Ei nää opi valitettavasti koskaan.
Tämä on valitettavan totta. Ei Kärpissä ole enää suuren kassan lisäksi mitään rakenteita, jotka tekisivät menestymisestä todennäköistä. 2010-luvulla kontattiin, kunnes Marjamäki tuli taloon ja sai poikkeuksellisen ison mandaatin laittaa hommaan jotain rotia. Joukkueen paluumuuttajat ja junnut olivat myös poikkeuksellista laatua Laten vuosina. Eräänlainen täydellinen myrsky siis. Suikkasen kaudella valmennus petti, pelaajahankinnat pettivät, junnut olivat lentäneet pesästä ja runko ei ollut enää riittävä.
Mamban kohdalla kävi jonkinlainen toisinto Marjamäen ensimmäisestä visiitistä. Valmentaja, joka eli ja hengitti jääkiekkoa ja jonka asennetta ja ihmislähtöisyyttä pelaajat arvostivat. Iso kiitos myös Aholle ja pelaajatarkkailijoille, jotka haalivat tuolloin joukkueeseen nuoria yksilöitä, jotka hakivat seuraavaa steppiä urallaan ja sen myös ottivat Oulussa.
Samaan aikaan toimistolla pöhöttyminen on säilynyt samanlaisena tai ehkä jopa suurempana. Kärppäputki toimii pelaajien, valmennuksen ja toimiston väen osalta, mutta vaatimustaso on tekemisessä laskenut oikeastaan vuodesta 2016 alkaen. On tehty samalla tavalla kuin Marjamäen ensimmäisestä kaudesta 2013-2014 alkaen vilkuilematta muihin seuroihin ja siihen, miten meistä on menty jo monelta osin ohi. Ei Oulu ole enää synonyymi kovalle vaatimustasolle ja pelaajan henkilökohtaiselle kehittymiselle kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Ennemminkin Urheilukatu muistuttaa Breznevin ajan Neuvostoliittoa, jossa istutaan pysähtyneisyyden tilassa neuvottelupöydän ääressä ja luetaan paperilapulta tulevan viikon lounaslista, yritysasiakkaat ja muiden joukkueiden pelaajahankinnat. Ouluun tullaan sopeutumaan Kärppien tapaan toimia tai lähdetään ovet paukkuen ulos.
Muuta ulospääsyä ei ole kuin kunnon korpivaellus, jonka jälkeen hallituksen helppoheikit ja toimiston keskijohto malttavat pitää sen puoli vuotta turpansa kiinni ja suostua siihen, että ammattilaiset alkavat taas pyörittää urheilupuolta. Näin kävi kaudella 2013-2014, jonka jälkeen turvat avautuivatkin välittömästi Kontsaksen johdolla, joka raakkui kuinka hänkin olisi tuolla pelaajamateriaalilla valmentanut Kärpät mestaruuteen. Pari vuotta myöhemmin hallitus olikin huutanut jo seuran päästämään meille Suikkasen, ja hyvinhän se sujui.
