Kenkku-Pettereitä -onko heitä?

[Rööri]

Jösses, selailin äsken joutessani tuota edellistä viestiketjua, ja älysin että siellä se koo yhä pötköttää kotiovensa edustalla kynnysmattona. Olenpa ollut kömpelö ja huolimaton tuon unohtaessani. Onkohan kukaan edes muistanut ruokkia naisparkaa, tai edes kääntää telkkaria siihen suuntaan? Heitä nyt jo hyvä ihminen se ryönääntynyt paitasi pyykkikoriin ja tule lukemaan, kun kirjoitan sulle tarinan.


Siis, miksi iso mies heittäytyy Kenkku-pettereiksi? Mikä veti äijän kireäksi kuin viulunkieli? Miksei tuo kykene enää vastaamaan tavallisiinkaan kysymyksiin äyskimättä? Minkä vuoksi hän vetää itsensä koomaan yhdessä vietettyinä viikonloppuina? Minne katosi silmistään tuo himokas katse, jolla sai naisensa punastumaan ja tuntemaan itsensä halutuksi? Eihän tuo enään edes koske...

Niin miksikö? Noh, äijähän on totaalisen kypsynyt elämäänsä. Kyllästynyt kaikkeen mikä liittyy kotiin ja perheeseen -katkeroitunut kertakaikkiaan. Miettii, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Oli muka odottanut elämältä enemmän, vaikkei edes mitään konkreettista älynyt odottaakkaan. Kunhan painoi aikansa pili tanassa naisten perässä pannen ohimennen kaikkea mikä liikkui, havahtuen papin aameneen. Vannotti vaimolleen ikuista rakkautta vastamäessä ja myötäleessä, tietämättä edes mitä se sellainen rakkaus on.

Vaan eihän tuossa vielä mitään. Muuttivat yhteiseen asuntoon ja Petterimme heittäytyi intoa pöhisten nuorikkonsa muassa kotileikkeihin. Olihan se toki kiva rapsutella yhteisessä kylvyssä varpaalla vastavihittyä vaimoa pimpsusta. Katsella kiihkoissaan kylpyvaahdosta kokoavia terhakoita tissejä rusottavine nänneineen. Pesettää Petskuun tarmonsa ja huolenpitonsa keskittäneellä vaimolla tukkansa, sekä hierotuttaa hoitoaineet päähänsä kiireettä. Kietoutua kylvynpunakkana nuorikkonsa kanssa samaan pyyhkeeseen ja rakastella pitkään ja hartaasti vuoteessa, keittiössä, sohvalla, autossa -missä ikinä huvitti ja silloin kun huvitti. Vaihteeksi kävivät ulkona syömässä, leffassa taikka riehakkaasti bailaamassa fiilisten mukaan, taikka kutsuivat ystäviään illanistujaisiin kotiinsa jos siltä tuntui. Petterimme oli kuningas ja palvottu herra talossaan. Mies viihtyi ja nautti silminnähden elostaan.

Kului vuosi, ja toista. Petskutaren alkoi tehdä mieli vauvaa. Puhui tästä Petskulle, joka järkeili sen kuuluvan kuvioon, joten pessaarit naulattiin sängynpäätyyn muistuttamaan uudesta päämäärähakuisesta yhtymisestä. Petsku jyysti hiki päässä annettua sarkaa nurkumatta. Juputti oma-aloitteisesti ensimmäiset puolivuotta ilman tuloksia. Seuraavan puolikkaan polki urhomme vaimon laatiman aikataulun mukaisesti. Ei napannut. Piti mennä lääkäriin, Petskua nolotti. Nolotti vielä enemmän, kun selvisi jotta piimässään vilisteli nuijapäitä varsin harvakseltaan ja nekin jotenkin flegmaattisesti. Ensimmäinen nurjahdus miehiseen itsetuntoon oli tosiasia. Saivat hormonihoitoa vaivoihinsa ja köyriminen jatkui -tosin hommaan oli hiipinyt väljähtynyt sivumaku. Suurin into oli mennyt ja toimitus tuntui jokseenkin työläältä. Petsku katui jo koko urakan ottamista. Syntyi riitoja, joiden tuoksinnassa vaimo saatoi sättiä häntä tuhkamunaksi. Se sattui pahasti Petskuun ja kuvioon ilmaantui ajoittaisia potenssihäiriöitä, jotka eivät ainakaan helpottanut tilannetta. Petteriä alkoi pikkuhiljaa kenkuttaa.

Lopulta kuitenkin jokin noista siittiöistä onnistui annettujen troppien siivittämänä nilkuttaa oikea-aikaisesti röörin* perukoille itämään. Tieto iloisesta perhetapahtumasta nosti Petskun itsetuntoa kummasti, ja siivitti yhteiselon uuteen uljaaseen nousukiitoon. Tulevat vanhemmat sisustivat tohkeissaan lapsenhuonetta satuaiheisin krumeluurein ja ravasivat alanliikkeistä tarvikkeita hankkimassa. Isovanhemmat hössöttivät sukkia virkaten ja puuleluja työstäen, jotka eivät kylläkään miniälle kelvannet, vaan päätyivät kaiketi Pietarin katulapsille jaettaviksi. Petsku pani tuon merkille, muttei raaskinut ottaa asiaa tuossa vaiheessa puheeksi. Iltaisin Petsku kuunteli vaimonsa masua, josko sieltä jotain elonmerkkejä kantautuisi. Olisi mieluusti köyrinytkin, mutta se ei tuntunut enään sopivalta, sillä niin tihverästi tuo sikiö jo mahassaan möyrähteli. Tiedä vaikka olisi saanut pikkuinen siellä jormasta otsaansa. Koitti synnyttämisen aika.

Petteri nykyaikaisena ja valveutuneena miehenä oli tietenkin mukana synnytystalkoissa, kun oli ne valmennukset ja kaikki käyty. Vaimo pusasi ja puski, ähki ja sihisi. Läähättivät yhdessä rytmikkäästi ja taas työnnettiin, tai sitten ei saanut työntää. Petteri sähläsi , tuntien itsensä avuttomaksi ja hyödyttömäksi. Ikuisuudelta tuntuneen sättäämisen ja tusaamisen jälkeen kätilö viimein lötkäytti verisen ja limaisen votsikan vaimonsa rinnalle. Petteri katseli äimänä mielettömän kokoista jötikkää pohtien epätoivoisena ennen pyörtymistään, jotta kuinka hän ikinä enään pystyisi tuon raivaaman onkalon tilkitä kikkelillään.

Kotiin äitiä ja uutta perheen jäsentä hakiessaan Petteri ajatteli huojentuneena pahimman olevan ohitse, ja kaikki palautuisi pikkuhiljaa vanhoihin uomiinsa. Heitä olisi nyt vain kolme entisen kahden sijasta. Mikään ei kuitenkaan enää palautunut edes sinne päin. Koko kuvio pyöri nyt vauvan ympärillä. Energiaa vauvan hoidolta ei vaimolta hänen tarpeisiinsa enää liiennyt. Itsekeskeinen Petterimme ei voinut käsittää kuinka näin saattoi päästä käymään. Olihan hän sentään yhä se sama Petteri johon naisensa oli rakastunut. Hieronnat ja yhteiset kylpyhetket olivat kaunis muisto vain. Äitiä ei huvittanut enää mikään yhteinen juttu. Naiminenkin oli enää vaimolle pelkkä velvollisuus, joka piti suorittaa pitkin hampain ääneti henkeään pidätellen, ettei vauva älyäisi mitä oli meneillään. Niinkuin tuo nyt mitään olisi arvannut.

Petterin remuavat ystävätkään eivät enään olleet tervetulleita kotiinsa. Olivat häiriöksi vauvalle ja äidille. Eikä myöskään Petterin ollut enää suotavaa käydä kapakoissa tai muissa harrastuksissa, koska muutoin lapsen kanssa vietetty aika ei olisi mennyt tasan. Petterin ei oikeastaan koskaan annettu oikeasti hoitaa lastaan, vaan hoitotoimet suoritettiin vaimon valvonnassa -pääasia, että oli keskinäistä hyssyttelyä seuraamassa tuntien itsensä ulkopuoliseksi. Jos vauvan tuli itku nappasi äiti pienokaisensa nopeasti huomaansa rauhoittumaan kömpelön isänsä käsistä. Petteriä alkoi kenkuttaa tosissaan.

Petskulle alkoi maittaa viina. Häntä kyrsi, ettei hänelle ollut enään oikeaa roolia kotona, vaan tehtävät ja aikataulut jaetiin hänelle vaimon toimesta. Hänestä oli tullut ainoastaan loputtoman arjen oravanpyörän ylläpitävä rahoittava moottori, jolta ei muuta oltukaan vailla.. Salaa Petteri itki osaansa. Myöhemmin myös kohtalontovereittensa kanssa pubeissa ja toreilla missä tyhjät miehennahkat tapailevat toisiaan. Petteri olisi kaiketi jättänyt kaiken ja lähtenyt, jollei olisi niin pelännyt äitinsä, joka oli ollut lähes neljäkymmentä vuotta naimisissa, reagtiota. Tiedä vaikka rakas muori olisi tykkänään hyljännyt mielessään esikoisensa moisesta piittaamattomuudesta -sitä riskiä Petteri ei kertakaikkiaan voinut ottaa -niinpä hänestä tuli loppuiäkseen Kenkku-Petteri.

Sen pitunen se. Näissä tarinoissa ei ole onnellista loppua.....

Kunhan kirjoittelin...

Terv. Rööri

 

[Patarouva]

Hupsista!

No niin Koo! Ylös ja ulos sieltä lattialta elämän syvimpien kysymysten äärelle; ei naisihminen elä pelkästä kiekkoilijoiden fyysisten ja henkisten ulottuvuuksien mittailusta...

Kiitos Rööri! Nyt taas olemme hiukan viisaampia näitten kenkku-pettereiden suhteen. Vaan luepas uudestaan se allekirjoittaneen Suomisten auvoista elämää ylistävä kannanotto. Eiköhän se pohjimmainen ongelma valottunut jo sielläkin. Naiset, nuo kiukuttelevat tuittupäiset olennot heittäytyivät hankaliksi, rupesivat toisin sanoen kenkkuilemaan ja luopuivat suomislaisesta miehen hyvällä tuulella pitämisestä ja ylöspäin katsomisesta. Lakkasivat hyvittelemästä ja rapsuttelemasta milloin mistäkin päin niin fyysisesti kuin henkisesti. Siitä kenkkumaisuus alkoi kulovalkean tavoin levitä myös miespoloisiin ja koko yhteiskuntaan.

Siihen, miksi nuo naiset villiintyivät, minulla ei valitettavasti ole vastausta. Minulle kun kaikenlainen kenkkuilu on täysin vierasta.


Patarouva

 

[Muksu]

Pää edellä allikkoon

Aivan kuin minulla muka olisi rahkeitakin tähän osallistumiseen. Jatkossa seuraa sitten karkeaa yleistämistä, joten jos joku loukkaantuu tai tuntee tulleensa väärin tuomituksi niin – sou?

Parahin Patarouva, kyllä mies olisi rapsutuksensa ansainnut siinä kuin nainen iankaikkisen takapuolensa pinkeyden ja vaatteiden sopimisen kehumisen. Kahdesta viimeisestähän ei tingitä. Mutta eipä mennä asioiden edelle, vaan katsotaan ensin miten maa makaa.

Miehiltä on viety miesten jutut ja niistä on tehty yhteisiä tasa-arvon nimissä. Naisten jutut ovat edelleen naisten juttuja, eivätkä naiset niistä edes halua luopua, eikä sellaista trendiä ole missään näkyvissä. Kotitöiden ja muiden joutavien teettäminen miehillä ei ole mitään jakamista, vaan se on vain tympeiden töiden teettämistä toisella, eikä mitään muuta. Varsinaiset oman valtansa tukipisteet naiset pitävät tiukasti omissa käsissään, mainiona esimerkkinä käy Röbbänän verraton kuvailu Petterin vauvanhoidosta. Lapsi antaa naiselle vastaansanomattoman veto-oikeuden kaikkiin aiheisiin ja sitä usein myös käytetään sumeilematta.

Luulisi näissä olosuhteissa olevan vain kohtuullista odottaa, että naiset edes vähän hillitsisivät viisi tuhatta vuotta käytetyn raskaan tykistön suuntaamista ainakaan suoraan miestensä kasvoihin - tai munille - sillä ovathan miehet itse osallistuneet omien puolustustensa purkamiseen naisten hyväksi. Kaikki ne mitkä olivat ennen miehen aseita ovat nyt yhteistä, mutta sen lisäksi naisilla on kaikki se mikä heillä on aina ollut, ja vaikea on uskoa naisista sanottavan näiden olevan miehiä empaattisempia kun katsoo miten noita käytetään nyt aivan estoitta, kun miehillä ei juuri ole millä ampua takaisin, ellei turvaudu fyysiseen väkivaltaan. Ja se onkin sitten jo aivan eri juttu, eikä kuulu mitenkään tähän. Voisihan mies tietysti myös ruveta naiseksi ja sanoa tämän perseen roikkuvan ja hengen haisevan pahalle ja komentaa tämän hellan ja vauvan väliin, mutta siltäkään tieltä ei niin päin kuljettuna ole paluuta. Sitäpaitsi en usko, että toinen naisten täsmäohjuksista eli seksillä kiristäminen kovin monelta mieheltä edes onnistuisi – ainakaan montaa tuntia.

Samaan aikaan kun naiset saavat valtaa, kiristyy köysi miesten ympärillä, kun naiset pistävät valtaansa käytäntöön. Nykyään miehen pitäisi ainakin Suomessa kyetä täyttämään niin monta vaatimuksiltaan ristiriitaista roolia, että jossain vaiheessa toivoisi myös naistenlehtien toimittajien heräävän tähän todellisuuteen ja sitä kautta kenties muidenkin. Miehen pitää olla sivistynyt renttu, intohimoinen herrasmies, perheestään ennen muuta huolehtiva uraleijona. Sporttinen runoilija. Macho ja kiltti sekä pohdiskeleva korkealentoinen älykkö ja nenärenkaasta vedettävä palvelija ja/tai ohjelmoitava robotti kaikkea yhtäaikaa ja vuorotellen. Vuorot ilmoitetaan naisen pään sisäisellä ilmoitustaululla, jonka lukeminen pitää miehen osata kilometrienkin päästä, ilman katsekontaktia. Ulkomaalaiset miehet ovat muuten tuossa hyviä ihan syntyperänsä vuoksi. Uusmiehelläkin rahaa pitää silti olla loppumattomasti ja sitä tulee käyttää nais[köh] yhteisen elämän rakentamiseen sillä rahan pihtaaminen on junttimaista ja just niin sitä suomalaista. Naisen rahat ovat tämän omia, eivätkä kuulu perheen budjettiin – itse hän on ne ansainnut ja yksin. Menestyvän naisen takana ei ole miestä, niissä tapauksissa, että nainen ansaitsee enemmän.

Jo mainitun miehisen intohimon on sitten muuten syytä pysyä tiukasti nyörissä, silloin kun nainen päättää, ettei tänä vuonna huvita - tai jos nainen näkee tarpeelliseksi säännöstellä huvittamista miehensä koulutuksen tehostamiseksi. Eunukki ja verraton panomies samassa ihmisessä on jo aika paljon vaadittu, kun roolia pitää voida vaihtaa ilman edes naisen sormien napsautusta, siis ihan intuitiolla ja erehtymättömästi. Kyllähän tuon päälle saa, mutta silloin kun luulee, että no nyt meikäläistä lykästää, ja on väärässä, onkin todella vaikeaa... Mutta pientähän se on ja ihan oikein miehille, koska ne on kaikki sikoja.

Yleisemminkin miehet varmasti pärjäisivät paremmin, jos edes tietäisivät mihin suuntaan milloinkin pitää juosta. Tänään mennään tuonne ja huomenna taas 180 astetta toiseen suuntaan, ja tuo on sentään vielä lievä esimerkki, sillä käytännössähän suuntaa vaihdetaan keskeytymättä. Jos joku ISS:n astrokosmonauteista tai muista miljönääreistä katsoo tarkasti oikeaan suuntaan näkee miljoonan suomalaisen miehen juoksevan päivä toisensa perään pientä ympyrää kukin yhden vaativan, haukkuvan ja narisevan naisen ympärillä. Oma-aloitteinen yliodotusten onnistuminen, kuten kukkien ostaminen töistä tullessa, palkitaan viiden minuutin tulitauolla. Kannustavaa.

Kenties tässä vaiheessa tarkkasilmäisimmät huomasivatkin miesten omaa elämäänsä koskevien toiveiden, tavoitteiden ja halujen täydellisen puuttumisen tästä kirjoituksesta, vaikka miehen elämästä kertookin. Hyvä ja tärkeä havainto.

Ihmetelkää sitten joukolla sitä, että miehet juovat kuin sienet. 2.3 promillea ovat ne korvatulpat, jotka tehoavat ainaiseen riittämättömyydestä muistuttamiseen ja silmälaput, jotka peittävät omien isojen tavoitteiden hautautumisen ”yhteisten” alle ja omien lyhytnäköisten mielitekojen ja halujen rutiininomaisen kaatumisen muijan veto-oikeuden edessä. Milloin minkäkin todellisuudessa taustalta löytyvän mikroskooppisen epämukavuuden takia ammutaan aivan huoletta kovilla sen kummemmin ajattelematta lopullista hintaa. Valta on kivaa ja absoluuttinen valta vasta onkin. Tuskallista on tietenkin se, kun ne pikkuasiat päätösten taustalla ovat usein niin ilmeisiä ja itsestä tuntuu, että vaadittava yhteistyöhalu olisi tälläkin kertaa lähinnä olankohautuksen luokkaa, vaikka toisen suu puhuukin aivan muusta.

Olisipa minulla jotain viisasta sanottavaa Petterille. Mutta ei näillä rahkeilla, ja tyydyinkin vain haukkumaan naisia. Kaikilta osin en onneksi kirjoita omista kokemuksistani, vaan parin parhaan ystäväni, mutta minun nähdäkseni iso kuva on aika selvä – vain kirkkaus ja kontrasti vaihtelevat tapauksittain.

 

[Patarouva]

Rapsutetaan...

Parahin Muksu, jälleen kerran täyttä asiaa. Tasa-arvosta on liian monessa parisuhteessa tehty irvokas vitsi. Korjaantuuko vuosisatojen alistaminen muka alistamalla? Ei todellakaan.

Mies on hieno olento, mikä monilta naisilta on tyystin päässyt unohtumaan tuossa valta- ja säätämistohinassa. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin yrittää muuttaa sellaista, josta oletettavasti pitäisi pitää? Nykyisillä kenkkupettereillä tarkoitin alunperin muuten vähintään yhtä paljon naisia kuin miehiä. Ei tässä nyt todellakaan olla miehiä syyllistämässä, vaikka vastakkaista sukupuolta ollaankin.

Nyt joku ehkä miettii, että onkohan se nyt sitten feministi vai sovinisti... Feministinen sovinisti vai sovinistinen feministi? Aivan sama, mieluimmin kuitenkin oikeudenmukainen, erilaisuutta puolustava ihminen.

Patarouva

 

[Rööri]

Pallit hakusessa...

No niin, Vanha Mukuttaja, hyvin osasit kuvailla naisen luontoa ja käyttäytymistä. Teit selväksi tuon kuvion yhdessä viestissäsi juurta jaksaen mitä itse olen vuosia näillä palstoilla kauttarantain maalaillut. Eikä tuota osaa edes enää pitää minään yllätyksenä, sikäli vakuuttavia ja painavia kannanottosi ovat aina olleet. Joku kenties on osannut hahmottaa tuon sanomasi Röörinkin kyhäelmistä -tai sitten ei, mutta nyt tuo tuli varmaankin kaikille selväksi. Kirjoituksesi oli mainio, ja pajatson kertakaikkisesti tyhjentävä läpileikkaus kipeästä aiheesta -siitä pisteet!

En voi kuitenkaan yhtyä kuoroosi moittiakseni naista. Olen nimittäin sitä mieltä, ettein se suinkaan ole naisen vika, jos hän yrittää hamuta valtaa perheessä ja kahmaista petskunsa loppuiäkseen kokonelsoniin.. Tuohan nyt on aivan tervettä kilvoittelua vallasta. Siitähän loppujen lopuksi aina ja kaikkialla on kyse. Se osittaa ainoastaan heidän vahvuuttaan ja osaamistaan, käyttää niitä avuja mitä käytettävissä on. Se, että petterimme on noiden otteiden edessä aseeton, ei ole häpeäksi naiselle, vaan antisankarillemme petterille. Kysyä sopiikin, että minne ihmeeseen nuo petterimme hukkaavat pallinsa synnytyksen aikoihin ja niitä seuraavina synkkinä vuosina. Ei riitä yksi eikä kaksi entistä kaveriani joita silloin tällöin kaupungillä näen, jotkä oteeseensa ovat jääneet jumekseen. Olen tästä kirjoitellut aiemminkin, joten en nyt enää viitsi toistaa itseäni.

Tarinasi lopun pähkäilyysi, mitä sanoa kannustukseki petterille sanoisin ykskantaan: Pidä itsesi miehenä!
Esimerkin omaisesti voisin "virkani" puolesta kertoa, että itse en ole koskaan siivonnut, pessyt pyykkiä, laittanut ruokaa taikka puuhastellut minkään kodin askareiden parissa. Siihen tarkoitukseen minulla on vaimo, jota syvästi kunnioitan ja arvostan. Miksi sitten niin? Minulla on periaatteena se, että niin kauan kun minä perse vereslihalla pystyn työlläni ylläpitämään nykystä elintasoamme perheessä, niin muut hoitakoon sinänsä tärkeät kotityöt.. Tämän on mukisematta muutkin ruokakuntaani kuuluvat hyväksyneet, eikä se edes aiheuta keskustelua, saati toraa -ja parempi onkin. Mikäli ajautuisin konkurssiin tai muutoin menettäisin toimeentuloni, niin en siinäkään tapauksessa ryhtyisi kodin hengettäreksi. En voisi kuvitella tiannetta, jossa vaimoni joutuisi minut elättämään, ja että tilaisin Kodinkuvalehdestä nimelläni varustetun essun -ei en kestäisi sitä häpeää -vaan mielummin poistuisin takavasempaan. Miehellä täytyy olla kunniansa katkeraan loppuun saakka....

Täytyy taas rientää....

 

[Patarouva]

Äh!

Tuskinpa nyt sentään Näkijä vain luulet... Kuten Muksukin sanoi nuo ovat karkeita yleistyksiä naisista. Ikävän moneen tuttuunikin sopivat niin, että ihan hirvittää. Joskus pännii ihan tosissaan, mutta eihän sitä voi alkaa toisia kurmottaa ja esim. heidän parisuhteeseensa puuttua, vaikka suoni olisikin päästä katketa. Meidän asiamme kun ei ole toisten asioita säätää tässäkään suhteessa... Niin ja kaikki miehet eivät hekään koskaan mene samoihin miinoihin ja manipulointeihin. Että yleistyksistä tässäkin puhutaan.

Mitä muuten tuohon naisen ehkä vielä kieromman strategian valintaan tulee, niin eiköhän siinä lähinnä ole kyse toisen ihmisen ja tämänkin tarpeiden ja oikeuksien huomioonottamisesta.
Parempaa kohtelua sillä ainakin pitkällä aikavälillä näyttää saavan.

Nyt taitaa mennä kovin vakavaksi... Mutta vakavista asioista täällä kuitenkin pohjimmiltaan puhutaan.


Patarouva

 

[Mike]

Oikein, oikein, oikein!!

Ei voi kuin ihailla kuinka taitavasti ja värikkääseen tyyliin olette piirtäneet koko parisuhteen ihmeellisen oravanpyörän tähän ketjuun.
Nautittavaa luettavaa, kertakaikkiaan.

Pohjimmiltaan kyse taitaa olla siitäkin, että kaksi ihmistä eivät vielä hynttyyt yhteen lyödessään ole lainkaan tietoisia siitä mikä on homman nimi, ja mikä tulee eteen sitten kun isoin kiihko alkaa hälvetä. Siinä vaiheessahan alkaa vasta se varsinainen luonteen punnitseminen, niin naisen, kuin miehenkin.
Mitä olet valmis antamaan ja mitä sinulta halutaan ottaa.
Ei ole lainkaan tavaton tilanne, että siinä vaiheessa tuo jumalainen ja ymmärtäväinen sulotar muuttuukin vaativaksi ja kotkottavaksi älykääpiöksi, joka haluaa riistää sinulta kaiken viimeistä miehisyyden pisaraa myöten, tai että tuosta joviaalista kukkia kotiin kantavasta herrasmiehestä löytyykin sisältä alkukantainen Renttu-Reijo, jota ei akan kotkotukset paljon hetkauta.
Siinähän se ristiriidan siemen sitten on -kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Toiset sitten kaikesta huolimatta sopeutuvat väkisin ja toiset eivät. Mikä sitten lienee hyväksi kellekkin, en tiedä.

Itse olen oman itsensä säilyttämisen kannalla. Lienee monin tavoin vaikeampi tie, mutta varmasti myöskin loppupeleissä onnellisempi.
Miksi tehdä mitään kompromisseja? Ei naisen tarvitse heittäytyä kotirotaksi, eikä miehen hiirulaiseksi.
Täällä eletään vain kerran ja täytyyhän se helvetti yrittää ottaa siitä pätkästä kaikki mahdollinen auvo irti ennen kuin se noutaja aikanaan tulee.

Ei Petterin, tahi vaimonsa elämäntapa ole haitannut kumpaakaan tavatessakaan, niin mahdollisuuksien mukaan tuon luulisi onnistuvan vastakin.
Sehän sitä kunnioitusta on, että antaa vapauden ja luottamuksen, eikä yritä alistaa toista haluamaansa pieneen kivaan satumuottiin, joka tunkee alitajunnasta esille kun sopiva prinssi/prinsessa kandidaatti hyörii nurkissa. "Elivät elämänsä onnellisina loppuun asti jne." Heh, heh! Turhaa haihattelua luulla, että tuollainen toimii pitemmän päälle.
Koulutusta varten on puudeleita ja virtuaalilemmikkejä. Ajanhukkaa koittaa samaa ihmisellä -mielummin ihminen vaihtoon ja uutta matoa koukkuun.

Kiehtova aihe, josta voisi jauhaa maailman tappiin asti.
Nyt ei kuitenkaan enää kerkeä, kun täytyy lähteä muovaamaan tuota naispuolista Mikeä oikeaan suuntaan..
En toki sillälailla, mutta ihan vaan sillälailla vähäsen yritän vaikuttaa....

 

[koo]

Jaahas, täällä on saatu elämän perusasiat järjestykseen silläaikaa kun minä verryttelin puutuneita jäseniäni ja irrottelin marttyyrin sädekehää kutreiltani. Pitkään loikoiltuani vetoisella plaattialla sanon nyt minäkin sanasen asiasta.
Tosi tarkkoja analyysejä, realistisia ja kaikessa raadollisuudessan niin valmiita olette kirjoitelleet, että niihin ei ole mitään lisättävää.

Mutta siis, että miksi iso mies heittäytyy Kenkku-Petteriksi ja vastaavasti naisesta tulee Justiina Puupää. Röörin sanoin:
"Miettii tässäkö tämä nyt sitten onkin, vaikka oli odottanut elämältä enemmän, vaikka ei mitään kovin kummosta edes älynnyt odottaa. Ja "koko kuvio pyörii nyt vauvan ympärillä" ja "yhteiset kylpyhetket on muisto vain".
Miten Petteri on tyytymätön siihen mitä sai vaikka vaikka ei odottanutkaan mitään? Miksi Justiina on symbioosissa lapsiinsa vaikka oli ekaksi luvannut sen Petterille? Miksi Petteri ei puhu Justiinalle huolistaan, vaan lähtee toreille ja turuille kertomaan asiasta, viinapäissään vielä.
Eikö todellakaan kaksi aikuista, toisiinsa sitoutunutta ihmistä kykene keskenään ratkaisemaan ongelmaansa, tai edes yrittämään sitä. No ei kykene kun Petteri ei puhu ja Justiina on niin perheensä lumoissa että ei huomaa kumppaninsa pahaa oloa.
Olisiko Petteri vähän itsekäs, kun Justiinan elämä pyörii nyt jonkun toisenkin ympärillä? Tai olisko Justiina vähän tantta, kun "vapisee" lapsen kanssa ja unohtaa yhteiset vaahtokylvyt?
Voisko Petteri ymmärtää vähentää kavereiden kanssa rymyämistä, ainakin joksikin aikaa ja vastaavasti Justiinan soisi höllentävän pipansa nyörejä ja antaa Petterille muutakin kuin taloudellista vastuuta. Petteri osaisi varmasti tehdä lapsen kanssa jotain, jopa paremmin tai nopeammin kuin sinänsä taitava Justiinakin. Eli miehen tulisi kasvaa teinipojasta, ikävuosiensa myötä täysjärkiseksi mieheksi ja naisen tulisi luopua tanttamaisesta vapisemisesta, niin EHKÄ saataisiin tarinoillekin onnellinen loppu, tai sitten ei, en minä tiedä.

Mitä tulee Muksun sinänsä mainioon juttuun, lisäisin maininnan myös naisille asetettavista paineista. Ympäröivä yhteiskunta, usein naiset toisilleen, luovat kyllä sellaisia visioita, että huh huh.
Joka Tammikuussa voimme lukea lehdistä 100 tapaa laihtua kesäksi rantakuntoon, 55 niksiä sisustaa koti kolmelle, uranaisen kymmenen kikkaa ajaa säärikarvat hississä ja viisitoista tapaa letittää tyttäresi hiukset samalla kun imetät vauvaasi. Meitä naisia kehoitetaan ottamaan omaa aikaa neljänä iltana viikossa aerobiciin, rullaluisteluun tai stretchiin. Leipomaan suussasulavia iltaherkkuja Hänelle ja ompelemaan trendikäs muotipuvusto neljästi vuodessa. Hemmottele itseäsi kesäisessä Budabestissä jne...Jotkut luulee, että näitä "trendejä" tulee noudattaa, tosin omilla aivoilla ajatteluakaan ei ole vielä kielletty.

Kai elämä olisi helppoa jos tyytyisi johonkin...
Haasteellista jos asettaisi realistisia tavotteita ja antoisaa jos kunnioittaisi kanssaihmisiä.

Tai sitten ei, en minä tiedä minä vain elän...

Terveisi koo

 

[Patarouva]

Jauhetaan vielä vähän

Koo esitti hyvän kommentin noista naisten paineista ja siitä, miten naiset näitä toisilleen luovat. Esimerkkinsäkin olivat kuin suoraan naistenlehtien sivuilta tempaistu; siihen ja tuohon pitäisi pystyä tai yrittää edes, ethän sinä muuten voi olla onnellinen kokonainen ihminen, ethän...

Nuo naistenlehtien jutut ja mainosmaailman antamat mallit nyt ovat yleensä sen verran älyttömiä, että jos vähän aikaa asioita omilla aivoillaan vaivautuu ajattelemaan, on niille helppo kohauttaa olkiaan ja naureskella.

Enemmän vaatiikin voimia ja luonteenlujuutta yrittää elää omaa elämäänsä omana itsenään niiden paineiden alla, joita ne todelliset, ympärilläsi olevat ihmiset luovat. Naisilla usein juuri muut naiset. Näiden tarkoittamieni naisten elämä on joku standardi, jonka mukaan muittenkin tulisi elää tai heillä on ainakin joku syvempi tieto, miten juuri sinun tulisi elää.

Nämä naiset uskaltavat helpottaa muitten elämää hyvin neuvoin ja ohjein kuka suoremmin kuka epäsuoremmin. Nämä naiset tietävät, milloin kanssasisaren on syytä hankkia itselleen mies, milloin avioitua ja kenen kanssa, milloin hankkia lapsi, milloin erota, miten sisustaa kotinsa ja mistä asioista olla ylipäätään kiinnostunut. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaiken kaikkiaan he ovat huolestuneita sinun onnestasi ja tuntevat, että sinä et nyt rassukka taida oikein osata elää.

Näitten neuvojen ja oikeiden elämisen esimerkkien varjossa nainen sitten joutuu pujottelemaan. Joku kestää ja joku ei lankeamatta. Helpoimmin kestää omilla aivoillaan ajatellen ja materiaalia suodattaen ja jättäen nuo neuvot omaan arvoonsa. Ehkä joistakin niin tyhmänä, että ei osaa ottaa hyvistä neuvoista opikseen. Niin tai näin, pikkuhiljaa tyyli toimii näille naisille jonkinnäköisenä karkoittimena.

Niin että ensi kerralla, kun vaimo kinuaa keittiöremppaa niin miettikää, onko se keittiö todella niin mahdoton, vai onko lankonne Erkki tai naapurin remontti-Reiska pistänyt tuulemaan...


Patarouva

 

[Mike]

Noista Koon ja Patarouvan jutuista tuli mieleen, että mikä mahtaa olla syynä siihen ettei miesten maailmassa ihmistä revitä lainkaan tuohon malliin johonkin tiettyyn muottiin.
Ylipäänsä kun jossain törmäät ylitsepursuavaan kateuteen, selkäänpuukottamiseen ja keskinäiseen kyräilyyn, niin kyseessä on lähes poikkeuksetta naiset.
Siinä missä miehet eivät ole erityisen kiinnostuneita toistensa tekemisistä, vaan antavat välinpitämättömästi kaikkien kukkien kukkia, niin monia naisia tuntuu taas kiinnostavan kaikki mahdolliset muiden asiat ja niistä yritetään vieläpä ammentaa itselleen, tai ainakin sitten vaikuttaa muiden tekemisiin.
Milloin kelläkin tutulla/puolitutulla on asiat niin ihanasti, ja milloin kenelläkin on asiat huonosti. Juorutaan, vehkeillään, manipuloidaan ja kadehditaan. En totisesti haluaisi olla nainen.

Tuo luonteiden välinen erohan on jo huomattavissa ihan pikkulapsesta asti. Omakin tyttäreni haluaa mieluusti käyttää samanlaisia vehkeitä kuin kaverinsa, ja päinvastoin tietty sama asia. Itse taas muistelin karttaneeni ja kartan kai tavallani edelleenkin kuin ruttoa vastaavaa piirrettä -homoryhmäksi olisivat vielä minua ja kaveripiiriäni luulleet, prkl.

Onko niin, ettei nainen uskalla edes yrittää olla oma itsensä, jottei leimaudu kummajaiseksi muiden kanssasisartensa silmissä, vai onko tuo todella imetty jo äidinmaidossa -vaikea uskoa.
Naisilla on pakonomainen tarve olla samanlaisia kuin muut. Heillä on pikkutyttönä alkaneista kotileikeistä asti ollut alitajunnassaan valokuva omasta kodista, aviomiehestä ja lapsesta.
Maailmasta, jossa kaikki on täydellistä, ja jossa yritetään elää niin kuin onnelliseen loppuun päättyvissä saduissa on kerrottu.
Sitten kun tuo kuva ollaan jollakin konstilla saatu pikkuisen kohdalleen, niin eletään siinä, eikä rajojen yli hypitä. Kaverit jäävät, harrastukset jäävät, koko kodin ulkopuolinen elämä jää. Kaikki pyörii oman perseen ja sen kodin ympärillä. Vapaa -aikana käydään pikkuisen mies ja lapset talutushihnassa katsomassa tuttava pariskunnan (perheellisiä hekin -totta kai) kuulumisia ja siinä se. Eipä siinäkään mitään -oikeasti. Mutta kun monessa tapauksessa se kuva vaatii vielä senkin, että mies pysyy kuvan sisäpuolella myöskin. Kunnon Petterihän ei sitten välttämättä ihan tällaista ollut suunnitellut ja siinä vaiheessa alkaa se pelaaminen, tappeleminen ja manipulointi jonka tarkoitus on saada Petteri ymmärtämään se tosiseikka, että tämä on nyt se elämä jota pitää elää -niinhän kaikki muutkin tekevät.
Herttaista...mutta aika rasittavaa ?

Ei ihme, että Petteriä alkaa kenkuttaa. Petsku on tottunut sähläämään kaveriensa kanssa, harrastamaan, pitämään hauskaa. Petskukin kyllä arvostaa vaimoaan paljon, mutta pikkuhiljaa Petskua alkaa vituttamaan se jatkuva oman perseen ympärillä pyöriminen ja se, että Petskun koko elämä yritetään viedä tällä perhe -jutulla. Petsku ei halua siihen vaimon kaavailemaan isi, äiti, koti ja lapset muottiin, vaan Petskulla pitää olla elämässään muutakin. Petsku ei vaadi paljoa. Hän ei halua loukata vaimoaan, haluaisi vain, että jonkunlainen side olisi vielä kodin ulkopuolellekkin. Olisi joskus kivaa käydä miesten kesken jne. Vaimo taas on sitä mieltä, ettei Petskulla voi olla muuta, jos hän oikeasti välittää perheestään.
Petsku tuntee siinä vaiheessa itsensä jollain lailla kusetetuksi ja Petsku on vihainen.

Siinä vaiheessa Petsku sitten alkaa pikkuhiljaa hyppimään kuvan reunoille. Petsku alkaa taas häsläämään. Petskua ei nainen määrää ja nyt Petsku näyttää mistä kana pissii. Petsku alkaa viihtymään lähiöbaareissa kohtalotovereidensa joukossa. Petsku tuntee itsensä onnelliseksi siellä.
Sitten Petsku kerran huomaa, että hänellä riittäisi kysyntää myöskin lakanoiden väliin, jossa ei olekaan vaimon kanssa ihan hiljattain tullut peuhattua. Petsku ottaa kännissä ja hairahtuu -kerran. Sen jälkeen Petsku katuu.
Elämä palaa taas hetkeksi raiteilleen, koska Petskulla on huono omatunto, vaimo on tyytyväinen. Aika kuluu ja Petskun vitutus kasvaa. Sitten Petsku lähtee taas. Petsku koluaa pubeja ja löytää lopulta itsensä vieraasta sängystä -taas. Enää Petskua ei kaduta. Petsku alkaa löytämään sen jo melkein unohduksiin painuneen miehen sisältään. Petsku jatkaa samaa rataa yhä useammin ja useammin. Petsku tuntee itsensä teräsmieheksi pitkästä aikaa, ja on onnellinen. Vaimo alkaa olemaan mitta täynnä petskun menoja, mutta Petskua ei kiinnosta enää, hän on jo valintansa tehnyt.
Petsku karkasi vankilasta, vaimo pitää aikansa muureja vielä yllä, mutta luovuttaa sitten ja lähtee itsekin kävelemään.

Petsku oli toivoton tapaus, vai oliko sittenkään? Oliko se sittenkin vaimo, joka ajoi Petskun sille tielle mille Petsku lähti. Vaatiko vaimo Petskulta liikaa ja tämä tukehtui siihen, vai oliko Petsku vain hulttio, joka ei tärkeistä asioista välittänyt tuon taivaallista?
Ehkä tuo olikin onnellinen loppu. Kenties Petsku olisi hammasta purren voinut hylätä kaikki, mutta sitten joskus juovuspäissään kotona -totta kai, kilahtanut omaan turhautuneisuuteensa ja piessyt vaimonsa sairaalakuntoon. Kuka tietää.

Nainen on ihailtavan vahva, paljon vahvempi kuin mies. Sen sijaan tuo naisten malli on sellainen, johon miehen on aika vaikea päästä sisään. Koko ajatusmaailma asioista on niin tyystin erilainen. Ja totta. Naisissa on paljon eroja. 20 -vuotias nainen on tyystin erilainen kuin 35 -vuotias. Sanotaan, että nainen kypsyy nopeammin kuin mies. Saattaa olla totta, mutta väitän että vasta vanhempi ja kokeneempi nainen ymmärtää mitä tarkoittaa elämä ja se, että annetaan elää.
Lähes poikkeuksetta keskustellessa huomaa, että vasta elämää nähneellä naisella tuo valokuva "onnellisesta perheestä" ei ole enää päällimäisenä mielessä, vaan Kenkku-Petterikin saa jo ymmärrystä osakseen. Nainenkin haluaa lopulta elää ja olla oma itsensä.

Itseasiassa moni nainenkin taitaa löytää itsestään pienen Petterin, jahka ovat joskus sellaista joutuneet katselemaan ja moninaisiin tilanteisiin sitä kautta päätyneet.
Ei Petteri ole lainkaan paha. Petsku on aito ihminen, joka haluaa nauttia elämästä. Siinä vaiheessa kun nainenkin hautaa illuusionsa ja pikkutytön päiväunet, niin Petteri ei ole enää ollenkaan niin kenkku.
Itse olen ainakin huomannut Petroille käyvän näin. Muuttuvat jossakin vaiheessa ihan ymmärrettäviksi..Onhan niillä vielä ne oikkunsa, mut mitä pienistä..ku ei nekään meistä..

 

[FourForty]

Parikymppisenä, juuri kotoa lähtöä suunnittelevana nämä jutut eivät ihan vielä ole ajankohtaisia, mutta taidan kyllä tallettaa tämän keskustelun johonkin, siksi ansiokkaasti tässä on käsitelty myöhemmin mahdollisesti perhe-elämässä eteen tulevia ongelmia.

Pänttäilen juuri sosiaalipolitiikan pääsykoekirjoja viimeistä viikkoa, ja äsken sattui sukupuolirooleista lukiessa silmiin tällainen kappale:

-----

Päävastuu lastenhoidosta ja kotitöistä jää siis edelleen vahvasti naiselle. Tässä on kuitenkin kaksi puolta. Toisaalta usein on niin, että nainen ei haluakaan antaa miehen puuttua kaikkeen. Miehellä ei näytä olevan riittävää kompetenssia, hän ei osaa. Nainen haluaa pitää tietyt alueet ominaan, ja määritellä miehen osallistumisen laajuuden ja luonteen. Nainen käyttää perheessä arjen valtaa, mistä ei mielellään luovu. Siitä, kuka osaa hoitaa lapset ja kodin sekä kuka siis päättää olennaisista asioista, neuvotellaan perheissä useimmiten siitä lähtöoletuksesta, että nainen on kodin asiantuntija.

-----

Eli kyllä te tähän ketjuun osallistuneet tiedätte mistä puhutte, myös näitä juttuja ammatikseen tutkivat näkyvät olevan harvinaisen samaa mieltä teidän kanssanne.

 

[koo]

Kateus se on

Kyllä Mike vastasit itse kysymykseesi, se on kateus joka saa naiset toimimaan kaunausesti toisiaan kohtaan. Toisella ei saa olla mitään enemmän eikä paremmin kuin minulla. Kuten sanoitkin se alkaa jo lapsena, ja se on kauheeta katseltavaa. Kun kaksi tyttökaverusta leikkii, ei leikkiin koskaan mahdu kolmas kaveri. Päivästä toiseen joku kavereista jätetään jutun ulkopuolelle. Jos joku tytöistä saa vaikka uudet hiuspinnit, muut naureskelevat ja ilkkuvat, sanovat rumaksi jne. Poikien en ole koskaan huomannut häiriintyvän kun kolmas poika tulee leikkeihin tai peleihin mukaan, päinvastoin mitä enemmän porukkaa sitä hauskemmat jutut. Kun joku pojista saa jotain uutta, porukka kokoontuu "uuden" ympärille ja kommentit ovat "vaude kun hieno".
Aikuiset naiset kanavoivat kateuden toisella tavalla. Olette kai kuulleet naisvaltaisten alojen kahvitaukokeskusteluja. Rouvat leipovat uudelleen eilen leipomansa Marenkitryffelit, pyyhkivät pölyt Pianohuoneesta ja harmittelevat ompelijan pilaamaa pariisilaiskangasta. Kaikista jutuista löytyy pieni vihje: minulla on enemmän ja parempaa kun teillä. Piinaavaa kuunneltavaa.
Miehet kai tyytyy kahvitunneillaan kertaamaan formulan starttia, tai harmittelemaan kun autoa ei saatukaan tänään huoltoon. Välillä naureskellaan Repan saamille sähköposteille, (Repa harrastaa Sinkut Nettiä) ja paljon puhutaan asiaakin, tuskin kuitenkaan piiloleuhkintaa esiintyy niin paljon kun naisilla.
En vaan tiedä mistä naisten kateus johtuu, heikosta itsetunnosta,
kiltin tytön syndroomasta, vai liian helposta elämästä.

Aasinsilta Patarouvalle. On toki reilujakin naisia, jotka osaavat iloita toisen onnistumisesta tai ilosta. Niin, että en minä oikeesti kynnyksellä makoillut, narrasin teitä. Saumasin lattioita, leivoin pöydän koreeksi ja vihdoin lauantaina vapisevin sormin irroitin kultaketjustani erään jääkiekkoseuran logon... ja pujotin tilalle vanhimman lapseni lahjoittaman lyyran.

Terveisin ylpeä äiti koo

 

[Patarouva]

Koolle

Olet oikeassa; on myös reiluja naisia. Tunnen heitä kyllä itsekin. Esimerkiksi parasta naisystävääni reilumpaa ihmistä saa hakea.
Ja varsin reilulta ihmiseltä vaikutat muuten sinäkin!

Joskus vain pännii aivan käsittämättömästi tuo naisten iänikuinen kilpailu ja kyttäämisen tarve. Mutta se vähä, mitä olen naisen historiaan tutustunut, on auttanut kumminkin pikkuisen ymmärtämään, että tuon kyttäilyn ja kontrollin juuret ovat sukupuolessamme sattuneista syistä hyvin syvällä.

Onnittelut äidille ja uudelle ylioppilaalle!


Patarouva