flintstone
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eli siis suomeksi otetaampa taas aiheeksi niin monen kiekkojännärin lempi valitusaihe eli kahvaaminen. Jyp oli se joukkue jota pidetään tämän tyylin lanseerajana liigassa ja Jyp kantaa edelleen vahvaa leimaa tämän tyylilajin joukkueena.
Aloitetaan homma määrittelemällä mitä itse pidän kahvaamisena. Kahvaaminen on vauhdin kahvaamista mailalla kiekolliselta tai kiekottomalta vastustajalta. Ja pahimmillaan se tappaa vauhdin pelistä.
Monesti saa lukea, varsinkin tappiollisen pelin jälkeen, että vastustaja kahvasi aivan hirveästi mutta oma joukkue oli aivan puhdas pulmunen myöskin tuomarit on AINA sokeita tälle kahvaamiselle. Tiedän että itsekin syyllistyn tähän vaahtoamiseen mutta tiedostan kyllä että myös Jokerit käyttää tätä lähes laillista vauhdin tappoa, varsinkin puolustaessa se on näkyvimmin esillä.
On joukkueita jotka kahvaavat enemmän ja on joukkueita jotka kahvaavat vähemmän, on joukkueita jotka kahvaavat näkyvämmin ja on joukkueita jotka osaavat peittää kahvaamisen taitavammin mutta kaiken kaikkiaan liigassa ei ole joukkuetta joka ei tähän valitettavaan nyhjäkseen syyllistyisi.
Olisi toivottavaa että tähän nykylätkän syöpään yritettäisiin tosissaan alkaan puuttuun, pelkät tyhjät puheet liigan johdon taholta eivät riitä vaan tuomareiden pitää uskaltaa puuttua myös tähän rikkeeseen kovalla kädellä. Mailaa käytetään kiekon pelaamiseen eikä muuhun, hyvin yksinkertaista jos vain löytyy halua. Kaikkien lätkää pelaavien ja sitä seuraavien etu olisi että tämä ikävä estäminen ja kahvaaminen saataisiin minimoitua.
Ja näin lopuksi vielä ystävällinen pyyntö että mainitkaa kolme (3) joukkuetta jotka ovat mielestänne pahimpia tällä saralla. itse jättäydyn ilmoittamasta joukkueita että en provosoi ketään kyseisten joukkueiden kannattajia nimeämään Jokereita (tai Tapparaa) vain siksi että se (ne) sattuvat lukemaan tuossa nimimerkkini yhteydessä.

Viimeksi muokattu: