä kanssa nukkumaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Olin perjantain Lukko-pelissä ensimmäisessä liigapelissäni tällä kaudella..

G-kulman valtaaminen omien fanien käyttöön on ihan perusteltu idea. Topnaattori on lisäksi oikeassa siinä että G-kulma on todellakin erinomainen paikka seurata peliä. Viimeisen kolmen kauden aikana mitä olen ritariareenalla peleissä käynyt, olen yleensä aina ollut seisomalipulla ja nimenomaan G-kulmassa. Nyt perjantaina en viitsinyt sinne mennä koska en sitten kuitenkaan ole oikea-virallinen-Kerhofani, vaikka hallilla ollessani Kerhon puolella toki ihan täysin olenkin, Ässä-pelit poislukien. Oman kannustukseni olen pitäyttänyt lähinnä lähtemällä mukaan rytmiseen taputukseen ja joskus kommentoimalla jotain tuomioihin ;)

Ihan hyvää meininkiä se niinkin pieni faniryhmä sai pidettyä, siinä koitin bongailla että moniko siihen varsinaiseen ydinryhmään kuului koska katsomossa oli esimerkiksi junnujakin (lue: lapsia). Toisessa ketjussa joku valitti niistä fanien rummuista: minua ei ainakaan se yksi ainoa rumpu häirinnyt millään tavalla, vaikka olin itse samassa päädyssä peliä katsomassa. Mutta selvää on että lisää väkeä sinne kulmaan vaaditaan, jotta esimerkiksi vuoropuhelu sikakatsomon kanssa onnistuisi kunnolla. Toivottavasti sitä sinne saatte..

Kaikenlaisen fanikulttuurin kehittämistä kannatan ilman muuta, mutta ihan yleisellä tasolla voi silti olla huolissaan siitä, että jos jopa perjantai-illan peleissä alkaa olla nyt jo alle 3000 katsojaa, niin mistäpä sitä väkeä silloin sinne kulman fanikatsomoonkaan riittäisi.. lienee siis syytä toivoa että myös Kerhon otteet paranevat lähiaikoina, sillä muuten ainoa huuto joka kuuluu Hauholle saakka on Kerho-fanin tuskanhuuto
 

Jindrix

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Emiilioolta lähti vähän käsistä homma, mutta se nyt ei yllätä..

Kyllä yksi parhaista olisi:

Sikakatsomo: PALLO!
G-piste: KERHO!

pikkuhiljaa tempoo ja saadaan hieno vuorohuuto, pallokerhopallokerho..

okei, voisin mennä kanssa nukkumaan.

Hyviä ideoita ehdottomasti. Ensimmäiseksi vaatii kuitenkin sen, että G-kulmassa oikeasti rupeaa porukkaa käymään vähän enemmän tai juurikin sellaista porukkaa, joka huutaisi myös. Nimenomaan ajatellen esimerkiksi vuorohuutoa sikakatsomon kanssa, peruskannatushan ja huudot onnistuu hyvin pienemmälläkin porukalla.

Tällä kaudella Kärpät peli on mielestäni ollut sellainen, milloin sielä ainakin oli hyvin väkeä ja saatiin ihan ok mekkalaa päälle. Toisaalta jostain se pitää aloittaa ja ihan hyvin on ääntä ollut vähemmälläkin porukalla. Joka tapauksessa kaikki pelit mitä olen G-kulmassa käynyt katsomassa, niin sielä on ollut hyvä meininki väkimäärästä riippumatta.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Yksi juttu millä voisi saada enemmän intoa kannatuskultuuriin olisi monien fanien ja potentiaalisten jääkiekon seuraajien asenteen tarkistaminen. Kun kerho oli 1990-2000 luvulla lähes huipulla ja mitaleita satoi lähes joka vuosi, taisi moneltakin realiteetit unohtua, eli miten pienillä resursseilla loppujen lopuksi hommaa pyörietään useimpiin muihin paikkakuntiin verrattuna.

Lähtökohtana realistiselle vaatimustasolle voisi olla että liigassa pysymisen lisäksi pystytään melko tasaväkisesti kamppailemaan muiden kanssa ja silloin tällöin kiusamaan isompien kaupunkien/resurssien joukkueita. Se jos pikku deividi edes joskus pärjää koljatille ja nappaa pisteen kaksi tai kolme on juttu mistä voi sitten enemmänkin innostua ja olla tyytyväinen.

Mutta kun yleisö tottui vähintään pronsseihin (olemalla Suomen kolmanneksi paras joukkue on jo huikea saavutus pikkuiselle kaupungille, mistä moni lahti tai joensuu tai kouvola tai lappeenranta saisi aikaan kansanjuhlat), niin se äänestää jaloillaan kun sarjataulukossa valutaan vähänkin alemmas. Kysymys on siis epärealistisista odotuksista ja asennehandicapista.

No, kun ollaan vähän pitempään pohjalla (toivotaan että ei kuitenkaan), asenteet joko tervehtyvät tai sitten täällä ei pelata liigakiekkoa taas noin kymmeneen vuoteen, jolloin myös tuoreita mitaleilla ei-vielä-hemmoteltuja sukupolvia on tullut esiin. Toivon kuitenkin että yleisen kiekkomielipiteen tervehtyminen Hämeenlinnassa tapahtuu aikaisemmin. Tämä ei siis merkitse ettei pyrittäisi huipulle, mutta joku realismi pitää kanssa olla.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Tää on ihan supisuomalainen ilmiö. Kyllä siellä Ilmalassakin oli reippaasti tilaa kun vähän yskähteli Jortikan-Curren-Arajuuren aikana. Samaa voi todeta glory-hunter turusta, lahdesta, oulusta, tampereelta....

Espoo on sitten ihan oma lukunsa. En oikein tajua mikä siellä mättää...

Olen edelleen sitä mieltä, että halli täyteen hinnalla millä hyvänsä ja oheismyyntipaikat kuntoon. Näkyy rahakirstussa ja tunnelmassa.
 

Clubber"s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Tunnustus ja arvostus kerhokannattajille myös täältä käsin hyvästä kannustussuorituksesta ottelussa.Pelissä riitti tunnelmaa alusta loppuun asti hienosti ja kumpikin joukkue sai kannustusta halki pelin, meikäläiset sai pitkästä aikaa sieltä yläparvelta huutaa tosissaan takaisin oranssipaidoille.
Tuosta on kyllä hyvä teidän jatkaa katsomotoiminnan kehittämistä.
Erikoiselta tuntuva ratkaisu (?) tuo kahden fanikatsomon jako mutta toimi ainakin tässä pelissä kuitenkin.
Katsomokulttuuriakin tehtiin kun paiskattiin kättä rehdisti ottelun päälle,huomasin.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Katsomokulttuuriakin tehtiin kun paiskattiin kättä rehdisti ottelun päälle,huomasin.

Tämä on mielestäni erittäin positiivinen asia, jota tulisi harrastaa enemmänkin faniryhmien välillä! Vaikka eri joukkueita kannatetaan, niin tottakai pelin jälkeen kannattajien välinen kunnioitus täytyykin olla kohdallaan, tuloksesta riippumatta. Terveisin yksi niistä kättelijöistä.

Ja Avaron kommenttiin sen verran, että ei viittis niitä kapuloita/rumpuja raahata mukanaan saati vahtia siinä erätauoilla. Toki muutamalle siitä hakkaamisesta saati paukuttamisesta mainittiin. Valitettavasti "ammattirumpalimme" ei tänään peliin eksynyt, joten rumpu ei myöskään pelikellon käydessä paukkunut.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Aloin tässä miettimään kun ottaa päähän tuo puhe osan pelaajien pelleilystä. Samantien ulos meidän Kerhosta, vaikka selässä lukisi saatana Tuulola tai Palo, tulos on ulos. Tämä ei ole mitenkään Tuulolaa vastaan tai muita, en ole nähnyt livenä vielä peliäkään enkä tiedä huhupuheita joukkueen sisältä.

Pitäisi meidän kannattajien todella näyttää tämä. Pelaajille seura saattaa olla yhden tai parin kauden etappi, meille se on osalla koko elämän mittainen yhteinen taival. En minä halua katsoa joukkueeni taaperrusta, mutta kyllä seison sen takana vaikka tasona olisi sitten Suomi-Sarja.

En siedä henkilökohtaisella tasolla sitten tippaakaan mitään löysäilyä tai joukkueen tekemisen pilaamista, vaikka turpaan tulisi joka ilta 10-0.

Mitä me voimme tehdä asian eteen? Tänään oli taas 2800 katsojaa, vähiin käy ennen kuin loppuu.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Niinpä, mutta kun ei ole varaa enään muihinkaan. Toisaalta kyllä isoin kysymys on nyt pelaajien pään sisällä, siellä on monella aika pahat lukot kun ei saada maalia, ei saada voittoa.

Mutta lauantaina pistetään katsomossa ralliksi heti pelin alusta? Deal?
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Lauantaina on kyllä niin kriittinen peli että ihan hirvittää. Olen kumminkin tulossa ensimmäistä kertaa tsekkaamaan sen tarunhohtoisen G-pisteen, joten pistetään todellakin ralliksi!
 

Tade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Avaampa ajatukseni kaikelle kansalle, joita tuli eilen HIFK-pelissä kun olin pitkästä aikaa katsomossa. (kolmas matsi tänä vuonna)

Sikakatsomo on hienonkuuloinen fanikatsomo yhä. D3/D4-katsomo syttyi sikakatsomon kannustuksiin, LOISTAVAA!!! Tämän lisäksi kunhan koko halli lähtee mukaan useammin, niin saadaan hienosti ääntä halliin, koska se paljon parjattu äänentoisto tosiaan on vaisu esim. vrt. Lahden halliin. Parempana pidän kuitenkin että halliin tunnelmaa tekee yleisö eikä bittivirta kaiuttimista.

Uusi G-kulma ei juurikaan mielestäni (vielä) saanut hallia syttymään, vaikka näyttävän näköistä toimintaa siellä on ja hyvin nopeasti sinne on väkeä siirtynyt. Näyttävyys ja ääni saadaan paremmaksi kunhan sinne tulee ihmisiä ja perinteitä. Ei se paljon muuta enää tarvi mielestäni, ainakin D1-katsomosta nähden. Miten olisi yhteistyö kannustuksessa Sikakatsomon kanssa? Tuntui että Sikakatsomo jyräsi usein G-kulman aloittaman kannustuksen.

Yleisesti ottaen hallissa oli todella tunnelmaa yleisön toimesta, varsinkin ensimmmäisen 5-3 alivoiman jälkeen, vaikka äänentoisto ja musiikki ei sitte yhtään sytytä hallia. Varsinkin ottelun loppuvaiheilla DJ? soitti hitaan rytmin kappeleita. Kuka oikeasti luulee että sellainen saisi ottelun kiihkeimmässä vaiheessa olevan ottelun yleisön syttymään rytmikkäisiin kannustuksiin musiikin tahtiin, varsinkin kun kotijoukkue silloin juuri noin tiukassa pelissä eniten tarvitsisi kannustusta.

Hieno peli joukkueelta lopulta. Hallilla tavataan!
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Torstaina oli arkipeliksi todella hyvä tunnelma, yleisöäkin oli 4315 ja halli vaikutti jopa täydemmältä. Vai olisiko torstaina sopinut muiden mielestä vielä tonni yleisöä lisää? IFK tunnetusti sytyttää ja toisessa erässä rupesi hallin lämpötilakin nousemaan ja hikihän siinä alkoi tulla...

Tiistaina on taas paluu todennäköisesti normaaliin tunnelmaan, kun vastaan asettuu muovinen Blues. Espoosta tuskin saapuu paljoakaan faneja, joten tuossa pelissä voisimme kokeilla jotain uutta. Miten olisi esimerkiksi vuorotellen huudetut kirjaimmet, Sikakatsomo huutaa H, G-piste P ja Sikakatsomo uudestaan K. H - P - K, voisi kuulostaa aika mielenkiintoiselta. Tai ottelun loppupuolella jos satumme johtamaan, niin olisiko paikallaan huuto G-pisteestä: "Kuka voittaa?" ja Sikakatsomo sekä eteläpäädyn istumakatsomot vastaisivat "Kerho!" tai "HOOPEEKOO"? Mitä olette mieltä?

Rinkelinmäellä ollaan kyllä menty tällä kaudella G-pisteen myötä eteenpäin fanikulttuurissa, G-pisteessä on ollut jopa yksi kaksikeppinen. Joskus olisi kyllä kiva porukalla värkätä jonkinnäköinen tifo, onko tietoa sallitaanko meillä Hämeenlinnassa mitään isoja lakanoita? Mitä mieltä olette jonkinnäköisestä tifosta, millainen se voisi olla? Koitetaan kehitellä lisää Hämeenlinnan fanikulttuuria, joten ehdotelkaa rohkeasti.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Taas on aikaa tultu ja jonkin verran ehkä kehityttykkin G-kulmassa? On ollut hyviä pelejä, kuten lauantaipeli JYPiä vastaan, jossa meitä oli paljon normaaliin verrattuna, sitten taas kauden pohjanoteeraus oli Blues-ottelu, tuskin aukaisimme suutamme kertaakaan, tosin eihän meitä ollut varmaan edes kahden käden sormin laskettavaksi.

Kuitenkin, Raumam Boikia seuranneena (Raumam boikkien nettisivut), olisiko teidän mielestä mahdollista kokeilla lauluja G-kulmassa? Toki siihen vaaditaan paljon porukkaa, mutta jostain kaiken täytyy aina lähteä liikkeelle ja eikös se niin mene että pienistä puroista syntyy iso meri! Kun saisimme edes semmoisen viisi hyvää laulua noiden perus H-P-K, Kerho huutojen ohelle, niin olisi jo hurjaa kehitystä. Miten sitten tifot, niidenkin tekemistä voisimme joskus kokeilla sopivan aiheen tullessa vastaan? Sitten kun saamme laulut keksittyä, jakaisimme flyereita, jotta muutkin tietäisivät mitä me laulamme ja voisivat yhtyä mukaan. Vai onko tämä parin perushuudon fanikulttuuri riittävää Hämeenlinnaan?

Ketä täällä Jatkoajassa on G-kulmassa majailevista henkilöistä? Ottakaa perhana yhteyttä YV:llä tai täällä ketjussa, niin voidaan suunnitella asioiden kehittämistä!

Ja ideoita!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
"Väärin päristelty!"

Miten voi Rinkelinmäen fanikulttuuri?

– Se voi hyvin, mutta kyllä meitä edelleen hiertää se, että HPK Kannattajien katsomo on niin lähellä meitä. Rummutus vie valtavasti energiaa hallista. Rummutus on niin määräävä ja jättää kaiken alleen. Meidän on haastavampaa huutaa peliin ja hetkeen kuuluvia heittoja, kun aina on päällä joku Hämptonin pojat -huuto. Tämä on vain minun mielipiteeni.


 

M10

Jäsen
Jarpalla on oikeus omaan mielipiteeseensä ja jollakin tasolla arvostan, että hän sanoo sen ääneen vaikka tietää saavansa kuraa niskaan. C5 oli hieno katsomo Jukka Jalosen loppuaikoihin saakka. Homma lopahti kun ydinporukka kääntyi sisäänpäin, tuli possuhatut, paidat ja homma henkilöityi muutamiin tyyppeihin. Vanajanlinnakin alkoi järjestämään jotain helvetin elämysmatkoja sikakatsomoon. Kaupunkiuutiset julkaisi parhaita huutoja, anna mun kaikki kestää. Siellä Lea Karmala kuunteli jossain pylvään takana, lehtiö kädessä. Kävi vähän sama ilmiö kun Mertaranta siirtyi Yleltä maikkarille ja hän vain yritti olla mahdollisimman nokkela. Vaivaannuttavaa.

Ennen kun Kerhon nykyinen (hieno) faniporukka edes keksittiin, sikakatsomo oli jo melkoinen vitsi kun kannustus loisti poissaolollaan. Samaan aikaan toki Kerhokin oli luvalla sanoen huono. Kalle Tervonen laski kaljaa ja hymyili.

Arvostan suuresti HPK Kannattajien duunia Rinkelinmäellä ja ennen kaikkea vieraissa. He ovat luoneet hienon oman juttunsa ja kannustavat oranssia kulki peli tai ei. Maailma muuttuu ja ihmisetkin muuttuu, enkä jaksa uskoa, että sikakatsomoon edes teoriassa saataisi sellaista kuohuntaa ja huutoa mitä se oli joskus vaikkapa 1997, kun lauantai-iltana HIFK tuli rinkulalle ja se meno katsomossa ja kaukalossa oli primitiivistä ja hurjaa. Ne ajat on historiaa ja nyt kannustetaan eri lailla. Onneksi meillä on HPK Kannattajat.
 
Viimeksi muokattu:

Ikikerho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Omistan istumapaikkakausikortin, mutta aina "kuumiin peleihin" kuten ifkpelit siirryn kavereiden kanssa C5:seen koska tiedän että siellä on silloin parhaimmillaan varsin hurja meininki päällä. Ja jos joku väittää ettei sikakatsomossa kuohu tai huutoa lähde niin väittää ihan omiaan. Kaikissa peleissä se ei tottakai ole näin mutta kyllä siellä silti kannustetaan jokaisessa pelissä ja solvataan vastustajia. Ja sitten kun se koko C5 elää tunteella ja kannustaa niin se pesee kannattajakulmauksen mennen tullen.

Niin kauan kun rinkelinmäellä pelataan niin sikakatsomo on ja pysyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös